Smilytnes jachtklubas

Niin, kun tulin eilen aamulla tänne Smilytnes jachtklubas satamaan, niin oli aika hiljaista. Ajattelin että otan pienet kauneus unet pitkän purjehduksen jälkeen. Ajoin laituriin kyljittäin odottamaan ,että satamakapteeni tulee töihin ja herättää minut.Tämä tulikin herättämään ja kysyi että oletko paikkaa vajaa? Kerroin että olen. Tämä että saat siinäkin olla, mutta voi olla kova mekkala, kun alkaa purjehduskilpailut ja illanvietto on tuossa vieressä.Tämä ehdotti että haluaisinko tuohon kohtaan, minulle sopi hyvin. Kysyin mitä maksaa, tämä että 15 euroa vrk. Täytimme paperit ja annoin 15 euroa.Tämä antoi minulle kuitin ja seuran viirin. Minä jäin kerrankin vähän sanattomaksi. Veneissä viiriä käyttävät seuran jäsenet, olenko nyt seuran jäsen? Ei, haluamme muistaa vieraitamme ja annamme viirin. Kysyin että nostanko viirin saalinkiin, tämä että nosta ihmeessä.Nyt on sitten saalingissa varaa valita mistä maasta ja minkä seuran viirit valitsee. Alkaa jotenkin olla kertynyt jo noita jäsenyyksiä. Jotenkin olen ajautunut niihinkin. Olen jossain pursiseuran satamassa, joku kysyy alatko seuramme jäseneksi, minä että tottakai. Olen suomessa 2 pursiseuran jäsen, samoin Eestissä 2 seurassa, ruotsissa ainoastaan Svenska Kryssarklubissa, nyt vähän kuin jäsen myös Liettuassa.

Kaikenhuippu oli kyllä kun käväisin venemessuilla talvella. Merikarhuilla oli oma osasto, seisahduin ja katsoin. Kaksi miestä ryntäsi kimppuuni, samaan tyyliin kuin mormoonit, tai jehovan todistajat, vahvana uskossaan. Alkoivat kysellä onko purjevene, liity seuraamme. Yritin estellä että merikarhuna olo ei ole minun juttuni.

Nämä vain jatkoivat että ota paperi, lopuksi sanoin, että te ette oikeasti halua minua seuraanne. Kun opitte tuntemaan potkitte pois. Minulla on purjehtiminen ja uusien paikkojen tutkiminen se juoni, ei mikään satama ja lippuetikettien kanssa pelehtiminen. Pääsin rauhaan, en tiedä onko heillä jo niin pula jäsenistä? Sanoin kuitenkin lopuksi, että jos hurahdan uskoon otan yhteyttä seurakuntaanne.

Mutta tätä Klaipedalaisen Smiltynesin viiriä kannan ylpeydellä. Olen minä sielussani sen verran Liettualainen.On täällä muuten tuttujakin, Katariina Jee, Toomas Nipernaadin armastus. Toomas Nipernaadi on minun kangelane, nämä kilpapurjehtijat nauroivat kun kerroin. Meillä oli yhteinen sävel heti miesten kanssa.

Olivat Eestistä vartavasten tulleet tänne kilpailuihin. Yksi Latvialainen, nämä Eestiläiset ja loput onkin sitten Liettuasta. Näkivät kun nostivat minulle suomenlipun salkoon, ihmettelivät, että onko joku suomalainen tulossa kilpailuun mukaan.Kilpapurjehdus on kovaa kilpailua, jopa puomit pitää joillain keventää. Kaikkensa yritetään.Mutta minä läksin tuonne niemen kärkeen, siellä on Delfinaarium, joka ei kyllä kiinnostanut. Mutta myös Liettuan merimuseo, se kiinnosti.Läksin lippukassan jonoon, samassa kassassa myytiin myös Delfinaarion lippuja. Näytin jälleen voimakorttiani, kerroin olevani veteraani, sain lippuni puoleen hintaan. Kiertelin museossa.

Ankkurikokoelma ainakin oli vaikuttava, kymmeniä erilaisia ankkuria selityksineen.Museosta, eli vanhasta linnakkeesta oli hyvät näkymät tänne Curonian Lagooniin. Samaan hintaan sai käydä katsomassa Akvariumia. Siellä oli ainoastaan tuo pingviini kiinnostava. Jotenkin kuumuus vie museo innostuksen. Armoton trafiikki käy tuossa kanaalissa.Ostin lauttalipun, maksoi peräti euron, eestaas. Ihmisiä tolkuttomasti liikeellä. Kävkin kääntymässä kaupungin puolella.Laivan lämpömittari näytti 34 astetta, epäilen kyllä että vähän liioitteli. Mutta kuuma kyllä oli.

Että siihen tyyliin elämä soljuu Liettuassa, ei ole kuitenkaan tunnetta, että elämä valuisi sormien välistä hukkaan. Täyttä elämää, täysillä, välillä pientä sudenhölkkää fillarilla kieli ulkona, välillä lapsenomaista ihmettelyä…

 

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.