Ihmeellistä jorinaa

Hoh, aamulla heräsin sateen ropinaan, kello oli jo 7.

Jotenkin sateen ropina saa niin hyvät unet. Hyvä että vähän sataa, tuolta viereiseltä tietyömaalta tuli aika tolmu eilen.Fillaria en kaivanut kotista esille, läksin kävelemään.Oli meinaan ruoka loppu, aamiainen piti saada.Mitenkähän, onkohan minulla joku syömishäiriö? Eilen läksin pelkän kahvin voimalla ja ajoin 45km. Nyt kun ei ollut mihinkään aikeissa lähteä niin syö sellaisen työmiehen aamupalan. Meinasin kyllä eilen loppumatkasta hyytyä, viimeinen 10 km oli tuskaa.Olenpas minä hyvä kokki.Sade loppui, lähdin tuonne läheiselle rannalle katselemaan. Siellä ei ollutkaan jolla kilpailut, oli purjelautakilpailut, maailmanmestaruus kilpailut. Kilpailijat lähti harjoittelemaan ennen lähtöä, purje tahtoi välillä viedä miestä. Kun purje haukkaa tuuleen niin viekin kyllä.Hahaa, Eestiläisiä. Olen minä sen verran Eestiläinen, että kun näen Eestin lipun lähden jututtamaan. Juttelimme lautailusta ja kaikesta mahdollisesta. Suomalaisia ei kuulemma ollut mm kisoihin tullut. Toivotin Eestlastele edu ja õnne ja lähdin takaisinpäin. Juuri sopivasti saavuin veneelle kun nuo Puolalaiset tulivat.Veneen nimi oli My Wife. No vähän sillä oli ahteri ja lantiot leveät. Pakkelin alta paistaa vähän kulmikkaan ja ehkä maatiaisen näköisenäkin. Mutta niin vain olivat Puolalaiset  oman My Wifen kanssa lähteneet ulkomaille. Tai mistä minä tiedän oliko oma, arvaan kyllä.

On epäkohteliasta toisten Wifeä arvostella, jos toinen on tyytyväinen, niin hyvä niin. Ei ne ylkät siinä kannellakaan ihan nuoria enään olleet. Se pitää ottaa minkä saa, jos liikaa nirsoilee jää ilman.

Ne Eestiläiset rannalla kyseli, milloin suuntaan takaisin Eestiin? Jälleen piti hölmönä todeta, ei harmainta aavistusta. Miksi minun pitäisi Liepajasta lähteä? Ehkäpä se aika vielä tulee, todennäköisesti. Siihen asti, huihai…

Löytyihän se Klaipeda-Liepaja gpsfile kun jaksoin kokeilla. Jos meinaan joku on kiinnostunut, kuinka vene jättää internettiin vanavesi viivan.

Aamulla heräsin kello 6 join cappucinot ja läksin Karostaan fillarilla. Alunperin sitä alkoi rakennuttaa Tsaari Aleksander III, tämän poika Nikola iII antoi sille nimen isänsä mukaan, Aleksander III satama. Kansan suussa on ollut Kara Osta, eli sotasatama, mutta kääntynyt aikojen kuluessa Karostaksi. Suurundenhulluja ovat olleet sen ajankin Tsaarit.Tämä Karosta onkin erikoinen paikka, viimeksi käydessä jäi tarkemmin tutkimatta, nyt korjasin sitä virhettä. Sinne rakennettiin suuria tykkipattereita suojaamaan satamaa. Näitä ei ollut muutama, näitä on kymmeniä ja kymmeniä rivissä.Latvia itsenäistyi, tykit vietiin Venäjälle. Itsenäistynyt Latvia ei tarvinnut tällaista sotasuuruudenhullua puolustusjärjestelmää, Itämeren aallot hoitivat hommaa ja veivät hiekan patterin alta ja koko höskät kaatuivat Itämereen.

Tosin sitten tuli parinkymmenen vuoden jälkeen Neuvostoliitto ja rakensi tänne Itämeren laivastonsa tukikohdan.

Erikoisen näkoisiä nurin menneitä hökötyksiä nämä mereen nurin menneet betonikolossit.

