Hyvästi jää, näkemiin

Aamulla odottelin äijiä töihin, veneen nostoon.

Kiertelin telakalla, siellä on aina mielenkiintoisen näköisiä tavaroita ja asioita.

Muunmuassa tämä vene, seissyt jo pari vuotta. Ensimmäisen vuoden seisoi keulapurje puoliksi alas laskettuna. Nyt on jo se saatu pois.

Tälläisiä oli veneen vieressä, johtuukohan tästä?

Sitten löysin seinän vierestä peräsimen. Ihmettelin miksi se sinne on jätetty.

Yllättävän pahasti halkeillut, huono merkki.

Mitä ihmettä? Peräsin on valettu betonista, kuori päälle jollain topcoatilla vai millä lie kitillä tehty.

Olen minä betonista veneitä nähnyt, mutten koskaan nähnyt betoni peräsintä.

Sitten äijät tuli töihin, 10 maissa. Pomo pyyteli anteeksi kun niin myöhään tulivat. Minä että eihän me mitään aikaa sovittu, päivä me sovittiin ja se on tänään.

Sitten alkoi tapahtua, kuin nopeutetussa filmissä. Tempaistiin masto pois reiästään. Ei sitä päässyt kuvaamaan kun oli kiinni itse maston alapäässä.

Sitten nostetaan venettä ylös hiljaisuuden vallitessa. Katsotaan onko takimmainen liina varmasti peräsimen ja potkurin välissä. Ettei nosteta akselista.

Hienostihan se on. Siitä vain ylös.

Duunarit pitelee köydestä, minä kannustan.

Vene pukille ja nuorin pistetään töihin pesuhommiin. Hyvä pesuri, helppo homma.

Nuorimies kiikuttaa veneen odottamaan kentälle, viedään myöhemmin halliin.

Siinä se on, purjevene Birgitta ilta-auringossa. Kesän purjehdukset on purjehdittu. Hyppään junaan, vaihdan toiseen junaan, matkustan ratikalla, hyppään laivaan ristelylle, pakenen laivasta Tallinnassa, hyppään taksiin, hyppään lux-ekspressiin, vaihdan taksiin ja olen kotona. Noin lyhyesti sanottuna. Että hyvästi jää, ensi kevääseen, näkemiin…..

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvästi jää, näkemiin

Viimeisellä matkalla

Mutta aamulla tuli halu uimaan, päätin mennä oikein uimahalliin uimaan.

Siitä vain sitten polkua, pieni 15 asteen etunoja ja jalkaa toisen eteen.

Siinä se on, kylän uimahalli.

Ruotsinkielinen uimahalli.

Eläkeläisveteraani kerroin olevani, tuli eläkeläis alennus. Kävin saunassa ja uimassa, hyvä idea.

Takaisin tullessa meinasin käydä parturissa, hiukset on pitkät.

Tämä olikin joku pride parturi. Tarjolla akryyli tai geelikynsiä, hiustenpidennystä, ripsien pidennystä ja lopuksi sokerointi. Mitähän se sokerointikin on? Katsoin parhaaksi etten mene itseäni häpäisemään pride parturiin, ei sieltä taida hiustenleikkausta saada. Parempi kuin menen Tartoon parturiin, kun istun tuoliin ne kysyvät miten leikataan? Minä että yleensä ovat saksilla ja koneella leikelleet, sopisiko sellainen. Heti tietävät että tämä on äärimmäisen vaativa asiakas, alkaa tapahtua. Ei siellä kukaan ole ehdottanut että laitetaanko päälle sokerit.

Kävin kajauttamassa tällä kirkonkellolla lähtösoitot, on aika lähteä.

Tempaisin köydet irti ja heilautin kättäni tyhjälle rannalle.

Sinne jää Tammisaaren kaupunki, veneilyt alkaa olla lopussa tältä vuodelta.

Viimeinen vilkaisu kaupunkiin, vähän haikea olo. Tähän veneilyyn on taas niin tottunut, miten tulen toimeen maalla?

Mitäs sitä haikailemaan? Kun on aika mennä, silloin mennään. Päälärissä aika täysi, silloin mennään. Nyt ei kuitenkaan kuin telakalle, vuoden viimeinen venereissu.

Tuohon nosturin kärsän alle, odottamaan aamua ja nostohetkeä. Pientä askartelua vielä veneessä.

Lokikirjaan on tullut 101 päivänä merkintöjä, maileja on kertynyt 1603. Eestin ja Suomen rantoja ja saaria. On koittanut taas se hetki. Kirjoitan vielä huomenna kuinka vene nousee ylös…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Viimeisellä matkalla

Kaljamaha reservaatti

Yöllä satoi kovasti, nyt aamulla vain vähän tihkui taivaalta. Tuossa vieressä on tuollainen vanha pienvenesatama.

Onpa päässsyt huonon näköiseksi.

Kai se on joku museosatama. Ei taida olla paljon käyttöä tuollaiselle enään.

Jatkoin matkaa tälläisen vähän paremman näköisen sataman ohitse.

Päädyin tälläisen luonnonsuojelu alueen reunalle. Tai siis jonkinlainen reservaatti. Koira täytyy pitää kytkettynä, ettei häiritse luonnon rauhaa.

Siellä oli suuret määrät tälläisiä kuplia. Niissä asui outo laji, kaljamaha.

Tässä on kaljamahan jättämää jälkeä, helppo seurata. Perinteinen vahva ja pehmeä kalja, tulee pehmeä kaljamaha nopeasti ja helpolla.

Löysin tälläsen kalajamahan syönnös ja juoma paikan.

Joo, aivan selvästi on kaljamaha käynyt. Jauhomakkaraa käristänyt grillillä ja vetänyt kaljaa. Torissut toisten kaljamahojen kanssa peräkärryn renkaista ja auton hevosvoimista. Suitsua vetänyt välillä henkeen pökäleestä, grillin suitsun ohella.

Oikein paatuneilla oli omat grillit. Kaljamahoja vilahteli kärryjen takana, en uskaltanut kuvata. Ne voi kuulemma olla tosi ärhäköitä kun huomaavat. Kamera on kuulemma kuin keskisormea näyttäisi, niillä nousee agressiot nollasta sataan sekunnissa. Joten jätin kuvaamatta, kun kävelin yhden pesän ohi, jossa oli kilotolkulla jauhomakkaraa tulessa. Nämä ovat sinänsä ystävällisiä, kovasti tervehtivät kun kävelin varovaisesti ympäri reservaattia.

Täytyy vain pitää pokeri naama, ei saa olla hämmästyneen näköinen. Vaikka joku vetää makkaraa molemmilla käsillä, niin tyynesti vain nyökkää hyväksyvästi.

Varovasti läksin jatkamaan matkaa, pois reservaatista.

Oli vähän liian kylmää ja sateista syödä jäätelöä.

Olisi pitänyt ostaa, kun tukevat hyvää aatetta. Tai en minä tiedä mikä tuo eif on, kai se on jotain mitä pitää tukea. Kriisissä ovat nähtävästi, en nyt kuitenkaan antanut tukeani, enkä kysynyt keitäs te oikein olette.

Alkaa olla kohta lopun hetkiä, olen ottanut purjeet pois ja muutakin tehnyt. Lähipäivinä tapahtuu…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kaljamaha reservaatti

Matkalla menneisyyteen

Alkaa olla syksypuolen elkeitä, yöllä usva nousee merestä. Hämähäkit valtaa veneen. Olen jo alkanut valmistella venettä talvikuntoon.

Päätin lähteä välillä vähän seikkailemaan. Junalla.

Aseman kello on väärässä ajassa, 4 tuntia jäljessä. Ollut jo useamman vuoden. Se ei täkäläisten elämän tahtia haittaa.

Kohta tuolta kurvintakaa pyyhälsi tuollainen kiskobussi. Aikoinaan aina morjenstelin junille, se on taakse jäänyttä elämää. Jos kukaan ei vastaa tervehdykseen, en minäkään enään viitsi yrittää.

Siitä se matka alkoi.

Välillä vaihdoin junaa. Matka senkus jatkuu.

Saavuin Pasilaan. Tänne olivat rakentaneet tuollaiset viheriäisten suosittelemat liukuportaat. Ne oli tehty ekologisesti vanerista. Ei ne kyllä toimineet, mutta ei sen väliä jos maailma pelastuu.

Onneksi oli jäänyt yhdet tikkaat, niitäpitkin pääsin asemalle.

Tai eihän se mikään rautatieasema ollut, se oli jonkinlainen kauppakeskus. Tripla nimeltään. En tuntenut kotoiseksi itseäni täälläkään, täällä oli tarkoitus shopata tai istua ravintolassa. Minä tulin tänne siksi kun oli junanvaihto. Olisin istunut penkillä odottamassa junaan, mutta ei enään taida missään asemalla penkkiä olla.

Täällä pidetään ihmisiä maalaisina. Jos ovi on rikki niin ei panna kylttiä että käytä viereistä ovea.

Täällä pannaan kyltti että läpikulku kielletty. Kai minä olisin raamit kaulassa muuten läpi lasioven kävellytkin.

No ehkä ne kyltit voi joskus olla tarpeellisiakin, kun läksin junalle niin huomasin että on tänne toimivatkin liukuportaat olemassa. No hyvä etten mennyt ikkunasta pokat kaulassa läpi, tai savupiipusta tupsahtanut kauppakeskukseen.

Junat senkus pienenevät ja muuttuvat vanhemmiksi. Olen tottunut junamatkustaja. Paljonkohan olen junassa istunut. Viimetalvenakin tuli tuhansia kilometrejä, Armeniassa Azerbaijanissa, Georgiassa ja Venäjällä. Kerran tuli kierrettyä suomenlahti junalla, Tartosta Tallinnan kautta Pietariin josta Allegrolla Helsinkiin. Thaimaassakin tuli junailtua jonkinverran.

M

Matka vain jatkuu, jos vielä paljon vanhemmalla kuljetaan niin se on kohta höyrymasiinat.

Jopa olin Oitis kohdalla. Kävin vähän syömässä ja ruokalevolla ja käännyin paluumatkalle.

Samoja jälkiä takaisinpäin.

Mitänyt päätin poiketa tälläisessä pienessä kaupungissa katselemassa.

Kiertelin ja katselin, jotenkin pieneksi käynyt kaupunki. Mietin mielessäni että olen vieraantunut tästä paikasta.

Tavatkin ovat outoja, valokuvausliikkeessä uhkaavat lähettää passikuvasi heti poliisille. Jos minä haluan passikuvan, niin en halua että poliisille sen lähettävät. Mitähän muuten poliisitkin siihen suhtautuisivat? Mikähän laitapuolen luovija tuossakin kuvassa on ihmettelisivät poliisit? Kai ne laittaisi julkiseksi sen kuvan varoitukseksi lapsille, että noinkin voi käydä sille pienelle pojalle, joka kaarnaveneitä veisteli.

Kävin kiertelemässä hautausmaalla, oli siellä tuttujakin haudattu. Ihan koulukavereitakin ja sukulaisiakin.

Kirkkoja kävin katselemassa ulkopuolelta, en enään uskonut että ovet auki olisivat. Se siitä uskosta.

Nähtävyydet oli jälleen nähty, oli aika jatkaa matkaa. Saavuin yöllä myöhään takaisin veneelle. Reissunpäällä tuntee olevansa kotona, samoin purjeveneessä yöllä hyvä uni, kun vettä sataa taivaalta. Tulee hyvä uni..

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Matkalla menneisyyteen

Kauppias kusettaa

Kävin S-marketissa ostamassa ruotsinkielistä broilerinkoipea. Tuohon nettopainoon on kuitenkin laitettu tuon foliopussin paino mukaan. Kysyin tiskillä että eikös tuon kääreen paino pitäisi vähentää, ei tuo ole nettopaino? Ei nämä ymmärrä koko kysymystä. Mutta ihan lain mukaan ei se noin mene. En jäänyt jänkkäämään, koska minusta tulee välillä nälkäisenä pahapäinen, sitä ei jaksa kuunnella kukaan. Kauppiaat kusettaa ihmisiä, mutta jos minä lähden irtokarkkeja ostamaan ja panen punnituksen jälkeen yhden karkin lisää, nämä soittavat poliisit paikalle myymälävarkaudesta. Vaikka itse tekevät kokoajan samaa, tai näillä se on petos, ei näpistys. Perustelevat sitä sillä että että kyse on pienistä asioista, mutta ei sekään ole suuri asia jos varastan yhden nallekarkin. Taidankin lähteä itseäni hauskuttamaan ostoksille, on tässä liian vähän virikkeitä. Jään kassajonoon seisomaan ja odottamaan että asia korjataan.

Ei Eestin puolella kaupat yritä tuollalailla, ei edes suomalaiset kauppaketjut. Luulen että jos joku yrittäisi pääsisi tulisi kova sota, ihan varmasti kassalla ihmiset valittaisi asiasta. Vähän sama kuin pankit pyöristelisi pankkitilejä, ottaisi välillä sentin tai jotain itselleen. Kuulemma menisi aikaa jos toimisi lain mukaan, toisaalta kassoilla on aikaa kysellä onko sitä ja sitä asiakaskorttia. Eikö tosiaan ole, etkö haluasi korttia.

Lähdin liikkumaan kaupungille, katselemaan jos jotain tapahtuisi. Ei täällä mitään tapahdu, kumma paikka.

Tuonne piti oikein mennä katsomaan, mitä siellä on kun on tuollainen kyltti.

Tuota voisi luulla vaikka joksikin suojelualueeksi mutta ei, se on vanhaa ratapohjaa satamasta rautatieasemalle. Mitä kunnossapitoa täällä on vähennetty.

Kirkkoa yritin käydä katselemassa, taas ovet kiinni.

Pysyköön pakanat ulkopuolella, tuovat vielä vääriä ajatuksia ja kysymyksiä käydessään. Tartuttavat vielä koko helahoidon kerettiläisyydellään.

Sama täällä, suljettu koronaviruksen takia. Eikä varmaan aukea enään odotussalin ovet koskaan. Koronan syyksi on hyvä laittaa mitä tahansa, vaikka sen että kala ei ui verkkoon….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kauppias kusettaa

Potkivat ulos nostoväestä

Moottorille vähän huoltoa, ei korjausta vaan syyshuoltoa. Valmistajan suosittelemaa öljyä ja öljynsuodin. Helppo homma.

Fillarikin tarvitsee huoltoa. Jälleen jarrupalat loppu.

Ihan finaalissa palat. Vetää fillarilla kuin hullu eestaas. Kahteen päivään on tullut tässä kylässä 40km hujakoilla fillaroitua.

Tämä on kyllä outo kylä, hiljaista kuin huopatossu tehtaassa.

Leirintäalueella joku ihminen käveli, kai ne istuivat kärryissään ihmiset.

Tässäkään ei ketään, pari autoa seisoi pihalla.

Kutsunnat, minä en ole koskaan käynyt kutsunnoissa. Ajattelin mennä kyselemään että olisiko jo aika. Perskuta, tyssäsi heti ovella, sanoivat etten kuulu enään edes nostoväkeen. Tai siis nykyiseen varareserviin. Olkoon, pitäköön tunkkinsa. Toisaalta vähän harmittaa ettei enään edes nostoväkeen kelpaa, pitäköön tunkkinsa….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Potkivat ulos nostoväestä

Akut risoo vaihteeksi

Yöllä heräsin kun kuului kova kolahdus, köli taisi ottaa pohjaan kiinni. Vettä satoi kovasti ja tuuli oli kääntynyt niin. että aallot ja tuuli pääsi käymään päälle. Nousin ylös ja ulos kiristämään poijuköyttä. Takaisin nukkumaan.

