Viimeisellä rannalla

Jotkut väittää että pihlajat osaavat ennustaa talvea.

Jos on paljon pihlajanmarjoja niin tulee kova talvi. Mistähän pihlaja tietää talven laadun? Enpä oikein usko. Paremminkin pihlajan marjat kertovat syksyllä millainen kesä on ollut.

Pimeät ajat ovat tulossa, on oikea aika nostaa vene ylös.

Ensin etsitään pukki toisten pukkien joukosta.

Sitten nostetaan masto pois, sitten vene ylös että heilahtaa. Ei sitä jouda kuvaamaan, olen itse maston tyvessä kiinni. Sekä liinoja oikeaan paikkaan passaamassa.

Vene kentälle odottamaan hallin täyttymistä. Pientä huoltoa ja kaikki on valmista.

Panen lippalakin päähän ja repun selkään ja lähden maailmalle takaisin. Jokunen lentolippu on ostettu myöhäisempää käyttö varten. Että lyhyesti sanottuna: “Hyvästi jää, kevääseen.”

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Viimeisellä rannalla

Älä pelkää

Aamulla usvaa lykkää merestä. Alkaa olla hetket lähellä.

Päätin kuitenkin käydä ensin aamulenkillä. Nämä ianikuiset purjehtijan kengät jalkaan.

Minä olen näillä kaiket kesät kävellyt. Alkaa pohjat kulua, sekä jotenkin kovaksi muuttua. On kuivalla kelillä niin tosi liukkaat veneen kannella. Täytyy vissiinkin ottaa kaapista uudet käyttöön. Kotonakin on yhdet uudet vielä varoiksi.

Etsin tällaisen junamaatin.

Ajattelin että ostan lipun ja alan etsimään uusia kokemuksia.

Ihan vain tällainen korvaava bussi. Rataosalla on kaikki henkilöjunat peruttu joulukuuhun, bussit on niiden tilalla.

Kirkonkellot alkoivat soida. Suunta sinne heti.

Ensimmäistä kertaa näen nämä ovet auki. Olen aikamonta kertaa käynyt tämän oven takana, nyt minut pakanan sisään laskevat.

Enhän minä tänne jäänyt, kävin vain ovella kääntymässä. Pappi edessä puhui väkevällä äänellä, jostain synnistä mainitsi ja katsoi samalla minua ovella. Minä nyökkäsin, että ymmärrän vihjeen ja käännyin takaisin. Suljin oven hiljaa takanani. Mutta olinpas päässyt täälläkin käymään.

Taitaa nämä Tammisaarelaiset olla kovia kyyläämään. Aika monessa talossa on tällaiset peilit, josta voi vakoilla kuka kulkee.

On se hetki elämässä, köydet irti ja menoksi. Taakse jää Tammisaari.

Edessä Eke-Marin telakka. Lähden sinne ja laitan veneen nostokuntoon. Huomenna nostetaan vene ylös.

Telakan omistaja on ostanut uuden nosturin. Tai käytetty se on. Uusi maksaa miljoonan, käytetyn saa puoleen hintaan. Ompas sporttisen näköinen nosturi.

Olen tällä Dahonilla yhteensä ajanut 8224 kilometriä. Niistä on tänä kesänän aikana kertynyt 1207 kilometriä. Veneellä tullut liikuttua1266 merimailia. Eli fillaroitu on paljon, purjehdittu vähän.

Lippu on riekaleina, tuulia on koettu. Samanlailla on tuuli tuivertanut hiuksia ja aurinko polttanut lippalakkia.

Keräilen kamppeita kasaan. Brooks:in satulan otan mukaani, talvella ajan toisella rattaalla. Satulakin on kulunut kilometrien myötä, monet housutkin on puhki persiistä. Takapuoli on niin kovaa laatunahkaa että se ei ole millänsäkään tuollaisista kilometreistä.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Älä pelkää

Vuoristo vyöryy päälle

Aamulla näyttäytyy taivas tuollaisena. Aivan kuin olisi vuoristo taustalla. Vaan ei ole.

Siellä on se saderintama joka on tulossa. Sateita näyttää riittävän lähipäivinä. Kesä on ohitse, alan jo suunnitella toisia asioita elämässä. Mitähän se voisi olla?

Täällä onkin hienon näköisiä kaupunkipyöriä vuokralla.

Jos ei ole omaa Dahonia niin voi vuokrata tuollaisen S-marketin sovellutuksella. Ihan selvällä ruotsin kielellä.

Kävin vähän tutkimus matkalla. Katselin tätä rautatie siltaa. Siinä on näköjään ollut ennen kääntösilta ja alla laivaväylä. Tuo ylhäältä kapeampi kivitolppa, siinä on ollut se napa jonka ympäri silta on pyörinyt. Nyt on laitteet poistettu ja siltapalkit on erilaiset.

Se laakeripukki on näköjään tuotu tänne rautatieaseman luokse. Ei ole tarvinnut betoniin pultaja, ei saa vandaalit vietyä eikä kaadettua. Maalattua kyllä saavat.

Tässä vanha maantiesilta. Siinä näkyy edessä kääntösillan lukitus.

Tässä näkyy se laakeri vielä paikallaan, paljon pienempi kuin rautatiesillassa.

Kävin ihastelemassa toisten kulkuneuvoja, näyttää erehdyttävästi laiturilta tämä vene.

Täällä huoltoasemalla ei jonoa näy.

Yllättävän kallista on polttoaineet. Bensa yli 2 euroa litra, diesel vähän halvempaa. Minä taisin viimeksi polttoainetta ostaa Haapsalusta.

Vettä sataa, ei tapahdu mitään mielenkiintoista.

Olen alkanut vähän tähyillä tuonne vastarannan suuntaan…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vuoristo vyöryy päälle

Kesäkaupunki

Tuossa oli ennen tammisaaren kansallispuiston opastupa, tai joku sellainen. Nykyjään ei mikään muu kannata kuin kaljan myynti. Kaljakuppilat on syrjäyttäneet luontotuvan.

Paljon terasseja ja kaikissa paljon ihmisiä.

Kävelykadullakin, joka on täällä ollessani ollut täysin tyhjä, on nyt ihmisiä. Mitä ne siellä tekevät ei oikein selvinnyt. Tallasivat eestaas, ehkä etsivät terassia.

Haahuilen vähän eksyneenä kaupungilla. On minulla suunnitelma, jonka täyttymistä odotan.

Taas päädyin tänne, leirintäalueelle. Siellä istuvat vaunun portailla ja odottavat että jotain tapahtuisi,

Vedän fillarilla ympäriinsä, kuin turkiskettu kopissa ravaa eestaas.

Sillälailla neuroottisena poukkoilen rattaalla. Aitaan on pantu kyltti, muuten joku juoksisi aidan läpi.

Kaupoista alkaa ruoka loppumaan, rahaa olisi taskussa vielä.

Kohta alkaa lähtölaskenta…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäkaupunki

Lähdön aika reservaatista

Heräsin aamulla aikasisin, tuollainen on maisema kun luukusta katsoo.

Läksin tuonne suon laitaan katsomaan mitä tapahtuu. Mitään ei tapahdu taaskaan. Aika on pysähtynyt.

Hämähäkin seittejä joka puolella, kuin kauhukuvassa.

Täällä auringon puolella usva nousi kaislikosta. On syytä lähteä etten jää tänne ikuisiksi ajoiksi. Tämä on sitä mistä ne puhuu, autuutta. Ei sovi minulle.

Vieläkin nukkuvat nukkumatit, minä otan ja lähden.

Tuota vielä ihmettelin. Onkohan tuollainen ankkuri tuossa hyvä idea. Ehkä se näppärä astinlauta, mutta on tosi vaarallinen naapureille.

Vedin itseni tämän poijun viereen, sitten vasta tempaisin koneen käyntiin. Nukkukoon nyt oikein tosissaan nukkujat. Jos heräävät kyselevät tyhmiä, minne lähdet ja kaikkea sellaista.

Siellä ne jököttää veneissään.

Minä vedän tyynessä moottorilla kohti länttä.

Viimeinen vilkaisu reservaattiin.

Meri on hienon vihreä.

Veneitä menee eestaas, moottoriveneitä ja purjeveneitä. Ei kyllä yhtään purjetta näkynyt ylhäällä. Onkohan jossain saunakarhujen saaressa sauna palanut, ovat lähteneet evakkoon, seuraavaan saunaan. Mutta mistä nämä muut tulevat?

Minä jatkan purjehdusta. Näin tänään enemmän veneitä kuin aiemmin koko kesällä yhteensä. Aika monta kertaa tuli mentyä Saaremaan ja Pärnu väliä, useimmiten aivan yksin.

Mutta sitten alkoi näkymään lopuksi määränpää, Tammisaari.

Laiturissa paljon paikkoja tyhjänä. Sinne lähden.

Otin tuon isopurjeen pois ja levitin laiturille.

Kiersin rullalle ja tungin tuonne lazybagiin. Vieressä kulki ihmisiä, kysyivät mitä teen.

Sanoin että tuolta tulee rajuilma, on syytä ottaa purjeet alas.

Näytin kännykästä että tulossa navakkaa tuulta, se on vierassatamien saunamajurien myrsky. Purjeet vain pois niin ettei hajoa.

Tälläinen oli päivän taival…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Lähdön aika reservaatista

Piim, piimä ja maito

Minä keittelen joka aamu sitä cappucinoa. Siihen pannaan tavallisesti Tere meijerin tekemää cappucino tai latte piima.

Tämän asian kanssa pitää olla tarkkana. Aamulla ei aina tahdo muistaa missä satamassa sitä ollaan, eikä edes missä maassa. En tiedä kuinka toisilla ihmisillä on, mutta minä usein mietin silmät avattuani missä maassa olen. Kyllä se kuitenkin parin sekunnin viiveen jälkeen mieleen tulee.

Nyt kun on Eestin eväät juotu, ei ole enään tere meijerin vastamyrkkyä. On suomesta ostetut purkit. Tuo suomen piimä ei sitten sovellu cappucinon joukkoon. Tulee kelvoton vatsamyrkky. Suomessa pitää valita purkki jossa lukee maito, ei piimä.

Tähän liittyen minulta on joskus kysytty, mikä on se maa jossa asun? Onko se Viro, vai onko se Eesti. Vastaushan on kyllä aika yksinkertainen. Eestlased, eli sen maan asukkaat kutsuvat sitä Eestiksi. Muualla maailmassa yleensä kutsutaan Estonia nimellä. Latvialaiset kutsuvat Igaunia nimellä ja suomen kielellä se maa on Viro. Minä kutsun sitä Eestiksi, minä miellän asuvani Eesti nimisessä maassa. Vaikka Ruotsi, ei sitä sillä nimellä kutsuta kuin suomen kielessä.

Mutta aamu on hiljainen satamassa, täällä Finlandiassa.

Salakka parvet vain hyppivät veneiden välissä, niin että vesi vaahtoaa. Alkaa olla taas virikkeet vähissä, katselin salakoiden tanssia ja tein suunnitelmia. Nostan niitä verkolla saavillisen, lähden tuonne rannalle ja savustan. Myyn jonkun euron kilo näille turisteille. Kerron että tässäpä tuoretta savustettua talous silakkaa. Ei onnistunut, salaverkkoni ovat pahasti suuri silmäisiä. Olkoon.

Olkoon.

Onkohan minussa jotain vikaa, naapurit lähtevät yksi kerrallaan pois. Vilkuttavat kyllä iloisesti, olikohan siksi kun eroon pääsevät?

Sinne häipyvät kulman taakse.

No mutta minä otan rattaan ja lähden vetämään kuin viimeistä päivää.

Välillä paistoi aurinko pilven välistä.

Sitten alkoi vettä kaataa niskaan.

Laitoin fillarin satulaan muovipussin. Tuo nahkasatula on vähän arka vedelle. Jos kastuu niin tahtoo venyä ja mennä pilalle. Persnahka kyllä kestää vaikka mitä, ei pelkää merivettäkään. Eikä ole edes pahasti venynyt, vaikka on kastunut lukemattomia kertoja. Mutta persnahka onkin elävä nahka. Tämä mistä lie puhvelin nahasta tehty satula on kuollutta nahkaa.

Kyyhötin vähän aikaa kuusen alla sadetta pidellen. Sitten ajattelin, mitäs se jos vähän kastuu ja läksin jatkamaan.

Kun tulin takaisin, oli viereeni tulleet Kalevipojad. Sini-must-valge lippu perässä. Minä ilahduin ja aloin näitä jututtamaan. Meillä oli niin intensiiviset keskustelut veneilystä. Tuossa toisella puolella suomalaiset kuulivat, kun jutustimme eestin kielellä. Kysyivät minulta englanniksi, miten minulla on suomen lippu perässä. Vastasin että olen vähän kuin suomalainen…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Piim, piimä ja maito

Vaunuilijat

Heti aamulla kirmaisin metsikköön, aika kävi pitkäksi. sitten ajattelin että rattaalla on kivempi.

Otin tuon rattaan ja läksi pitkospuita törmööttämään. Kerroin tuttaville että olen ajanut ainakin 500 kilometriä tällä rattaalla tänä kesänä. No ei ollut liioittelua, myöhemmin tarkastin, olin ajanut 1144 kilometriä. Aika paljon mielestäni, mutta kohtuus ei ole riittävästi. Pitää saada uusia kokemuksia ja paikkoja.

Tälläista erilaista pöpelikköä täällä. Jos ei tietäisi niin voisi luulla olevansa jossain muualla pöpelikössä kuin täällä.

Sitten löytyi tietä alle, vauhti senkus paranee. Isompaa pykälää vain rattaaseen ja vauhti vinkuu korvissa.

Mutkaista tietä näkymättömiin. Yhden kurvin takana seisoi kauris. Meinasin alkaa sitä kuvata, se ei kauriille sopinut. Tämä ryntäsi vauhdilla metsään.

Veneilijät viihtyvät merenpäällä laiturin vieressä. Nämä vaunuilijat olivat pesiytyneet metsään, ei se meri kyllä kaukana ollut.

Täällä pöpelikössä oleskelivat vaunuilijat. Näillä on oikein kerho, ei venekerho vaan vaunukerho. Nämä olivat ojankyntäjiä, ei merenkyntäjiä. Kun joku oli reissunpäällä käynyt kertoivat ojankyntäjän juttuja toisille. Kuinka oli tiellä pahat töyssyt, että ilmaan vain vaunu hyppäsi montussa.

Veneilijät kertovat toisilleen merimies juttuja. Minäkin tykkään kertoa suurista seikkailuistani. Seikkailuistani jotka ovat olevinaan niin suuria, ainakin jos niitä vähän sopivasti suurentelee.

Nämä vaunuilijat istuu vaunun portailla ja samat naapurit koko kesän ja vuodesta toiseen. Vaunuilijat kertovat ei uusista seikkailuista maailman merillä vaan siitä kuinka istuivat koko helvatin kesän vaunun rappusilla. Toiset kuuntelevat suu ammollaan kertojan seikkailuista. Kuinka tapahtui sitä ja sitä siinä istuessa.

Minäpä päätin palata näiden veneilijöiden joukkoon, kertomaan omista seikkailustani kaikille jotka vain suostuivat kuulemaan. Oikein tyrkytin omia hienoja seikkailuitani. Esimerkiksi sitä kun tuosta kaislikon reunasta kerran meinasin purjeella lähteä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että ei taida onnistua. Kerroinkin venenaapureille, ettei onnistu. Nämä alkoivat heti yllyttämään, no yritä edes. No minähän otin veneen irti, purjeet ylös ja ajauduin sinne kaislikkoon. Nauroivat vielä suureen ääneen kun olin kaislikossa purjeveneellä. Kai ne vaunuilijat myös on yllytyshulluja, et uskalla ajaa tuosta suon silmästä yli.

Mutta veneitä läksi ja toisia tuli tilalle.

Illaksi vuokrasin saunan, ajattelin että saan näyttää kuinka kova saunamies olen. Heitin löylyä niin että tuntuu, hyvä etten sammalikkoon langennut yllytyshullu. En ymmärtänyt että häkälöylyt pitää ensin heittää kiukaalle.

Tässä muuten parin päivän jälkeä vanavedestä. Kyllä täältä reservaatistakin jossain vaiheessa pois löydetään. Niistä vaunuilijoista en ole varma, jäävät sinne istuksimaan loppuiäkseen….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaunuilijat

Paremmassa seurassa

Onhan täällä Lähteelässä muitakin nähtävyyksiä. Tälläinen pieni aidalla ympäröity alue.

Sitä kutsutaan Anniskelualueeksi. Kumma sana anniskelu, jotain sellaista että niinkuin vähän niinkuin annetaan, muttei oikeasti anneta. Kai se on että vähän niinkuin tipottain jaetaan.

Anniskelualuetta siirretään aina ja vanha jätetään kesannolle toipumaan.

Mutta nyt, nyt minä lähden. Köydet irti ja menoksi.

Sinne se jäi, Lähteelä.

Muutkin huomasivat reitin josta pääsee pois ja lähtivät perään.

Purje alkaa viemään, sinne mihin kokka näyttää.

Vastaan tulee monia veneitä, tässä harvinainen merkki roikkuu saalingissa. Kärkikolmio alaspäin, tarkoittaa että ajan moottorilla, vaikka purjeet ylhäällä. Noudatan moottorilla kulkevan aluksen väistämis sääntöjä. No tällä ei ole kyllä purjeitakaan ylhäällä.