Nämä taas ovat Neuvostoliiton peruja. Lähdin tätä rantatöyrästä kohti etelää takaisinpäin. Kuvassa juuri ja juuri häämöttää 4 kilometrin päässä oleva aallonmurtaja.Tästä se alkaa, siis sellainen 1.8km pitkä  pohjoinen aallonmurtaja. Rakennettiin 1800 luvulla suojaamaan sotasatamaa. Läksin aallonmurtajan kärkeä kohti.Ei siinä alussa mitään, mutta loppupuolella oli betoni aika huonossa kunnossa. Piti katsoa mihin astuu, tuultakin oli varmaan 10m/s, jos tuohon sepeliin kaatuu polvilleen tulee pahaa jälkeä.Tähän se loppui, tuli aukko josta pääsee sisälle satamaan. Aukon jälkeen osaksi sortunut aallonmurtaja jatkuu kohti etelää, jossa myös sisääntulo aukkoja. Yhteensä aallonmurtajaa on reilu 5 kilometriä, mittailin kartasta. Käsittämätön voimanponnistus sellaisen rakentaminen.Itse Karosta oli oma suljettu sotilaiden kaupunginosa, asukkaita neuvostoliiton aikaan reilu 20 000. Nyt vain joku tuhat.Kymmeniä ja kymmeniä hienoja tiilestä tehtyjä asuinrakennuksia, joissain asuttiin, osasta katot romahtaneet.Näitä Neuvostoliiton aikaisia huonosti rakennettuja kerrostaloja oli myös paljon.Kissat juoksentelivat ympäriinsä. Näitä Neuvostoliiton aikaisia autotalli korporatiiveja on paljon, osa vielä toiminnassa. Vartiomiehen koju näytti vielä olevan käytössä.Osan omistaja oli kadonnut ja talli hyljätty.Tänne voi perustaa viereisen kerrostalon asukas itselleen autotalli verstaan jossa voi näperrellä kaikkea mieleistä, toimii myös varastona.Lähellä on myös näitä siirtola puutarhoja.Kehnoista tarvikkeista kyhättyjä, korkean aidan takana piilossa. Kuitenkin omistajalleen tärkeitä paikkoja. Löysin minä itsellenikin aarteen. Joku oli romuläjään heittänyt Dneprin vanteet, näihin minä ympärille rakennan sen moottoripyöräni. Nyt alan etsimään muita tilpehöörejä, akantappaja pitää myös löytää ja moottori myös.

Sitten olikin aika huristaa takaisin veneelle. Oli jo kova nälkä, pelkkä kahvin juominen on liian vähän aamupalaksi.Matkaa tälle aamulenkille kertyi 44 kilometriä. Osa oli aika pehmeää hiekkaa, välillä piti taluttaa kun upposi.

Että sellaista Liepajassa, erilaisia kokemuksia…

Lyhyesti virsi kaunis. Yhteydet tökkii, tilannetta tutkitaan.Mutta sinne jäi Smiltynes klubi taakse kun läksin. Kun tullessa tulin Klaipedaan tuon aallonmurtajan ohitse on tunnelma erilainen kuin päivällä auringonpaisteessa. Yön mustuudessa suden hetkellä laiva vierellä ja toisella puolella tuollainen aallonmurtaja näyttävät perin uhkaavilta. Tänne piti taas kertoa lähtiessäni, että mikäs se on veneen nimi, mistä tultu ja mihin mennään ja montako on mukana.Meri kimmeltää oudosti.Lippusulkeisia merellä, niin ne rajat ylittyvät.Merivesi näyttää 21 astetta.Mutta tuo istuinkaukalon matto kuumenee, polttaa jalkoja.Lopuksi alkoi Liepaja häämöttää horisontissa.Aallonmurtajan aukosta sisään.Täällä on jotkut jollien mm kilpailut, nämä ovat huoltoveneitä. Satama on suunnilleen täysi.

Lyhyesti, matka meni hyvin, Liepajassa yhteydet tökkii.Gps loggeri tilttasi.  Täytynee ostaa Latvian puhelinkortti jos saisi netin toimimaan.