Aamulla taas kaikki oli toisin. Hieno auringon paiste, mieto tuuli. Aloin käynnistämään konetta, jälleen akku tyhjä. Täysin tyhjä. Sain minä sen toisella akulla käyntiin, mutta jossain on nyt kyllä pahasti vikaa. Virtaa ei katoa mihinkään, se akku on vain kadottanut kapasiteettinsa. Keväällä hajosi 2 akkua ja nyt yksi. Kaikki olivat uusia. Ainoa mitä tulee mieleen on että laturit ylilataa akut paskaksi. Täytyy tutkia tilannetta. En minä ainakaan pane sitä henkien enkä riivaajien syyksi. Kyllä tähänkin löytyy luonnollinen selitys. Vaikka yllättävän moni uskoo riihitonttuihin ja menninkäisiin ja enkeleihin. Vai pitäisiköhän soittaa virpojat katsomaan akkuja?

Purjeet ylös ja sitten mennään.

Ei nyt niin kovaa mutta kuitenkin mennään.

Sinne jäi sekin saari seljän taakse, minä purjehdin auringossa.

Vanavesi vain hiljaa soljuu.

Niin, joku kysyy joka kerta missä se saari on? Tuossa se on Mellankobben.

Tuollainen alkoi lähestyä.

Outo kapine, katamaraani, kulkee niin vimmatusti ja tekee miehekkään aallon.

Veti ohitse, pysähtyi ja alkoi nosturilla nostaa jotain mereen. Kaikilla kypärät päässä ja toljottavat nostoa. Näyttää olevan jotain ympäristökeskuksen toimia.

Kohta alkoi näkyä tälläistä, lumikasoja.

Lunta se on, ne on tuoneet laivalla lunta ja nyt sitä kasaavat kasoihin. Ympäristökeskuksen touhuja taas?

Hienot on maisemat täällä.

Kohta alkoi määränpää näkyä, Tammisaari, vai mikä lie Raasepori. En oikein pysy kärryillä enään, tästäkään asiasta.

Näkyy olevan 5km/h nopeusrajoitus. Sitä ei kyllä kukaan noudata. Sehän on jotain 2.6 solmua.

En noudattanut minäkään, mitenkäs tätä purjevenettä hillitset? Purje ylhäällä kiitää menemään ei ole jarruja eikä kaasukahvaakaan.

Tuonne läksin ja köytin veneen laituriin. Olen saapunut samaan paikkaan josta keväällä läksin….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Akut risoo vaihteeksi

Pääläri täys

Aika oli täysi, valui päälärin reunoista yli. Silloin on syytä ottaa köydet irti ja lähteä eteenpäin.

Sinne jäi satama, yhdessä veneessä oli lippu ja porukkaa. Ei edes vaivaisia laiturilla vilkuttamassa.

Heikko sateenkaari näytti tuonne satamaan josta läksin. En langennut toistakertaa samaan ansaan.

Tyyntä on, mutta muuten hienoa.

Joissain saarissa on mökit, toiset asumattomia.

Auringon paisteessa kaikki näyttävät hienoilta, sateessa vain liukkailta kallioilta.

Viranomaisetkin olivat suorittamassa tärkeitä tehtäviään. Eesti piirivalve sai myös tuollaiset rib veneet. Kaksi rajavartijaa oli Haapsalun lähellä suorittamassa tärkeitä tehtäviään, toinen ratissa oleva tahtoi nähtävästi toiselle näyttää miten vehkeet liikkuu. Molemmat lensi yli laidan ja sai sellaisen tärskyn että meni tajuttomaksi ja hukkui. Ilma kyllä oli ihan hyvä, nämä vaan kurvaavat niin kovasti rattia veivatessa. että lentää kyydistä. Vehje jäi ympyrää ajamaan.

Aloin katsella tuota kalliota sillä silmällä.

Kävin monessa kohdassa koittamassa, oli matalaa tai sitten hevosen kokoisia kiviä.

Vähän huono kohta, köli kolkkaa kiveen kun tulee laine.

Vesikuuron mentyä ohi jatkoin matkaa.

Päädyin tänne laituriin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Pääläri täys

Kaikki ei ole kultaa kuin kiiltää

Meripelastajien laiturissa oli hyvä ja turvallinen nukkua. Yöllä heräsin parikertaa ukkoseen ja kovaan sateeseen. En antanut sen kuitenkaan häiritä ja jatkoin unia.

Päivä valkeni, päätin jatkaa matkaa.

Keskituulta oli sen 12 ja puuskissa 15. Näyttää Bogaskärin mittarit, ne ei liioittele.

Heti kohta se sade taukosi, läksin saariston läpi.

Tähän on ystävälliset maanomistajat laittaneet paikan johon vieras voi rantautua. Kovin ovat nämä ruotsinkieliset vieraanvaraisia.

Sitten välähti silmissä, pelästyin että ydinpommi, se olikin aurinko ja kaksi sisäkkäistä sateenkaarta. Riemastuin suuresti, mummo vainaa kertoi että sateenkaaren päässä on aarre. Kulta-aarre.

Lähdin seuraamaan sateenkaarta, se näytti aina ja aina saarten taakse.

Lopuksi olin jo perin lähellä, innoissani odotin pääseväni perille.

Perskutarallaa, sateenkaari ohjasi minut tänne reservaattiin. Samassa alkoi vettä tulla taivaan täydeltä.

Vettä tuli vähänaikaa kunnolla, taivaan taatot varmaan nauroivat kun saivat minut yksinkertaisen tänne houkuteltua. Kyllä se mummovainaakin nauraa pilven reunalla kun näkee.

Tässä keskellä lahtea oli poiju, otin siitä kiinni ja jäin odottamaan sateen taukoa.

Ja katso, kohta sade loppui ja aurinko tuli esiin. Laiturissa oli muutamia veneitä. Muutamassa ihan lippu ja miehistö paikalla, osa hyljättynä tänne.

Muutamia veneitä lähti. Ne miehittämättömät jäi.

Hienon näköistä täällä on, merellä tuulee, täällä tyyntä.

Tätä kävin ihmettelemässä, se on polttouuni.

Sinne joskus aikoinaan kerääntyi porukkaa, panivat krematoorioon helvetintulen roihuamaan. Makkarat laittoivat palamaan krematoorioon ja alkoivat pelehtiä liuottimien kanssa Kohta oli sellainen haavoittuneen villisian huuto ilmoilla ja piirileikki ja älämölö.

Nyt tämä on ihan rauhallinen paikka. Ehkä liiankin rauhallinen, taidan jatkaa matkaa. Mikä minut aina tänne reservaattiin vetää?…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kaikki ei ole kultaa kuin kiiltää

Meripelastajien laituriin

Kauppatorilla oli tälläinen paavimobiili. Niillä viedään ihmisiä Suomenlinnaan.

Katajanokalta lähtee taas näitä Viikinkejä, kävin ihastelemassa tätä Expressiä. On siinä tullut matkustettua aikamonta kertaa.

Se vetää Tallinna Helsinki väliä.

Sinne ne ihmiset menee risteilemään.

Minä vetäisin lippalakin syvemmälle ja läksin, tuollaisen harpun tahdissa. Mistähän mies on päähänsä saanut että alkaa harppua soittamaan. Ei sillä, ei kai se huono harrastus ole, mutta mistä moisen keksinyt?

No, minä otin köydet irti ja läksin. Sinne jäi satama, ei sieltä kukaan kädenheilautukseen näyttänyt vastaavan.

Että heippa vaan pohjoisranta, tulen vielä käymään.

Sinne jää Helsinki taakse.

Tuuli on täysin vastaan, ihan hyvästi sitä kyllä oli. Vedin koneella vastaiseen että keikkuu.

Tuollainen hirveä vekotin tuli Rysäkarilta. Nostivat purjetta, onhan siinä ahvenselkääkin, mutta tuo yläosa on hurjan näköinen. Kyllä on pinta-alaa purjeella, pitäisi raaserin kulkea. Kyllä se lähtikin siitä myötäiseen kohti Helsinkiä.

Lopyksi tuntien toikkaroinnin jälkeen tuli jälleen saaristo.

Aurinko alkaa laskea ja pilvet tihetä. On aika tehdä päätöksiä.

Kiersin tuon Bogaskärin vanhan merivartioaseman, nykyisen meripelastus koulutuskeskuksen taakse.

Kulman taakse suojaan.

Muutama meripelastus vene näkyy.

Tähän jään yöksi, yöllä lupaa vesisadetta.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Meripelastajien laituriin

Hihat mukaan kaupungille

Kävin vähän kaupungilla liikkumassa, ihan vain kävellen. On kuulemma tullut suositus että liikennevälineissä pitää kantaa maskia nenällä. Jos tulee aivastus tai yskä, se maski pitää ottaa pois ja aivastaa hihaan.

On niin kuuma etten voi pitää takkia, joten otin tuollaisen irtohihan jos pääsee aivastus. Yhdenkin aivastuksen jälkeen päiväkotilapset kuulemma ajetaan kotiin ja päiväkotiin takaisin ei pääse ennenkuin on testit tehty ja negatiivinen tulos valmis. Kun tästä lähden jokukerta jollain julkisella pitää ottaa kaikki allergialääkkeet pohjalle, etteivät raahaa johonkin testiin. Turha yrittää selittää, kun syynäjät siinä hihassa kiinni, että olen elämän aikana aivastanut aikamonta kertaa. Aivastamiset on nyt kielletty tässä maailmassa.

Tätä patsasta ihmettelin pitkään, tällä on jotain tekemistä sen vessojen sulkemisen kanssa. Siinä yhden miehen kaiken pahan alku ja juuri on pantu alasimen päälle. Kaksi miestä alkaa takoa moukarilla tyrää lyttyyn. Karski peli, armoa ei anneta toisinajattelijoille. Psykologinen juttu, sama kuin maskien kanssa, suositus on suositus.

Matka jatkui, pitää vain tarkkailla ympäristöä sillä silmällä. Kiireisenä kulkiessaan jää yksityiskohtia huomaamatta, tosi kiireellä jää koko elämä havaitsematta.

Kävin vähän etsimässä öljyä, veneeseen pitää tehdä jossain vaiheessa syyshuolto. Moottorin valmistaja Kubota, sekä sen venemoottoriksi varustanut Betamarine suosittelevat mineraaliöljyä koneeseen. Synteettisen öljyn käyttöä ei suositella.

Pistetään tämä nyt tähän oikein ylös kun ne Mobil 1 miehet aina tahtoo kinata asiasta. Mutta eihän sitä Mobil miehet usko, niillä on omat uskonnot.

Suuren etsimisen jälkeen löysin valmistajan suosittelemaa öljylaatua. Hinta oli myös kohdillaan. Mihinkähän ne Mobil1 miehet perustaa uskonsa? Taitaa tulla samasta tietämättömyyden antamasta varmuudesta, kuin vaikka just näihin vessanpöntöstä nouseviin virushöyryihin. Yliluonnollisia ilmiöitä, niihin pitää vain uskoa, ei voi mitenkään perustella.

Mitäs tässä muuta sitten, pidellään sadetta.

Miten sadetta pidellään? Pannaan veneen luukut kiinni ja odotellaan parempia aikoja. Tuo ei ole veneen luukku vaan perunakellarin luukku…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hihat mukaan kaupungille

Sudenkorentojen tanssi.

Nyt on jälleen tilaa palvelimella. Ei mennytkään ihan kokopäivää selvitellessä miten saan lisää tilaa. Yritin soittaa, jostain intiasta vastasivat. Kyselivät jotain, josta en ymmärtänyt yhtään mitään. Eli ihan normaalia tietotekniikka turaamista.

Hermostuin niin tuosta turaamisesta että viskasin kameran sohvan alle laatikkoon. Hyvä etten mereen viskannut masiinaa. Meinasin suutuksissa lopettaa koko Birgitta seikkailun kirjoittamisen. Aloin uudestaan tutkia asiaa ja sain lisää tilaa ostettua. Olen nyt muutanut kuitenkin mieleni ja jatkan kirjoittelua.

Lähteelässä kävin yöpymässä, ihan kiva paikka. Tuollainen vene oli kauempana.

Polun toisessa päässä olivat.

Yhden kuvan tempaisin, toisella oli jopa pelastusliivit päällä. Ohimennessäni kuulin kun soperruksesta sai välillä jonkun sanan selvää. Välillä kuului sana Atlanti, välillä viina. Kai olivat atlantin ylitykselle treenaamassa. Nousivat ylös ja kaatuivat käsikädessä toverit katajikkoon. Kaikkea sitä näkee.

Tuolla kävin, se on Porkkalassa lintutorni, vai onko nyt sitten näkötorni. Kiikarilla tähyillen näkyi Tallinnan tv-torni Piritalla. Tuli hyvä mieli, hymyssä suin läksin veneelle ja kohti Helsinkiä.

Taivaalta alkoi kuulua säksätystä, sudenkorennot lentelivät kosiolennolla. Aika erikoisia juttuja, kävivät saaren yläpuolella, lensivät nenät vastakkain ja taas erkanivat.

Välillä pyörähtivät ympyrää kuin valssisa.

Armeija näyttäytyi ja näytti lippua myös mulla kapineilla.

Mukana myös sininen reservi, linnakevene Lavansaari.

Lopuksi saavuin tänne, Tervasaaren kannas. Onpas paljon veneitä, satama on täynnä…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Sudenkorentojen tanssi.

serveri täysi

Serveri on täysi, pitäisi tilata lisää tilaa. Matka jatkuu kuitenkin, suuntana tulevaisuus, taakse jää menneisyys ja vesivana.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa serveri täysi

Lukki toivottaa hyvää matkaa

Hienot on ristilukit saaressa. Oikein hienot, etten sanoisi ihanat.

Sinne jäi saari saunoineen seuraavaan kertaan.

Minä posotin koneella heikossa tuulessa, lopuksi sitä tuulta kyllä tuli, mutta täysin vastaan. Ajoin koneella.

Ohi Hästö Busö saaren. Armeija pitää vielä saarta hallussaan, ei ole myyty venäläisille.

Läpi saariston jälleen, tälläkertaa suunta itään.

Tämä on Jussarön saari ja satama. Siellä oli viimeksi tervetulokyltti. Maksettava heti netin kautta maksu, jos ei ole maksettu niin oliko perin 500 sopimussakkoa. Pysäköimällä hyväksyt säännöt. Kyllä tuntee itsensä tervetulleeksi moisilla toivotuksilla. Niillä firmoilla on lakimiehiä jotka haastavat heti oikeuteen jos vain mahdollista. Oikeudenkäyntikulut päälle 10 000 euroa vielä jos et heti maksa. Kuulemma ihan laillista toimintaa, päätti korkein oikeus.

Kohta alkoi luodon takaa näkyä mastoja.

Tänne on joukkio kokoontunut reservaattiin. Jälleen toiveikkaana rantaudun, ihanaa….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Lukki toivottaa hyvää matkaa

Ihana paikka, hemmottelu keskus.

Pientä fillarointia aamutuimaan Hangossa.

Muitakin oli liikkeellä samassa tarkoituksessa. Muunmuassa tälläinen kenopää.