Välillä kuulee että miksei tätä käytetä, on kuulemma niin vaarallista ilman. Mutta kysymys kuuluu, miten ruotsalaiset pärjää ilman tätä merkkiä? Ruotsissa sen käyttö on vapaaehtoista? Tapahtuuko ruotsissa yhteentörmäyksiä kun ei tätä käytetä? Taitaa olla taas nettiveneilijöiden kiihkoilua koko ongelma.

No mikäs se siinä vastaan tulee posottaa täydellä höyryllä? Purjevene. On siihen yksi rullapurje keulaan laitettu. Etummaisessa mastossa ei ole mitään , takimmaiseen on pantu pehmusteet. Kun on vähän puomi tiellä, niin pannaan pehmuste, ettei pää halkea kun päänsä lyö siihen.

Matkalla on tälläisiä nopeusrajoituksia ja aallokonteko kieltoja.

Eipähän se kaikkia paljon häiritse. Vetävät kuin viimeistä päivää.

Kyllä se aaltokin on ihan komea.

Tämä veti myös ihan vierestä vauhdilla, ehkä 3 metrin etäisyydeltä. Kun nappasin kuvan ja tervehdin, tämä sankari säikähti varmaan pääsevänsä uutisiin. Kaasu pois just rinnalla ja käänsi katseen toiseen suuntaan. Tämä on mielestäni suurempi ongelma kuin se kärkikolmion puuttuminen.

Mutta kuinka vaikka tälläistä väistät? Väistämisvelvollisen pitää väistää, sen toisen, väistettävän pitää säilyttää suuntansa ja nopeutensa. Jos väistettävä kääntää suunnan kohti sinua jossain väylän mutkassa 50 metrin päässä, kiire tulee hitaalla väistää.

No mutta, täällähän on reservaatti. Kurvaan sinne.

Näyttäisi olevan vapaa kohtakin vielä minulle.

Tähän minä parkkeeraan, hienojen veneiden viereen.

Ei silti, kyllä tänne vielä sopii.

Pitää totutella reservaatin sääntöihin. Täällä on tiukat käyttäytymis normit, vähän kuin merikarhuilla…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Paremmassa seurassa

Nähtävyyksiä Porkkalassa

Heräsin ajoissa, katselin tätä satamaa, kyllä nyt on aika lähteä.

Vatsamyrkyn aamuannoksen ehdin hätäisesti valmistaa ja hotkaista. Sitten köydet irti ja läks. Kyllä täällä iltasella näkyi ihmisiä veneissään, nyt kaikki autiota. Kai nukkuvat.

Sinne katoaa seljän taakse Pohjoisranta.

Näistä jäänlõhkujista painan ohitse.

Tästä Nepalilaisesta temppelistä myös ohitse, olen matkalla länteen päin.

Sitten taivast aukeni. Vettä sataa aika kovasti, salamat välkyy ja taivas jyrisee.

Laivat ei sadetta eikä ukkosta pelkää.

Nyt on oikea aika testata uusia saappaitani. Vanhat oli sateella niin tolkuttoman liukkaat kannella. Näissä on purjeveneen kuva ja maksoivat 40 euroa. Onkohan paremmat?

Ei saa kullemma silitysraudalla silittää. Ei kyllä tulisi mieleenkään moinen asia.

Pohja on erikoisen näköinen. Mutta nämähän ovatkin hyvät saappaat. On kuin olisi imukupit alla kun märällä veneen kannella liikkuu. Miksen ole aiemmin ymmärtänyt? Tämä on muuten kokoa siro 45.

Vähän välillä uduttaa utua.

Siten muuttui aurinkoiseksi, matka jatkuu.

Pilvet ja ukkonen jäi taakse.

Minäpäs käännyn tänne, paikan nimi on Lähteelä.

Tuosta nappaan poijusta kiinni.

Tälläinen paikka on Lähteelä. Jokunen vene, varmaan illaksi tulee lisää.

No mutta täällähän on nähtävyyksiä. Lähden katsomaan.

Mennä jolkotan polkua pitkin nähtävyyksiä katsomaan.

Polku kulkee rannalla, meri on lähellä.

Siinä se on nähtävyys. Lintutorni, sinne minä kiipeän aina.

Kiipeän torniin ja tähyän etelän suuntaan. Yritän tihrustaa mutten näe Piritan tv tornia. Voisin kyllä kohta mennä takaisin meren taakse. Tosin tiedän kokemuksesta, viikon päästä alan siellä katsoa uusia suuntia.

MItäs ne muut nähtävyydet oli, puusauna, wc ja roskis. Saunaa en lähde katsomaan, voi olla ihmisiä saunassa.

Siinä se on roskis. Pantu betonivaluun ettei kukaan vie.

Siinä se on se kolmas nähtävyys, puucee. Ei siis wc.

Ihmisiltä on kadonnut sellaiset vanhan ajan käyttäytymis koodit. Ennen kun näki vessan ovessa tälläisen hakasen, tiesi että jos se on auki, sisällä on joku. Nyt ei voi siihen luottaa. Ei ymmärretä että se on merkki tulijalle, älä häiritse.

Jos joku vanhanaikainen, kuten minä laittaa puuceen oven haan kiinni, siitä voi päätellä ettei ketään ole sisällä. Jos ei sitten ilkeillessään joku ohimennessään telkeä asiakasta putkaan. Pieniä asioita, joita ei enään ymmärretä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Nähtävyyksiä Porkkalassa

Somevaikuttaja

Läksin jälleen rantaa pitkin kävelemään, mitähän uutta tänään löytää elämään? Alkaa kohta elämä käydä tylsäksi täällä Helsingissä. Tosin kun avoimin silmin kulkee, näkee uusia ihmeellisiä asioita.

Sitä minä ihmettelen etten osaa kulkea juna raiteiden yli sivulle vilkaisematta. Kävelin täällä kauppatorilla ajatuksissani ja yhtäkkiä hokasin nuo kiskonpätkät. Säikähdin niitä, yritin jatkaa matkaa mutten voinut sivulle vilkaisematta. Kai se on joku neuroottinen häiriö, muiden häiriöiden lisäksi.

Kiskot näyttävät kohti tätä erikoisen näköistä tölliä. Se on kääntöpöydän vartijan koppi.

Aikoinaan oli kääntöpöydälle oma kääntäjänsä. Odotti että juna tulee ja käänsi sillan junalle. Nyt se silta käännetään keväällä laivoille ja syksyllä jalankulkijat kävelee sitä pitkin.

Tämä muistokivi on kuninkaallinen suomen tykistörykmentin muistoksi. No miten sen nyt ottaa, suomalaiset sanovat että ruotsi-suomen valtakunta ja niin edelleen. Kyllä suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa ja tykistörykmentti oli ruotsalainen.

Tässä ruotsin ajan kaleerilaiturit. Niihin rantautuivat tykkiveneet. Välillä siissä pestiin mattoja, nykyjään pidetään lauantaisin juhlia.

Kävin vähän junailemassa katsomaan vanhoja paikkoja.

Täällä oli ratapiha, siellä liikkui tavaravaunuja yötä päivää. Nyt ne kaikki on kadonneet. Tilalle on rakennettu ja lisää rakenteilla.

Täällä alikulku tunnelissa oli omituinen kyltti.

Kameravalvonta joka tallentaa poliisin. Miksi poliisi pitää tallentaa, mihin se poliisi tallennetaan? Kaikkea sitä näkee

Maalaisten talo.

Alan tuntea itseni eksyneeksi ja maalaiseksi kuin nämä maalaiset maalaisten talon seinällä.

En ole vielä kuitenkaan yhtä kaukana menneisyydestä, kuin nämä Seppo Ilmarinen ja tämä vaka vanha Väinämöinen.

Olenko minä nyt some vaikuttaja, vaikuttaako siltä? Alanko nyt tienaamaan suuret rahat? Miten tämä kuulostaa kusetukselta?

Kyllä nyt on aika nostaa kytkintä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Somevaikuttaja

Sähkön myy Eesti gaas.

Olen tässä jo monta päivää odotellut sopivaa tuulta, joka veisi minut pois.

Ei ole vielä tullut, No joskus vielä tulee.

Komeaa pilveä sen sijaan lykkää. Noiden reunan alla voi olla kyllä hyvä tuuli, ainakin voimakas tuuli.

Mitenkäs se nyt oli silloin joskus armeijassa, viheltää-räjähti komento? Tuolta kyllä tulee viheltää mastoissa ja räjähtää taivaalla.

Hahaa, ammattimiehet liikkeellä. Oil Fin tuo Pohjoisrantaan polttoainetta bensa asemalle. Ilo seurata ammattimiesten toimintaa. Vauhtia on pidettävä jonkinverran ja veto päällä, että laiva tottelee peräsintä.

Siihen se tulee hienosti laituriin, ilman mitään keulapotkureita ja muita virityksiä. Laivan perä kääntyy hienosti, kun tempaisee pakin ja kierroksia reilusti. Olen monta kertaa tässä seurannut kun kokematon huviveneilijä huudattaa keulapotkuria ja tempoo eestaas ja huutaa vielä suoraa huutoa kun ei onnistu.

Kävin Halkolaiturilla ihastelemassa näitä purjelaivoja. Ne on vähän sellaisia aneemisia, pelkkiä kahvelipurjeita. Se suomen ainoa toimiva raakapurjealus Gerda on siellä Rauman Poroholmassa ravintola laivana. Raakapurjealus on hieno. No on sentään mastot ja jonkinlaiset purjeet.

Ettei ole käynyt kuin tälle Gallant laivalle, sahasivat mastot pois niin ei haittaa ajoa.

No mutta mitäs täällä on?

Kaikkea sitä on, ripsien tyvikohotus ja räätälöidyt kasvohoidot. Kuulostaa monimutkaiselta.

Se ei olekaan tavallinen kauneushoitola, siellä harrastetaan foliohattu hoitoja.

Foliohattu hoidoissa laittetaan tinapaperia hiuksiin ja siten päästään oikealle energia laineelle. Alkaa maailmankaikkeuden kaikki kusetukset paljastua. Kuinka ihmiskuntaa petetään jos jonkinlaisilla syillä, oma pää alkaa antamaan tämän hoidon jälkeen erehtymättömiä viisauksia. Ja tekee armottoman vietin alkaa niitä viirauksia jakamaan muillekin. Alkavat kuulostaa aivan kuin juuri uskoon tullut helluntalainen. Tavallinen keskustelu muuttuu mahdottomaksi.

No mutta kauppamiehet pysäyttelemässä ihmisiä, minun mielipuuhaani keskustella heidän kanssaan. Nyt nämä tarmokkaat miehet pysäyttivät minut, kysyivät onko hetki aikaa? Tahdomme tehdä tutkimusta, mikä sähköyhtiöltä ostat sähkön? Mietin sekunnin ja sanoin, Eesti gaas. Nämä katsoivat toisiaan ja tokaisivat, ei taida olla suomessa? Ei ole, ei.

Käänsivät minulle selän. Aloin kyselemään, että mitenkäs se tutkimus josta puhuitte? Ettekö kirjaakaan tietoja mihinkään? Haluatteko tarjota minulle hyvää tarjousta, tai edes irtokarkkeja?

Alkaa olla liian vähän virikkeitä elämässä, täytyy kohta keksiä jotain…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Sähkön myy Eesti gaas.

säädytön

Kukka on vikaa saanut, kuihtui ja kuoli pois. Liikaa tuulta ja aurinkoa, ei sitä kestä kukkakaan.

Läksin liikkumaan, kävellen.

Kansalaissodan aikainen muistomerkki, muistomerkit on mielenkiintoisia.

Törmäsin tänne, suomen pankki. Tuttu mies oli pantu tuonne kivipaaden nokkaan istumaan.

Tuo Snellman onkin kova mies. On istunut tuossa kivipaaden nenässä sodan ajallakin. Kivipaadessa näkyy kranaatin jälkiä, ei ole äijä hellittänyt.

On kuin nuo Rahikainen, Lehto ja Määttä tuntemattomassa sotilaassa. Seistään kun on komennettu, mitäs me väistelemään.

Tuo Snellman muuten katsoo tuijottaa tätä säätytaloa. Minä ajattelin käydä katsomassa miltä se näyttää. En taida kuulua mihinkään säätyyn, koska sisään ei lasketa. Perskuta, ei väkisin. Kyllä minä hyvän mielen kanssa voin olla säädytönkin, on sitäkin joskus harrastettu. Pitäköön säätynsä.

Tuossa oli ennen asemaravintola, nyt sen on Burger King valloittanut. Nykyjään kahvit pitää ostaa R kioskista.

Laiturille olisin osannut vanhasta muistista.

Juna seisoi odottamassa laiturilla. Tai siis ei laiturilla vaan kiskoilla laiturin vieressä. Mutta miksi se oli noin kauas jätetty? Ennen ei saanut sunnuntai hesari vaunun puskinten ja laituri purkurin väliin sopia. Nyt jätetään ainakin 20 metriä rakoa.

Vihreä juna.

Juna toi tällaiseen kaupunkiin, täälläkin oli joskus tuttuja.

Pistelin menemään pitkin poikin.

Kirkkoon minua säädytöntä ei huolita, ovi on kiinni. Näin kyllä että joku liikkui sisällä, suntio yritti piileskellä, etten huomaisi.

Vanhoja museo rakennuksia.

Tänne jälleen päädyin, etsin tuttuja nimiä ja löysinkin.

Joka hautausmaalla jossa on Karjalaan jääneiden muistomerkki, on nykyjään laitettu myös linnunpönttö viereen. Saa sankarivainajat kuunnella edes linnun liverrystä.

Läksin pistelemään jalkaa toisen eteen.

Juna tuli ja otti minut mukaansa. Haluaisin joskus käyvä vähän kauempana, vaikka Siperian radalla Vladivostokiin. Vladikaskavissa olen jo käynyt, mutta se ei riitä.

Eestissäkin haluaisin käydä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa säädytön

Vatsamyrkkyä

Jumankekka, vettä sataa. Koko kesän satanut melkein joka päivä ja taas sataa.

Oikein meri porisee.

Vene ei vettä pelkää. Yksi ikkuna vähän vuotaaa, pari kertaa yrittänyt paikata, mutta ei ole saanut tiiviiksi. Nyt on muovi teipillä ikkunan päällä, ei vuoda.

Sateen tauottua pyyhkäisin menemään, oli päämäärä.

Tuonne, verkkokauppa.com.

Siellä on kahvihylly, siellä on minun espressoni.

Jos joku kahveista jotain tietää niin tuosta voi lukea. Suomalaiset juo yleensä arabica kahvia, se on kuulemma hienostunutta kahvia. Tässä minun kahvissani on suurin osa robusta kahvia. Ja täysin mustaksi paahdettua. Siitä kun tekee sellaisen 6 kupin cappucinon aamulla tyhjään mahaan niin jopa tuntuu. Jos vatsassa on joku vatsahaava, tuo kahvi polttaa tiensä välittömästi ulos. En juo huoltoasemien kahvia, niistä nousee käsivarren karvat pystyyn. Ostin tätä 2 pakettia, yhteensä 50 euroa.

Ja taas sataa, minä kävelen T-paidassa ja shortseissa sateessa.

Tieni toi minut taas tänne aseman kulmille, junien lähdön katselu antaa voimaa elämään.

Junat olivat pois menneet. Yritin katsella näkyykö vanhoja tuttuja, niihin törmäsi ennen täällä asemalla usein. Nyt vain jotkut laitapuolen kulkijat tervehtivät, kun näkivät märän olemukseni.

Kyllähän niitä junia kohta tuli maailmalta tienaamasta, muttei tuonut tuttuja.

Ja vettä tulee.

Kävin katsomassa onko tuo ovi auki, se on presidentin aula. Ennen presidenteillä oli oma vaunu ja oma lähtöaula. Lähtöaulaan oli oma ovi. Ei ollut aula minulle auki.

Seinässä lukee suomen yhdyspankki.

Katselin tämän vanhan pankin seinäkoristeita. Siinä pankki hakee velalliselta rahat takaisin.

Ja vie maamiehen viimeisen lehmän.

Tässä taas lukee Pohjola.

Siinä taas vakuutus virkailijat irvistelee ja virnuilee asiakkaalle kun talo paloi. Kertovat ettei vakuutus juuri tätä hommaa korvaa.

Mutta siinäpä mahtipontinen kirkko.

Siinä kelpaa papin puhua kansaa kuuliaiseksi keisarille ja tsaarille.

Luther on pantu nurkkaan häpeämään, ei lasketa esiintymään.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vatsamyrkkyä

Sinne läks Xpress

Yön jälkeen koittaa aamu ja uusi päivä.

Ja näyttää että kesän jälkeen koittaa syksy. Vettä taivaalta uhkaa joka päivä.

Se Eestin lippukin on kadonnut. En ole ihan varma oliko täällä yleensäkään Eestiläistä venettä. Kysäisin eilen missä se Eestin vene on? Katsoivat omituisesti, eivät vastanneet mitään. Minä vähän epäilen, että kun soitin ja kerroin nimeni ja sanoin tulevani seuraavana päivänä, nämä olivat katsoneet osoitteeni ja se on Eestissä. Siksi Eestin lippu. On kyllä jo pitkälle menty, jos minulle laitetaan Eestin lippu kun tulen suomeen kylään.

Kävin ihmettelemässä kaupunkia. Hieno talo.