Terveiset Liepajasta…

Naapuriveneilijä, Liettualainen, jolla oli kotisatamaksi laitettu veneen perään Vilnius alkoi juttelemaan. Kysyi että mistä tulen ja niin edelleen. Suositteli käymään tuolla Curonian Lagoonissa. Kertoi Nidan olevan hieno paikka. En kuitenkaan aio tällä reissulla poiketa. Joku kerta kyllä lähden katsomaan senkin paikan.Hyppäsin jälleen lauttaan ja lähdin kaupungin puolelle käymään. Jälleen paljon ihmisiä liikkeellä. Lauttarantaan olikin tuotu tuollainen Liettuan armeijan värväyspiste.Ylikersantti piti myyntipuheita tiskin takana, minä katselin vähän kauempaa. Tulin viereen niin tämä alkoi minulle Liettuaksi jotain selittää. Kysyin Englanniksi että olisiko minulle töitä tarjolla, että olisiko selvitettäviä kriisejä? Ei me kyllä yhteistä kieltä löydetty. Minä näytin tälle sitä voimakorttiani, tämä riemastui, aa Suomi Finland. Vedimme kättä lippaan, tämä ojensi kätensä ja kättelimme. Pitäisi ehkä vähän vielä Liettuaa opiskella että kelpaisin riviin. Jatkoin matkaa.Ajelin tuollaista hienoa pyörätietä hienoja maisemia katsellen. Kunnes saavuin risteykseen. Kumpi suunta?Päätin jatkaa suoraan, eli oikeastaan tuota vasenta haaraa. Oikealla on uimaranta naisille ja koirille. Hiekkapuhallus tuuli oli vaimennut, en kuitenkaan viihtynyt rannalla.26 näytti rannan näyttötaulu lämmintä, vesi 21 ja tuulta 4.1m/sek. En vain oikein osaa olla rannalla.Istuksin aallonmurtajalla ja katselin pitkään Klaipedan sataman touhuja, muistelin menneitä.Minä muistan sen pienen pojan, joka veisteli kaarnalaivoja ja haaveili matkustavansa meren taakse. Minä muistan sen niin elävästi, arvet näkyvät vieläkin sormessa.

Sisälläni oleva pieni Liettualainen alkoi jo paripäivää sitten kuiskutella minulle. Ensin kuiskaukset olivat melkein kuulumattomia tällaiselle kovakorvaiselle ja huonokuuloiselle. Mutta yön yksinäisyydessä kuiskaukset saivat jotenkin kaikupohjaa ja ne eivät enään olleet kuiskauksia, vaan ihan korvissa soi ja herättivät:

”Herää, eikö lähdettäisi naapurimaahan?”

Aina valmis tokaisin, itselleni. Että nyt on taas sitten ”se” hetki. Hyppään kaarnalaivan selkään…

Aamulla oli taas täysi tohina päällä pursiseuralla. Kilpailijat teki viimeisiä säätöjä, kiristivät vantteja sopiviin tiukkuuksiin ym. Minä lähdin tuonne aallonmurtajalle tarkkailemaan tilannetta.Katselin merellepäin kuinka mainingit tulevat, en minä olisi tuonne ihan suinpäin tahtonut. Mutta nämä sankarit tahtoivat, tuulta oli jälleen sen 12m/s. Ne jotka ensiksi ennättivät kohdalle olivat kuumaryhmä, heistä näki että harjoiteltu on. Halssinvaihdossa ei aikailtu, se oli vips, vene 90 astetta tuulensilmän toiselle puolelle. Keulapurjetta auttoi kannella yksi mies, toinen skuuttasi. Yksi sääti isopurjetta ja ruorimies ohjasi. Sekunnin päästä kaikki oli valmis ja miehistö jälleen painona veneen laidalla ettei vene kallistu liikaa.

Katarina Jee oli myös mukana näissä kärkitohinoissa. Minä pidin heille peukkuja. Sinne häipyivät sankarit tuuliselle merelle.

Kilpapurjehtijat ovat joskus täysin mitään pelkäämättömiä. Tässä vähän elävää kuvaa jonkun vuoden takaa Muhuväinä regatasta videota. Tallinnan lahdella oli silloin kova tuuli, Siis kova tuuli, ei navakka tuuli.

Mies ottaa venettä mastosta kiinni, kuin härkää sarvista, sitten katsotaan kuka on kuka. Väännän tuon perkeleen kyljelleen niin pääsee helpommin mastoon. Nähtävästi syynä oli ylös jäänyt spinnu, joka piti saada alas.

Luoja varjele minua tuollaisista tilanteista, mutta kai siihen voi vähän itsekin vaikuttaa. Ei tulisi mieleen nostaa spinnua tuolla kelillä, tuskin edes lähtisin purjehtimaan.