Kivoja paikkoja kierrellä.

Sitten oli tälläisia paikkoja. Joku spaa kombinaatti. Jos jossain lukee että “Hemmottelua joka päivä.” niin olen varma ettei se ole minulle tarkoitettu. Samoin kun kuulen tai luen, että joku on ihana paikka, sinne on turha minun mennä. Ne ei ole minulle oikeita paikkoja.

Ennenmuinoin tässä oli satamatoimisto, eläkeläiset ja vähän maailmaa nähneen näköiset äijät istuivat siinä aamukahvilla. Minäkin sinne joskus läksin, vaikka kahvilan kahvi onkin pahaa.

Nyt satamatoimisto on tuonne kontteihin rakennettu, aamupäivästä näkyi joitain veneilijöitä nauttivan terassilla valkoviiniä. Sitä vanhaa kahvila/pubia ollaan häätämässä kuulemma pois kun ei sovi kylpylän naapuriin. Tekisi mieli sanoa mielipiteeni tästäkin meiningistä, mutta olkoon. Maailma on tälläiseksi muuttumassa.

Vanhat merikarhut ajelee laiturilla eestaas.

Parta vain liehuu tuulessa, kun lautturi vetää ihmisiä parempiosaisten laitureille. Köyhät älköön vaivautuko paikalle, pilaamaan tunnelmaa.

Tätä on meinaan lisää luvassa, tälläiset maailmaa nähneen näköiset harmaapäät vähän kärsineen näköisillä veneillään eivät ole tervetulleita.

Että oli aika lähteä, eteenpäin.

Että siitä sitten vain köydet irti ja reteesti kättä heilauttaen taipaleelle.

Sinne jäivät Targat ja muut.

Sinne se jää, tänävuonna jo kaksi kertaa Hangossa, sitä ennen ainakin 5 vuotta väliä.

Purje vie.

Välillä hiljempää.

Välillä kovempaa. Mutta kokoajan oli etenemistä.

Toiset ne veteli koneella purje ylhäällä, minä istuksin auringossa ja annoin ajan kulua.

Tuollaisia vekottimia veteli eestaas aika kyytiä.

Sinne menivät toimittamaan tärkeitä asioita.

Lopuksi alkoi tuollainen saari näkyä.

Lipputanko törrötti tyhjänä.

Kävin nostamassa sinne tuollaisen lokkiviirin merkiksi että olen saaressa.

Siinä olen.

Sauna vielä palamaan iltapuhteiksi.

Aurinko laskee Koverhärin entisen rautatehtaan sataman taakse. En kutsuisi ihanaksi ja pilaisi tunnelmaa…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Ihana paikka, hemmottelu keskus.

Vaativan asiakkaan satama

Kävin aamusella vähän kävelyllä täällä Vänössä. Yllättävän paljon rojua kokoavat polunviereen paikalliset. Jossain ahvenanmaalla on niin hienoa ja kaikki siistiä, täällä on kuin kaatopaikalla.

Yksityisomistuksessa on maat ja mannut.

Joku, kun en muista kuka, kysyi että olenko nähnyt meduusoja. Olen nähnyt, niitä on joskus tolkuttaman paljon. Nyt vain näin tavallisen paljon.

Tuli aika jättää satama. Käden heilautus satamaan jääville.

Sinne jäivät. Minä jatkan matkaa.


Purjeveneitä muutamia sekä muutamia moottoriveneitä ja yksi laiva oli liikkeellä.

Purje toi lopuksi ihan kivasti.

Mannersuomen eteläisin paikka.

Hauensuoli, siinä purjelaivat silloin ennen odottivat tuulia.

Tulliniemi, sieltä kuulee Hangon tuulitiedot.

Siellä se on, Hanko.

Näkyy ökyveneitä, parempiosaisten satama.

Tolkuttomia masiinoita.

Joskus Haminassa taisin viimeksi tankata venettä.

Menihän sinne yli 18 litraa. Moni tämän sataman masiina polttaa sen vartissa.

Spesial Marine, vaativan veneilijän telakka. Tämä Hanko on vaativan veneilijän satama. Että saahan sitä vaatia.

Läksin tuonne satamatoimistoon, kysyin että pitäisiköhän maksaa. Juu, maksa, 28 euroa.

Kun olin maksanut, niin sanoi että sauna on vielä vartin päällä. Kysyin että pitääkö minun maksaa täysi hinta jos ei kerran saunaakaan saa, kellohan on vasta 17.10, yllättävän aikaisin saunat kiinni. Vastaus oli että me olemme tehneet tälläisen ratkaisun. Saat olla laiturissa, ravintola oli kyllä auki.

Mutta joo, kyllä yrittäjiä pitää tukea. Verorahoilla, koronatukia, eu tukia ja sitten vielä asiakkailta rahat pois. Vaativan asiakkaan satama, saa vaatia, sitä ei kielletä.

Tämä laituri oli muuten takavuosina ilmainen syksyllä. Reilusti kerrottiin että ei ole palveluja, eikä maksuja.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaativan asiakkaan satama

Tuuli toi Vänöön

Aamukävelyllä Jurmossa, saari on hiekkaa, kiveä, kanervaa ja katajaa.

Muutama vene ehti jo lähteä.

Sitten tuli lähtöhalut, nopeasti ja yllättäen kuten yleensäkin.

Eikun köydet irti, kokka kohti uusia seikkailuita. Taakse vilkaisu ja rehvakkaasti kättä heilauttaen taipaleelle.

En tiedä näkikö kukaan lähtöäni, mutta tulipa heilautettua.

Ja sinne jää Jurmo.

Nopeus vaihteli 2,5 ja 5,5 solmun välillä.

Vastaan tuli muutamia veneitä.

Joillain oli ihan näyttävän näköistä meno.

Katselin maisemia.

Vertailin karttaan, pitääkö kartta paikkaansa.

Lopuksi alkoi määränpää lähestyä.

Katselin saaria sillä silmällä.

Yhteen kävin jopa vähän tutustumassa, tuo kallio oli liian jyrkkä. Kauempana oli matalampi kallio, mutta köli otti kiini pohjaan.

Joten päädyinkin tänne. Täällä oli muitakin kulkijoita.

Muunmuassa tämän Biancan omistaja, harmaapartainen mies. Olen törmännyt tämän kanssa aikoinaan useinkin. Milloin Raumalla, milloin Vaasassa, missä milloinkin.

Sitten oli näitä jotka olivat jo reissunsa tehneet. Niistä ei vain oltu raskittu luopua ja oli jätetty koristeeksi. Tai muille peloitteeksi, kuinka käy kun ei osaa ajoissa lopettaa.

Tälläinen on Vänö, en ollut aiemmin käynytkään.

Katajaa ja kalliota tämä saari.

Läksin seuraamaan polkua.

Päädyin tänne, tämä on kappeli. Ei siis kirkko, vaan kappeli. Mikähän ero niillä sitten on.

Minä olisin väittänyt että kirkko, mutta seinässä luki kappeli.

Että tälläistä täällä Vänössä….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuuli toi Vänöön

Jurmossa jurottaa

Täällä Kökarin kirkon vieressä on myös vanhan luostarin raunioita. Osa on tällaisen katoksen saanut päälleen.

Osa on sitten ihan taivasalla. Luonto piilottaa sokkelikivet kohta kokonaan.

Mutta sitten olikin jo jälleen “The Hetki.” Se on hieno hetki kun lähtee satamasta ja selvinnyt poijuköysistä ja naapuriveneistä kunnialla. Kääntää katseen loittonevaan satamaan ja kädellä heilauttaa katselijoille että tervepä teille, ehkä joskus vielä nähdään. Minä lähden uusiin seikkailuihin. Kuten läksinkin, ei seikkailujen aina tarvitse niin suurimitallisia olla, jos vain ihan huvikseen seikkailee mihin milloinkin sattuu nokka näyttämään. Sellaisellakin filosofialla on tänne asti selvitty.

Kökarissa on hienot rantakalliot, oikein häikäisee.

Tuulikin meni kohta aivan kehnoksi, ei mitään toivoa liikkua yhtään. Onneksi ei ollut ketään näkemässä, kun vetäisin Kubotan käymään.

Kohtapuoliin alkoi tuulenvire käydä.

Silloin purjeet ylös ja kone reserviin.

Jonkinlaista kyytiä sai, kyllä tälläkin vauhdilla uusi satama on löydetty illaksi. Tai on se joskus seuraavaan aamuunkin vienyt sataman löytäminen.

Takaa lähestyi tuollainen vekotin. Eikä suostunut jäämään jälkeen.

Ei kun lähestyi vaan.

Ohi meni, no menköön. Taisi olla kovempi kiire kuin minulla, kun ohi meni.

Lopuksi alkoi tuollaiset maisemat näkyä edessä. Jokunen masto törrötti aallonmurtajan takana.

Että tällainen saari.

Vielä on voimia iltakävelylle.

Kirkkoon, kirkoissa on täällä ovet auki.

Hienot on votiivilaivat täällä.

Jos jollekin jäi epäselväksi mikä on tämä saari, niin tässä selvitys. Tämä on sitten Paraisten Jurmo, Uto lähellä. Kaupungissa ollaan, vaikkei ympärille katsomalla usko….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Jurmossa jurottaa

Kökarin kävijä

Heräsin sirkan siritykseen. Kuulo on mennyt niin huonoksi ettei tahdo kuulla edes linnun laulua. Tai siis tahtoisi kuulla muttei kuule. Ainoastaan varisten raakunta menee jakeluun. Nyt kuulin sirkan sirittävän, helkatti, nyrkin suuruinen hepokatti. Päättäväinen ilme kun tuijotti minua ja siritteli kuin sirkkeli oksan kohdalla laudassa.

Kävin viemässä roskia pienen pussin ennen lähtöä roskikseen, tai siis nykyaikaisesti keräilypisteeseen. Tai mikä lie lajittelupiste se sitten onkaan. Nuo tavarat on kyllä mökkiläisten kapineita. Miksiköhän eivät ole saaneet vietyä oikeaan osoitteeseen vaan jättävät tuonne? En minä kehtaisi.

Sitten läksin eteenpäin, hyväntekijän lahjoittamasta laiturista, kohti uusia tuulia.

Kaukana näkyi kaksi kulkijaa, Armastukseni Amorella, sekä purjevene genaakkeri keulassa.

Amorella meni menojaan, mutta tämä genaakkerin kantaja tuli vierestä. Pitäisiköhän minunkin laittaa genaakkeri? Toisaalta , kyllä olen näilläkin päässyt.

Tuokin vetää niin että melkein joka aamu eri paikassa herään.

Vauhdin hurmaa sano. Olin matkalla Jungfruskäriin, Kihdin keskelle, mutta purje veti purjevenettä tuohon suuntaan kuin sotahevonen korskuen. En hennonnut vaihtaa kurssia vaan jatkoin eteenpäin.

Piti ottaa saalingista tuo Smiltynen Jachtklubasin viiri.

Ja vaihtaa tämä tunnetumpi viiri tilalle.

Autopilotti vie tiukkaan vastaiseen, jokunen luovi piti tempaista välillä.

Yhdessä väylän mutkassa tuollainen takertui perään. Ei saanut kiinni, ei myöskään jäänyt jälkeen. Vaahto nousi molemmilla keulasta, kun vedetään tiukkaa vastaista. Lopuksi minä käännyin Kökariin tämä jatkoi suoraan.

Tuolla olisi ollut satama, en kääntynyt sinne vaan jatkoin.

En myöskään tänne, tämä on lauttasatama.

Määränpää oli Sandvik vierassatama.

Tänne rantauduin.

Muutama muukin vene oli laiturissa. Vieressäni olevasta veneestä, äijä kysyi että miksi nuo kaksi ovat kyljittäin laiturissa? Minä vastasin että minä en sitä voi tietää, sinun pitää kysyä veneen omistajilta, tai sataman omistajalta. Ei innostunut asiasta vaan alkoi polttaa sätkää.

Vielä kevyen iltalounaan valmistaminen uunissa.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Vielä piti ottaa Ritolat, muuten olisi nukahtanut ruokalevolle.

Hamnö saarelle, ihan tuohon 2 kilometrin päähän.

Siinähän ne tärkeimmät. Monessakohan kirkossa olen käynyt? Pitää olla harras ja hurskas ihminen jos lyö minun ennätykseni. Voisin varmaan käydä hurskaasta miehestä, kun vain malttaisin pitää suuni kiinni…..

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kökarin kävijä

Miehen työ

Rymättylässä on rahaa liikennemerkkeihin. Mitähän tällä tahdotaan sanoa? Pihakatu merkki, tarkoittaa että saa ajaa autolla, mutta nopeusrajoitus 20km tunnissa ja jalankulkijat määräävät miten mennään. Autot ajavat kun sopivat ja kadulle ei saa pysäköidä kuin merkityille paikoille. Sitten tolppaan laitettu moottoriajoneuvolla ajo kielletty. Ei siis saa ajaa moottoriajoneuvolla. Sitten on lisäkyltillä sitä lievennetty että tontille saa ajaa.

Rahaa ei sitten enään jäänyt sataman roskiskille, roskapusseja tuodaan ulkohuussiin.

Sekä sinne huussin taakse vesaikkoon. Paljonkohan se roskapönttö sekä sen tyhjentäminen maksaisi. Kamera tolppaan ja jos joku tuo pakettiautolla tavaraa niin lasku perään.

Onhan tuonne kylälle saatu 100metrin rivi roskiksia, ne on vain pahville, tai maitopurkeille tai muille sellaisille. Ei tavallisille sekajätteille. No se satamahan oli ilmainen, olisi varmaankin maksanut sen rahastaminen enemmän kuin tulot satamasta.

Että oli aika lähteä, sinne jäi tuo toinen vene odottamaan uutta akkua. Loput oli tyhjiä veneitä.

Sinne jäi myös kirkko johon en ole saanut tutustua. Ehkä joskus kuitenkin vielä.

Purje ylös ja hippulat vinkumaan.

Vauhtiakin oli ihan kivasti.

Nämä tuli vastaan, heillä oli sellainen vihreä koneajon lupaava viiri. Se on samantapainen kuin uimahalleissa lupaa saunaan uimahousuissa. Sen kanssa saunassa ei ole muilla mitään valittamista, eikä mastoon nostettuna koneella ajossa.

Sitten huitelee menemään tällaisia elämän tarkoituksen kadottaneita. Jos ne on näin pieniä niin menköön, ei paljon haittaa kun ei päälle aja.

Suuret on hankalia, tekee suuren aallon. Kuulemma aallot kuuluu merelle, ei saa valittaa. Aallonteko ei ole kielletty. No vaikka siellä uimahallin saunassa, ei siellä ole kielletty pieraisemasta. Ja kyllä hajut maailmaan kuuluvat. Jos kokeilee laskea fanfaarin, niin turpaan tulee vaikka kuinka yrittäisi selitellä. Sitten vielä valittavat, etteivät purjeveneilijät tervehdi, miksi pitäisi? Tuttuja ja samanhenkisiä tervehditään, ei saunassa häiriköiviä. En minä tervehdi autojakaan ja ystävällisesti hymyile vastaan, jos rapaa kengille roiskivat.

Välillä meinasi aivan hiipua meno, kyllä siitäkin vielä selvittiin.

Lopuksi päädyin tänne Norrskataan.

Hienot on laiturit, oikein hienot.