Tässä talossa on ollut salainen jääkärivärväys toimisto. Yritin kolistella ovea, nähtävästi on muutanut pois. Olen muuten kerran ollut Jordaniassa, Ammanissa. Siellä oli lentokentällä arabilegioonan värväystoimisto, sinne olisivat ottaneet. Tosin oli posketkin sileämmät silloin.

Marssin satamaan, katselin kun tuttu Viking Xpress seisoi laiturilla. Sisällä terminaalissa ihmiset kävelivät veräjän läpi ja menivät laivaan. Minä katselin lähteviä ihmisiä, käännyin ja läksin ulos.

Tempaisin lippalakin päähän ja jatkoin matkaa. Sinne läksi Vikingin punainen laiva, heilautin vielä lakilla tervehdyksen ja toivotin mielessäni hyvää matkaa. Lakki syvemmälle päähän ja tallustan kaupungilta.

Minä jäin satamaan orpona, vettä lupaa ja tuulta…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Sinne läks Xpress

Käävät kertovat paljon ympäristön tilasta.

Satamassa on aamulla rauhallinen tunnelma. Kaikki nukkuvat, joko veneessään tai kotonaan.

Vanhat käävät jotka illalla turisivat ovat aamuksi kadonneet.

Ovat hekä täällä Prismassa hedelmäpeliin eläkkeitä tunkemassa.

Suomalaiset pitää Eestinkieltä hassuna, mutta kyllä Eestiläisillekin hymy nousee kun näkee Prisman mainoksen. Eestin kielessä on sana halb, se tarkoittaa huonoa. Eestiläinen lukee tuon kyltin seuraavasti: “Yhtä huono kuin huonoin.” “Prisma selkeästi huonoin.”

Mutta minä kävelin rantoja ja tarkkailin. Tämä purjelaiva Gallant on mastonsa kadottanut. Mikä purjelaiva se on jossa ei purjeita ole?

Tuollainen metrin pätkä oli jäljellä mastosta.

Mutta tässäpä mielenkiintoinen alus. Se on suomenlahden laivastokillan koulutusalus. Suomessa kun ei ole kodukaidseliittoa, niin toimintaa ja harrastuksia järjestellään toisenlaisilla metodeilla.

Kilstar nimeltään alus, ei kuitenkaan kuolontähti.

Tämä alumiinirunkoinen hylky seisoo sinnikkäästi paikallaan, ei uppoa. Se on kyllä hylätty ja jätetty rapistumaan. Keulaköydet on etusorman paksuista aika lahon näköistä köyttä.

Toinen keulaköysi on ainakin vuoden ollut poikki. Köydenpää riippuu laiturista vedessä, kasvanut näkkiä jo ranteenpaksuiseksi. Samoin tuo sähköjohto on paksun levän ja näkin peitossa. Yhdet punaiset polypropeeni köydet on solmuilla jatkettu kun ovat joskus katkenneet. Tuo oli joskus uljas vene kun tuohon ilmestyi, muistan sen päivän.

Minä kävin juna asemalla katselemassa tuttuja, ei siellä ketään tuttua enään ole. Kai ne vanhat tutut on toriseviksi kääviksi muuttuneet, eivätkä kehtaa ihmisten ilmoilla liikkua.

Junasta myöhästyminen voi olla hyvä idea, kokeile 30 päivää maksutta. Toista oli silloin ennen. En minä junasta myöhästynyt, joskus kyllä kävi niin että juna täynnä matkustajia odotti minua. Mutta en myöhästynyt. Aika entinen ei koskaan enään palaa.

Oli aika palata veneelle tutkimusmatkalta.

Tuosta valvovan katseen alta.

Meinasin vielä käydä katsomassa tätä Simonkenttää, bussien seisonta kenttää.

Kentälle oli rakennettu tuollainen pytinki, tolkuttoman suuri ostoskeskus. Sen edessä nuorimies kysyi onko hetki aikaa? No eihän minulla kiire, kysy vain. No tahtoi tietää, keneltä ostat sähkön? Kerroin rehellisesti että maakaasun ja sähkön myy Eesti energia. Tämä että aha joo ja kääntyi pois. Kysyin että haluaisitko tehdä tarjouksen, ei kuulemma halunnut.

Saavuin satamaan, sinne oli tullut vieraita. Saksasta, Eestistä ja Puolasta, tunnen itseni kotoisemmaksi vieraiden joukossa.

Satamaan oli myös ilmestynyt Titanic, tutun kuuloinen nimi.

Se oli vasta tullut, korsteenista nousi vielä sakea sauhu.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Käävät kertovat paljon ympäristön tilasta.

Hyvä ruoka suomessa, ei mitään hätää

Aamulla kaikki on toisin. Tuuli on tyyntynyt, nouseva aurinko on siirtynyt idän puolelle.

Katsoin että onpas veneen vesiraja likainen. On tullut monessa satamassa oltua ja käytyä. Eipä ole tullut pestyä, muotimiesten juttuja sellaiset. Nyt kuitenkin ajattelin että täytyy se tehdä.

Sellaiseen auton varrellinen pesusieni tuulilasinpesu juttu käyttöön, ämpäriin vähän oksaalihappoa ja vettä. Pyyhkäisten veneen kylkeä ja muutaman sekunnin jälkeen on kuin uusi. Helppo juttu.

Olen katsellut tuota vanhaa koivua vähän säälien. Se on kuin vanha ja sairas koira josta tykkää kovasti, ei tahdo luopua. Nyt kuitenkin alkaa olla niin pökkelö laho, kaatuu vielä veneeni päälle jos idästä tuulee. Pitäisiköhän tuolle tehdä viimeinen palvelus, lopettaa koivun kituminen?

Päätin vaihteeksi käydä vähän saarta katsomassa, polkua pitkin eteenpäin.

Yhtäkkiä vastaan tuli tuollainen ihmeellinen eläin. Kuopi etukäpälällä vihoissaan maata ja katsoi vihaisesti minua. Se ei ollut tavallinen peto. Kaikilla petoeläimillä on silmät suoraan eteenpäin. Ne katsovat suoraan vihollisen, tai siis saaliin silmiin. Tällä silmät oli pään kyljissä, ohimoilla. Se tarkoittaa että tämä on erityisen vaarallinen peto. Tämä näkee yhtä hyvin eteen ja taakse näillä silmillään. Ja siitä ei eedes huomaamilloin se sinua tuijottaa. Sitä on vaikea paeta kun näkee oman selkänsä taaksekin. Pääsin kuitenkin ohitse, kun kiersin tuolta vattupuskan kautta.

Viitat ohjaavat myrskykalliolle. Myrskyjä on kuulemma kiva seurata sieltä. Varmaan onkin, kivempi kuin Kaliningradin edustalta yöllä.

Nyt ei ollut myrskyä, meri oli tyyni. Katselin taas tuonne etelään. Maltan kuitenkin mieleni, en heti lähde takaisin.

Katselin mäntyjä, elävät karulla paikalla.

Kova on elämisen halu männyllä, tuollaisesta pienestä kallion halkeamasta alkaa kasvamaan. Juuria ei kyllä muualle saa kasvatettua. Siinä sitten jököttää ja odotaa sadetta.

Tutuille Eestiläisille terveisiä, ei täällä suomessa nälässä tarvitse olla. Minäkin otin mukaani Tallinnasta tuollaiset pihvit, perunat, salaatit. Siis oikeastaan kaikki mitä tässä lautasella on. Mukana Eestiläinen kokki joka osaa valmistaa ruoat vaativaan makuuni. Että hyvä ruoka täällä suomessa on. Yksinkertaisesti, made in Finland, valmistettu suomessa.

Mutta sitten tuli aika lähteä, syöksyin tuonne joukkoon jaloon.

Näinä päivinä nämä risteily laivat tekevät tilin. Täpötäysiä, vaikkei ulkomaan turisteja paljon näykään kaupungilla.

Silta oli kiinni, mutta kyllä se avataan aikataulun mukaan.

Mitä, purjevene purje ylhäällä sillan pielessä odottamassa. Veteli navakassa tuulessa luovia hermostuneena eestaas. Tuo etummainen veti kyllä koneella, vaikka keulassa purje.

Siitä se veti aukosta läpi. Ei silti, olen minäkin siitä joskus purjeella läpi tempaissut. Tahtoo vain kovemmalla tuulella syke nousta, kun yrittää keulaa sovittaa tuohon aukkoon.

Ihmisiä paljon liikkeellä.

Yksi pariskunta meloi tuollaisella soppalaudalla tuonne Tallinnan suuntaan. Asiahan ei minulle kuulu, mutta en voinut olla katsomatta. Miten tuo vasemmanpuoleinen nuo housut on noin jalkaansa tempaissut. En minä osaisi kyllä noin kulkea. Vähän kuin että tempaisee huopahatun päähän niin syvälle että se vääntää omistajalleen hörökorvat. Sekä sen huopahatun yläosaan nousee patti ylöspäin, vähän kuin Pekka Puupäällä. No ehkä tuohonkin tottuu…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvä ruoka suomessa, ei mitään hätää

Suuntanuoli eteenpäin

Kiva kaupunkihan Tallinna on, mutta ei sinne asumaan jäädä. Tässä muuten erikoinen arkkitehdin tekemä ratkaisu. Lyödään vanhaan taloon päälle pilvenpiirtäjä.

Aamulla aikaisin heräsin, nostin kytkintä. Kerroin jo eilen satamakapteenille että lähden eteenpäin, tulen takaisin kun tulen. Tämä että soita, tervetuloa.

Aallonmurtajan aukosta avautuu maailma. Jos on purjevene on mahdollisuus lähteä vaikka maapallon toiselle puolelle. Sitä mahdollisuutta ei tarvitse käyttää, mutta se mahdollisuus on hyvä olla. Sellaisen mahdollisuuden haltijana voi elää haluamallaan tavalla. Voi lähteä tai olla lähtemättä. Jos ei ole purjevenettä niin voi vain haaveilla lähtevänsä.

Taakse jää Tallinna, on aika lähteä uusiin seikkailuihin.

Minä käänsin tuon vauhtinuolen eteenpäin ja sitten mentiin. Eihän tässä vehkeessä ole kuin yksi vaihde eteen ja yksi vaihde taakse. Mutta kyllä tälläkin pääsee näkymättömiin.

Minä mennä junnasin, laivat veti ohitse ja muutaman tunnin jälkeen tulivat takaisin. Samat laivat, uudet matkustajat seljässä.

Tällainen lentävä hollantilainen veti ohitse. Sillä oli vissiinkin tuulipilotti ohjaamassa. Se kääntyili 90 astetta eestaas moneen kertaan. Näytti välillä että vetää oikealta ohtise, sitten taan näytti että vasemmalta. Lopuksi meni vasemmalta. Kunnes kohte otti sen 45 asteen käännöksen, jatkoi sitä kurssia joka näytti suunnilleen Porkkalaan ja sinne häipyi. Miksiköhän se sitten minua seurasi muutaman tunnin, eikä Tallinnasta jo ottanut sitä kurssia.

Oudon reittivalinnan teki myös tämä SIlja Serenade. Se läksi Tallinnasta Aegnan jälkeen koillisen puolen väylälle. Ohitti minut oikealta, vasta reittijako kaistalla otti suunnan Helsinkiin. Täytyisi joskus huvikseen selvittää, mikä jippo se on.

Tuuli tyyntyi hetkeksi, ja kääntyi vähän.

Purjetta peliin, Kubota huilaamaan.

Ohi tuon Isosaaren Peninniemen.

Useita purjeita edessä. Jos Eestissä näkyy monia purjeita, siellä on kilpailut. Täällä vetelevät ihan omaksi huvikseen eestaas, ei tarvi kilpailla.

Puikkelehdin saarten välistä, eksytän merivartijat kannoilta. Eihän minulla mitään sinänsä salattavaa ole, mutta ihan vain huvikseni. Saavat etsiä, mihinkä se nyt taas meni. Tuosta Jänissaaren oikealta puolelta, siihen merkitty 8,5 metriä vettä. Siinä on minun oma väylä.

On laitettu aallokon teko kielto.

Ei se kielto mitään auta, vetävät niin että veneet laiturille hyppäävät.

Mutta minä olen saapunut esi-isien maahan, vanhaan maahan…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Suuntanuoli eteenpäin

Vabamu

Aurinkoinen aamu, tuulee satama altaassa niin että paatti keinuu. Ei ryskää köysiä vasten vaan maininki keinuttaa, herätyskellokin kaatui yöllä pöydällä.

Lähdin taas vetämään rattaalla, oikein nuoruuden innolla. Venäjää puhuvat kalamiehet olivat ongella, joku aina jonkun salakan saa.

Pohjoistuulet ajavat tuollaista mutaa Piritan uimarannalle, tai shittaa se taitaa olla. Traktori kerää kasaan ja auto vie pois.

Minä katsoin että sotalaivan värinen ja Eestin sotalippu perässä laiva on Piritan huoltoasemalla. Minä lähdin haastattelemaan kaitseväen miehiä. Kysyin että mikäs sotalaiva tämä on? En ole ennen nähnyt, koska tämä on hommattu? Tämä on nimeltään Risto, näitä on pari kappaletta tilattu Baltic Workboatsilta, Saarenmaalta.

Äijät tankkivat laivaa, kysyin että eikö merivoimilla ole omaa tankkauspaikkaa? Vähän häpeissään olivat, ei ole omaa. Meidän pitää huoltoasemalla tankata. Toivottavasti kriisitilanteissa ei piritasta nafta lopu.

Ei saanut tuhatta litraa tankittua, mittari ei pyörähdä ympäri. Joutuvat aina aloittamaan alusta. Kysyin että kai teillä sentään on firman luottokortti, ettei tarvitse itse maksaa? On kuulemma.

Minä jatkoin matkaa, joku oli rattaansa jättänyt tähän suihkulähteeseen. Onkohan vedenpitävä?

Kävin katsomassa onko turistit palanneet? Olihan niitä jokunen, suurin osa puhui englantia turisteista.

Osa puhui kyllä ihan selvää suomeakin.

Saavuin tänne Vapauden aukiolle. On seinälle laitettu banderolli valmiiksi. Elokuun 20 päivänä itsenäisyyden palauttamisesta on kulunut 30 vuotta.

Vilkaisin tätä vapauden sammasta ja sain kimmokkeen. Minäpä lähden miehitysmuseoon vierailulle. Minä olen aika monessa baltian maassa käynyt paikallisissa miehitysmuseoissa, täälläkin olen joskus käynyt.

Talossa on lasiseinät, kuulemma museo kestää päivänvalon.

Mitä ihmettä, museo on vaihtanut nimensä, se on Vabamu.

Kiertelin ja katselin.

Tulin tulokseen että vapautta pitää saada lisää. Otin rattaan ja lähdin tällaisia helpompia reittejä vetämään vapaana kuin taivaanlintu.

Mutta siinäpä kirkko jossa en ole käynyt.

Läksin kirkkoon katsomaan.

Panin kynttilän palamaan.

Katselin kun seinällä vapauttaja piti saarnaa.

Yhdessä nurkassa oli munkki rahalippaan kanssa. Kun tälle antoi rahan, tämä antoi öylätin kastaen sen tuollaisesta valkoisesta purkista ottamaansa aineeseen. Tähän en lähtenyt mukaan.

Viru katu ja Viru hotelli.

Sekä Hobujaama katu. Hobujaama on hevos asema suomeksi.

Kauas on niitä ajoista edetty. Ei ole hevos asemia täällä enään.

Hevosia on autoissa ehkä liiaksikin, tässä suomalaisten tyylin näyte….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vabamu

Paljassaare

Ei ollut purjehtimispäivä tänään, ei väkisin.

Heti aamusta otin rynnäkköpyöräni ja lähdin rynnäkköön. Kohti Paljassaarta

Paljassaarihan ei ole saari vaan poolsaar, eli niemi. Siellä pohjoisteunalla on luonnonsuojelu alue, siellä ei ole tullut käytyä. On aina niin kiire, nyt ei ole kiire. Voin tehdä mitä haluan. Joten jatkan kohti Paljassaarta.

Pelgurannan ja põhja tallinnan kautta.

Paljassaare sataman ohitse kohti Paljassaarta.

Luonnonsuojelu alueen rajan vieressä on tämä Katariinan laituri. Sen pituus on nykyjään 300 metriä, valmistuessaan se on 500 metriä pitkä. Se oli tarkoitus rakentaa 2,5 kilometriä pitkäksi, jäi kesken, Eesti itsenäistyi.

Mitä, puomi edessä? Sekös minua pidättelee, senkään takia että tuo merkki on moottori ajoneuvojen kielto. Fillarilla saa likkua tuolla.

Kivoja pikkuteitä pitkin rattaalla.

Taas tällainen neuvostoliiton aikainen rajavalvonta asema.

Tätä rakennelmaa olen monta kertaa katsellut mereltä, nyt sain aikaiseksi käydä vieressä. Paljassaaren pohjoiskärjessä. Näkyy laivoihin ja veneisiin tallinnaan tullessa oikealla.

Monessa kohtaa rannat oli aidattu piikkilangalla, taas jotain nõukka ajan rakennelmia.

Umpeen kasvanut merenlahti, kerran hakivat luvan ja kävivät villisikoja ampumassa. Kun ensimmäisen näkivät ja ampuivat, läksi 100 karkuun juoksemaan. Minä en nähnyt yhtään sikaa.

Kannatti käydä.

Pyyhkäisin Põhjatallinnan suuntaan. Tällainen tolkuttoman suuri autotalli osuuskunta tuli vastaan.