Minä jatkoin fillarilla.

Hurautin tuonne Lidliin vähän shoppaamaan. Noillahan sitä pärjää.

Niin ja Kalmapilisin ostin. Tänään oli vähän velttoilupäivä, se on saavutettu etu, sitä ei voi minulta kieltää kukaan.

Olen tämän laivan päällikkö ja määrään tahdin…

Aamulla kun kilpailijat heräsivät alkoi kuhina. Minua myös kaikki tervehtivät, minuun suhtaudutaan kuin omaan, onhan minullakin saalingissa seuran viiri.

Lähdin viemään roskapussia, tuli vähän kolhu itsetuntoon.Seisoin noiden pönttöjen luona ja katselin mihinkähän näistä heitän tämän roskapussini. Samassa mies käveli kohdalle määrätietoisin askelin. Otti omasta roskapussistaan tyhjän olutpurkin, heitti pussinsa yhteen säiliöön ja käveli luokseni.

Osoitti sormellaan roskapussiani ja survoi sen tyhjän olutpurkkinsa sinne minun pussiini, sanoi ”prašau” ja lähti pois. Minä katsoin suu auki että mitä tapahtui.

Perskuta, se mies luuli että olin keräämässä tyhjiä purkkeja. Äkkiä läksin veneelle, katsoin peiliin. Olihan se parta jo vähän pitkäksi kasvanut, mutta en mielestäni kuitenkaan pullojen kerääjän näköinen ollut. Ajoin kuitenkin parran varmuudeksi pois.

Laiturit tyhjenivät, joku hassu vene jäi. Kilpapurjehtijoita koko seura, kuten kaikki Baltiassa ovat kilpapurjehtijoita.Nyt kun veneet oli vähissä huomasin tuon, Simppu. Tutun näköinen vene, en vain muista missä olen nähnyt. Suomenlippu riekaleina perässä, vanhoja suomalaisia katsastuslappuja kyljessä. Mitenkä lie tänne kulkeutunut?Minä läksin myös kaupungille, hyppäsin lauttaan joka vei vastarannalle.Lautassa näin kauhistuttavan näön, pilvestä laskeutui tuollainen kärsä vedenpäälle ja alkoi ahmia merivettä. Pilvellä oli kova jano, vettä nousi ja nousi ylös, kunnes jano oli sammutettu ja kärsä vetäytyi takaisin pilveen.

Mitenkähän tähän annettuun merkkiin tulisi suhtautua? Kyllä kai tällä merkillä jokin sanoma oli?Kiertelin jälleen Klaipedaa. Nuo mukulakivikadut on vähän hankalia fillarilla. Jyristää aika pahasti.Kävin yhdellä torilla jossa oli kaikki tarpeellinen myynnissä. Muunmuassa näitä Puolalaisia kaasupulloja, joita metsästin puolasta suurella vaivalla löytämättä. Tänne vaan puolalaiset sitä ensimmäistä vaihtopulloaan ostamaan.Löysin minä hienon kokoontaitettavan lusikan itselleni.

Kävin vielä tuolla Itämeren puolella hiekkarannalla kääntymässä. Yllättävän suuret aallot lyö rannalle, hiekka pölisee kuin hiekkapuhalluksessa. Minä veikkasin että tuulta oli 12m, olin oikeassa ilmeni myöhemmin.Hiekkarantaa silmänkantamattomiin.Valvonta-tornissa punakelta lippu, tarkoittaa että vahti on paikalla. Alimmainen punainen tarkoittaa että uiminen vaarallista.Ei minulla uimahousujakaan mukana ollut, kunhan kävin kääntymässä. Ja keskittymässä olennaiseen.Kun palailin takaisin pursiseuralle niin kilpailijat olivat palaamassa mereltä. Tässä Katariina Jee tyylinnäyte.Miehet olivat märkiä kun palasivat, tuulta oli 12m kertoivat. Sama arvio oli minulla kun rannalta katselin. Kovia jätkiä täytyy sanoa, ei reivailla, ainoastaan latistetaan purjeita kun tuuli yltyy.Kävin juttelemassa näiden Katariina Jee miehistön kanssa, kehuivat että hyvin meni. Silloin ei vielä ollut sija selvinnyt, mutta vauhtia kuulemma piisasi.Ilmanpainetta alkaa kohta olla niin että korvissa rutisee.