Ei paljon veneitä, tämä on kuollut kylä.

Roskikset tänne on saatu, vaikkei täälläkään satamamaksuja ole. Tämän laiturin tarina on muuten tässä. Eli kun se vanha laituri upposi ja hajosi, niin kylän suuri poika Antti Aarnio-Wihuri osti laiturit ja asennutti paikalleen. Lupasi vielä maksaa vuokrat laituri tontista Paraisten kaupungille. Lupienkin saaminen laiturille kesti pari vuotta. Jos Antti luet tätä juttua, niin pyydän anteeksi suunsoittoani moottoriveneistä. En minä niin aina tosissani ole, vaikka välillä vähän hermostunkin johonkin tolvanaan. Sinä olet tehnyt miehen työn kun ostit laiturit, nostan lippalakkia ja heilautan kättä kun tullaan vastakkain….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Miehen työ

Turusta pois

Kävin vielä merimuseossa tutkimassa paikkoja. Nuoli luokan moottoritykkivene, karu kapine. Neuvostoliittolaiset V12 moottorit, 1200 hevosta per moottori, näitä koneita 3 kpl. Tietääkseni kone kuluttaa ohjekirjan mukaan täydellä teholla kunnossa ollessaan moottoriöljyä noin tynnyrin tunnissa/moottori. Olen kerran nähnyt kun sellainen kävi tervehtimässä suomenlinnan edessä tall ship racen aluksia. Kävi jokaisen vieressä ja tempaisi täydet tehot. Laivat hävisivät savupilven taakse.

Sitten oli näitä vähän sivistyneempiä kapineita.

Miinalaiva Keihässalmi ja tykkivene Karjala.

Kävin minä tuohon M/S Bore:en tutustumassa myös.

Se oli kyllä tyylikäs, siihen aikaan osattiin muotoilla.

Kyllä on hienot kaasukahvat. Tai siis telegrammit.

Hieno oli myö tämä, Suomen Joutsen. Koululaiva sittemmin merimies ammattikoulu.

Vielä pikainen läpijuoksu Turun Linnassa, sielläkin oli paljon näkemistä. Olin siellä käynyt vissiinkin 20 vuotta sitten, muistikuvat perin haalistuneet.

Hyvin syötiin ennenkin, tai siis parempiosaiset söivät hyvin. Kansa näki nälkää. Turussa olisi voinut olla kauemminkin, alkoi vain sapettaa tuo 34 euron satamamaksu.

Oli kuulemma kesällä aiemmin satama täysi, nyt oli 12 venettä laiturissa. Pois ovat muutkin menneet.

Joten laitoin fillarin kasaan ja veneeseen.

Turussa tuli fillaroitua 109km, pitkin poikin. Hyvä ettei fillareilta kerätä maksua, eikä kävelijöiltä.

Sitten läksin, tuossa kopin terassilla oli usempaa lajia kahvia, sellaiseen lasikannuun suodatinkahvia, 3 euroa kuppi. Capucinot olisi ollut myös, tarjolla, se maksoi jo 4,5 euroa. Jotenkin rahat pois tunnelma, pois vain täältä.

Olin ehkä ollut jo liian monta päivää täällä.

Kohti uusia seikkaluita. Aikomuksena johonkin Airiston etelälaidalle.

Mutta taivaalla näkyi tuollaisia pilviä. Päätinkin muutta suuntaa lähempänä olevaa satamaa.

Siinä se on Rymättylä.

Joku muukin oli saanut saman idean.

Samassa alkoi sataa, päätös muuttaa kurssia oli jälleen oikea. Huomenna jälleen uudet suunnat…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Turusta pois

Merirosvolippu salkoon

Ruotsalaisia kävi kylässä. Kyllä on veneilijätkin aika pässejä. Rannalla kävi sen semmoinen kanakaakatus että miten ne nyt tänne tulleet? Eikö ne pitäisi olla karanteenissa ja mitä vielä. Juttuhan on niin että ruotsalaisilla veneilijöillä on oikeus tulla suomeen lain mukaan ja siihen ei kellään muulla ole mitään sanomista. Vähän samaa toimintaa ja kauhistelua kuin olisivat nähneet merirosvolipun. Se on paheksuttavaa ja mitä vielä joidenkin mielestä.

Ne jotka ei totuutta ja maailman pahuutta niin kotiin vain juosten ja kardiinoiten välistä vain maailmaa peläten ja vihaten.

Minä läksin tänne käsityöläismuseoon, siitä onkin vuosikymmeniä kun viimeksi kävin. Kaikki oli aivan unohtuneet.

Tämä pieni osa selvisi turun palosta.

Tänne oli tuotu nähtäville monien ammattiryhmien työhuoneita. Kengäntekijät kellosepät, kultasepät, kammantekijät ja vaikka mitä. Museot on mielenkiintoisia paikkoja. Kuka ei osaa ja tunne menneisyyttä, ei myöskään ole tulevaisuuden ennustamisessa hyvä. Minä jotain tiedän kyllä menneisyydestä, mutten silti aina osaa tulevaisuutta ennustaa oikein.

Sitten otetaan kevyt kenttälounas, päälle ruokalepo ja taas mennään.

Merimuseo, vai mikähän tämä kombinaatti oikein onkaan. Paremminkin merimuseo kyllä.

Paljon näin, paljon jäi näkemättä. Laivoihinkaan en ennättänyt, onneksi lippu on 2 päivää voimassa.

Pitäisiköhän minun nostaa jompaankumpaan saalinkiin ruotsinlippu? Ihan vain siedätyshoidoksi näille rantajeesustelijoille. Tai siis toiseen saalinkiin laittaa merirosvolippu, toiseen ruotsinlippu.

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Merirosvolippu salkoon

Moolokin kita meressä

Että saavuin tänne rautatieasemalle. Täältä lähtevät junat.

Aseman edessä on höyryveturin pyörät, tai siis koko akseli jätetty muistoksi.

Näyttää täällä Turussä päin olevan niin että veturit vetää turkuun päin ja takaisin työntää junan hännästä.

Siinäpäs ärhäkän näköinen veturi. Se lähti Tampereen suuntaan, minä läksin Helsinkiin päin.

Siinä sitä sitten mennä posotettiin, yläkerroksessa.

Matkalla oli kulttuurimaisemaa, näiden pallomiesten leikkikenttiä.

Sitten Helsinki, alta pari tuntia matkantekoa ja jo ollaan pääkaupungissa.

Kävin katselemassa pääkaupungin nähtävyyksiä. Tämä oli hieno, sähköinen tavarankuljetus fillari. Kyllä saa paketti kyytiä, jos kyljessä ei lue Posti niin voi vielä löytää perillekin.

Suunnistin nostureiden mukaan, Hietalahden kautta Länsisatamaan.

Länsiterminaali T2, vilkas paikka kun laiva tulee tai lähtee.

Kun ei ole just laivan aika, on aika hiljaista. Kun laiva tuli, unohdin kuvata, katselin vain haltioissani.

Läksin takaisin samoja jälkiä. Tämä on asematunnelista, on pitänyt aidata penkki ja laittaa kyltti. Asiattomilta oleskelu kielletty. Olen joskus odotellessani tuossa istunut, nähtävästi istuminen katsotaan asiattomaksi aina.

Juna painaa 120km tunnissa yhteisellä matkalla kohti Turkua takaisin.

Tälläisiä liikkuu. Lana vuokraveneitä.

Tätä minä kuvailin Fõrin kannelta. Nämä posottavat suoraan fõrin keulaan, ei osunut kun fõri jarrutti. Veneen vuokraukseen ei tarvita minkäänlaista osaamista eikä kokemusta. Voisi vuokran antaja edes lähtiessä sanoa että väistäkää sitä ketjulossia. Ei silti, on niitä muitakin sääntöjä olemassa vesiliikenteessäkin.

Tuollainen moolokki on tuossa laiturin päässä, maailma pelastuu.

Meriroskis.

Oli se muutaman roskan onnistunut löytämäänkin, enimmäkseen kyllä levää. Kumma kapine, pumppu joka siivilän alta pumppaa vettä, jotta roskat voi pudota tuohon aukkoon. En ole varma pelastaako se maailman…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Moolokin kita meressä

junalla on hauska matkustaa

Ruissalon telakalla tuli aika täysi, aika valui yli pääläristä. Silloin on hyvä lähteä.

Sinne jäi Håkanin telakka, kova poika yrittämään tämä Alfons.

Minä posotin moottorilla ylävirtaan Aurajokea. Kaikenlaista kalustoa näkyy olevan joessa.

Hinaajia ja rajavartioston laiva.

Vanhempi hinaaja nimeltä Tolvana, hyvä nimi.

Sotalaivat ja vanha koululaiva, Suomen Joutsen.

Lopuksi päätin että tässä välissä on oma kohtani. Ei kun siihen.

Oisin voinut laittaa köyteni niin että naapuri saisi sen helpommin pois. Olisi ihan kohteliastakin niin. Mutta jos naapuri panee köyteensä tuollaisen kiristyssilmukan, niin en minäkään ala yrittämään helpottamaan tämän elämää. Millä minä köyden pujotan tämän köyden alle? Olisi tehnyt sellaisen kiristymättömän silmukan niin olisi onnistunut.

Mutta nyt on tehty päätös, lähden käymään rautatieasemalle ja siitä vielä junailemaan. Junalla on hauska matkustaa. Muistelen niin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa junalla on hauska matkustaa

Telakalla vaihteeksi

Aamu alkoi täällä Ruissalon telakalla. Ei täällä ole kuin minä yöpymässä. Päivällä käy ravintolassa istuksimassa ihmisiä veneillään.

Aamulla se Armastukseni Amorella taas lipui Turkuun.

Tunti ja 10 minuuttia myöhemmin se oli taas matkalla. Tiukat on aikataulut.

Minä ennätin sillävälillä jo Ruissaloon kun tämä pyyhälsi ohi.

Olen minäkin ollut tuolla Amorellalla useammankin kerran, tiedän mitä on olla matkalla laivalla. Siellä ne ovat takakannella ihmiset meritunnelmissaan. Ei ne tiedä purjehtimisen riemuista ja suruista mitään. Suotakoon se heille tietämättömille. Hyvää matkaa amorella, näemme vielä.

Kävin ensin fillarilla Ruissalon kärjessä, sieltä takaisin ja Turkuun.

Matkalla näkyi kaikenlaisia, myös karavaanareita. Istuivat autojensa vieressä pellolla, nämä kulkijat.

Sitten oli näitä tosi urheilijoita.

Näillä on tiukka etiketti kuinka pitää käyttäytyä ja miten pukeutua kun aletaan harrastaa. Muutaman kerran olen jollekin golfin pelaajalle leikkimielisesti alkanut kyselemään harrastuksesta. Se on vikatikki, ovat jotenkin tiukkapipoista porukkaa. Kyllä mölkkymiehet on leppoisia näihin verrattuna. Eikä siihen mölkkyyn mielestäni kuulu erikoisia etikettejä eikä noin helkutinmoisia kenttiä rakennella. Hyvä kyllä mölkky on mölkky.

Saavuin keskustaan, siellä oli tuollainen yksisuuntainen katu.

Näkyy suomeenkin tulleen, tämä että voidaan laittaa fillareita vastavirtaan ajamaan. Se on hyvä asia, ei tarvi kierrellä ja ei autot takaa ohita.

Katselin ohimennen nähtävyyksiä, tässä Suomen Joutsen.

Sekä tälläinen venäläinen hyökkäys sukellusvene. Ärhäkän näköinen.

Tämän minä olen ennenkin nähnyt ja kuullut.

Se Tuuli oli käytössä vain vuoden. Olin silloin Kotkan edustalla sumussa. Sumun keskeltä alkoi kuulua hillitön turbiinien ulina. Luulin että lentokone laskeutuu niskaani. Tuuli ilmestyi sumusta, vaikuttava näky. Nyt on vain ropellit jäljellä.

Vähän kuin tämä, erikoisen näköinen vekotin. Sikari nimeltään.

Vuodelta 1929 sikari.

Vetelen fillarilla eestaas. Paljon nähtävää tässä entisessä pääkaupungissa, josta kuulemma sivistys lähti….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Telakalla vaihteeksi

Amorella Armastukseni

Aamulla oli utua kun heräsin.

Läksin kävelemään Rymättylän keskukseen, tuossa oli eilen ihmisiä terassilla.

Paikan nimi on Rymiksen Mummola. Tuoksuu kalja ja tupakka kuten Rymättylän mummolassa? Minulla on toisenlaiset muistikuvat mummolasta. Koko kirkonkylä oli autio, ketään ei liiku missään. Oli aika lähteä.

Otin keulaköydet irti ja poijuliinalla vedin veneen vauhtiin ulospäin laiturista. En tahtonut herättää naapureita, jotka kylläkin illalla kertoivat heräävänsä aikaisin. Kauempana vasta kone käyntiin. Kello oli jo 7 kun läksin.

Mennä posotin tyynessä kelissä, ei ketään missään liikkeellä.

Vanaveden viivat vain jäävät kun jatkan matkaa.

Ohi mökkisaaren.

Tätä näkymää osasin jo odottaa, Siljan Galaxy se sieltä pilkistää.

Jatkoin matkaani, seuraavan saaren takaa alkoi paistaa laivan keula. Amorella, armastukseni.

En tiedä tietävätkö Amorellalla kuinka useasti katselen sen kulkua.

Voisi sanoa että Amorella on minulle kuin Katariina Jee Toomas Nipernaadille. Ehkä vaikea ymmärtää, kuka ei ole lukenut tätä August Gailitin kirjaa. Hyvää matkaa Amorella, vielä kohtaamme, milloin missäkin. Ihailen sinua kaukaa.

Kuka sanoo että merimetsot tuhoavat saaria, rangat jäävät pystyyn. Tuohan on aivan saman näköistä.

Sitten alkoi määränpää näkyä, soitin Alfons Håkanssille, että voinko tulla kylästämään?

Toivotti tervetulleeksi, sanoi että laita veneesi mihinkohtaan haluat.

Siinä se nyt on Ruissalon telakalla köytettynä, lippu piti ottaa pois kun otti tuulessa kiinni tolppaan. Hajoaa lippu sellaisesta.

Turussa on kirkonmiehet järjissään, laskevat kirkkoon käymään.

Enhän minä sinne asumaan jäänyt, kynttilän sytytin kuten usein ennenkin. Seikkailu jatkuu….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Amorella Armastukseni

Kirkot kiinni

Aamulla läksin, kuten melkein joka aamu lähden. Tälläkertaa ei tarvinnut moottoria käynnistää, ankkuri ylös ja purjeet ylös.

Sitten mennä viiletetään myötäiseen.

Vauhtia reilu 4 solmua. Ei solmua tunnissa, vaan solmua. Solmua tunnissa kuulostaa kiihtyvyyden yksiköltä, samoin kuin m/s². Ei sovi veneilyyn, kuulostaa etanan kiihdytykseltä.

Aamupalaksi maalaismoniviljapatonki.

Tuonne kypsymään.

Siinä se on, kulkurin aamupala. Gruusian tee ja maalaispatonki.

Tiemme kohtasivat jälleen tämän Amorellan kanssa. Tai ei kohdannut, vaikka näköetäisyydeltä liippasi. Laivojen kanssa on periaatteessa helppo kohdata, ne eivät yleensä tee mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. Mennä tököttävät vain omia aikataulujaan ja reittejään.