Portilla vartija pysäytti ja sanoi venäjäksi pumaska. Minä drusba Dimidri ja viittoilin eteenpäin, tämä ymmärsi että olen ystäväni Dimidrin luo menossa ja laski sisään. Täälläpäin ei oikein eestillä pärjää, suomea ei kannata kokeillakaan.

Näitä pellistä tehtyjä neuvostoliiton aikaisia garaazeja on pitkin entistä neuvostoliittoa paljon.

Tässä kombinaatissa niitä oli satoja, useita satoja.

Laivaston katua kohti Koplia.

No mikäs mielenkiintoinen tuo on? Heti katsomaan.

No mutta sehän on Eesti vabariigi suojeluksessa oleva geodiitillinen piste. Alhaalla vain betonirauta pitää pystyssä.

Vanha neuvostoliiton aikainen diesel veturi, vielä toimii ja liikkuu.

Saavuin Koplin linjoille.

Nämä rakennukset ovat 1900 luvun alusta, sielä on ollut kirjava seurakunta. Historia on pitkä.

Monet palaneet kun kodittomat asustelleet.

Uusi aika on jo lähellä, täällä on tolkuton rakennusbuumi. Vierastyöläiset Ukrainasta ja Valkovenäjältä ovat työssä.

Hurautin vielä tänne Kopli kadun loppuun. Tuo rakennus on merenkulku oppilaitos.

Alunpitäen se on ollut venäjän balti laivatelakan tehtaan päähuone. Rakennettu 1913. Komea pytinki on.

Oli aika kääntyä paluumatkalle nälkä ja jano alkoi vaivata. Aamulla vain cappucino aamupalaksi.

Tiesin kyllä mihin suunnistaa, Meidän Gruusia kahvilaan.

Sanoin dievuskalle että tahdon Borjomin ja hartso keiton. Kun naishenkilö on tiskin takana tämä on aina dievuska, tyttö. Ei niin vanhaa mummoa ole ketä ei tytöksi kutsuttaisi silloin.

Hyvä soppa, taas jaksaa.

Piritassa näin tälläisen reppumatkaajan. Keekoili nurmikolla uimahoususillaan.

Tuollainen Rotaksin moottori, jossa kiinni ropelli. Alapuolella pensakannu. Tuossa vieressä spinaakkeri valmiina lähtöön. Odotin että olisi tempaissut taivaalle, mutta äijä vain keekoili. Olikohan se edes toimiva peli, vai joku replica?

Vai olikohan sillä järjen ääni, voi spinaakkeri vähän lepattaa tuulessa. Päivän saldo rattaalla 55km…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Paljassaare

Risteilijät saapuu

Ei huvita purjehdus, ajan rattaalla aamulenkillä.

Fillari saa kyytiä. Kohta pitäisi vaihtaa hammasrattaita ja ketjuja, alkavat kulumaan.

Ohi tämän Russalka muistomerkin.

Tänne vanhaan satamaan oli ilmestynyt jälleen yksityinen kruisilaiva. Nimeltä Dr No. Dr No oli James Bond elokuva vuodelta 1962. Nähtävästi omistaja on James Bond fani.

Yllättävän paljon antenneja tarvitsee tuollainen laiva. Taisi olla 9 piiskaa, tutkat ja kupolit päälle.

Uudessa risteilijä satamassa oli pari risteilijää möllöttämässä möljällä.

Yksi ihmislastissa seilasi korsteenit sauhuten vielä joukon jatkoksi.

Risteilymatkustajia viedään busseilla pitkin ja poikin. Tässä oli muutama bussi tuonut lastin Lennusataman merimuseoon tutustumaan.

Nämä varmaan ovat toisesta laivasta tulleet. Tässä lepuuttavat jalkaa kaupunkiin tutustumisen jälkeen. Kertovat kotona millaista on Eestissä, kyllä on näkemistä ja kokemista koko rahan edestä. Mahtavat on hivakat, norsun pään kokoiset kontit mukaan risteilylle.

Läksin vielä uudestaan sinne Patarein vankilaan, tällä kertaa museoon.

Siellä oli näyttely, kommunismi on vankila. Kaikki alkoi tästä miehestä, kehitti päässään teorian. Toiset jatkoiva eteenpäin tämän viitoittamalla tiellä.

Tie oli verinen, neuvostoliitossa tapettiin arviolta 20 miljoonaa kansalaista. Eestissä kyyditettiin ja monet jäivät sille tielleen, monet teljettiin tänne Patarein vankilaan. Silloisesta Eestin väkimäärästä noin 20 prosenttia vangittiin ja kyyditettiin siperiaan. Kaikilla eestiläisillä on sukulaisia jotka on kyyditetty.

Ylväillä iskulauseilla houkuteltiin paljastamaan kuiskuttelijat ja ei puhdasoppiset kansalaiset.

Karu selli, karuselli.

Lopuksi pääsin vankilasta ulos. Huokaisin helpotuksesta.

Otin kompassista lounaan ja aloin sotkea rattaalla auringon mukaan suunnistaen.

Baltijaama torille.

Tuollainen koppi josta saa ruokaa. Läksin sisään ja jälleen venäläinen täti tiskillä, ei eestin sanaa. Sanoin tälle tomerasti: “Kuritša, kartoška, liepuška, salat ja kompot. Spašiba”. Täti että harašo, alkoi tapahtua.

Tulos oli se mitä halusinkin. Kanaa, perunaa salaattia, leipää ja tuollainen makea mehu. Melkein 5 euroa maksoin. Harasoo.

Takaisin Piritalle, liput liehuvat luostarin raunioiden edessä komeasti. On Pirita kaupunginosan lippu, on Tallinnan lippu ja vielä tämä Sinimustvalge, Eesti vabariigi lippu.

Tämä taas on spinaakkeri joka liehuu mastossa komeasti. Nähtävästi revennyt skuutti kulmista, kilpailun tiimellyksessä. Tuulta on vähän toistakymmentä metriä.

Ei kun yksi mies vedetään mastoon selvittämään tilannetta.

Pistämpä vielä tämän. Laittavat tuollaisia veteen, elokuussa on orc avomeripurjehtimisen mm kilpailut. Näitä on hallissa säilytetty ja kiillotettu tätä varten. Parempiosaisten veneitä, aika moni venäläisten omistamia. Gasprom ja muita sponsoreita takana.

Veneeseen on joko pantu vanha vetolaite ja vanha potkuri, tai sitten vanha vene on niin kiillotettu, ettei uudesta yhtäkkiä erota. Epäilen jälkimmäistä.

Lapset osaavat riemuita ihan optimistijollastakin, ei tarvi Gaspromia sponsoriksi. Minä olen melkein kuin lomalla, muutama tuttu suomalainen joita olen tavannut Baltiassa, sanoi kadehtivansa, kun näytän uivan kuin kala vedessä Tallinnan kesässä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Risteilijät saapuu

Patarei merekindlustus

Lyönyt on lähdön hetki. Ei kun Go bussin paikallisbussiin ja keskustaan.

Kaupungilla normaali vilinä.

Pyrin tähän Lux Expressin autoon, eivät huolineet kyytiin. Sanoivat että rahasta vaikka lauletaan, se maksaa vain vähän enemmän. Mene tavallisella Luxilla.

Joka sekin odotti laiturissa, valmiina palvelukseen.

Minä vähän epäilen että se sympaattisen näköinen Lux ei olisikaan ollut niin hyvä ja mukava kuin miltä näyttää. Hienon näköinen se kyllä oli. Matka alkaa, 2,5 tuntia laadukkaassa kyydissä.

Kaupungin suljetun kadun takia piti matka aloittaa vetäisemällä pariin kertaan yli emajoen. Kyllä minä sitä katselen ilolla.

Muutaman kerran vain vilkaisin ikkunasta, joka kerralla oli tuollainen tuonenkurki, eli kattohaikara pellolla pällistelemässä. Niitä on yllättävän paljon.

Heti kohta, ennenkuin huomaakaan olen perillä. Tallinna.

Bussiasemalla nälkäiset saavat syödäkseen, tässä eteen viskattuna 4,5 euron syömiset.

Ratikkaa ja bussia käyttäen Pirita satamaan.

Vielä änkesin itseni mukaan erilaiselle excursionille. Arkkitehtiliiton järjestämälle kierrokselle tänne Patarein merilinnoitukseen, joka sen jälkeen toiminut vankilana. Vankeja on ollut tsaarin Venäjän, Eestin ensimmäisen itsenäisyyden aikaan, Neuvostoliiton aikaan sekä vielä Eestin uudesti itsenäistyessä. Mielenkiintoinen kierros.

Vankisellejä, karuja sellaisia.

Vankityrmässä kerrossänkyjä.

Näitä näkymiä katsomaan oli viimeiset hetket, näitä aletaan uusia kaupoiksi, kahviloiksi, hotellihuoneiksi, toimistoiksi ja vaikka miksi.

Joku kysyy mitä tästä oli hyötyä? Jos ei tiedä menneisyyttä, sitä miten ja miksi on tähän päädytty, ei myöskään pysty näkemään tulevaisuutta. Historiaa on hyvä tuntea ettei loputtomiin tarvi toistaa virhevalintoja.

Kiittelin opasta, tämä tiesi tämän paikan historian hyvin. Kysyin että kuinka sinä näin tarkkaan tunnet? Oli kuulemma tutkinut 25 vuotta tätä….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Patarei merekindlustus

Stadleria katsomassa

Kova kiire, mutta aina senverran ehtii.

Hyvissä ajoin radanvarteen odottamaan. Tarkka katse kurviin ja tarkasti kuulla, joko juna viheltää.

Sieltä jo Stadler tuleekin kurvin takaa.

Ja pyyhkäisee viheltäen ohitse.

Bussilla vielä kaupungille käymään.

Paikallisbussi yhteys toimii hyvin.

Ihan vain sen takia keskustaan, että saa Emajokea ihailla.

Vielä iltapalaa ostamaan, pienellä miehellä on kyllä vähän suuri ostokori.

Päivä pulkassa, huomenna uusipäivä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Stadleria katsomassa

Jälleen Lux vie

Aamutoimiksi veneestä lippu pois liehumasta, se on merkki satamakapteenille sekä tuttaville naapureille. Lupasivat katsella vähän veneeni perään.

Ei kun bussiasemalle, rivissä autoja valmiina lähtöön. Hyvä Lux Express.

Sieltä saapuu Irizar, ihmiset kyytiin ja takaisin leipää tienaamaan.

Vaihteeksi bisnesluokkaan. Oikeasti syynä oli se että lipun osto jäi myöhään, kaikki normaalit paikat oli jo myyty.

Bussi oli myyty täyteen, viimeistä paikkaa myöten täysi.

Sitten taas läksi. Kuski painoi kaasupoljinta, robotti löi suurempaa vaihdetta silmään aina vikkelään. Katselin ikkunasta maisemia, haaveilin että syksymmällä kyllä lähden oikein kunnolla reissunpäälle. Rippikoulun käynyt, ja rokotettu pitäisi päästä kulkemaan rajoista läpi. Sitä että on myöhemmin kirkosta eronnut ei tarvitse mainostaa.

Niin toi Lux minut kotikaupunkiini Tartoon.

On näköjään vähän katuremonttia tehty.

Lähikaupasta vielä vähän ruokaa illaksi.

Kotona hiljainen hetki, koiraa ei ole. Koira on koirien paratiisissa, uskon niin. Minun on nyt pärjättävä elämässä ilman tämän kaveruutta.

Vähän lihaa grilliin. Tuo on muuten venäläinen laatikkogrilli, ainoa oikea. Tai voihan makkaroita paistaa vaikka hevosen kakkaroitten päällä, ufogrillissä. Oikeat shaslikit ja pihvit tulevat näin.

Että tätärataa, kunnon eväät.

En taida alkaa nurmikon leikkuuseen, hukkaan heitettyä aikaa.

Kiirettä pitää, ei ehdi kirjoittaa. Tuli palaa hännän alla…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Jälleen Lux vie

Veti tandemilla ohi että heilahti.

Kävin fillaroimassa, tällä sillalla oli kyltti, sillalta veteen hyppääminen kielletty. Mitäs siitä nyt tulisi jos ihmiset sillalta veteen hyppäisivät?

Nämä venäjää puhuvat nuoret olivat riemuissaan, hyppelivät sillalta jokeen. Kova nauru ja hihkuna oli.

Sinne vaan sillalta jokeen että molskahtaa.

Sitten tulivat poliisit, kun poliisi käänsi seljän niin jo jälleen hyppäsivät.

Poliisi yritti kieltää, älä hyppää. Nuoret kysyivät miksen saisi hypätä? No koska on kyltti laitettu. No miksi on kyltti laitettu? No siksi ettei hypättäisi. Ja taas hypättiin.

Lopuksi poliisit lähti pois. Kyllä minä tiedän että elämässä on vaaransa, kuten jokeen hyppäämisessä. Mutta jos joku haluaa kiivetä puun latvaan, pitääkö sekin kieltää? Tai edes yrittää kieltää.

Päätimpä ottaa veneeni ja lähteä.

Naapurin tandemin omistaja ei ollut paikalla. Olin jutellut tämän kanssa monena päivänä. Oli ostanut tämän tandeminsa suomesta. Näitä oli kuulemma rakennettu 3 kappaletta, kysyin että olivatko sitten huomanneet etteivät osaakaan tehdä veneitä? Mies korjasi veneen runkojen kiinnityskohtia lasikuidulla, piti huonona vitsinä kysymystäni.

Minä otin köydet irti ja läksin, vilkutin tandemi ukolle.

Sinne jäi Tallinna seljän taakse.

Fokka vie hiljaisessa tuulessa.

Katselin kun laivat vetelivät omia teitään eestaas.

Sitten se ryökäle tandemi ukko oli saanut lasikuidun kuivamaan. Tuli ja vetäisi ainakin kaksinkertaista vauhtia ohitse.

Vetäisi ohitse nauraen. Minä katselin toiseen suuntaan, en ollut huomaavanikaan. Sinne häipyi keekoilija.

Minä menin piiloon tänne Aegnan kulmalle. Kun tandemnautti oli hävinnyt, käännyin takaisin Tallinnaan.

Tulinkin takaisin Piritaan, Muutama paikallinen kysyi missä kävin? Kerroin käyneeni päätä tuulettamassa.

Vielä on päivää jäljellä. Alkaa Sail Tallinna, se on sen tall ships race tilalla.

Bolt vei lähelle, sitten alkoi olla ihmisiä paljon. Ei kun seuraamaan massaa.

Perille opasti puhuva pää.

Poliisitkin olivat liikkeellä, valvoivat kuinka ihmiset käyttäytyvät. Sekä sitä ettei jalkakäytävillä ajella sähkölaudoilla. Näillä oli kypärässä sininen vilkku ja huusivat piipaapiipaa.

Tallinnan eri satamissa oli yhteensä 4 esiintymislavaa, musiikki raikaa. Nyt joku sanoo että korona tarttuu. Ei korona tartu näin. Ainoa joka huutaa niin että sylki suusta lentää on esiintyjä. Ei yleisö kännipäissään karju. Jalkapallo ottelut ja kirkkojen virrenveisuut on toinen asia.

Tuoltapa nousi oikean värinen savu, savun pitää olla harmaa. Musta savu on huono merkki, sininenkään ei hyvää lupaa.

Sanoin tuolle merikapteenin näköiselle neidolle, anna mulle shaslik ja kartulid ja kalja. Kaljahan on eestin kielessä kotikalja, jos tahtoo olutta pitää pyytää õlle. Neito ymmärsi heti että olen suomalainen, kysyi oletko varma että tahdot kaljan? Kali kali, vastasin, ja sain tahtomani.

Meinaan sen kotikalja purkin, tai mitä vaarinkaljaa se nyt onkaan.

Sekä shaslikin, kartulid ja salaatin. Hyvä ruoka-parempi mieli.

Meripäivillehän kuuluu purjelaivat. Puolasta oli useampikin.

Tämä oli erikoinen.

Perässä oli tuollainen outo lippu.

Jos maksaa tonni tai pari pääsee jokun matkaa miehistöön.

Monennetkohan meripäivät nämä ovat joissa olen käynyt? Mahtaako sormet riittää, vai pitääkö ottaa varpaita mukaan?…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Veti tandemilla ohi että heilahti.

Paska haisee ja banjot soi

Aamulla kun oli vielä viileää otin rattaan ja läksin. Piritasta keskustaan on kiva pyörätie.

Kaikki eivät olleet päässeet perille, vaan olivat sortuneet matkalle.

Minulla on jaloissa voimaa, panin rattaalla niin että ketjut rutisevat. Jälleen tuttu paskanhaisu pöllähti nenään.

Ei se minusta tullut paskanhaisu. Tai ehkä osaksi, mutta suurin syy on tuo Tallinnan lahti. Sinne pumpattiin 50 vuotta viemärit, taitaa olla metrejä sontaa meren pohjassa. Se alkaa kuplia ja haista kesällä.

Paransin vauhtia, ohi tämän Suomen sillan. Puoliksi rakentamatta, eikä saadakaan valmiiksi. Sama kuin rautatietunneli Helsinki Tallinna välillä. Puuttuu vain se tunneli, avajaispuheetkin on jo pidetty ja lipun hinnat määrätty.

Hienohan Tallinna on kesällä.

Kävin laivaterminaalissa katsomassa väenpaljoutta, sitä ei ollut. Oli kuin huopatossu tehtaassa.

