Aamulla kun kilpailijat heräsivät alkoi kuhina. Minua myös kaikki tervehtivät, minuun suhtaudutaan kuin omaan, onhan minullakin saalingissa seuran viiri. 
Lähdin viemään roskapussia, tuli vähän kolhu itsetuntoon.
Seisoin noiden pönttöjen luona ja katselin mihinkähän näistä heitän tämän roskapussini. Samassa mies käveli kohdalle määrätietoisin askelin. Otti omasta roskapussistaan tyhjän olutpurkin, heitti pussinsa yhteen säiliöön ja käveli luokseni.
Osoitti sormellaan roskapussiani ja survoi sen tyhjän olutpurkkinsa sinne minun pussiini, sanoi ”prašau” ja lähti pois. Minä katsoin suu auki että mitä tapahtui. 
Perskuta, se mies luuli että olin keräämässä tyhjiä purkkeja. Äkkiä läksin veneelle, katsoin peiliin. Olihan se parta jo vähän pitkäksi kasvanut, mutta en mielestäni kuitenkaan pullojen kerääjän näköinen ollut. Ajoin kuitenkin parran varmuudeksi pois.
Laiturit tyhjenivät, joku hassu vene jäi. Kilpapurjehtijoita koko seura, kuten kaikki Baltiassa ovat kilpapurjehtijoita.
Nyt kun veneet oli vähissä huomasin tuon, Simppu. Tutun näköinen vene, en vain muista missä olen nähnyt. 
Suomenlippu riekaleina perässä, vanhoja suomalaisia katsastuslappuja kyljessä. Mitenkä lie tänne kulkeutunut?
Minä läksin myös kaupungille, hyppäsin lauttaan joka vei vastarannalle.
Lautassa näin kauhistuttavan näön, pilvestä laskeutui tuollainen kärsä vedenpäälle ja alkoi ahmia merivettä. Pilvellä oli kova jano, vettä nousi ja nousi ylös, kunnes jano oli sammutettu ja kärsä vetäytyi takaisin pilveen.
Mitenkähän tähän annettuun merkkiin tulisi suhtautua? Kyllä kai tällä merkillä jokin sanoma oli?
Kiertelin jälleen Klaipedaa. Nuo mukulakivikadut on vähän hankalia fillarilla. Jyristää aika pahasti.
Kävin yhdellä torilla jossa oli kaikki tarpeellinen myynnissä. Muunmuassa näitä Puolalaisia kaasupulloja, joita metsästin puolasta suurella vaivalla löytämättä. Tänne vaan puolalaiset sitä ensimmäistä vaihtopulloaan ostamaan.
Löysin minä hienon kokoontaitettavan lusikan itselleni.
Kävin vielä tuolla Itämeren puolella hiekkarannalla kääntymässä. Yllättävän suuret aallot lyö rannalle, hiekka pölisee kuin hiekkapuhalluksessa. Minä veikkasin että tuulta oli 12m, olin oikeassa ilmeni myöhemmin.
Hiekkarantaa silmänkantamattomiin.
Valvonta-tornissa punakelta lippu, tarkoittaa että vahti on paikalla. Alimmainen punainen tarkoittaa että uiminen vaarallista.
Ei minulla uimahousujakaan mukana ollut, kunhan kävin kääntymässä.
Ja keskittymässä olennaiseen.
Kun palailin takaisin pursiseuralle niin kilpailijat olivat palaamassa mereltä. Tässä Katariina Jee tyylinnäyte.
Miehet olivat märkiä kun palasivat, tuulta oli 12m kertoivat. Sama arvio oli minulla kun rannalta katselin. Kovia jätkiä täytyy sanoa, ei reivailla, ainoastaan latistetaan purjeita kun tuuli yltyy.
Kävin juttelemassa näiden Katariina Jee miehistön kanssa, kehuivat että hyvin meni. Silloin ei vielä ollut sija selvinnyt, mutta vauhtia kuulemma piisasi.
Ilmanpainetta alkaa kohta olla niin että korvissa rutisee.
Täällä Lietuvos vasara, sisimmässäni oleva pieni Liettualainen tuntee löytäneensä kotiin ja hyräilee onnellisena…