Näiden kanssa on enemmän hankaluutta, jos suuntima pysyy samana niin ollaan törmäyskurssilla.

Käyttäytyvät kuin ampiaiset syksyllä. Syksyllä kun yhdyskunta hajoaa, niin ampiasten elämän tarkoitus katoaa. Työläiset on toimettomia ja ne alkaa vaellella päättömästi ja käyttäytyvät oudosti. Taitaa olla niin, että nämä moottoriveneilijät eivät ole sitä elämän tarkoitusta löytäneetkään ja siksi käyttäytyvät kuin ampiaiset syksyllä. Tuppaavat iholle pyörivät päättömästi.

Näiden pienempien laivojen kanssa on joskus pieniä vaikeuksia, tahtovat välillä tulla näyttämään kuka on kuka. Suuret laivat ei tule kiusallaan lähelle, ne menevät menojaan.

Kun olen tänne lähistölle päätynyt, päätinkin käydä vähän Rymättylässä.

Komeita pytinkejä tekevät tänne, on varmaankin ihan arkkitehdin suunnittelema.

Katselin kun kirkontorniin oli asennettu vähän jatkoa, ei nähtävästi muuten jumalalle kantaudu virrenveisuun hartaus. Näin ymmärsin kun näin tämän.

Mutta se olikin harhakuva sekä erehdys, kuten moni muukin asia, näissä kirkon asioissa. Se olikin ihan telemasto, maallisia viestejä näillä lähetellään.

Niin sitten päädyin tänne Kirkkolahteen.

Laiturissa kyltti, vieraspaikka.

Siinä se on, vene vieraspaikalla. Kävin vähän katsomassa paikallista kuuluisuutta, mölkyn ammattilaista. Minä en ollut koskaan ennen tavannut tämän lajin ammattilaista, nyt ihan omin silmin. Kärsivällisesti opetti minulle mölky saloja. Minä luulin että siinä jotenkin halolla tai kartulla lyödään kyykkää pitkin kenttää, niin että roikina käy. Mutta tämä olikin hienostunut peli ja harrastus.

Ei siitä mölkystä mitään tullut ammattilaista vastaan, hävisin 16-0.

Ei tule minusta mölkyn ammattilaista, tuskin edes harrastajaa. Tuskin edes sellaista kunnioitettavaa laivuriakaan. Kunhan seikkailen omaksi ilokseni. Kun matkat joskus loppuvat, niin jorinat ei jää jälkipolville kiusaksi. Hautakiveenkään ei kukaan laita että seikkailija.

Mutta Rymättylän kirkkoa teki mieli katsomaan, en ollut koskaan onnistunut sisälle pääsemään.

Enkä päässyt sisälle nytkään. Koronan takia kirkko näköjään suljettu, ainoastaan jumalanpalveluksen jälkeen pääsisi. Miksi korona ei tartu jumalanpalveluksessa, kun täysin palkein virsiä vedetään? Miten se korona tarttuu, jos pakana käy kirkossa katsomassa miltä näyttää? Suu kiinni vain kattoon tuijottaen. Mitähän tähän sanovat uskossaan vahvat vanhurskaat kirkon päättäjät? Olisi kiva vähän keskustella, onkohan jossain muussakin maallisissa ja kirkollisissa asioissa käynyt väärinkäsityksiä näillä uskon oppineilla?…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kirkot kiinni

Bisnesmiesten riivattu saari.

Aamulla nukuin myöhään, heräsin kyllä, mutta ei huvittanut nousta ylös. Lopuksi kyllä läksin kaupungilla käymään.

Fillarilla tietysti.

Kuljin tuota ojan laitaa.

Siinähän ne tärkeimmät, kirkkokin oli kiinni.

Oli aika lähteä kohti uusia seikkailuita.

Ohi tämän kombinaatin, hieno kombinaatti on kaupungilla.

Katselin pilviä.

Sekä vastaantulevia veneitä. Tässä veneessä on kyllä masto, en ole kuitenkaan varma onko se purjevene? Ei sillä kyllä purjeitakaan ollut paikallaan, koneella paahtoi hienossa sivumyötäisessä.

Tämä oli kyllä kova sana. Ilmiselvä hylky, siinä vain meni eteenpäin.

Purje vei minua hienosti, paahdoin tiukkaan vastaiseen.

Välillä joku hieno mökki vilahti ohi, tai siis minä livahdin mökin ohi.

Saarten välissä luovia, hienot on maisemat täällä.

Sitten osasinkin jo asettaa itselleni päämäärän, lähdenkin Seilin saarella käymään.

Tuossa tornissa on muuten Airiston linja valot, ei linjataulu, vaan kirkkaat valot. Sekä kalasääsken pesä. Sekä pesäkamera. Yritin katsoa vauhdissa, onko kalasääski kotona.

Ei ollut petolintu pesässään, kylläkin joku ihme linssilude keekoili taustalla. Mikä lie laitapuolen luovija, esittelee auringossa valkoista purjettaan. Ei pysy kaidalla väylällä, luovii elämän karikoiden välillä. Kaikkia rajatapauksia niitä vapaana liikkuu.

Meinasin ensin mennä tuonne Asemalaiturille, oli liian paljon veneitä.

Joten tulin tähän kirkkolaiturille käymään.

Tässä oli tuollainen kioski/kahvila, kysyin pitääkö maksaa jos vain käy kääntymässä saaressa? Ei tarvitse, yöpyminen on maksullista.

Se oli hyvä, tuo maksu oli kyllä aika kova. Viimeksi kun kävin niin kirkkolaiturissa sai ilmaiseksi olla. Pois sellainen ilmainen norkoilu on saatava, kova hinta päälle niin talous pelastuu.

Olen joskus käynyt tässä kirkossa, yöllä. Tulin syysyöllä tuohon rantaan ja kävelin kirkolle, ovet olivat auki.

Ovessa oli tuollainen lappu. Suljettu koronan takia, sinne kuitenkin pääsee kun lähtee 9 euroa maksavalle tutustumis käynnille. Kyllä nyt jotain kusetetaan koronan varjolla.

Miten korona tarttuu kirjossa jos yksin menee, miksei se tartu näissä maksullisissa kiertokäynneissä.

Eikä tartu saaren kioskeissa eikä ravintoloissa. Nähtävästi raha suojelee tarttumiselta, anna mun kaikki kestää. Uskooko ihmiset kaikki mitä niille kerrotaan? Nettiin voi kuka tahansa pistää mitä tahansa, pitääkö kaikki uskoa? Kannattaisi vähän miettiä itsekin.

Läksin vähän mieli mustana, lippalakki silmillä kävelemään.

Tielle oli pantu tuollaisia esteitä.

Ne oli tehty köyhälle vaivaiskansalle. Tuosta ei kävelykepin kanssa mennä. Keppi solahtaa rakoon ja vaivainen kaatuu turvalleen. Tässä sopii vain sellaiset rahamiehet rinta pystyssä kulkea. Kaikki on viritetty bisnestä varten.

Oli tuollainen varoitustaulu, varoittelivat joistain oudoista ympäristötyypeistä.

Yhteen sellaiseen outoon ympäristö tyyppiin oli törmätäkin, onneksi huomasin ajoissa tuon laitapuolen kulkijan. Sillä oli perin outo katse kun painoi menemään kuin hirvi vesaikossa.

Olin saanut tarpeekseni tästä hapatuksesta. Katsoin kartasta, tuossa Kirkkolaiturin (742) yläpuolella oli sopiva lahti. Lähden sinne.

Tässä ankkurissa. Kirkkolaiturissa ei hullujen eikä spitaalisten haamut häiritsisi yöuntani. Päinvastoin, ne varjelevat untani. Bisnesmiesten rahanahneet haamut saa yöllä näkemään painajaisia….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Bisnesmiesten riivattu saari.

Moottorin skuutit

Aamulla heräsin ajoissa, ajattelin että tempaisen moottorilla kunnes tuuli nousee. Ajattelin mennä Õro saarelle. Ei kun köydet irti ja kone käymään. Nostin ankkurin ja panin pykälän silmään.

Käänsin tästä vaihdekeppi/kaasukahva masinasta lisää kierroksia koneeseen. Mitään ei tapahdu, moottori käy tyhjäkäyntiä. Mitäs nyt? Perskuta kaasuvaijeri poikki.

Tottuneena viritysten tekijänä panin nyörin ruiskutusvivustoon.

Toisesta vetäisemällä lisää kaasua, toisesta nyöristä kun vetää niin tyhjäkäynnille. Vähän kuin ohjakset. Purjeveneessä on skuutit, moottorilla ohjakset. Vai voisiko näitä myös kutsua moottorin skuuteiksi? Skuutista kun vetää niin yleensä vauhti kovenee, jos ei liikaa vedä.

Siitä sitten saariston läpi samalla soitellen firmoille, mistä uusi vaijeri. Volvoliikkeessä olisi ollut, hintaan 97 euroa. Jatkoin soittelua, Paraisilta löytyi vähän pidempi vaijeri. Nokka kohti Paraisten kaupunkia.

Poikki se on. Paraisilta ostin myös vaihdevaijerin, yhteensä 53 euroa. Vaijereiden katkeaminen pahahassa kohdassa voi olla paha juttu.

Niiden paikalleen laitossa oli vähän suurempi homma.

Moottorista piti jopa polttoainesuodin ottaa pois että sopi ruuveja kiertämään.

Lopuksi sain kaikki paikalleen.

Sekä työkalut pois.

Matka jatkui, ohi lounasiviitan.

Sekä koillisviitan, hyvin ollaan kartalla.

Lopuksi saavuin tällaiseen kivan näköiseen kaupunkiin.

Tuossapa tyhjä kolo minulle.

Paikan nimi on Pargas Parainen.

Siinä venesatama.

Kävin vähän kävelemässä kaupungilla, olinko väsynyt, vai miksi ei oiken saanut fiilistä?

Olihan täällä kaikki tarvittava, myö oja kaivettu läpi kaupungin. Ei tämä nyt kyllä oikein Emajõen tunnelmaa saa.

Kaupunki on kuuluisa yhdestä asiasta. Helvatin suuri monttu, josta kaivetaan tuollaista kiveä.

Että Pargas…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Moottorin skuutit

Hajottivat laiturin, perskuta

Tälläinen hieno tapahtuma kuulemma Hangossa, kannattaa pysytellä kaukana. Muutenkin näkee sellaisia hulluja esityksiä täällä suomen rannikolla väylillä. Sitten jos on oikein hullujen kokoontumis ajot niin kyllä on hullua ja hulluja riittää.

Aamulla satoi vettä, vedentulo taukosi ja silloin on oikea hetki lähteä. Pitäisiköhän ottaa tuohon firmaan yhteyttä? Hoitaisivat talous asioitani, voisi sen puoleen kevyin mielin purjehtia.

Ei kun köydet irti ja menoksi, kevein mielin. Sinne jäi Hanko.

Joku kertoi saunassa, että tämä on suomen suurin vierassatama. En tiedä.

Tässä Tulliniemen kohdalla purjeet ylös ja matka jatkuu.

Ohi tämän luonnonsuojelu alueen, siellä on suuret autokentät.

Kaikki oli vastaantulijoita kun läksin Hangon läntiselle.

Silmä erotti paljon enemmän veneitä kuin kameran linssi, kaikku tulivat myötäiseen.

Paitsi tämä katepillari ajoi ohitseni.

Siinä tyylin näytteitä.

Tätä vähän ihmettelin, siinä oli 2 tutkaa, jotain satellittiantenneita, suuria tutkaheijastimia ja kaikkea mahdollista käkkyrää.

Aloin lähestyä Hiittistä.

Tässä otin purjeet alas, olin tuonne laituriin menossa. Näytti jotenkin oudolta.

Jo se oli pitänyt yhteyslaituri purkaa pois. Kai ne oli mökkiläiset kateuksissaan valittaneet että se on vanha ja vaarallinen, pitää hävittää. Kateeksihan se mökkiläisellä tulee, kun näkevät joidenkin ilmaiseksi jossain laiturissa kiinni olevan. Vanhahan se oli, mutta huonompiakin on nähty.

Mieli mustana läksin pois.

Läksin seuraavaan lahteen, pari kalliota piti kokeilla, ennenkuin löytyi se oikea.

Siihen köytin veneen kiinni. Odotan milloin mökkiläinen tulee sanomaan, että hänen mökkinsä on lahden toisella rannalla. Mökkiläiset on välillä tiukkapipoista porukkaa.

Vastaan että kyllä minä ymmärrän että olet pakkotyössä mökillä ja kyllähän se harmittaa, kun toinen liikkuu tuulen lailla huolettomana paikasta toiseen. Pane kardiinat kiinni ja mene perunakellariin odottamaan, huomenna olen jossain muualla…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hajottivat laiturin, perskuta

Sataman saunassa

Tuollaista näytti päivän epistola. Vastaista Hangon suuntaan.

Katselin että tuuli alkaa nousemaan. Halusin lähteä heti, koska jos tuuli nousee keulan puolelta ja olen yksin lähdössä, on vaara että keula osuu naapuriveneeseen. Ei se mitään riko vain herättää nukkuvat ylös.

Kello oli kyllä jo 7, mutta unikeot nukkuvat vielä. Minä irroitin keulaköydet, vedin poijuliinalla itseni pois veneiden välistä ja sitten vasta kone käyntiin.

Sinne jäi satama nukkumaan, jälleen kerran. Tuo satama on muuten rauhoittunut, siellä oli illalla hiljaista. Kukaan ei kännipäissään huutanut ja meuhkannut. Ihan kiva oli, mutta olen jotenkin niin levoton sielu, etten jaksa olla paikallani.

Heilautin vielä kättäni, kurvatessani kallion taakse. Ajattelin jos joku kuitenkin sattuu heräämään.

Tuuli oli vastainen koko matka, siitä vain sitten moottorilla. Vaikka mielipuuhaani on ihmetellä miksi joku ei purjehdi vaikka hyvä tuuli, tässä on aina valmis selitys. Täytyy vaikka akkuja ladata.

Mitenkäs tämä hyvässä myötäisessä näin tuli moottorilla? Jostain olen kuullut että katamaraanit on hyviä purjehtimaan?

Vastaan tuli kymmeniä veneitä, suurin osa kuitenkin purjeella.

Kuten tämä, laiva on hieno kuin taulu.

Raa’an päälle on pari miestä kiivennyt raakapurjeita kerimään kokoon. Tässä on miehet rautaa, todellista toimintaa.

Sitten osa on näitä, sanonko mitä. Takaa vain kohti, suora suuntauksella. Mietin että mihin suuntaan alkaisin väistämään? Jos väistän väärään suuntaan ja tämä kuitenkin herää ja alkaa väistää samaan suuntaan. Hyppäänkö mereen? Ajaako se päälleni kun olen meressä. Hyppäänkö hyttiin piiloon? Jos se ajaa perään niin jäänkö nalkkiin veneen sisälle. Otin vinssin kahvan ja ajatteli että heitän kahvan ikkunasta läpi. Väisti se kuitenkin eikä ajanut perääni. Tervehti iloisesti kädellä heilauttaen. Minä puin nyrkkiä takaisin. Minä muistan sen äijän naaman, jos kohdataan laiturilla joskus, niin tönäisen mereen. Jämpti on niin.

Mitäs noista väliä, senkus vetelevät niin paljon kuin sielu sietää. Kun pysyvät jollain järkevällä etäisyydellä.