Tässä Admiraali altaassa törmäsin vanhaan mummoon. Mummo oli ongella altaassa. Kai siinä jotain kalojakin on, mutta erikoinen näky. Ei tämä kodittoman näköinen ollut, muuten vain erilaiset harrastukset.

Lopuksi päädyin tänne. Baltijaaman viereiselle Balti torille.

Menin tähän kahvila kioskiin. Vanhaan tuttuun tyyliin myyjä ei puhu kuin venäjää.

Mutta kyllä minä osaan beljashin ja kartoska piirakan ja kahvin tilata venäjäksikin. Luulisi kyllä että myyjäkin joka varmaan koko ikänsä Eestissä asunut, osaisi edes myymänsä asiat eestin kielellä. Mutta ei, pravdaa lukee ja moskovan uutisia kuuntelee.

Minä jatkan valitsemallani tiellä.

Väännän Eestin suvessa rattaalla. Kilometrejä tuli aamulenkillä 40…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Paska haisee ja banjot soi

Copacabana

Täällä on alkanut liikkua näitä risteilyaluksia. En tarkoita mitään suomalaisille myytäviä risteilyjä joissa myydään kaljaa laatikoittain. Nämä ovat hienoja risteilyaluksia turisteille, ei suomi turreille.

Päätin läheä kaupungille, lähdin kävelemään kaijaa pitkin rantaan.

Vaikka kruisilaivat liikkuvat, hotelli ei liiku eikä ole myoskään auki. Suljettiin syksyllä ja vieläkin kiinni.

Minä matkustan bussilla, siinä on onneksi ilmastointi. Silti on aika lämmin. Silti minulle sopii bussi paremmin kuin taksi. Bussissa olen elämän keskellä, taksissa katson sitä lasin takaa. Taksikuski juttelee sellaisia asioita joita arvelee matkustajan haluavan kuulla. Ei silti, olen minä taksillakin matkustanut paljon, etten sanoisi että kovasti paljon.

Meri on kaunis.

Kävelen Tallinnan vanhaa kaupunkia. Nyt on rauhallista kävellä kun ei ole turisteja. Voi katsella rauhassa.

Onhan Tallinna ihan hieno kaupunki.

Tapasin suomalaisia turisteja täällä Piritassa. Olivat matkailuautolla liikkeellä. Tulivat laivalla ja kävivät Pärnussa ja nyt ovat Piritan satamassa campingusssa. Kertoivat ettei suomalaiset uskalla lähteä ulkomaille. Minä nauroin etten minä ole ulkomailla, olen kotimaassa enimmäkseen tänävuonnakin ollut. En viitsinyt alkaa kummemmin selittämään miksen ole ulkomailla täällä.

Sitten minä hokasin, Copacabana.

Kuinka monta kertaa olen elämässä uneksinut Copacabanan kuumasta hiekasta ja kauniista naisista. Miksen ole osannut oikein katsoa?

Nyt vasta kuumuus sai järjen toimimaan, vai oliko se toisinpäin? Mutta tässä se on kaunis hiekka ja kuumat naiset ja meri.

Jokaisen pitää löytää oma Copacabanansa, se voi olla sittenkin yllättävän lähellä. Ei sitä tarvitse välttämättä kaukaa etsiä, se voi olla ihan täällä kotimaassa…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Copacabana

Aegnan kautta

Eilen nuoret miehet toivottivat hyvää yötä, sanoivat että aamulla nähdään. Minä että ei nähdä. Ihmettelivät että miksei nähdä, kerroin lähteväni ajoissa liikkeelle.

Ihmettelivät että mitä se lippalakkimies horisee, kyllä ollaan aamusta hereillä. No minä myöntelin, jos olette hereillä niin nähdään.

Joo, ei nähty aamulla, ei ketään hereillä. En minäkään kelloa laittanut herättämään, herään itse kun on sopiva aika lähteä.

Kiertelin saarten välistä, kunnes avomeri näkyy. On epäilyttävän tyyntä.

Alkaa aurinkokin nousemaan.

Kubotan merimoottori, tai joku ruohonleikkurin moottori se taitaa olla, vie venettä 5 solmun vauhtia. Ämpärillisellä dieseliä pääsee yllättävän kauaksi. Suuremmat jahdit vie sen ämpärillisen muutamassa minuutissa.

Suunnan vaivoin erottaa kompassista, mutta kyllä se suunta on 192 astetta. Meinaan tosisuunta. Tosimiehet ottaa suunnan plotterilla, katsoo sitten mikä on se kompassisuunta määränpäähän. Magneettimiehet tekee monimutkaisemmin.

Noniin, perskutarallaa. Siellä se on, vartiolaiva Turva. Koitin olla sen näköinen että ei tässä mitään. Syrjäsilmällä seurasin vain laivaa.

Merivartijat ja piirivalven miehet on vähän arvaamattomia. Ihan rauhassa vaan katselevat, seuraavassa hetkessä syöksyvät kuin hauki kaislikosta kiinni. Alkaavat vänkäämään ihmeellisiä kysymyksiä. Samanlaisia kysymyksiä mitä keväällä esitetään kotona, kun reissuun lähden. Meinasitko kauan olla, missä meinasit kierrellä? Nyt näillä oli maha kylläinen, lekottelivat vain aamu auringossa.

Läheltä Helsingin majakkaa vie tie.

Olen sen puoli kilometriä näiden reitiltä sivussa. Nämä vetävät eestaas, eestaas.

Olin jo Aegnan saaren lähellä kun takaa tuli vene.

Se tuli jostain Prangli saaren suunnasta, teki monen kilometrin kaaren merellä. Kauhealla vauhdilla tempaisi ohitseni. Menköön.

Minä kierähdin tänne, Aegnan saaren eteläreunaan, täällä on laituri.

Se on kyllä vaikea käyttää, laivat tekee sellaista maininkia.

En minä uskalla tuohon kiinnittyä, tiedän että siinä on ollut purjeveneitäkin.

Kauempana laiturista oli Kalev Jahtklubin laittamat poijut. Niihin voi kiinnittyä ja uida tai kumiveneellä maihin. Poijuja oli viimevuonna 3, nyt ei ollut enään kuin 1. Jäät on varmaankin vienyt ne mennessään.

Minä jätin veneen tuonne ja tulin kumiveneellä rantaan.

Tiesin että rannalta saa rattaan, en ottanut omaa.

Sillä lähdin vähän tutkimaan.

Hiljaisia teitä.

Jääkauden tuoma siirtolohkare.

Vanhan Eestin ajan tulenjohto bunkkeri. Näyttää säilykepurkilta, mutta on 30 senttiä paksua terästä.

Olisi täällä ollut enemmänkin katseltavaa. Mutta on niin kuuma, en jaksa edes rattaalla ajaa. Joku toinen kerta tulen ehkä käymään.

Soitin Pirita Top satamakapteenille, kysyin että mihin laitan veneen? Tämä että laita vaikka tuohon kylälisten laituriin. Kysyin että onko keväinen sopimus vielä voimassa? Naurahti, tule tule….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Aegnan kautta

Kunniankukko laulaa

Heräsin kukonlaulun aikaan, harvoin kuitenkaan kukonlaulua kuulee. Mitä nyt kunniankukko välillä laulaa kuin viimeistä päivää.

Aamulla aloin lukea kirjaa Kalle Päätalon koillismaa, siinä kerrottiin mielenkiintoisia asioita.

Kun nykyjään on kansanparannus muotia ja nykyaikainen lääketiede kuulemma humpuukia. Tässäpä on sitten sellaiselle uskovaiselle oppia vanhoista ajoista. Mitataan ruumiin eri puoliskojen pituutta, jos ei ole balanssissa, niin pistetään balanssiin. Ruvetaan venyttämään toista puolta oikeaan mittaan. Mitäs jos menee lääkärille ja tämä alkaa vääntämään kehoa kohdalleen? Pitää olla vahva usko potilaalla.

Vielä pientä säätöä, viinimarjat alkaa olla punaisia. Linnut tahtovat syödä marjat.

Siihen kuulemma auttaa cd levyt, kertoo kansanperinne. Valitsimme Veikko Ahvenaisen haitari musiikkia paskanärhille. Närhet unohtavat kuulemma haltioissaan koko marjat kun katselevat Ahvenaisen naamaa. Tosi on, ei näkynyt yhtään närheä.

Kävin vielä sukulaisia tervehtimässä.

Sekä vanhoja mökkejä katsomassa, tyhjät on. Ovat muuttaneet kiven alle.

Tässä ravintolavaunussa myös käväisin.

Uljas kapine, paljon asiakkaita kerää.

Lopuksi iski jälleen matkavietti, en osaa olla samassa kohtaa. Pyyhkäisin junalla Helsinkiin.

On tullut aika. Silloin ei ihmetellä vaan tempaistaan tottuneesti köydet irti.

Heilautetaan kättä, jos vaikka joku tuttu, tai muuten kiinnostunut sattuu näkemään.

Sinne jäi Pohjoisranta.

Matka alkaa.

Liikeellä oli muitakin.

Sillat aukeavat edessä, paikan nimi on Hevossalmi. Sen voisi kääntää Eestin kielelle Hobuväina, kuulostaa hauskalta.

Lopuksi päädyin tänne. Ajattelin täältä löytäväni vanhoja tuttuja. Ei ketään tuttua, osa tutuista on hautausmaalla, osa missä lienee. En tunne oloani kotoiseksi, taidan lähteä merta ylittämään. Kiertolaisen elämä on kohtaloni, talvella polkua riittää ja kesällä merta silmän kantamattomiin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kunniankukko laulaa

Kohtaamispaikka

Päätimpäs lähteä pienimuotoiselle seikkailulle.

Ihan vain kävellen ensin laiturilta kaupungille.

Tuollainen synkeän näköinen rakennus veti puoleensa.

Siellä haahuili ihmisiä, hyörivät edestakaisin.

Täälläkin päärautatieasemalla on koittamassa uudet ajat. Rakentavat aseman uusiksi. Mustille miehille rakentavat entistä viihtyisämmät kohtauspaikat, jos tätä osaan oikein lukea. Ennen rautatieasemat tehtiin junamatkustajille, sieltä sai vaikka kantajan kantamaan laukut junaan. Sai syödä ja juoda matkamies. Nyt tehdään kohtaamispaikkaa.

Minä päätin lähteä junalomalle, vaikkei olekaan tässä helteellä tuollaista muodikasta pipoa päässä.

Yritin etsiä tuttuja, ei täällä ole enään ketään tuttavia. Minun tuttavani eivät hakeudu nähtävästi niihin kohtaamispaikkoihin.

No eikun junaan. Kai nämäkin kohta on kohtaamispaikkoja, ei liikkumisvälineitä.

Kaikki on vihreää, muodinmukaista.

Juna pyyhkäisi läpi syrjäseudun, jossa ei vielä asemista ole tehty kohtaamispaikkoja. Ovet kylläkin lukossa, eikai matkustajia sentään asemalle sisään lasketa, eikä ulos penkkejä laiteta.

Viskasivat junasta tälläisellä risteysasemalla.

Siellä vielä vanhempaan junaan, joka kuitenkin myrkyn vihreä.

Jotenkin autioon paikkaan päädyin.

Tai oli siellä paikallinen helvetin enkeli väijyssä.

Ruoka oli hyvää. Mutta en minä täällä kauaa viihdy, tuli palaa persiissä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kohtaamispaikka

Eihän tässä mitään kiirettä

Kun tulin tänne reservaattiin, yksi tuttava kysyi:”Eihän sinulla mitään kiirettä ole lähteä?” Ei ole vastasin. Sitten kysyi koska ajattelin jatkaa matkaa, huomenna totesin. No heräsin kello 4 ja ajattelin että sivistyneet ihmiset pötköttävät vuoteessa herättyään pitkiä aikoja. Ryhdyin pötköttämään. Ei siitä mitään tullut, ei aamulla osaa vuoteessa lojua mitään tekemättä. Joten hyppäsin suoraan pystyyn, join kohvit että saa verenpaineet kohdalleen.

Kiskaisin veneen poijuliinasta ulos veneiden välistä ja tempaisin moottorin käymään. Heilautin kättä nukkuvalle satamalle ja häivyin omille teilleni.

Tälläisiä tuulia näytti olevan rannikolla. Kartta näyttää reaali-aikaiset tuulet.

Vanavesi näyttää missä olen kulkenut, kunnes tuuli on sen sekoittanut.

Tuonnepäin, kohti auringon nousua.

Lipuu myötäisessä kohti uusia seikkailuita.

Ohi Sommarö saaren Porkkalan selällä.

Ohi Mäkiluodon kylmän linnakkeen.

Kaikenlaisia kippoja liikkeellä, hirveä mörinä pannussa. Kuuluu vielä puolituntia sen jälkeen kun vekotin on häipynyt. Käy niin kuumana, että höyryää pakoputkesta.

Ei silti, kyllä se tuokin mörisee, mutta tällä on jokin tarkoitus.

Sitten alkoi purjeen takaa näkyä tuollaisia tappeja meressä.

Siellä on kaupunki, menen sinne. Siitä on kohta 3 kuukautta kun viimeksi suomessa käynyt. Eipä ole ollut niin asiaa.

Ei silti, hieno kaupunkihan tuolla on.

Menen tuonne jäänmurtajien seljän taakse piiloon, siellä on satama. Soitin että haluan kalifiksi, kalifin paikalle…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Eihän tässä mitään kiirettä

Ylös kuin vieteriukko

Heräsin aamulla kun alkoi tulla valkeus, hyppäsin sängystä kuin vieteriukko. Aamulla ei jäädä sänkyyn makoilemaan, vaan aletaan heti riuhtoa vaatteita selkään. Join pika cappuccinot, köydet irti ja menoksi. Tässä järjestyksessä.

Sinne jäi vartija koppiin murjottamaan kun läksin. Otin heti kohta suunnan 340.

Purje vie.

Välillä kovempaa, välillä hiljempää. Liike on päämäärä, ei nopeus.

Sinne jää Laulasmaa ja Eesti seljän taakse.

Siellä meni Silja kohti Tallinnaa.

Näitten välistä jotenkin pitää päästä.

Sitten alkoi näkyä punainen laiva. Suorasuuntauksella, vähän näyttää sivuun osuvan.

Se oli Viking Gabriella, tässä arkkienkelin ais jälkeä merellä. Meinasin kysyä radiolla, että onko arkkienkelillä kaikki kunnossa? Vai miksi tekee tuollaisia koukeroita. Lähti Hangosta kohti Tallinnaa ja pari ihmeellistä piruettia matkalla. Mitä se yleensäkään teki täällä? Huviajelulla?

Tuollainen on vaarallinen, millä tuollaista 40 000 kilowatin tehoista, 25 solmua kiitävää laivaa väistät jos se noin holtittomasti temppuilee? Meni kuitenkin siististi ohitseni.

Sitten tuntien jälkeen ohitin tämän Svartbodan kalastusloiston ja saavuin saaristoon.

Onhan täällä hieno saaristo.

Hienot kalliot on.

Jälleen saavuin reservaattiin, hienohan tämäkin on. Otin tuon eestin vieras viirin pois saalingista. Jotkut kuulemma ovat tulleet allergiseksi ulkomaalaisille ja ulkomailla käymiselle. Tahtovat jatkaa impivaaran eloa maailman tappiin. Suotakoon se heille, minä liikun omia polkujani. Vaikea minua on estellä kenenkään.

Joten vaihdoin saalinkiin vähän salatumman merkityksen viirin. Se on Kalev Jahtklubin viiri, siinäkin on reunassa sini-musta-valkean lipun värit.

Tällaista täällä on, veneessä 34 astetta plussaa sisällä ja tuuli kadonnut.

Laituri täynnä.

Tuollainen on meren ylitys, helppo homma.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Ylös kuin vieteriukko

Maksut maksuun ja menoksi

Katselin jo paripäivää sitten kun kärräsivät juomaa monta kärryllistä tuohon veneeseen. Ajattelemattomuuttani sanoin ohimennessäni että näyttää suomeen lähdön elkeiltä. Katsoivat happamasti.

Eivät lähteneetkään, vaan alkoivat juopotella hillittömästi. Sellainen ihmeellinen variksen raakunta alkoi kuulua veneen istuinlaatikosta.

Minä kävin tuolla oven takana esittämässä että haluaisin uudet koodit vessaan. Satamakapteenin kesäapulainen sanoi että pitää maksaa 25 euroa. Minä että tänään illalla myöhemmin selviää että lähdenkö aamusta heti liikkeelle. Kerroin etten ole vielä mitään maksanutkaan, että mahtaako se 25 euroa riittää? Tämä että jokapäivä pitää maksaa 25 euroa, eikä millään ymmärtänyt että en ole maksanut. No läksin satamakapteenille kertomaan, ettei poika anna maksaa. Satamakapteeni että no älä maksa enempää kuin apulainen haluaa. Minä että no sopii, läksin apulaisen luokse ja annoin 25 euroa ja sanoin että olit oikeassa, lähden huomenna.

Kävin aamulla vielä tässä naisten vessassa kuvaamassa satamaa ennen lähtöä. Muutama vieras, ihme että satama pysyy pystyssä, eikä mene konkurssiin. Tai kyllä minä tiedeän, omistajalla on kyllä rahaa niin ettei siinä yksi satama tunnu missään.