Täällä Lietuvos vasara,  sisimmässäni oleva pieni Liettualainen tuntee löytäneensä kotiin ja hyräilee onnellisena…

Niin, kun tulin eilen aamulla tänne Smilytnes jachtklubas satamaan, niin oli aika hiljaista. Ajattelin että otan pienet kauneus unet pitkän purjehduksen jälkeen. Ajoin laituriin kyljittäin odottamaan ,että satamakapteeni tulee töihin ja herättää minut.Tämä tulikin herättämään ja kysyi että oletko paikkaa vajaa? Kerroin että olen. Tämä että saat siinäkin olla, mutta voi olla kova mekkala, kun alkaa purjehduskilpailut ja illanvietto on tuossa vieressä.Tämä ehdotti että haluaisinko tuohon kohtaan, minulle sopi hyvin. Kysyin mitä maksaa, tämä että 15 euroa vrk. Täytimme paperit ja annoin 15 euroa.Tämä antoi minulle kuitin ja seuran viirin. Minä jäin kerrankin vähän sanattomaksi. Veneissä viiriä käyttävät seuran jäsenet, olenko nyt seuran jäsen? Ei, haluamme muistaa vieraitamme ja annamme viirin. Kysyin että nostanko viirin saalinkiin, tämä että nosta ihmeessä.Nyt on sitten saalingissa varaa valita mistä maasta ja minkä seuran viirit valitsee. Alkaa jotenkin olla kertynyt jo noita jäsenyyksiä. Jotenkin olen ajautunut niihinkin. Olen jossain pursiseuran satamassa, joku kysyy alatko seuramme jäseneksi, minä että tottakai. Olen suomessa 2 pursiseuran jäsen, samoin Eestissä 2 seurassa, ruotsissa ainoastaan Svenska Kryssarklubissa, nyt vähän kuin jäsen myös Liettuassa.

Kaikenhuippu oli kyllä kun käväisin venemessuilla talvella. Merikarhuilla oli oma osasto, seisahduin ja katsoin. Kaksi miestä ryntäsi kimppuuni, samaan tyyliin kuin mormoonit, tai jehovan todistajat, vahvana uskossaan. Alkoivat kysellä onko purjevene, liity seuraamme. Yritin estellä että merikarhuna olo ei ole minun juttuni.

Nämä vain jatkoivat että ota paperi, lopuksi sanoin, että te ette oikeasti halua minua seuraanne. Kun opitte tuntemaan potkitte pois. Minulla on purjehtiminen ja uusien paikkojen tutkiminen se juoni, ei mikään satama ja lippuetikettien kanssa pelehtiminen. Pääsin rauhaan, en tiedä onko heillä jo niin pula jäsenistä? Sanoin kuitenkin lopuksi, että jos hurahdan uskoon otan yhteyttä seurakuntaanne.

Mutta tätä Klaipedalaisen Smiltynesin viiriä kannan ylpeydellä. Olen minä sielussani sen verran Liettualainen.On täällä muuten tuttujakin, Katariina Jee, Toomas Nipernaadin armastus. Toomas Nipernaadi on minun kangelane, nämä kilpapurjehtijat nauroivat kun kerroin. Meillä oli yhteinen sävel heti miesten kanssa.

Olivat Eestistä vartavasten tulleet tänne kilpailuihin. Yksi Latvialainen, nämä Eestiläiset ja loput onkin sitten Liettuasta. Näkivät kun nostivat minulle suomenlipun salkoon, ihmettelivät, että onko joku suomalainen tulossa kilpailuun mukaan.Kilpapurjehdus on kovaa kilpailua, jopa puomit pitää joillain keventää. Kaikkensa yritetään.Mutta minä läksin tuonne niemen kärkeen, siellä on Delfinaarium, joka ei kyllä kiinnostanut. Mutta myös Liettuan merimuseo, se kiinnosti.Läksin lippukassan jonoon, samassa kassassa myytiin myös Delfinaarion lippuja. Näytin jälleen voimakorttiani, kerroin olevani veteraani, sain lippuni puoleen hintaan. Kiertelin museossa.