Minä vetelin tuota sisempää 5 ja 3 metrin väylää. Olisi pitänyt mennä tuonne ulos luovimaan. Jostain syystä en kuitenkaan mennyt. Vaan vetelin koneella vastaiseen.

Yksi erikoinen purje oli yhdessä veneessä. Spinaakkerin näköinen, lentävä purje ilman puomia. Tuollainen ilmaläppä edessä, pitää nähtävästi oikeassa asennossa. Mistähän tuollaisen saisi?

Aikomuksena oli ensin vetäistä ohi Hangon kaupungin, tuttava soitti ja kertoi olevansa Hangossa. Otinkin suunnan Hankoon, en ole aikoihin täällä käynyt.

Aallonmurtajan aukosta sisään. Täällä ei aallot vello, saa keulaköydet laitettua paikoilleen.

On täällä veneitä, on myös paljon tyhjiä kohtia.

Tuosta löydin hyvän kohdan, samanhenkistä porukkaa. Jotenkin tämäkin satama on rauhoittunu., Joskus vuosia sitten kun kävin täällä saunassa, oli sellainen kilpalaulanta kuka oli kovimmassa myrskyssä ollut. Nyt oli vain pari äijää saunassa, ihailtiin ikkunasta avautuvia maisemia. Kehuttiin että hyvät maisema ja hyvät löylyt. Hyvä kun tulin käymään täälläkin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Sataman saunassa

Matka jatkuu, mihinkähän minä olen menossa?

Säätiedoitus lupaa pohjoisenpuoleista tuulta, se sopii minulle. Iltapaivästä kylläkin kääntää länteen, se tarkoitaa vastaiseen.

Siitä minä nostin purjeen ja matkanteko alkaa.

Tuosta saarten välistä pois avoimille vesille.

Keltaiset kyltit tietä näyttää.

Keula kohti länttä ja sitten mennään. Hyvää kyytiä taas.

Ennen Porkkalaa tuli pesukarhu satamasta tuollainen vekotin. Se nosti satamassa purjeet ja liikkui yllättävän kovasti. Sinne häipyi, toinen purjevene tuli myös koneella. Kohta nosti purjeet ja purjehti minun perässäni. Ei saanut kiinni, eikä myöskään jäänyt jälkeen. Varmaan tunnin tulimme peräkkäin

Kunnes tuuli katosi, matkanteko alkoi hyytymään.

Kun loki näytti 1,6 solmun vauhtia niin tällä petti hermo ja tempaisi koneen käyntiin.

Sinne lähti moottorit pauhaten. Minä jäin kellumaan, niin paljon oli vauhtia kuitenkin että suunta pysyi.

Kohta tuuli tuli takaisin, suunnasta etelä. Taas mennään.

Tuossa Rönskärin majakan lähellä yksi moottorilla ajava tahtoi kiilata minut. Minulla autopilotti päällä ja tulin väylälle. Katselin että ei näytä tahtovan tietä antaa vaikka olemme törmäyskurssilla. Eikä antanut tilaa, no en minäkään väistänyt, katsoin että taitaa ehtiä alta pois. Äijä istui takana ja tuijotti eteensä, pälkähti päähän että soitanko merivartiostolle, menkää katsomaan onko se kuollut sinne kipparinhattu päässä.

Olisivat olleet virkavalta lähellä. No jos se vaikka nukkui.

Matka jatkuu, tiukka vastainen. Tämä vene tykkää vastaisista tuulista. Lähtee kuin vasikka keväiselle pellolle.

Siinä oli aikaa alkaa ruokaa miettimään. Nuudelit ja Gruusialaista chliä.

Chili korostaa makua.

Vielä tonnikalaa sekaan. No ei kyllä nyt oikein onnistu, nähtävästi vika raaka-aineissa. Koiran ruokaa.

Sain koukittua sen viirin alas ja korjasin narun kiinnityksen. Viiri takaisin salkoon.

Lopuksi päädyin tänne Reservaattiin. Täälläpäs on paljon veneitä. Mitähän ne kaikki täällä tekee? Miksei ne pysy kotona?

Tässä on karttaa, jos joku on kiinnostunut. Muutama luovi, pari viimeistä mailia koneella. Mihinköhän minä olen matkalla ja menossa? Mitä siellä perillä on? Saavunkohan koskaan perille?

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Matka jatkuu, mihinkähän minä olen menossa?

Menköön viiriäinen

Aamusella purjeita ylös, kävin tuon majakkalaivan vieressä kääntymässä. Ajattelin jos Patu olisi ollut pihalla, olisin tervehtinyt.

Eipä näkynyt miestä, käänsin keulan kohti etelää.

Pari venettä jäi vieraslaituriin. Minulla oli ensin suunnitelmana että lähden Haapasaareen.

Tuulta oli hyvin ja purje vetävä.

Vauhtia oli sopivasti. En minä voinut sinne Haapasaaren suuntaan mennä. Ei tällaisellä vetävällä tuulella voi pysähtyä. Haapasaaren takana olisi seuraava saari ollut Suursaari, sinne en olisi päässyt. Idässä taas olisi kohta Venäjän raja. Joten kokka kohti länttä.

Ohi tuon Haminan sataman. Läpi Ruotsinsalmesta.

Ohi tuosta Sapokan keppipaljoudesta. Hyvin kulkee vene.

Ohi Mussalon sataman.

Reivattu purje vie, tässä vähän videota. Pohjois tuuli on hyvä, ei tule aaltoja hidastamaan kulkua. Rannikko ja saaret suojaavat.

Katselin vastaantulijoita ja saaria. Nautin vauhdin hurmasta.

Sitten se tapahtui, takaa lähestyi purjevene, täysin purjein.

Minä jo meinasin purkaa reivin, kehno vetää ohitseni.

Sitten tajusin, se oli pesukarhu vene, sillä oli satamakarhu viiri saalingissa.

Minulla taas oli Liettualaisen, Smiltynes pursiseuran viiri. Enkä saa sitä alas, kun purjeen nostossa nyöri jäi jotenkin purjeeseen ja katkesi. Katsoin parhaammaksi että menköön viiri ja lippu etiketti veneilijä. Olisi voinut jäädä ohittamatta, jos olisin reivin purkanut, mutta mitäs järkeä sitten olisi ajella rinnakkain? Menköön.

Sillä oli solmun osia kovempi vauhti kuin minulla, onneksi tiemme erkanivat kohta. Se läksi eri suuntaan kuin minä.

Aloin joutessani kokkaamaan. Vähän hankalaa kun vauhtia on ja autopilotti ei oikein tahdo osata pitää kurssia.

Jotenkin tuli eri näköinen kuin tuossa paketin kannessa.

Löin siihen päälle Chiliketsuppia, ajattelin että se korostaa ruuan makua. Kyllä nyt on vaihdettava kokkia tai ainakin raaka-aineita. Pitäisi laittaa varmaan taas salaverkko. Kerran muuten tuli yksi uistimen heittäjä heittelemään. Minä että älä perkele sinne heitä, siellä on verkko. Tämä että miksei ole merkkejä? Minä että milloin olet salaverkossa merkit nähnyt?

Purin reivin pois kun vähän tuuli moinasi, taas mennään niin että tuntuu.

Lopuksi saavuin Villinkiin, pitkä päivä, 12 tuntia. Loki näytti 68 merimailia, gps näytti 130,81km eli 70,63 merimailia….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Menköön viiriäinen

Majakkalaivan vartija

Tänään aamu alkaa purjeen nostolla. Moottorilla aisasta pois ja purje ylös. Sitten lähti.

Sinne jäivät.

Vielä vilkaisin Sapokkaa, mastoja on pystyssä.

Minä otin suuntaa tänne Ruotsinsalmeen. Myötäisessä huristan.

Suuntana Haminan kaupunki, se ei ole kaukana.

Hyvin vetää purje, matka joutuu.

Tänne oli tuotu uusi laituri ja aallonmurtajaa tehty. Se on hyvä.

Läksin kaupungin suuntaan fillaroimaan, jäin katselemaan näiden mölkynpelaajien pelaamista. Eläkeläisiltä näyttivät, vanhoja ihmisiä.

Tässä Tervasaaressa on tämä majakkalaiva Hyöky. Näkyi omistaja istuksivan parin kulkijan kanssa terassilla. Näki minu ja huikkasi suureen ääneen Tere. No minä vastasin tere tere, kuidas läheb? Juteltiin tämä kertoi Eestin ja Neuvostoliiton matkoistaan ja suhteistaan. Minä että odota hetki, tulen takaisin.

Kävin purjeveneessä hakemassa tuollaisen pullon, tulin takaisin ja löin pöytään ja sanoin että terveisiä Eestistä. Jo alkoi juttu luistaa vielä kovemmin. Juteltiin varmaan tunti tämän vanhan merimiehen kanssa. Tämä että haluatko tutustua laivaan ja kokoelmiin? Tottakai haluan.

Äijä löi minulle avainnipun kouraan ja sanoi että noilla aukeaa ovet.

Otin kokoelmista muutaman kuvan, tänne pitäisi varata päivä katsella, eikä sekään riittäisi. Patu oli monessa kuvassa mukana, vähän yllätyin. Oli kuvaa Ruotsin kuninkaan kanssa, parinkin eri puolustusvoimain komentajan. Milloin laivastovierailu tuli Haminaan ja jälleen Patu eturivissä käteltävänä ja lahjan saajana.

Katsoin ikkunasta kun patu jakoi lahjaa tuttavilleen, itse ei ottanut.

Tuollainen se on S/S Hyöky. Maailmaa nähnyt ja kokenut kuten omistajansakin.

Se on muuten myynnissä se laiva. Että jos joku kuivanmaankapteeni tahtoo alkaa laivanvarustajaksi niin siitä vain. Ei sen kilohinta mikään ihmeellinen varmasti ole.

Tässä myös toisenlainen reklaami. Totta siinäkin osansa.

Jätin Patun tavaroidensa keskelle ja lähdin vähän fillaroimaan pyöreää kaupunkia.

Siinähän se päivä meni, fillarillakin tuli vetäistyä 20km kaiken muun ohessa….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Majakkalaivan vartija

Mies Itäsaariston

Laiturin päässä on tälläinen kyltti, on tarkoitettu Bavaria omistajille. Kannattaa katsoa oma paikkansa numero että löytää veneensä. Minun taas ei tarvitse, tunnen omani vaikka silmät kiinni.

Vaikka tämä näyttää hautakiveltä, se ei ole sellainen. Siihen on kirjoitettu muutamalla lauseella kokonainen elämänfilosofia, näin tuon kiven kävellessäni pengertietä kuusisen saarelle. Koko loppumatkan hyräilin tätä.

Veneelle on pantu nimeksi Olga, ei kuitenkaan Kolgatan Olga.

Olga on vähän kolkon näköinen, mutta ehkä omistajalleen hyvä valinta. Tai jos käy niin kuin lemmikin kanssa, isäntä alkaa muistuttaa koiraansa. Ehkä tälläkin omistaja ja Olga sopivat yhteen. Toivottavasti.

Vettä satoi, läksin kuitenkin kaupungille.

Välillä tuli taivaalta vettä ihan reilusti.

Kaupungilla kulki kaikenlaista hiipparia, mikähän tuokin luuli olevansa? Joka tapauksessa epäilyttävän näköinen kulkija.

Kävin myös seikkalemassa tuolla merimuseon lähellä, sinne oli uponnut rötiskö. Ei ollu museolaiva vaan tavallinen rötiskö.

Näin tulee rötisköstä hylky. Sitä ei kukaan enään tunnusta omakseen, omistajat laittaa kauppakirjan nähtäville, kun kaupunki kysyy että pitäisi hylky viedä pois. Kerrotaan että myin mustapartaiselle miehelle just ennen uppoamista. Vakuutuksia ei tietenkään ole, koska niitä ei kukaan järkihinnalla tuollaiselle myönnä.

Museon vieressä oli mielenkiintoisia kapineita.

Luulisi että merimuseostakin löytyisi solmun osaajia.

En minä omaa venettäni jättäisi noin kiinni, on se näköjään kuitenkin pysynyt paikoillaan.

Museoon en mennyt sisälle, ihailin vain sekopään arkkitehdin luomusta ulkoapäin.

Tuo näyttää samalta kuin Romanialaisen haitarinsoittajan soitto, kauppatorilla rahaa kerjätessä kuulostaa. Painellaan molempien käsien sormilla nappuloita aivan mielivaltaisessa järjestyksessä, kuuluu mitä ihmeellisempiä säveliä. Mutta ei sitä musiikiksi, eikä ainakaan taiteeksi voi kutsua. Tätä voi kutsua taloksi, mutta en kyllä miksikään taiteeksi kutsuisi tälläisen suunnittelijaa. Mikä tässä on ideana?

Päivä kääntyy iltaan, sataman aallonmurtajan päähän syttyvät pimeässä vilkut ohjaamaan yön kulkijoita satamaan.

Minä vähän mietin josko pitäisi vähän kiertää Itäsaaristoa. On tilaisuus tehdä myös sitä….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Mies Itäsaariston

Hallittu perääntyminen saaresta, paniikkiin ei silti sorruta.

Aamulla läksin kasarmille kahville, kahvia ja kääretorttua tarjoiltiin aamupalaksi. Ei ollut silloin joskus, oli teetä, vanikkaa ja puuroa. Sunnuntaina sai kahvia, mahan täysin sekaisin silloin kahvista. Yhtäkkiä tajusin että minun on lähdettävä, peräännyttävä ja jatkettava matkaa. Kasarmille jää kiinni, tulee poistumiskieltoa. Silloin mennään kun vielä ehtii.

Fillarilla hullunkyytiä vielä vähän saarta katsomaan, kasarmille ei mene. Tässä ampumaradan 300m rata. Vähähän on puita kasvanut sitten viime näkemän.

Vielä kuitenkin pystyssä.

150m radalle oli tuotu tuollaisia mehiläispesiä.

Aika säpinä käy pöntossä.

Maan alla on luolia joissa hurisee ilmankuivaimet, jotain siellä tapahtuu. Tai odottaa tapahtumista.

Armeija ei ole täysin hylännyt saarta.

Kun istuin kasarmilla komeljanttari haastattelussa niin joku armeijan linkkiauto ajoi eteläkärkeen. Olivat piiloutuneet tuollaisen nauhan taakse

En mennyt heidän rauhaansa häiritsemään.

Tuollainen linkki törrötti nosturin nokassa, jotain tietoa kulki valokaapeleissa tutka asemalta tänne ja eteenpäin. Merellä on jonkinlaiset harjoitukset. Kaikenmaailman aluksia liikkuu ja piileksii välillä saarten takana.

Ei kun fillariin kierroksia ja huruvauhtia kasarmin ohitse pohjoislaituriin.

Tuli muuten vetäistyä rattaalla 55km saaressa, hullu kuin hullu.

Köysiä irti ja lähti.

Siihen jäi jollekin tarvitsijalle hyvä kohta laiturin sisäreunalle.

Heippa Kirkonmaa, palaan vielä kun koittaa oikea aika.

Nyt olen jo turvallisen kaukana rannasta.

Tuossa se menee armeijan väylä tästä oikeasta reunasta, savilahdesta luoteeseen. Väylän syväyksestä ei ole tietoa. Nuo punaiset viivat on vesijohto sekä suoja-alueen rajat. Sinne vaan kivikkoon. Purjetta ei tahtonut nostaa, menee niin kovaa että hirvittää kivien välissä.