Liput liehuivat salossa, ei ollut satamakapteeni antanut kuin ohjeen, nosta lippu salkoon mistä maasta vene tulee. Ei ollut sanonut että ota lippu pois kun vieras on lähtenyt. Ei täällä ruotsalaisia näkynyt ja saksalaisetkin olivat jo lähteneet.

Kuten läksin minäkin.

Taivas pilvessä, sadekuuroja lupaa päivällä.

Ilma tuntuu kylmältä, ei ole enään kuin 26 kraadia.

Saavuin tänne Vormsin kurkkuun, tuuli vastainen, koneella eteenpäin.

Tuo ropelli loki näyttää 5,53 solmua vauhtia.

Yli solmun vähemmän näyttää tämä taivaan satelliiteista koordinaatit ottava kartanlukija.

Virtaa meinaan vesi aika vauhtia salmessa.

Mietin ensin mennä DIrhamin satamaan, soitin kuitenkin sinne. Kertoivat että ei ole laitureita saatu, ehkä ensi kesänä. Päätinkin jatkaa matkaa kohti Lohusalua. Vetelin koneella vastatuuleen, kuten tuokin moottoriveneilijä veneellään.

Ohi vaan Paldiskin niemen.

Ja jopa alkoi Lohusalu näkyä.

Satamavahti mulkku seisoi rannalla ja näytti että ota tuo poiju, minusta katsoen vasenta poijua näytti. No olin poijun luona, alkoi karjua että ota toiselta puolelta. Eihän se enään onnistu, kun poijuhaat on väärällä puolella. Pakitin pois, tämä karjuu että ota se poiju ja näyttää kädellä.

Otin hänen haluamansa poijun ja ajoin veneen laiturin viereen. Aloin kiristää poijuköyttä. Tämä tolvana sai keulaköydestä kiinni ja alkoi vetää kuin hullu. Minä että älä vedä. älä vedä.

Tolvava veti veneen keulan tuon parrunen välissä olevaan betoniin kiinni ja kiristi vielä köyden niin että soi. Minä yritin kysyä, miksi vedät väkisin veneen kiinni betoniin. Tämä vain kysyy veneen nimeä. Tämä oli työnsä tehnyt mielestään hyvin.

Minä että katso nyt mitä teit. Se ei ole ensimmäinen kerta kun jossain joku puupää tahtoo auttaa. Luulee että auttaminen on että köydestä kiinni saadessaan aletaan vetää siitä kuin hullu.

Mutta mitä muuta voi teollisuus vartijalta odottaa, ihmisiä komentaa kun on kaluunat kaulassa. Muutaman sadan euron kuukausipalkalla istuu kesät talvet tuolla kopissa. 7 päivää viikossa, 24 tuntia vuorokaudessa. Näille on tärkeintä että paperiin saadaan minuutin tarkkuudella kellonaika milloin tuli milloin lähti. Kyllä on ero jos on satamakapteeni, niillä on vähintään veneenkuljettajan ajokortti, monet ovat olleet merilläkin.

No se siitä, pitää muistaa ensi kerralla. Sanon että et koske veneeseen. Seisot asennossa rannalla, kyllä minustakin tarvittaessa ääntä lähtee….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Maksut maksuun ja menoksi

Lisää ahtopainetta turboon.

Kyllä on kuuma kesä Haapsalussa, kangastuksissa näkyy vain jääkarhuja.

Tai tämän kaupungin nimi on vaihdettu, uusi nimi on Haapsula. Asfaltikin sulaa, sekä pää ja järki pehmenevät.

Tässä kaupungin pääkatua, päättivät sitten tehdä oikein perus siivouksen.

Parturoivat kerralla koko kadun reunan puut pois. Tulee uusi ja uljas Haapsula.

Osa näistä vanhoista puista oli vieraslajeja, vaahteroita. Ehkä se oli syy uudistukseen.

Otin rattaan ja läksin vetämään oikein nuoruuden riemulla, lisää kierroksia koneeseen. Verenpainelääke vähän rajoittaa ahtopainetta, ettei äijällä turbo räjähdä tai mäntään pala reikää. Mikään muu ei rajoita vauhtia.

Vedin tätä vanhaa ratapohjaa Rohukylän suuntaan. Suoraa tietä näkymättömiin.

Tänne se tieni johti. Rohuküla, eli ruohokylä. Tsaarin venäjän entinen sotasatama.

Nyt täältä kulkee Hiiumaan laivat, sekä Vormsin lautta.

Olen täällä veneellä kerran käynyt.

Eipä täällä vieraita käy, Haapsalun ihmisten veneitä ovat.

Sekä tuollainen rytö, vanha troolari. Näkyy olevan huvirekisterissä.

Omistaja on tullut järkiinsä ja yrittää epätoivoisesti jollekin kuivanmaankapteenille myydä. Sitä en ymmärrä mitä tuollaisella tekee, ei sillä ainakaan voi veneillä.

Sama kuin ostaisi tuollaisen asuntovaunun, suunnittelisi matkaavansa sillä koko kesän. Onhan siinäkin myydään kyltti.

Tempaisin takaisinpäin, ihmetellen mikä haikara tämä on. Suomessa näkyy harmaahaikaroita usein, tälläisestä en tiedä. Ylväs lintu on.

Tämän minä tunnen, se on piilupart.

Takaisin satamaan, alkaa kyllä kohta olla aika nostaa kytkintä, arvaan…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Lisää ahtopainetta turboon.

Viimeinen palvelus

Minä muistan kun tutustuimme, en unohda sitä koskaan. Sinä teit omaa tehtävääsi ja vartioit taloa, sinulle oli opetettu että vieraita ei portista lasketa. Sitten tulin veräjästä sisään, komensin omituisella aksentilla, ylikersantin komentoäänellä että istu. Siinä sitten katselimme toisiamme silmiin, kuka on kuka.

Seuraavassa hetkessä hyväksyit minut uudeksi isännäksesi ja istuit. Olimme kaverit siitä hetkestä lähtien. Kaksi jukuripäätä ymmärtää toisiaan ja toistensa särmiä, hyväksyy toisensa. Mielistellä ei tarvitse, riitää kun näyttää mitä ajattelee.

Viiksikarvasi olivat harmaatuneet, kuten minullakin, jos en niitä pois leikkaisi. Alkoi näyttää että voimasi vähenivät ja tuli kaikkia vikoja, kuten tullut minullekin. Koiran elämä on kuitenkin lyhyempi kuin ihmisen elo, kaikki tapahtuu nopeammin.

Aloin valmistella sinua tähän jo kevät talvella, kerroin että asia on niin, että kun elämässä ei ole enään odotettavissa hyviä aikoja, tulee lähtö. Ihmisiä voidaan pitää letkuissa ja vuodeosastolla vuosia unohdettuna, minä lupasin pyhästi, sinua en niin hylkää.

Sellainen on elämä ja sen olemus, koirakin sen ymmärtää. Ihminen ei aina ymmärrä, ajattelee liian monimutkaisesti. Enemmän ajattelee itseään kuin toista.

Minä lupasin että olen vierelläsi kun sen aika tulee. Pidän käpälästäsi kiinni ja katson silmiin kun hetki lyö. Minä en saanut pitää lupaustani, olin kaukana ja kaikki kävi niin nopeasti.

Minä en usko että koirilla on taivasta. Vaikka olisikin, en usko että viihtyisit siinä iankaikkisessa autuudessa. Uskon että olet koirien paratiisissa, siellä saa haistella uusia hajuja, sekä kenenkään kieltämättä postiljoonia haukkua sydämensä riemusta. Jalkakin taas nousee liikennemerkin juuressa komeasti.

Minä toivon että oma lähtöni joskus on yhtä armelias. Hyvästi jää Franky…

Viimane teenus

Ma mäletan kuidas me tutvusime, ma ei unusta seda kunagi. Sa tegid sinu oma tööd ja valvasid maja, sinule oli õpetadud et võõraid ei väravast sisse laseda. Ükskord ma tulin väravast sisse, hakkasin kamandama, imeliku aksentiga, ülemsergeandi käsu häälega, istu. Siin me vaatasime teine teise silmi, kes on kes.

Järgimises hetkes sa võtsid mind sinu uueks peremeheks ja istusid. Me olime sõbrad sellest hetkest. Kaks kangekaelast saa aru teine teisest ja teise iseloomust. Meelitada ei ole vaja, aitab kui näidab mida mõtleb.

Sinu vuntsid oli juba halliks läinud, sammuti kui minu, kui ma poleks neid ära lõikanud. Hakkas näidma ei sinu jõud oli juba väikseks läinud ja tuli kõike vigu, sammuti kui minule ka. Aga koera elu on lühikem kui inimise elu, kõik mõõdub ruttemi.

Hakkasin sind ette hoijatama juba kevadel, ütlesin et asjud on nii moodi, et kui elus pole enam midagi head ootada, hakkab ära saatmise hetk. Inimisi pidavad voodis tilkutuses aastaid ünustatuna, aga ma lubasin pühasti, ma ei sind niimoodi jäta.

Selline on elu ja selle tähendus, koera ka saa sellest aru. Inimine ei sellest alati saa aru, mõtleb liiga keerulisest. Rohkem mõtleb ennast kui teisi.

Ma lubasin et ma olen sinu kõrval kui se aega tuleb. Ma hoijan sinu käpast kinni ja vaatan sinu silmi kui se aega tuleb. Ma ei saanud täita minu lubadust, sest et ma olin kaugel kõik juhtus nii ruttu

Ma ei usu et koerade jaoks on taevast. Aga kui olekski, ma ei usu et sinule meeldis se igavene taeva õndsus. Ma usun et sa oled koerade paradiisis, seal sa saad nuusutada uued lõhnad ja keegi ei keelda, kui hakkad haukuma posteljoneid südame röömust. Isegi jalg tõuseb liiklusmärgi juures toredast.

Ma soovin et minu oma ära minemine oleks kunagi sama armuline. Hüvasti Frank…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Viimeinen palvelus

Tere võimud

Hiljainen on Kuivastu aamulla, satamakapteeni kotona, vieraat nukkuvat. Oli yhteensä 4 venettä suomenlippu perässä. Tai illalla oli 4 lippua, aamulla oli 2 venettä ottanut lipun pois, ehkä pelkäsivät merirosvoja.

Olihan täällä satamassa ihan merirosvo vene, aika rytö.

Puuvene johon oli viskattu lasikuitua pintaan kun oli vene käyttökelvottomaksi lahonnut. Siitä ei hyvä seuraa. Kölistä valui vettä, kyljissä oli halkeamia. No ei sitä ollut veteen enään uskallettu laittaakaan.

Minä läksin, ohitse tuon merirosvojen laivan. Taitaa täälläpäin olla riihitontutkin yleisempiä kuin ne merirosvot.

Taakse jää Kuivastu.

Hyvä että Saarte liinid on tuollaisen sataman rakentanut. Ei se ihan halpa ole tehdä, joku sata veneilijää kesässä käy, lisäksi vakipaikat.

Siitä tuon Tõllin perän takaa kiertäen. Tõll on eesti muinaisjuttu vägilale. Samasta muinaisjutusta on myös Piret, Leiger ja Tiiu saaneet nimensä.

Sitten mennään, tämä mekaaninen loki näytti 6 solmua.

Tämä karttaplotteri näytti gps vauhtia 6,7 solmua.

Väinämerta kohti pohjoista, Kesselaid saaren länsipuolta.

Tässä sitä mennään kello 8 aamulla.

Veli Venäläiset tuli vastaan tuollaisella revontuli paatilla. Matkalla MuhuVäinä regattaan. Kilparaaseri jos mikä.

Laivakin tuli vastaan. Laiva veteli omia väyliään, minulla oli omat suunnat.

Tuosta Kuivarahun pohjoispuolen kaivetusta ojasta vetäisin läpi.

Ennen Haapsalun lahtea tuollainen veti vastakkaiseen suuntaan, se oli piirivalve laiva.

Kohta sieltä tulikin piirivalve haastattelemaan. Oletko yksin, mistä tulet, minne menet, minne sen jälkeen suunnitelmat? Minä vastasin että Tere võimud, samat kysymykset oli jo keväällä kotona kun läksin. Nauroivat, kerroin sitten kaikki, pyysivät vielä miehistöluettelon tekemään ja katsoivat id kortinkin.

Kysyin että olenko jotenkin epäilyttävän näköinen, kun säntäsitte perään? Ei kuulemma, muutenvain. Sanoin että suomenlippu kerää piirivalven miehiä kuin hunaja meiläisiä. Sanoivat että vähemmän suomalaisia tarkistavat kuin eestiläisiä.

Voimat sai haluamansa tiedot ja läksivät. Toivottivat hyvää lomaa. Minä ettei ole lomaa eikä vapaata, tätä samaa joka päivä. Minä toivotin heille työn riemua. Nauroivat iloisesti.

Sinne olen matkalla, Haapsalu kaupunki.

Soitin merivartioiden jälkeen satamakapteenille, sanoi että laita vene mihin vain haluat.

Tuollainen jälki veteen jää…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Tere võimud

Jälleen kerran Kuivastussa

Liput liehuvat aamulla, se on merkki. Sopii lähteä.

Peruutin tuosta veneiden välistä pois.

Siihen sopii nyt paikan omistajan takaisin tulla.

Moottorilla ulos laitureiden välistä.

Tallinnan pojat oli etsimässä paikkaa, olivat yötämyöten tulleet. Nyt aamulla perillä.

Sinne jää Pärnu. Eilen tehtiin tilit selväksi satamakapteenin kanssa ja hyvästelin tuttavat, uudet ja vanhat.

Vieno tuuli vei kohti Pärnulahtea.

Kellohan oli tässä vaiheessa jo vaikka mitä.

Tässä korjaavat aallonmurtajaa. Helpompi ja varmasti parempikin olisi kun tekisi betonista uuden ja korkeamman. Mutta eihän tuollaista 1800 luvun rakennelmaa voi hävittää.

Luotsit kävivät saattamassa laivan taipaleelle.

Vauhtia oli sopivasti, matka joutuu.

Tuuli on viistosti takaa, veneen oma vauhti tekee oman tuule ja kääntää tuota vindex nuolta eteenpäin enemmän.

Kohtasin myös vanhan tutun, Kihnu Virven. Virve, se ihminen on käsittämättömän suosittu. Ei tämän mukaan muuten tätä laivaa muuten olisi nimetty.

Välillä tuli väylän pätkä jota pitkin kuljin.

Tuuli vähän hiipui.

Ja samalla myös vauhti hiipui. Mutta eipä ole kiire.

Muutama kulkija, Kihnu Virve ja nämä. Nämä olivat Kuivastun lähellä jo.

Kuivastu alkoi näkyä, soitin satamakapteenille että jos katsot ikkunasta niin näet minut Viirlaiu suunnassa. Ilahtui ja sanoi että tule tule.

Mastoja näyttää olevan satamassa.

Tuosta aukosta sisään.

Leveää muhun murretta puhuva satamakapteeni tuli vastaan laiturille.

Sukeltajien emäalus. Kauhea viritys.

Tuossa oli paljon hienoja yksityiskohtia. Lehmän kallo mastossa ja vaikka mitä.

Mastossa merirosvolippu. Tuolla saunan luona suomalaiset puhuivat että merirosvolippu laivassa. Minä että samaa porukkaa. Täälläpäin ei ole merikarhu yhdistyksiä, laittavat sen sijaan merirosvolipun. Ei eestiläiset pelkää että ne on oikeita merirosvoja ja tappavat merenkulkijoita. En taaskaan saanut hyväksyvää nyökytystä näiltä rantatietäjiltä.

Ei vaikka yritin olla merikarhun näköinen, valitsin varastosta tämän kaikkein kuluneemman ja auringon polttaman lippalakin. Minä luulin että sillä saisin merikarhujen kunnioituksen, mutta ei. Olisi kai pitänyt olla kipparilakki päässä ja veneen kylki kiiltävämpi. Se lakinreuhka ja parransänki taisikin tehdä minusta seitsemän meren kauhun näköisen, ei merikarhun näköistä.

Mutta mitäs heistä, minä tallaan omia teitäni ja saatan jopa naurahtaa etiketille. Pitäisiköhän minunkin etsiä lehmän pääkallo vaikka veneen keulaan?

Tuollaista muuten lupaa. Yhtenä päivänä jää ennuste alle hellerajan. Sadekuuroja on muuten näyttänyt monena päivänä, ei ole kohdalle sattunut.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Jälleen kerran Kuivastussa

Kolmas aalto

Aamulla oli kaikki niin rauhallista eilisen hulinan jälkeen, mutta tiedossa on että kolmas laine on tulossa. Joissain tapauksissa kolmas laine on kuulemma paha, mutta tässä tilanteessa en usko. Tänne kentälle on odotettavissa väsyneempi kolmas aalto, on toivoa että nenä pysyy pinnalla. Perse kestää merivettä kyllä, antaa tulla vaan.

Juu, selvästi on rauhallisempaa. Kuin olisi savua suitsuttanut mehiläispesään, mehiläiset rauhoittuu savusta.

Tulin siihen tulokseen että minua ei tässä tilanteessa tarvita, läksin satamaan. Aloin juttelemaan tuossa lähellä olevan veneen kimpussa olevan miehen kanssa. Selvisi että tämä on eläkkeelle jäänyt kaitseväen majuri. Meillä alkoi yhteinen jutustelu, oli paljon kerrottavaa ja kuultavaa. Istuimme useamman tunnin turinoimassa.