Ankkurikokoelma ainakin oli vaikuttava, kymmeniä erilaisia ankkuria selityksineen.Museosta, eli vanhasta linnakkeesta oli hyvät näkymät tänne Curonian Lagooniin. Samaan hintaan sai käydä katsomassa Akvariumia. Siellä oli ainoastaan tuo pingviini kiinnostava. Jotenkin kuumuus vie museo innostuksen. Armoton trafiikki käy tuossa kanaalissa.Ostin lauttalipun, maksoi peräti euron, eestaas. Ihmisiä tolkuttomasti liikeellä. Kävkin kääntymässä kaupungin puolella.Laivan lämpömittari näytti 34 astetta, epäilen kyllä että vähän liioitteli. Mutta kuuma kyllä oli.

Että siihen tyyliin elämä soljuu Liettuassa, ei ole kuitenkaan tunnetta, että elämä valuisi sormien välistä hukkaan. Täyttä elämää, täysillä, välillä pientä sudenhölkkää fillarilla kieli ulkona, välillä lapsenomaista ihmettelyä…

Kalastajat ovat aamuvirkkuja, siinä työssä täytyy olla. Äijät oli kyllä vähän kuluneen näköisiä, kaljaa kello 7 verkonselvittelyn lomassa.Kyllä saalista tuli.Nyt oli tullut minun vuoroni lähteä, silloin lähdetään. Kerroin satamakapteenille lähteväni Klaipedaan. Samalla kanavalla päivystävä merivartiosto kyseli, että lähdenhän suoraan, enkä poikkea Kaliningradissa? Kerroin meneväni suoraan, toivottivat hyvää matkaa. Purjeet ylös, vähän outo purjetia kun tuo Windex, tuulensuuntanuoli puuttuu. Se on jossain itämeressä, Gdanskin lahdessa.

Autopilotti töihin ja siitä se alkaa matka rullaamaan.Kun Hel ja Puola katoavat horisonttiin, oli pieni toiminnanhetki.Ravistin Puolan tolmut ja hiekat matoista.Saalinkiin tuttu viiri, enään ei tarvitse ihmetellä mikä on minkäkin maan lippu. Tai mitenpäin ne nostetaan, tai missä järjestyksessä Baltian maat ovat.Sitten vaan purjehditaan.Joku kysyy onko pitempi legi raskas? Voi se yöllä ukonilmalla olla yllättävänkin raskas, päivällä Kalininkradin ohitus taas on leppoisa. Jos joku sanoo että se pitää tehdä yöllä, niin siinä on myös omat vaaransa. Venäläiset ovat laittaneet suuria poijuja 20mailin etäisyydelle rannikosta. Nyt näin niitä 4 kappaletta. Eihän niihin nyt helposti osu, mutta vaikea on yöllä pimeässä hoksata suuria betoni väkkyröitä.Yhtäkkiä tajusin että karttaplotterini oli pysähtynyt. Näyttö jähmettynyt paikalleen. Otin sähköt pois ja takaisin, tuli tuollainen teksti. Eihän sitä nyt huoltoon viedä.Aurinko porotti mittariin, ylikuumeni miettimisestä ja auringosta kuten minun päänikin. Pistin tuon purjehduslätsän märäksi ja plotterille päähän. Jo alkoi toimimaan.Vaihtelin plotterin ja oman pään väliä, kummalla kuumempi tuntui olevan.

Sitärataa hitaasti kiiruhtaen tunti tunnin perään. Katselin kun aurinko komeasti molskahti itämereen. Matkaa oli vielä reilusti. Lähempänä Klaipedaa panin tutkan töihin, valoja alkoi olla niin paljon ettei selvää saanut mikä on mikäkin.On lyönyt sudenhetki, ilminen on silloin heikommillaan. Nyt vain alkaa matkan vaarallisin osuus. Tosin minussa on itselläkin vähän sudenverta, valvon välillä öisin ja jolkotan päivätolkulla edestakaisin väsymättä.

Kysyin aallonmurtajan vieressä radiolla Klaipedan portkontrollilta saanko tulla satamaan. Tämä toivotti tervetulleeksi, painotti että pysy aivan oikeassa reunassa, liikennettä on paljon.

Hyvä neuvo, vastan tuli useampia laivoja ja nopeita luotsiveneitä pyyhki eestaas. Niiden valoista ei saa mitään tolkkua, kaupunki ja satama on täynnä värillisiä valoja. Tutka vähän auttaa, tosin ei silläkään tahdo osata hahmottaa tilannetta.