Kirkonmaan länsilaiturin kohdalta linjataulut näyttää ulospäin.

Siinä oli kartan mukaan 2m vettä, kaiku näytti kyllä matalammillaan 6m. Jos armeija siitä kulkee niin minä myös.

Nyt purje ylös ja kohti Kotkaa.

Siellä se näkyy, Kotka.

Ohi Kukourin linnakkeen, ihan väylää myöten.

Nuo ajaa kuin viholliset panssarivaunulla, karkuun niitä pitää mennä.

Ja Sapokka, monennenkohan kerran?

Melkein puolet sain veneestä aisaan. Kyllä se siinä silti pysyy.

Vielä kalat paistaen, onneksi loppui ahvenet. Niitä fileitä taisi olla pari kiloa, alkoi tulemaan jo korvista ahvenen tuoksua.

Kävin vähän keskustelemassa satamatoimistossa. Kehtasivat ehdottaa että maksa 25 euroa yöltä. Minä riemastuin että viimeksi maksoin 10 euroa yöstä. Nämä että olet silloin jättänyt veneen laituriin. Minä että juuri niin, laiturissa se seisoi silloinkin, 10 euroa maksoi. Katsoivat kuin hullua, sanoivat että olkoon. Menköön 10 eurolla.

Että Sapokassa satamassa, kuuntelen tuulten lauluja. Muistelen kadonnutta nuoruutta….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Hallittu perääntyminen saaresta, paniikkiin ei silti sorruta.

Komeljanttariksi komendantin paikalle

Aamu valkeni kauniina Kirkonmaalla, kuten aina kaunis sää täällä.

Läksin huristamaan rattaalla kohti kasarmia.

Siellä oli kahvilakin, mutta suljettu.

Läksin kapuamaan tuonne valvontatorniin. Kevytrakenteinan ristikkotorni, vähän huojuu, ei paljoa.

Aika korkeakin on, 30 metriä.

Tässä se on kasarmin nurkalla.

Suursaari näkyy taivaanrannassa, niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana.

Kävin katselemassa kasemaatteja, osaan oli vesi noussut, kun pumput pysäytetty. Osassa oli ilmankuivaimet ja pumput päällä, hurina kuului.

Tykit pailallaan, 152mm Canet.

Asuin tuossa pommisuojassa muutaman kuukauden. Pensoittunut on sisäänkäynti.

Osa ovista oli auki, etsin sitä kämppää jossa asuin.

Aika lähelle pääsin, en perille.

Eteisessä oli tuo aseteline, tai ei tuo vaan pystykorvalle. Tuo on rynnäkkökiväärin teline.

Takaisin tuon varauloskäynnin kautta. Joku hippi hamppua istuttanut tännekin.

Täällä olen ennenkin kulkenut, saappaanjälki näkyy vielä.

Kävin vielä katselemassa tätä tulenjohto tornia, tai tällainen matala bunkkeri se on. Lempinimeltään pääkallo. Minusta näyttää apinan kallolta.

Nyt oli kasarmilla oleva kahvila avattu.

Poikkeavana poikkesin sisään ja ostin kahvit ja juttelin pitkään omistajan kanssa. Oli ostanut tuon kasarmin tältä yhdeltä liikemieheltä. Vaikeuksia oli suuria aloittaa toimintaa, mutta yritystä riittää. Kyselin olisiko minulle mitään kevyttä kesähommaa? Kuulemma Komendantin virka olisi vapaana. Tarkensin vielä että siis varmasti komendantti, ei komeljanttari. Lupasin miettiä asiaa. Komendanttihan kuulostaa hienolta.

Loysin tutun huoneen numeron.

Sisustus oli vähän muuttunut sitten viimenäkemän.

Nuo minä muistan, aamu ja iltapesu juoksevan veden alla.

Paskahuussiin on saatu ovet ja seinät. Silloin joskus oli kuin käytävän seinillä 4 pönttöä puolellaan. Siinä sitä istuttiin naamat totisena vastakkain pöntöllö, en minä siitä mitään traumoja saanut. Sitä en tiedä saiko se minun vastaan sattunut sotapoika jotain traumoja? Elisabeth Rehn puolustusministerinä määräsi että vessaan ovet ja seinät. Sekä jalkaväkimiinat hävitettävä. Suuret on saavutukset.

Kasarmi on kylmillään, tahtoo kosteus alkaa hajottamaan taloa. Ei hyvä.

Olikin niin nälkä, ei kun ahvenafileet pannulle ja perunat kattilaan.

Vähän Alma hapukoort.

Ja katso, ruoka on valmista. Ahvenfileet peruna salaattia vähän. Mietin vielä sitä komeljanttarin paikkaa….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Komeljanttariksi komendantin paikalle

Kokki ruma kuin perkele

Joskus aamutoimiin kuuluu salaverkon nosto. Minun salaverkkoni on puoliksi katkaistu verkko, kokonainen on liian pitkä. Laskin sen tuohon veneen viereen illalla ja nyt nostan ylös. Näkyy jopa kala olevan.

Lisää kalaa, taitaa tulla hyvä saalis, kuten aina salaverkoilla.

Voi jumankekka, verkko täys ahvenia. Kiertäneet verkon aivan köydeksi. Nyt alkoi urakka.

Ei tuo nyt täysi ämpäri ole, mutta yhdelle miehelle on syödä.

Kala ämpäristä yksi kerrallaan.

Ja fileiksi. On joskus enemmänkin tullut salakalastettua, on ollut tilaisuus harjoitella filerointia. Filerointi sujuu hyvin.

Ei tullut laskettua montako ahventa oli, ajattelin että lasken päät, unohdin.

Lokit olivat nälissään, niille myös jäi syömistä.

Läksin etenemään.

Tuuli oli heikko, mutta purjeet vain ylös ja odottamaan.

Sitten läksi viemään. Tuulen viemänä.

Matka jatkuu, lähestyin Kaunissaarta. Pyhtään edustalla. Täällä on suuret laajennustyöt, satama laajenee varmaan kolminkertaiseksi.

Aallonmurtajia siirrettiin. Yllättävän suuri aukko jää aallonmurtajaan, voi joskus vähän laineita olla satamassa.

Satamakapteeni tuli laivalaiturin päähän husomaan, vie vene tuonne.

Siihen sidoin vähän kiinni.

Minä kävin täällä vain kaupassa vähän shoppaamassa ja jatkoin matkaani.

Jatkoin kohti itää. Mussalon satama näkyi pohjoisen puolella, minä jatkoin kohti itää.

Rankin eteläkärjen ohi ja Kirkonmaan eteläkärjen ohi.

Kotka Rankin kohdalla oli ohutta yläpilveä, kuten silloin joskus ennen.

Sotakapineita oli liikkeellä, osa niin kaukana ettei tartu filmille.

Tähän minä sitten saavuin, samaan satamaan kuin silloin joskus. 44 vuotta sitten.

Ihan pikkuisen piti fillarilla käydä muistoja katselemassa. Maantie on kova kävellä ja kivääri on raskas kantaa.

Ehkä 1/3 ahvenfileistä tuli paistettua. Paljokos ne ahvenfileet maksaa? Paljokos ne maksaa ravintolassa kokin tekemänä. Että oli hyvä ruoka päivän purjehduksen jälkeen. Kokki vain oli ruma kuin perkele, kun vahingossa peilistä katsoin. Naama aivan mustaksi palanut ja parransänki ja tukka pystyssä. Oikein pelästyin, ei olisi ravintolakelpoinen kokki, asiakkaat saisi paniikin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kokki ruma kuin perkele

Tietä kauppalaivalle

Kävin aamukävelyllä Katajanokalla, laiva ahmi matkustajia sisäänsä. Minä vilkutin matkustajille, joku vilkutti takaisin.

Läksin vesisateeseen takaisin, kerran vilkaisin laivaa ja sitten sateessa nokka kohti tuulta askelta toisen eteen. Olin ottanut itselleni päämäärän vaihteeksi.

Saalinkiin laitoin merikihujen kiusaksi Smiltynes Jachtklubin viirin. Siinähän viirinkyttääjät ihmettelevät.

Ja sitten läksin, vettä vähän tihkui taivaalta, taevas nutab.

Ohi tuosta suurempien jäänmurtajien.

Ja ohi tuollaisen pienen jäänmurtajan.

Silja yritti kiilata minua, pysyin kovana ja se käänsi kohta ja sivuutti hienosti. Minä sentään ajan purjeella, se konevoimalla.

Suomenlinnan kirkko/majakka siellä.

Sinne jää Helsinki seljän taakse.

Taivas selkeni ja purje vetää.

Ei niin erityisen kovaa kulje, mutta kyllä tästä johonkin päästään. Ennenpitkää, tai sen jälkeen.

Kaikenlaista kulkijaa, vetävät kuin viimeistä päivää. Antavat minun kulkea rauhassa, eivät kiilaa.

Siten yhtäkkiä tajusin, perskuta, se on kauppalaiva ja törmäyskurssilla. En ole mitään merenkulkukursseja käynyt, parissa kokeessa kylläkin kylmiltään. Sieltä sain paperin jolla Trafi teki minulle huviveneen kuljettajan lupakirjan. Siellä muistan kun puhuivat kokeessa kauppalaivoista joille pitää antaa tietä.

No minä muutin vähän kurssia että kiireinen kauppalaiva pääsi kulkemaan vapaasti. Olipa hyvä että tajusin sen olevan kauppalaiva ja annoin tietä, muuten se olisi kyllä näköjään jyrännyt minun ylitseni.

Kiihdytin vähän vauhtia kun suora aukeni.

Paha myrinä kuului kymmeniä minuutteja ennen kuin tämä sotalaiva tuli. Se veti omaa väyläänsä tutkat pyörien.

Kohta toinen jyristeli jälleen kaukana. Tai ne kulki väylällä, minä en.

Sotalaivoilla on tarkoitus, näillä ei.

Lopuksi alkoi kyllästyttää purjehtiminen. Käänsin keulan rantaa kohti.

Huristelin saartenvälistä ilta auringossa. Ei sitä aina kuitenkaan tarvi yöllä kulkea ja lampulla rantaa etsiä.

Kalliossa oli renkaita johon sai keulan kiinni.

Siinä se oli, minun yksityis satamani.

Että tänne minä päädyin. Jos joku kiinnostunut jäljestä niin tässä sellainenkin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Tietä kauppalaivalle

Oilfin tankkaa

Läksin aamulla katselemaan toimintaa, tälläkertaa huoltoasemalle, jossa ei mitään huolleta vaan myydään polttoaineita. Nyt sinne oli oikein laiva tullut, tämä kylläkään ei täyttänyt tankkejaan, vaan toi asemalle polttoainetta.

Oilfin, vuonna 1966 rakennettu tankkeri kotimaan2 liikennealueelle. Aika syvällä ui tankkerit, ei vielä aivan täydessä lastissa ollut. Vetää kuulemma 117 kuutiota kun tankit täynnä. Miehitystodistuksen mukaan päällikkö kotimaanlaivurin kirjalla ja pari kansimiestä. Aika usein tämä vastaan tulee. Että jos tulee polttoaineen puutosta niin tästä linkistä löytää varustamon. Minulla on tankki täynnä, varakanisteri 20l on tyhjä. En kehdannut kysyä, täytätteko te kannuni?

Läksin kaupungin nähtävyyksiä katselemaan, siellä muunmuassa tällainen lukkoon pantu silta. Tai siltaan pantu lukot. Kun rakastavaiset haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta, niin pannaan lukko siltaan kiinni. Avaimet heitetään mereen.

Kaiken kokeneet ja haaveilun lopettaneet kehäketut ovat käytännöllisempiä. Laitetaan numerokoodi lukko, jos alkaa kaduttamaan, niin muistetaan vain numero ja riipaistaan lukko pois. Hui hai menneisyyden lupaukset. Kohti uusia tuulia.

Katselin rantoja kulkiessani veneitä ja niiden nimiä.

Hirveä möykkä lähti veneen ämyreistä, sekä tuosta porukasta joka kannella seisoi. Kuului monensadan metrin päähän vastatuuleen. Kummaa porukkaa, kai ne manasivat jotain koronan vastaisia manauksia kädet pystyssä taivaalle.

Pilviä lykkää taivaalta toinen toisen perään. Osin uhkaavan näköisiä. Tai mitäs näistä kun satamassa seisoo.

Vettä heittää välillä aika ravakasti.

Laitampa vielä nämä, tässä ruttopuisto Bulevardin reunalla.

Ei meinaten ole koronat mitään, kyllä sitä ennenkin kuoltiin. Lähti kerralla 3/4 kaupungin asukkaista. Levätköön rauhassa….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Oilfin tankkaa

Parempiosaisten laiva

Kävin jälleen kerran kiertelemässä Suomenlinnaa. Siellä on paljon nähtävää.

Tätä telakka-allasta tulee aina käytyä katsomassa. Museotelakka, käytössä oleva sellainen.

Tällä Augustin Ehrensvärdin haudalla tuli myös käytyä. Suurmies oli hän.

Kaikista masiinoista ei oikein ymmärrä onko ne museotavaraa, vai jostain romuista kyhättyjä työkaluja.

Aloin katselemaan horisonttiin, sielläpäs oli hieno kirkko kaupungilla.

Ei kun köydet irti ja kädellä lähtö heilautus. Samantyylinen kuin Mauno Koivistolla oli presidentin vaalikampanjan ajalla, kyllä se siitä.

Saavuin jälleen samaan satamaan josta tuonne Suomenlinnaan läksinkin.

Tälläkertaa en päässytkään Kalifiksi, Kalifin paikalle. Tiia Maria oli ehtiyt ensin. Kalifin paikka on haluttu paikka.

Kyllä minullekin paikka löytyi, oikeastaan paikka oli parempi kuin Kalifin paikka, ainakin näillä tuulilla.

Lännestä tuuli ja lykkäsi tuollaisia pilviä, joista heitti vettä päälle. Kun keula tuuleen niin vesi ei sada luukusta sisään.

Katselin kun huoltoasemalle oli ilmestynyt “The Huvijahti”. Yleensä huvijahdit ei ole huvittavia eikä kiinnostavia, mutta tämä oli poikkeus. Tuolla satamissa välillä näkee kaikenlaisia formulakuskien ja jääkiekon harrastajien veneitä, ne on ökyveneitä. Tässä mallia veneestä tai siis laivasta. Tosi tyylikkään näköinen.

Kiiltäväkylkinen tyylikäs muotoilu.

Korkeampi kuin huoltoasema, pituutta niin että 2/3 laivasta sopii laituriin.

Jonkinlainen Britti lippu näytti olevan perässä. Tankkasi polttoainetta masiinaan.

Näillä veneasemilla polttoaine maksaa vähän enemmän kuin tien varrella olevilla. Väittävät että ketjujen tieasemilla ulosmyyntihinta on halvempi, kuin millä moni veneasema saa säiliöönsä ostettua. Säiliöt ja mittarit ja kaikki siihen liittyvät pitää saada maksettua kesän tuloilla. Mutta eihän se muutamankymmenen sentin ero kosketa niin, eihän polttoaine ole kuin osa veneen kuluista.