Minulla oli päässä tämä lippalakki jonka olin ottanut myyntitiskiltä päähäni. Majuri alkoi kysellä että mistä näin tyylikkään lakin sait? Sanoin että tule mukaan, näitä on vielä muutama jäljellä rynnäkön jälkeen. Andrei osti kaksi, sanoi että toisen vie pojalleen ja toisen pitää itse. Tuli takaisin muutaman tunnin päästä ja kysyi, onko näitä vielä? No ei ollut kuin pari valkoista. Mies oli pahoillaan, oli käynyt isäänsä tervehtimässä, näyttänyt uutta lakkia. Isä oli ottanut lakin ja sanonut iloisesti, toit minulle lakin, kiitos. Eihän Andrei kehdannut vanhalta isältään lakkia ottaa, ja sen toisen oli jo pojalleen antanut. Nyt jäi Andrei ilman lakkia, sanoin Andreille, tule syksyllä käymään luonani Tartossa, etsin sinulle lakin siihen mennessä.

Hansapäivät alkoivat hiipumaan, oli aika laittaa tavarat kasaan.

Yhtä nopeasti kuin kaikki alkoi, kaikki myös purkaantui.

Homma käy tottuneesti, kaikki tietävät mitä tehdä. Väsyneenä teltat kasaan ja loput tavarat autoon.

Karavaani lähti liikkeelle. Kaikki jälleen eri suuntiin, kohdatakseen jälleen jossain. Uudestaan ja uudestaan. Minä huokaisin helpotuksesta, kuten moni muukin. Tämä oli kovin koitos jossa olen ollut, täysi hullunmylly.

Minä jäin tyhjälle kentälle orpona seisomaan. Heilautin vielä kättä loittonevalle karavaanille.

Jäljistä näkee että karavaani on kulkenut tästä, ruoho on tallattu pölyksi. Lähdin tarpomaan lakki silmillä kohti satamaa, vähän eksyneenä.

Mutta ei hätää, suunnitelmia on, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Voihan tässä elämässä muutakin tehdä kuin Hansapäiviä viettää….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kolmas aalto

Toinen aalto

Alkoi toinen aalto, yli vuoden on toitotettu että toinen aalto on usein kovempi kuin ensimmäinen. Pitää paikkansa, muttei saa jäädä tuleen makaamaan. Toinen aalto toisena päivänä toi ihmiset jälleen Hansapäiville.

Kaikki kynnelle kykenevät on liikkeellä. Kuka milläkin keinolla.

Siitä on 2 vuotta kun oli viimeksi Hansapäivät. Kansa on kovin ärsyyntynyt kaikkiin rajoituksiin ja meninki on kuin olisi kepillä huitaissut anpiaispesää. Sen perskutarallaa surina, silmille käyvät. Kun jotain tarjosi niin riuhtaisivat kädestä ja muuta kuin ostivat. Suomalaisia oli vieläkin enemmän, vähän väliä joku niistä kehui kielitaitoani. Minä silmät pyöreänä, mikähän voisi olla syy, miksi puhun melko hyvää suomea? Joku ehdotti että isäsi tai äitisi on suomalainen. Minä että koko suku on suomalainen. Ei näille helteessä siltikään mennyt perille viesti, kysyivät että miten se on mahdollista että koko suku suomalainen ja sinä virolainen? Mitä siihen sitten enään voi sanoa? Sanoin että niin se vaan on, suomalaiset on sukujuuret.

Yksi kun saatiin torjuttua, kauppa käteen ja rahat pois, tuli heti toinen tilalle.

Naiset on hankalia asiakkaita, näille pitää kovin kehua kuinka sopii leningin väriin ja kaikkea.

Miestelle on helpompi myydä. Lyö lippalakin käteen ja sanoo että iske päähän. Jos asiakas epäröi, niin sanoo että olet melkein herrasmiehen näköinen kun päähän tempaiset lippalakin.

3 nuorta miestä oli tempaissut vähän enemmän kotiolutta. Olivat perin hilpeällä tuulella. Kaksi osti itselleen lippalakin ja kolmas kokeili. Alkoi selittää ettei sovi. Minä että miten niin ei sovi? Onhan se päässä? Tämä että malli on jotenkin epäsopiva. Minä että perskuta, pannaan sopimaan. Ne 2 jo lakin ostanutta riemastui, juu pannaan sopimaan. Kaivoivat kaverin lompsan ja sieltä rahat ja lähtivät uusiin seikkailuihin uudet lippalakit päässä.

Välillä kun vähän hellitti niin läksin kävelemään. Tästä olisin ostanut metrilakua, mutta kun ei ole kuin sinisiä ja punaisia pötköjä. Ei täällä oikein lakritsia myydä.

Tuttuja myyjiä kävin tervehtimässä. Tämän köysi ja nyöri kauppiaan kanssa usein törmätään, niitä näitä jutellaan.

Tämän Latvialaisen muki kauppiaan kanssa ei jutella, kun ei ole oikein yhteistä kieltä. Muuten vain tervehditään.

Tämän kenkämyyjän kanssa muutamat sanat vaihdetaan. Tämä myy eestissä tehtyjä nahkakenkiä. Yhden tutun miehen tapasin, tämä myi aiemmin kotiolutta hanasta, Nyt käveli vastaan, minä että terve Urmas. Tämä alkoi puhua että lopetti oluen myynnin ja on grillissä töissä. Oli kyllä vissiinkin tempaissut vähän oluttakin hanasta, kuten ennenkin. Mukava mies, mutta ei ole oikein kaikki kotona, kerran selvisi ettei osaa oikein kirjoittaa, lukea kyllä osaa.

Tuli ilta ja yritin pistää telttaa kiinni, ei siitä mitään meinannut tulla. Survuivat välistä vielä apajalle. Lopuksi sentään sain seinän kiinni ja meno rauhoittui. Läksin satamaan jossa sielläkin oli meno rauhoittunut.

Siellä oli myös tämä vene. Suomalaiset jotka olivat myös mukana Riialahden regatassa. Nämä suomalaiset voittivat kilpailun jonkun lys luokan.

Oli siellä näköjään myös Katariina Jee, illalla kuvasin. Katariina Jee oli jätetty laituriin valmiiksi Muhuväinä regattaa odottamaan. Miehistö Saaremaalla.

Nyt on kilpailu läpi, markkinat jatkuvat. Jos täälläpäin seikkailee veneellä, kannattaa katsella tiedoituksia. Ei ole hyvä idea yrittää Muhuväinä regatan ajalla samaan satamaan. Karuselli pyörii…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Toinen aalto

Karavaani saapui, minä hyppäsin karuselliin

Purjekilpailijat nukkuivat raskaan kilpailun jälkeen aamulla vielä, minä läksin.

Karavaani oli lähtenyt liikeelle eripuolelta ja päätynyt Pärnuun, mustalaisleiri oli alkanut rakentua. Hiphuraa, alkaa tapahtua. Minä hyppäsin nuoruuden innolla karavaanin karuselliin.

Ensin on touhu vähän rauhallisempaa, tuliasemat valmistellaan huolella. Turistit ei saa päästä yllättämään, niille pitää jotain viskata eteen.

Ruoan myyjät panivat shaslikit kypsymään.

Alkoivat Pärnun Hansapäivät. Minä saan tempaista oikein sydämen pohjasta.

Sieltä sitä alkaa kansaa virrata kohti rysää. Kohta paluuta entiseen ei ole.

Kun suomalaisia sattui kohdalle, takaani kuiskattiin:”Ne on suomalaisia, niillä on rahaa. Älä laske niitä pois, älä laske, älä laske.” Kun kansa on otillaan sitä ei saa päästä hajaantumaan teltan edestä. Kuin ahvenparvi pilkillä, heti onki uudestaan pyyntiin. Sanattomaksi ei saa jäädä.

Laivasta soitettiin välillä säkkipillillä tai torvella keskiaikaista ostomusiikkia.

Kansaa velloi edestakaisin Pärnun suvessa.

Minä olin paljain jaloin, kuin keskiaikainen munkki, varpaat mustana.

Välillä kävin viereisessä kahvilassa syömässä. Perskutarallaa, shaslikkia. Melkein yhtä hyvää kuin Gruusiassa.

Vihdoin koitti ilta, heinäkuorman päällä veneelle yöpymään. Tämä on vasta alkua, karuselli pyörii 3 päivää. Pitäkää kiinni, nyt mennään eikä meinata. Jos vanhat merkit pitää paikkansa niin vauhti vain kiihtyy. Huilataan sitten haudassa, jos silloinkaan…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Karavaani saapui, minä hyppäsin karuselliin

Vüti muna

Päivä alkaa terveys aamupalalla. Paistettu munakas ja läski.

Linnunmuna, ei kananmuna. Piti oikein lintukirjasta katsoa minkä munan syöttivät.

Seuraavaksi päätin lähteä vähän reissun päälle. Johan sitä tuli tunteja kotona oltuakin. Hyppäsin bussiin.

Saavuin rautatieasemalle.

Juna seisoi asemalla odottamassa. Hyppäsin junaan ja juna läksi.

Juna oli Stadlerin tekemä Flirt juna.

Nimeltään tämä juna oli Linda. Eestissä on joka junalla oma nimi. Myös esim ambulanssit on nimetty ja nimi on kyljessä. Naisen nimet.

Hyppäsin seuraavalla pysäkillä alas ja vaihdoin Go firman kaupunkibussiin. Tällä pienimuotoisella reissulla sai pahimman reissunälän tyydytettyä. Matka aika kahden pysäkin välillä oli 3 minuuttia, mutta kannatti. Tästä reissusta puhutaan vielä pitkään, näin ymmärsin.

Kävelin pieniä omakotitalo katuja.

Pieni välipala ja reissun päälle.

Tällä kertaa ihan henkilöautolla.

Ja ihan itse ajaen. Se minun vakikuljettajani ajoi tuolla edessä Lux Expressillä.

Koira jäi odottamaan kun äijä lähti.

Odotti ja odotti takaisin tulevaksi.

Kunnes luovutti. Kyllä se kulkuri tulee takaisin yksi päivä. Kukaan ei tiedä milloin se päivä tulee

Kiirettä pitää, ei jouda kirjoitella. Mutta perästä kuuluu…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vüti muna

Lux vie ja tuo

Eilen oli ilmestynyt tuollainen matkailuauto laiturille, suomen kilvissä. Oli varmaankin jotain tekemistä näiden kilpailijoiden kanssa jotka ovat tulossa. Ei tuohon turisteja lasketa leiriytymään.

Otin veneestä lipun pois. Tälläkertaa se on tarkoitettu lipun poisotto satamakapteenille merkiksi: “Vahdi venettäni kun olen poissa.” Ne niuhottajat voi minun puolestani vaikka poistaa yöksi vaikka veneen nimitarrat jos siltä tuntuu.

Pistelin seljäkotti seljässä menemään. Ensin sellainen reilu etunoja, sitten ruvetaan tasapainoa etsimään pistämällä nopeaan tahtiin jalkaa toisen eteen.

Pärnu Bussijaam.

Käväisin sisällä katsomassa, muutama ihminen istui kuumassa hallissa.

Jopa tuli Lux auto laituriin.

Minulla ei ole yhtään huonoa kokemusta tästä firmasta. Olen tuhansia ja tuhansia kilometrejä istunut näissä autoissa.

Istuinkohta 25, lukee lipussa.

Osa ihmisistä tykkää seistä jonossa. Kaikille on oma kohta, ei ne ota bussiin ilman etukäteen ostettua lippua. Turha seistä jonossa, voi katsella ja taivastella ja kun jono ohi, hyppää rekeen.

Aika paljon jäi tyhjiä kohtia.

Tuossa on ilmainen kahviautomaatti, sopivan ärjyä kahvia tulee.

Jokaisella on edessä oma tietokone näyttö. Sieltä saa valita filmejä, musiikkia, internettiä, E-kirjoja. Jos ei satu omia kuulokkeita, kuski myy eurolla kuulokkeet.

Ilmastointi puhaltaa viileää ilmaa ja ammattikuljettaja kuuluttaa tervetulleeksi kolmella kielellä. Matka voi alkaa.

Tuollaisia pienempiä taajamia, joku hassu matkustaja hyppäsi pois tai tuli kyytiin.

Lainehtivia viljapeltoja. Matka joutuu.

Viljandin kaupunki, siellä vähän suurempi väen vaihto.

Emajõgi alkaa Viljandin vierestä Võrtsjärvestä. Võrtsjärvi on Eestin toiseksi suurin järvi, Peipsi on suurin. Emajõgi virtaa Tarton kaupunkiin, johon minäkin olen matkalla.

Kotikaupunkini Tarto. Tartoa pidetään Eestin kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina, mutta kelpaa tänne myös tällainen vähän kulmikas kulkurikin hyvin joukkoon.

Vaihto toiseen bussiin. Se on tällainen joukkojen kuljetus masiina, ei niin mukava, mutta tehokas.

Koira odotaa minua, se osaa näyttää toistelle elämän pienet riemut. Koira on vanha ja vähän huonossa kunnossa. Olen sille silmiin katsoen luvannut, että kun huomaan että sinulla on kipuja, en jätä sinua heitteille. Kavereille tehdään viimeinen palvelus, eikä ajatella vain omaa itseään. Koira katsoi syvälle silmiini, ei se ollut erimieltä. Ei ainakaan mitään sanonut…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Lux vie ja tuo

Luvatta sisään tulijat tapetaan.

Läksin aamulla fillarilla vetämään kohti toria.

Matkalla törmäsin, tai oikeastaan huomasin ennen törmäämistä tällaisen muistomerkin. Ensin ajattelin, että se on joku Eestin vapaussodan aikainen merkki. Eipä sittenkään taida olla. On kirjoitettu että: “Kunnia ja kuuluisuus työläisten vapauden edestä kaatuneille taistelijoille.” Tuossahan on tuttu äijä knalli päässä oikeassa reunassa. Lenin se siinä johtaa vallankumousta.

Päädyin tänne torille jossa jo täysi tohina päällä.

Keltaliiviset maatalous ja ruokaviraston tarkastajat tarkistaa että kyltit on tuotteissa oikein. Hyvä niin.

Minä menin kahvilaan, cappucino ja pari lihapiirakkaa ja yksi kiluleipä. Hyvä päivän aloitus.

Täällä joen toisellapuolella näkyi jotain toimintaa, lähdin tarkkailemaan.

Päästemiehet harjoittelee. Tuo kauimmainen auto imi merivettä, pumppasi sitä tähän lähempänä olevaan autoon. Josta pumpattiin näille ruiskumiehille. Kolmas auto kävi myös kauimmaisen luona täyttämässä tankin ja tuli takaisin ja tuollaiseen altaaseen pumppasi veden. Lämmintä on lähemmäs 30 ja äijillä osalla täysi varustus seljässä.

Kovia jätkiä, hyvä harjoitella välillä vähän, ettei mene tosipaikassa miettimiseksi.

Jatkoin matkaa, mikäs talo tämä on? Kylttejä oven vieressä.

Pärnun eläkeläisten liitto, sekä iäkkäiden yhdistys nimeltä “Elämän riemu.” Ilahduin ensiksi että olisiko siellä minulle sopivaa seuraa. Eipä ollut, oli erityisen vanhoja ihmisiä. Istuivat totisena minua katsoen.

Paras kun etsin omat riemuni. Panin fillarin kuitenkin invaliidi pyöräilijöiden parkkikohdalle ja hyppäsin kõrtsiin.

Siellä oli tälläiset paksut neidot tarjoilemassa. Kysyin että mitä tarjoilijat tarjoilevat? Sanoivat että ota shaslik, se on hyvää.

Hirmu shaslik, tuollaisia nyrkin kokoisia lihapaloja ja hatullinen perunoita. Hyvää oli.

Kun tulin takaisin satamaan, satamakapteeni sanoi että voisit siirtyä toiseen laituriin. Tulee 40 venettä ja huomenna turistit ajetaan pois. Kun et ole turisti niin mene tuohon, siinä on tyhjä kohta. Minä hyvästelin naapurit ja läksin.

Naapurit kyseli että minne lähdet? Kerroin että tuohon kauas, siellä on minun kohtani.

Pääsin hyvään seuraan.

Iltasella katselin että äijät on tuolla sisällä. Liikettä näkyi verhojen välistä.

Peter pyyhkäisi ovelle tuiman näköisenä, alkoi nauramaan, tule sisään. Olivat huomanneet että veneeni kadonnut, luulivat että olin lähtenyt pois.

Ovessa on kyltti turisteille. Varoitus, vieras älä tule. Ilman lupaa sisään tulijat tapetaan. Pursiseuran eläkeukot istuu siellä välillä, ottaa välillä vähän snapsia ja juttelee. Juteltiin ja kerrottiin tarinoita, mukavia äijiä. Kertoivat vanhoista hyvistä ajoista, minä kokemuksiani suomesta ja muualta.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Luvatta sisään tulijat tapetaan.

Mooses tuli

Elämän karuselli pyörii välillä kovempaa, välillä hiljemmin. Kyydissä pysyn kuitenkin, vaikka joskus näyttää myöskin liian hitaalta.

Että omalla vastuulla sitä tässä karusellissä kierretään.

Minäpä tempaisin rattaalla torille, toreilla aina tapahtuu. Tänne oli tullut Eestin mansikat myyntiin.

Iloinen nuori neito sanoi että maista mansikoita, minä olin heti myyty ja ostin kilon.

Melkein yhtä hyviä kuin Saaremaan mansikat.