Pääsin kuitenkin ehjänä perille, kävin huoltoaseman vieressä nukkumassa vähän. Sitten yritin mennä Old Castle Marinaan, on täynnä. Joten tulin tänne  Smiltynes Yachklubin satamaan.

Eilen aamulla heräsin kauheaan tyyneyteen. Kello 6 aurinko porotti eikä tuulen häivää. Ei ollut purjeveneily ilma, joten läksin jälleen fillarilla seikkailemaan. Satamassa oli yksi ruotsalainen ja venäläinen vene ulkomaalaisia minun lisäkseni. Sinne jäivät nukkumaan kun läksin katselemaan kyliä.Aamuvirkut kalastajat olivat jo saaliin saaneet ja puhdistivat kampeloita verkoista.Minä jatkoin matkaa.Ensin tuli vastaan puomi, puomeilla merkitään mielenkiintoiset paikat.Sitten tuli aitoja ja portti jossa vartiomiehet rynnäkkökiväärin kanssa vahdissa. Heitä en uskaltanut kuvata, sen näköisiä että se ei ole hyvä idea. Käännyin sivulle pikkutielle.Kapearaiteisen vetureita näkyi seisovan salaisena aseena aidan takana.Tänne johti myös normaalileveyden kiskot. Tällaista risteystä, joissa kohtaa leveä ja kapea raide, en ole aiemmin koskaan nähnyt.Läksin seuraamaan tätä kapearaiteista. Sitä oli kyllä joskus tänävuonnakin ajettu, siltä näytti kiskot.Pöllitkin olivat vielä ihan iskussa.Väliin löytyi tuollaisia hylätyn näköisiä rakennuksia.Hiekkaista mäntymetsää, eteenpäin vain.Lopuksi päädyin tälle Hel:liin johtavalle tielle, kiskot vain jatkuivat. Minä käännyin tänne museoon johtavalle pikkutielle. Näytin voimakorttiani lippukassalla, lipunmyyjä pyöritteli korttiani ja ihmetteli. Minä näytin henkkareit,a että katso, se on minun veteraanikorttini. Jo laski museoon ilmaiseksi. Itseasiassa pääsin melkein joka kohteeseen tällä kortillani.

Sen tiesin,tai siis luulin tietäväni, että täällä piti olla Adolfkanuuna. Suomessa olen useampaan kertaan käynyt Kuivasaaressa ja Örossakin katselemassa näitä 12 tuumaisia, eli 305mm kanuunoita. Tämä Aadolfkanuuna on sitten 406mm.Perskuta, se oli purettu. Ainoastaan lavetti johon kehto kiinnitetään oli jäljellä.Ei silti, oli täällä paljon muuta nähtävää. Adolfkanuunan kranaatit ja ruutikartussit. Kyllä tuhannenkilon Adolfkranaatti saa kyytiä, kun lähtövoimaa antaa 152 kiloa tykkiruutia.Aika massiivisia rakennelmia.Mielenkiintoisen näköisiä vekottimia pilvin pimein.Tällaisen vielä ostan itselleni, sivuvaunu K750, sivuventtiili koneella. Tosin tiedän kun olen sen saanut, alan ihmettelemään mitä sillä teen. Ei minulla ole kesäisin aikaa moottoripyöräillä, talvella jos tuollaisella vetelen saan sen tosihullun maineen. Siitä jos hullunmaineen saan, en kyllä ole moksiskaan. Nyt saan hullunmaineen fillarilla ajelusta, olen Puolassa ajanut noin 350km fillarilla.Näitä museoita oli monessa tykkiasemassa sekä tuolla tulenjohto tornissa.Yhteen museoon piti ostaa oikein lippu, kun voimakorttini ei kelvannut.Täällä museosta toiseen vei ihmisiä tällainen museojuna.Karu kapine, kuten työkalut ennen olivatkin. Ei niissä kuljettajan hyvinvointia ajateltu.Meinaan silloin ennen.Takaisintullessa kävin hautausmaalla istuksimassa ja vettä juomassa. Puolalaisilla on erilainen tapa hautojen rakentamiseen. Hautakivi ei riitä vaan pitää tuollainen kivi myös arkun päälle jostain syystä laittaa.Perskuta, kaupungissa olikin tälle päivälle sopiva ravintola. Kenttätykki ja krääsää niin perkeleesti ympärillä.Soppatykissä oli ruokaa, kävin maksamassa ja neito laittoi lautaselle pataljoonasoppaa. Tätä soppaa eivät siviilit olleet pilanneet. Siinä oli perunaa, makkaraa, savulihaa, makarooneja ja mitä kaikkea vielä. Siis juuri kuten pataljoonakeitossa pitääkin olla.Tuo muovilautanen ja lusikka oli kyllä etikettivirhe, mutta soppa oli hyvää.

Nämä siis eilen, nyt on perjantai aamu ja olen katsellut säätietoja. Nyt kohtapuoleen on lähdön hetki. Olen odotellut sopivia tuulia jo toista viikkoa, toivottavasti ennusteet pitää suunnilleen paikkansa. Tai joka ennuste näyttää vähän erilaista, minkähän niistä nyt sitten osaisi valita luottoennustuksekseen?Suuntana on Klaipeda, matkaa on vähän toistasataa mailia. Että ei kannata ihmetellä, jos huomenna aamulla ei olekaan blogissa uutisia kahvipöytään…

Aamutoimien jälkeen eilen irroitin köydet ja läksin. Suurimmat mättäät oli virta vienyt pois.Selvä ura jää taakse kun poistuin satamasta. Silta aukeni ja olin vapaa.

Täälläpäin haluavat tietää kun satamaan tulee tai lähtee. Ilmottautuminen satamakapteenille, siis ei sille marinan, vaan Gdanskin satamakapteenille VHF radiolla. Ilmoitin että purjevene Birgitta poistuu Gdansk marinasta, suuntana Hel. Tämä kysyi vielä että montako ihmistä on veneessä ja minkä maan lippu perässä, ja toivotti hyvää matkaa.Parikin tuollaista Port Controllerin alusta pyöri tarkkailemassa satamaa. Kyllä ne minuakin tarkkailivat, kun tervehdin oli heilläkin heti käsi pystyssä.Satama on laaja, tässä joessa olevassa satamassa on kilometreittäin laitureita ja sivuhaaroja. Telakoita ja kauppasatamia.Viimeisenä joessa, tai siis mereltä tullessa aallonmurtajan jälkeen on Kapitanat Portu, eli se satamakapteenin kartano. Suuri herra, asuu komeassa talossa.Aallonmurtajan suojassa nostin vielä purjeet ja sitten mentiin.Vauhtia piisasi, yhdellä reivillä.Sääennuste lupasi 7 hujakoilla tuulta, väittäisin että tuulta oli 12m/sek. Parikertaa aalto löi kovasti veneen kylkeen ja heitti vettä, niin että vesi lensi avonaisesta luukusta veneeseen sisällekin. Hel aallonmurtajan vieressä laskin purjeet, kysyin Harbour masterilta saanko tulla satamaan. Tämä toivotti tervetulleeksi. Etsin itselleni sopivan paikan, kohta marinan sataman rahankerääjä tuli fillarillaan ja annoin tälle 50 zlotia. Tämä toivotti tervetulleeksi. Nopea tutustuminen nähtävyyksiin, sitten työn touhuihin. Irroitin sen lokianturin ja otin heinän pois.Avasin moottorin lämmönvaihtimen päädyn ja otin lumpeet pois.Tuo lasikuitulatta piti ottaa purjeesta pois purjetta nostaessa. Tuo lattatasku alkaa hajota kokonaan, pitäisi viedä korjattavaksi koko purje. Kun nuo takiaistarrat on jiipeissä saanut vikaa takastaagista on ainoa mahdollisuus ommella latta kiinni. Se lattataskun kohta on moninkertaista purjekangasta. Purjeneulojan hanska vain käteen ja tosissaan survomaan että neula menee kankaista läpi.Kannattaa katsoa että neula on kunnolla hanskassa, muuten se kyllä uppoaa tylppä pääkin edellä kämmeneen. Kuvassa pahempi kuin olikaan, en huomannutkaan koko neulanpistoa. Aloin ihmetellä miksi kädessä on verijälki.

Täällä Port of Hel, se ei siis ole Port of Hell. Näitä kahta ei pidä missään tapauksessa sekoittaa keskenään…