Keväällä jokapuolella oli myynnissä kreikan mansikoita, niitä en ota ilmaiseksikaan. Niissä on vähän mansikan tuoksua, mutta ne on väärennettyjä.

Minulla naapurit vaihtuu tiuhaan, ruotsalaiset tulivat ja lähtivät.

Puolalaiset kävivät yhden yön nukkumassa. Kyllä minä katsoin että mitähän tästä tulee kun pakittivat viereeni. Puolalaisista on niin monta, aivan älytöntä temppuilua rantautuessa nähnyt. Näillä kyllä oli sellainen saksalainen kuri ja järjestys. Kippari huuteli komentoja, mihistö teki ja vastasi kun oli tehnyt annetun tehtävän.

Mooseskin ilmestyi viereeni, perässä saksan lippu. Toiselle puolelle tullut tuollainen katamaraani, suomalaisia.

Mooseksella oli hieno vene.

Ja oikein matto laiturilla. Yksin näytti Mooses veneilevän, ehkä ajatteli että matto houkuttelee Pärnun tyttöjä veneeseen. Ehkä näki neitolauman minun veneessäni. Eikä minulla edes ollut mattoa.

Tällainen vene kävi myös laiturissa, perässä suomenlippu. Piti oikein käydä kysymässä että tulitko suomesta tuolla? Ei kuulemma tullut, kehui asuvansa Pärnussa. Oli muuttanut nyt keväällä tänne.

Oli uusi asukki ja vähän kuutamolla. Näytin lippua ja kysyin tunnetko? Eestin lipun tunsi, toista ei. Minä että sehän on kotikaupunkisi Pärnun lippu…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Mooses tuli

Koirat johdattavat ihmisiä kohtaamaan

Aamu alkaa Pärnu Jahtklubilla kuten aina, aurinko paistaa jos ei sattumalta sada.

Vieressä on suomalaisten purjevene, niille laittoivat suomenlipun. Tai voi olla että tuo satamakapteenin kesäapulainen olisi minullekin laittanut, pitää turistina.

Koirat vie ihmiset tutustumaan. Tässä aamulla käveli kaksi miestä vastatusten. Toinen alkoi kysellä että onko uros? Onko ärhäkkä? Antoivat koirien tutustua, haistelivat ensin toistensa persereikää, sitten haistelivat munat. Miehet tutustuivat ihan verbaalisesti, kuinka vanhat on koirat ja minkä rotuiset ja niin edelleen. Eivät menneet haistelun tai haistattelun asteelle, vaikka sanotaan, että ihmisistä tulee lemmikkiensä oloisia, vai onko se toisinpäin.

Tänne on kerääntynyt tällaisia ihmeellisia veneitä, merkiltään joku Axopar. Toisessa oli 2kpl 300 hevosen perämoottoreita, toisessa oli 2 kappaletta 350 hobusen aparaatit. On kuulemma muotiveneitä, kertoi joku rannalla.

Paljon on veneitä, muutama tyhjä kohta. Omistajat on Latviassa kilpailemassa, tulevat kuulemma viikolla takaisin. Ajavat kuulemma turistit pois vieraslaiturista. Kietäydyin, sanoin etten lähde. Lupasivat etsiä jonkun kohdan jossa saan olla.

Vieraitakin kävi keikistelemässä kannella. Voivottelivat että vene heiluu. Ei se mitään heilunut,.

Minä kävin bussiasemalla. Lux Express oli lähtökuopissa.

Bussi sai ihmiset kyytiinsä.

Sinne lähti Lux Express. Minä heilautin sille kättä, vetäisin lippalakin syvemmälle päähän ja jatkoin tarpomista. Scania voimanpesä sanoi mur mur ja sinne häipyi.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Koirat johdattavat ihmisiä kohtaamaan

Maratoni Pärnuun

Kihnussa vielä aamulenkki, ehdin vetäistä eilen illalla ja tänä aamuna yhteensä reilu 20km rattaalla.

Kurase kaupassa myynti käy korkeilla kierroksilla. Nyt tehdään koko vuoden tiliä, myyjä oli väsyneen näköinen.

Aamusta iltaan sama ralli päällä.

Kiinnitin huomiota että on täällä ennenkin törmäilty autolla, eikä siihen edes juhannusta tarvittu. Nyt poliisit tulevat omalla veneellä ja niillä on auto valmiina Kihnun rannassa. Pääsevät yllättämään. Ennen tulivat autolla laivalla, ihmiset soitteli kaikki juopot läpi että nyt on poliisit tulossa.

Kävin vielä katsomassa tätä Kalevipoikien leikkikalua. Kyllä on vehkeessä suuri ruori, ihan tolkuttoman suuri. Luulisi että on hankala, eihän siitä sovi edes ohi millään kulkemaan.

Valmistelin lähtöä, veli saksalainen tuli. Kävin laituriin auttamassa, yksin kun oli liikkeellä. Saksalaisia näkyy muuten enemmän kuin suomalaisia.

Liput liehuu, on aika lähteä.

Muutama vene jäi.

Taakse jää Kihnun saari. Kivahan Kihnussa on käydä.

Purje vie ja tuuli tuulettaa eestin lippua saalingissa.

Tuollapäin pitäisi Pärnu löytyä.

Ja alkoikin kaupunki näkyä.

Vastaan tuli Lady Bella, latvialaiset. En tiedä miksi niillä tämä Ruhnun viiri on vasemmassa sakarassa, onkohan sillä joku merkitys?

Vastaan tuli myös tälläinen saunalautta, ei kyllä hyvältä näytä.

Sitten alkoi tapahtua, perskuta, tuollainen pyyhkäisi veneen keulan edestä. Hirveää kyytiä.

Jätkä vetää kohti tuota aallonmurtajaa vauhdilla, umpiluu pää.

Sitten vetää nyöristä ja leija vetää miehen lentoon. Lentää aallonmurtajan yli. Kun minä tulen vanhaksi ja en jaksa purjehtia, ostan tuollaisen. Saa vauhdin hurmaa.

Saavun määränpäähän, Pärnu Jahtklubi.

Laiturissa oli suomalainen purjevene, rannassa lipputangossa suomenlippu.

Pieni päivämatka, maratonin verran vain.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Maratoni Pärnuun

Epävakaa kuin sarvimiina

Raivaus sukeltajat harjoittelivat Abrukalla, siitä vain kaverin tönäisemänä mereen. Olihan täälläkin satamassa uiminen kiellettyä, kuten näköjään jokaisessa satamassa. Sukeltaa nähtävästi saa.

Aikansa sukeltaja etsi kunnes löysi.

Sarvimiina. Epävakaa kapine, samanlainen kuin raskaana oleva nainen. Ei tiedä milloin ja mistä syystä räjähtää.

Heräsin aikaisin aamulla. Kuten melkein joka aamu herään, aiemmin tai myöhemmin.

Merisää ei mitään ihmeellistä lupaa. Liivinlahdelle itätuulta, eli vastaiseen, sadekuuroja. Sekä sanat “on ukkosta” Esim suomenlahdelle ennuste on “voi olla ukkosta.” Kuulostaa pieneltä erolta, ei välttämättä ole.

Ei kun köydet irti ja menoksi.

Aallonmurtajan aukosta ulos.

Sinne jää Abruka utuun.

Idässä alkaa aurinko valaista, kokka kohti itää.

Heikkoa on tuuli. Välillä nousi muutamaan metriin, sekin vastaista.

Kihnun saaren vieressä tuli purjelaiva vastaan, Moonlaid. Eikä sitä sadetta eikä ukkosta tälläkertaa onneksi kuitenkaan näkynyt.

Satamassa oli Kalevi jahtklubin kalevipojad sekä pari purjevenettä Latviasta.

Nämä ovat kilpapurjehtijoita, kuten melkein kaikki Baltiassa. Ei nämä ymmärrä sellaista kuin huvikseen purjehtimista. Eivät varmaan osaa iltakävelyäkään hautausmaalla vaan juoksevat kuin esteradalla hautojen yli.

Muhun miehetkin tulivat takaisin sen uisun kanssa. Minä huikkasin että: “Tere muhu mehed.”

Kävin vielä fillarilla kylillä.

Hienoa mastomännikköä.

Eipähän täällä paljon ole tapahtunut siinä välissä kun poissa olin. Mitä nyt joku Kihnulainen kännipäissään mäntyyn autolla vetäissyt. Nykyään harvinaisempaa, ennen jokapäiväistä.

Kissankellot näyttää iltaa, oli hyvä päivä, jälleen.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Epävakaa kuin sarvimiina

Abruka saarelle

Kävin aamulla katselemassa rannalla jossa eilen se Perestroika pisteli parastaan.

Kokosta vieä vieno suitsu nousi.

Sitten hyökkäsi tuollainen maataistelukone.

Pöyhi vähän kokkoa ja läksi pois.

Ei löytynyt kuin yksi kuollut juhannusaaton jäljiltä.

Aika vähissä oli elävätkin aamusta. Joutsen rähjäsi tälle yhdelle jälkeenjäävälle poikaselleen.

Jonka jälkeen nämä seurasivat kiltisti.

Lähtivät uimaan selvemmille vesille.

Sitten alkoi tapahtua, purjevene ja jonossa moottoriveneitä tulossa. Purjevene Tanskasta tuli suoraan minun viereeni.

Moottoriveneet pääsivät myös, tuossa on muuten 5 solmun nopeusrajoitus. Kyllä moottoriveneilijöitä harmittaa, kun koko kanavan pitäisi niin hiljaa ajaa. Eipä sitä oikein kukaan noudata.

Muilla oli suuremmat tankit, luulen. Tämä latvialainen joutui käymään tankkaamassa.

Reilu 400 litraa dieseliä tankkiin, minä liikkuisin ja lämmittäisin venettä sellaisella määrällä aika monta vuotta.

Tuli aika panna ratas säkkiin.

Sekä nollata trippi mittari. Reilu 200 kilometriä Kuressaarta mittarissa.

Kävin Oskaria tervehtimässä ja kertomassa että olen lähdössä. Meidän täytyy selvittää laskut ennen lähtöä, en tiedä milloin tulen takaisin. Teimme hyvän diilin tämän kanssa. Tämä että tule uudestaan, lupasin tulla.

Heilautin kättäni reteesti lähtiessä. Minulla on joka kerta Kuressaaresta lähtiessäni vähän haikea mieli.

Sinne jäivät.

Minun määränpääni oli lähellä. Abrukan saari.

Kiertelin pitkin saarta tutkimassa paikkoja. Kiva pieni saari. Kannatti tulla käymään.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Abruka saarelle

Tahdin näyttää Perestroika

Aamulla heti kaupungille, oli võidupühan paraati ja juhlapuheet. Ekassa osastossa marssi Kodukaitseliidu miehet.

Seuraava aalto oli kodukaitse naiset. Näyttää tuo hameenhelman pituus olevan riippuvainen iästä, ei arvoasteesta.

Kolmas aalto oli Kodutütred ja siinä perässä oli Nuoret kotkat, eli poikien osasto. Siihen ei riittänyt kuin 3 nuorukaista. Sitä en tiedä mikä tuo viimeisin äijä kiväärin kassa oli. Olisiko se ollut minun paikkani.

Juttelin joskus Võrun kodukaitseliidun miesten kanssa, ehdottivat että kun olet aikaansaava mies tule meidän joukkoon. Se jäi tekemättä kuitenkin muutamastakin syystä. Sen verran olen kuitenkin juonessa mukana että lehti tulee kotiin.

Puheita kuitenkin pidettiin.

Kunnes tuli kaatosade ja ajoi yleisön pakosalle. Aikä nopeasti loppui myös juhlapuheet sateessa ilman yleisöä.

Vettä syöksi myös maan alta patsaina.

Eihän sitä sadetta kestänyt kuin tunnin, sitten jälleen juhannus aurinko.

Näitä plakaateja oli laitettu Kuressaareen jokapuolelle. Juhannusjuhlat rannalla, esiintyy Perestroika, vapaa pääsy. Enpä ollut ennen tähän Perestroikaan tutustunutkaan. Siihen Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatšovin perestroikaan kylläkin. Se Gorbatšovin perestroika oli kyllä epäonnistunut. Tämä Perestroika oli vetävää lajia.

Ihmisiä alkoi suunnistaa kohti ääntä.

Siellä pauhaa Perestroika.

Sieltä sitä Perestroikaa tuli ämyreiden täydeltä, niin että ranta roikaa.

Kokko palaa ja kuumentaa vielä tunnelmaa.

Kevyt tuuli lietsoo kokon ja Perestroikan täyteen vauhtiin.

Välillä tuutista pukkasi Saaremaan valssia. Sanat joissa kerrottiin Saarenmaan kesäkuun öistä, veti kaikki kynnelle kykenevät mukaan. Kaikki alkaa pyöriä kuin nopeutetussa filmissä. Eläköön Perestroika, sitä pitää saada lisää…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Tahdin näyttää Perestroika

Juhannus on kerran vuodessa, jaanipäeva joka vuosi

Yritin kuumissani nukkua yön tuossa. Ei onnistu, hyttyset inisevät korvissa ja ei saa nukuttua.

Huonosti nukutun yön jälkeen päätin taas vetäistä aamulenkin rattaalla, vaihteeksi Roomassaareen.

Eihän sinne ole kuin kullin luikaus, sanovat paikalliset. Tosin täytyy osata paikallista kieltä ja saaren murretta, että selviää tästäkin sanonnasta ne pienetkin elämän nyanssit.

Takaisin tullessa katsoin että täälläpäs on liikettä, täällä lentoasemalla.

Ihmisiä seisoi odottamassa bussia ja taksit odottamassa matkustajia.

Lentokone taas oli pantu kaapeliin kiinni ja siitä purettiin matkatavaroita. Eipä tullut koneesta tuttuja, ei. Hukka reissu.

Huristin takaisin Kuressaareen.

Oskari oli jo tullut töihin ja kyseli että milloin se ja se vene tuli? En minä niitten aikoja merkitse ylös vaikka satamakapteenin apulainen olenkin.

Saksalaiset tulivat, ne kelpasivat minun viereeni.

Helmud oli tullut puolisonsa kanssa käymään, oli kuulemma 10 vuotta sitten viimeksi käynyt. Oskari sanoi minulle, en minä millään kaikkia muista, näille sanoi että juu, tuttavan näköisiä olette.

Sitten tulivat pääkaupungin pojat tuollaisella vehkeellä. Kyllä kävi armoton pärinä, näytti että laiva kaatuu kun pani toisen koneen pakille ja toisella eteenpäin. Ja tietysti kaasua reilusti. Sitten vielä keulapotkurilla huudattaa niin perhanan tavalla. Vesi aivan vaahtosi ja muut katselivat suu auki tätä esitystä.

Lämpömittari näytti 30 astetta veneessä.

Fillarin mittari näytti 200km fillarissa, sen verran tullut ajettua kuressaaressa.

Kaikki on valmista, odotan juhannusta saapuvaksi. Itse asiassa kun tämä juttu on internetissä täällä onkin juhannus aatto. Eli jaanilaupäeva, ei võidupüha…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Juhannus on kerran vuodessa, jaanipäeva joka vuosi

Suomalaisia liikkeellä.

Olen melkein joka aamu käynyt rattaalla Roomassaaressa. Ennenkuin päivä kuumenee niin on hyvä ajella.

Kävin katsomassa punaista laivaa.

Sekä valkoista laivaa.

Sekä näitä huviveneitä. Ketään ei liiku missään, satama täysin autio.

Tai olihan siellä yksi kimalainen surraamassa.

Tempaisin takaisin Kuressaare satamaan, Oskari oli tullut töihinsä. Aloimme juttelemaan rokotteista. Yksi ohikulkija kimmastui puheistamme, alkoi pitämään palopuhettaan. Kuinka ei ole lapsiansa rokottanut, eikä ole lapset saaneet silti näitä lasten rokkoja. No minä kysymään että mitäs jos olisivat saaneet? Tämä että ne taudit on luonnollisia.

Minä toin miehelle veneen roskiksesta pahaksi menneen leivän. Kokeile tuo syödä, tulee luonnollinen tauti, älä kuitenkaan lapsille anna. Kysyin että syötkö pilaantuneita ruokia että tulee luonnollinen mahatauti? Kannattaako sairaita ihmisiä lääkärille yleensäkään viedä, ettei mene hyvät taudit hukkaan? Nauroin päälle, nuori mies lähti loukkaantuneena pois, me jäätiin Oskarin kanssa jatkamaan jutusteluamme. Naurettiin, olemme molemmat puhevikaisia, kumpikaan ei osaa sanoa õ aakkosta oikein. Saarelaiset ei sitä osaa murteen takia ja minä en myöskään opi.

Nyt alkaa olla se aika, Eestin maasikad.

Ostin ensi alkuun kilon maistiaisiksi.

Hyviä ovat, oikein hyviä.

Sitten alkoi tapahtua, suomalainen purjevene. Jo toinen suomalainen purjevene tänä kesänä.

Oskari sanoi että ohjaa sen minun viereeni. Minä että älä sitä tee, minä en jaksa kuunnella suomalaisia. Eipä ne tahtoneetkaan tulla, vaan tahtoivat jäädä laiturin toiseen päähän. Tuon Latvialaisen viereen. Niillä molemmilla on 2 koiraa, nyt riittää juttua koirista.

Olen alkanut odotella sitä Juhannus aattoa. Pakanallista yöttömän yön juhlaa, sopii tällaiselle pakanalle oikein hyvin.

Lämmintä pukkaa…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomalaisia liikkeellä.