En tiedä paljonko laiva otti dieseliä, mutta jossain vaiheessa kun kävelin ohi niin näytti päälle 2000 litraa ja euroissa päälle 3000 euroa. Mutta eihän tosiaan polttoaineet ole kuin pieni osa veneen kuluista. Mutta kalliiltahan se tuntuu vain jos sellaisia rahoja ei ole. Mutta oli hieno laiva, oli.

Kävin sitä mereltä katsomaani kirkkoa ihailemassa. Olen perin paatunut patamusta pakana, mutta kirkot vetää puoleensa. Sieluni ei kyllä siellä valkene, mutta on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon on vaivaa ja rahaa käytetty niiden toisten ihmisten sielujen valkaisemiseen. Jossain katolisissa maissa kyllä kuulostaa että ne kirkossa synnistä saarnaavat piispat ja papit on pahimmat petomaanit.

Ja kynttilä laitetaan palamaan, jos vain mahdollista.

Kaupungit myös vetävät puoleensa, jostain syystä. Ei ainoastaan kirkot….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Parempiosaisten laiva

Kauas Suomenlinnaan

Hyvästelin tuttavat satamassa. Yksi jota en huomannut hyvästellä, soitti vielä perään ja kysyi mihin lähdet. Kerroin että tälläkertaa kauaksi Suomenlinnaan. Tämä että epäilee sataman olevan täysi. Minä kuitenkin uskoin löytäväni kohdan.

Siitä se matka etenee moottorin voimalla.

Siellä se häämötti, lähellä.

Hah, eihän täällä ole kuin muutama hassu vene, ja muutama tavallinen.

Laitoin veneen tuohon kyltin viereen, minulla on iso vene. Tai sanotaan että ne paikat jossa ei lue mitään ovat niin kapeat ettei niihin sovi.

Syönnin ja ruokaunien jälkeen vähän saarikierrosta.

Luin ensin väärin, lokki tykkää paskasta. Hämmästyin suuresti, kumma lokki. No lukuvirhe.

Ohi vartiomiehen.

Ihmisiä tuodaan suuria määriä lautoilla tänne.

Siinä niitä hortoilee ja tuijottelee taivaalle. Minulla on aina määränpää kävellessä, ainakin näytän siltä. Etunojaa 30° ja sitten aletaan pistää jalkaa toisen eteen. Purjehtiessa ei ole usein päämäärää, hortoilen mihin sattuu ja tuijottelen taivaalle.

Sieltä saaren pohjoisrannalta katselin kun joku vanhanaikainen veteli luovia vastatuuleen.

Otin vielä suunnan tälle merimerkille.

Olen joskus aiemminkin ottanut tästä kulmasta kuvan. Ja kehunut että kuinka hyvä kuvata kun on oikeat näkymät. Tykinputki, sapelileijona, ankkuriketju, kirkko, majakka, risti, sininen taivas ja valkoinen pilvi. Minä vähän luulen että tämä kohta jossa seison on ainoa maailmassa josta sellaisen kuvan saa. Hattu päästä.

Tässä saaressa tulee hyvä uni, on senverran noita tykinputkia sojottamassa siilipuolustuksessa eri suuntiin…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kauas Suomenlinnaan

Jee, Katariina

Mielipuuhaani on toisten touhujen ihmetteleminen. Kuka arvaa mitä tässä tapahtuu?

Oikea vastaus, tuo sininen on tankkeri. Kuskaa polttoaineita ympäri saaristoa, tässä tapauksessa toi tuohon parempiosaisten huvitteluveneeseen dieseliä. Muuten, fysiikan sääntöjen mukaan sen polttoaineen energia kun vapautuu palaessan niin kaikki energia muuttuu lopuksi lämmöksi, aalloksi ja ääneksi. Niitä sitten riittää, ainakin niitä laineita toisten riesaksi.

Tiedän, minustakin on joskus harmia näille, liikun muutamaa solmua edessä ja häiritsen parempiosaisten elämää.

Toisten köysiä on myös kiva ihmetellä.

Miten noin suuri laiva voi olla tuollaisilla naruilla ja kumiritsoilla kiinni?

Tutun näköistä.

Kaikkeen ihmiset rahaa antaa. Mies oli tuollaisessa univormussa keräämässä rahaa, aina välillä joku antoi. En ymmärrä miksi pitäisi, tai miksi antavat rahaa.

Tuollainen purjevene oli. Oli vähän päässyt rapistumaan.

Sorsat oli keräämässä laivamatoja tästä hylystä.

Tässä paikallinen Katariina. Kyllä se Eestin Katariina Jee on solakampi…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Jee, Katariina

Inuiitti jäätelö

Mikäs se on herätessä purjeveneessä, merenlahdessa, saunan riippakoivun alla. Sellaista on elämä.

Katselin että onpas tuo soutuveneen pohja likainen.

Tempaisin sen voimani tullossa laiturille.

Ei tuo musta mitään, eikä tuo leväkään, mutta nuo näkit on ongelma. Tai ei vielä, mutta syksyllä. Ja jos ei kukaan vaivaudu syksyllä puhdistamaan niin ongelma vain suurenee. Nyt ne oli pienenä ja pehmeänä helppo puhdistaa. Säästin tällä joltain suuremman työn.

Lähdin vaihteeksi kävelemään polkua näkymättömiin, kuten aina teen täällä saaressa. Ai miksi aina teen? No siksi kun täällä ei mitään muuta ole kuin kävellä, tai talkoita.

Tämä ei ole minun tekeleitä, yksi ahkera sen teki kun valitin että puu on kaatunut polun yli.

Hyttysiä on niin että riittää metsässä, mustikoitakin olisi, mutta ei saa hyttysiltä syötyä.

Sitten asiaan, toin tuolta Eestinpuolelta tullessani vähän syötävää. Olin kuullut että suomesta on ruoka vähissä.

Toiset paistoivat niitä iänikuisia jauhopötköjään, minä että siirtäkäähän vähän, että saan nämä käikäleeni kypsytettyä.

Perskutarallaa, hyvä ruoka, parempi mieli.

Sitten läksin pienelle merimatkalle, vierasvenesatamaan. Kalifiksi kalifin paikalle. Heti ensimmäiseksi törmäsin tuttuihin. Näille joille vilkutin lähtiessäni muutamapäivä sitten Tallinnan puoleen. Kyselivät että etpä kauan viihtynyt? En näköjään, ei pysy missään paikallaan.

Kyllä on maailmankirjat sekaisin, kuulemma pitää tämä vanha nimi vaihtaa. Se kuulemma loukkaa eskimoita. Kyllä perskuta on eskimot herkästi loukkaantuvaa porukkaa jos siitä loukkaantuu.

No hyvä, jos ei eskimoilla ole suurempia murheita kuin jäätelö nimi. Vai onko tämä ihan kotikutoiste ammattivalittajien tekosia? Täytyykin kysyä seuraavalta vastaantulevalta eskimolta…

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Inuiitti jäätelö

Eestaas Suomenlahtea poikittain

Koiralle hyvästit ja menoksi.

Turbodiesel lähtee kohti Tallinnaa, ei oikein kaikki kunnossa.

Narraamalla saa ylinopeuden puolle narrattua, sitten vastaan tulee taas kamera ja pilaa kaiken.

Mutkaista tietä näkymättömiin.

Kävin viemässä auton tuonne Lasnamäelle. Se on perin umpivenäläinen kaupunginosa.

Sergei toi minut takaisin veneelle. Umpivenäläinen taksikuski tietysti.

Huonon näköiseksi on mennyt sataman vesi.

Minä läksin kohti pohjoista.

Kauheaan tyyneyteen vain moottorin työntämänä.

Mitäs me merenkyntäjät. Vako jää vanaveteen.

Tuuliviiri näyttää suhteellisen tuulen suunnan, tarkoittaa tälläkertaa veneen oman liikkumisen tekemää tuulta.

Se Tallink Star joka minua kiusasi yöllä viimeylityksellä tuli vastaan. Sillä on näköjään myös tässä paarpuurin kyljessä iso vihreä nimivalo. Minulle kerran vittuili yksi katsastusmies kun veneessä oli puna-vihreä-sininen valoa vaihtava ledi veneen ikkunasta nähdä satamassa. Moitti ettei saa olla mitään ylimääräistä ettei joku mene sekaisin. Mitenkähän se veneen katsastaja tuohon reagoisi?

Lopuksi saavuin jälleen perille. Saunan laituriin….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Eestaas Suomenlahtea poikittain

Haudan hiljaista

Kävin vähän kaupungilla, on niin kuuma ettei jaksa mitään.

Juopot ei saa olla kaupungilla häiritsemässä ihmisiä, poliisi tulee ja häätää pois ja kaataa viinat maahan. Hautausmaalla saa olla rauhassa, kun ei ala mekastamaan. On haudan hiljaista. Sellainen ryystämisen ääni vain välillä pärisee, kun alan miehet lisää painetta kattilaan.

Valitsee vain oikean kohdan ja haudan. Siinä on sitten hyvä kellahtaa päivän annoksen jälkeen haudan lepoon.

Tuo lämpömittarin ulkolämpö näyttää 31°. Se anturi on laitettu koiran koppiin sisälämpötilaa mittaamaan. Katselen siitä talvella, että koirankopin lattialämmitys näyttää järkeviä lukemia.

Koira on kyllä kuumissaan, kuumalla asfaltilla makaa, ei ymmärrä mennä varjoon. Tämä on ulkona elävä koira, talveksi kasvaa paksu turkki, kesällä se kyllä vähän harvenee.

Täytyypä kerätä tavarat kasaan ja lähteä seikkailemaan….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Haudan hiljaista

Volkkarilla suuntaan 180

Heräsin Piritassa hyvin nukutun yön jälkeen, se edellinen yö meni purjehtiessa.

Käsvin kävelemässä ja katselemassa näkyykö tuttuja.

Oli niitäkin, suomalaisia purjehtijoita. Sekä satamakapteenin myös tapasin. Sanoin että laitoin veneen vieraspaikalle, pitäisikö minun joku merkki laittaa veneeseen? Ei kuulemma tarvi, tämä muistaa veneeni. Täältä Kalev Jahtklubin puolelta tuli häätö suomalaisille. Muhuväinä regatta saapuu, taisi olla 108 venettä tänävuonna.

Tempaisin vielä aamupalan, Lasnamäen tyttöjen keräämiä mustikoita.

Sitten tuli aika, tilasin kännykällä Bolt taksin. Maxim tuli hakemaan minut. Tervehdin että tere Maxim, tämä että tere Jukka. Se kännykkäsovellutus näyttää kuka on kuski, tämä näkee että kuka on asiakas. Siinämielessä turvallinen, ainakin jälkikäteen tiedetään asiat, jos tulee vaikeuksia.

Maxim tiesi osoitteen. Punane 52.

Ei ollut lähempänä oikeaa summaa, sanoin että pidä loput. Venäjää murtava Maxim kiitteli suomenkielellä.

Aleksander odotteli jo minua Volkswagenin luona. Olimme tehneet sopimuksen Autolevi porttaalissa auton vuokrasta. 14 euroa vuorokausi, turbodiesel Golf.

Valokuvaa auton naarmuisista kyljistä, Aleksander kertoi että tuosta valot, 2 vaihde ei aina tahdo aina mennä silmään.

Siitä vain taipaleelle autolla.

Hyvä auto, kunnes päätin tempaista rekasta ohi.

Se että abs valo palaa ei ole mitään uutta, mutta tuo moottorinvikavalo oli huono juttu. Kaasua vähän reilummin niin tietokone rajoittaa tehoja, auto liikkuu noin 100km tunnissa. Teki mieli kääntyä takaisin ja viedä auto pois. Mutta sitten olisin jäänyt jalkamieheksi. Liikaa tietokoneita, ennenvanhaan dieselauto ei suotta tehoja rajoitellut. Niin pitkälle veti kuin mäntään paloi reikä tai turbo räjähti kappaleiksi. Hetken kävi suutuspäissään mielessä että räjäytänkö jollain koneen ja soitan Aleksandrille että hae pois täältä 200km etäisyydeltä. Eihän 14 euron auto voi täydellinen olla, mutta tämä on maantielle kelvoton.

Pääsin kuitenkin perille, koira oli taas pahana. Koira ei käsitä miksi aina eri auto. Kaikki autolla tulevat on vihollisia.

Oli kovin riemuissaan kun tunsi, tahtoi kuonoa kainaloon työntää ja ulisi riemusta. Kun läksin tupaan niin jäi hulluna haukkumaan ovelle. Ei lopettanut haukkumista millään.

Oli viikon odottanut tätä hetkeä. No ketju kaulaan ja sitten mennään. Vielä suurempi ääni lähti koirasta, riemu pitää näyttää ulvomalla kuin susi.

Vielä shaslikit tulelle, hiiligrilli ja vartaat. Ainoa oikea tapa tehdä shaslikit.

Että tällaista minulla täällä, mitenkähän muilla muualla???

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Volkkarilla suuntaan 180

Tuuli toi yökiitäjän takaisin

Katselin säätiedoitusta merenkulkijoille, luvassa oli lounaistuulien kääntymistä pohjoisen suunnille. Se oli hyvä uutinen. Kävin satamassa juttelemassa tuttujen kanssa, kerroin suunnitelmistani. Muutama oli, älä lähde yöllä, tuuli tyyntyy ja on pimeää.

Katselin maston huippuun tuulinuolta.

Sekä seurasin tätä Harmajan tuulitietoa. Lähtemisessä on tarkka ajoitus, ei liian aikaisin, eikä liian myöhään. Tästä osaavat voi katsella, kello 21 alkoi tuulensuunta muuttua, se oli merkki taivaalta minulle.

Oli aika lähteä, sinne jäivät unikeot unileluja näpräämään. Minä heilautin kättä, joku kysyi mihin lähdet? Kerroin että kotipuoleen.

Ohi Suomenlinnan kirkko/majakan.

Taakse alkaa jäädä Helsinki.

Edessä Harmaja luotsiasema.

Ohi vaan Harmajasta.

Tuulikulma oli ihan hyvä, vastarannan kiisket vastaiseen. Purje vetää kohti kesäyötä.

Vene kulkee tuon reilu 5 solmua jo jollain 4 metrin tuulella.

hyvältä näytti myös Tallinnan matalan tuulet.

Ilta pimeni.

Laiva lähestyi, se lähestyminen oli helppo huomata. Kun se muuttuu suuremmaksi niin se lähestyy. Se että mihin suuntaan se tarkalleen liikkuu, ei ollut sitten ihan niin helppo. Noista valoista ei osaa erottaa mitkä on sen mastovalot ja kulkuvalot. Yksi vihreä näkyy, se olisi hyvä merkki, mutta miksi se vihreä on niin tolkuttoman suuri ja kirkas? Laiva kulkee ainakin 4 kertaa kiireemmin kuin minä, aikaa ei ole liian paljon tehdä päätöksiä. Jos se on törmäyskurssilla, niin jotain on tehtävä. Mutta mihin se liikkuu, miksi vihreä on niin suuri?

Näin lähellä vasta selvisi, se vihreä on laivan nimi loistelamppu, sen alla on vihreä kulkuvalo. Samassa erotti myös mastovalot. Se sivuuttaa minun oikealta puolelta. Kaikki kunnossa.

Helsingin majakan luona oli Turva turvaamassa. Turvasiko minun kulkuani vai mitä teki? En tiedä.

Matka jatkui, tunti toisen perään, laivoja näkyi eestaas Suomenlahden suuntaan. Katselin kuunsirppiä ja majakoita

Koko yö oli purjehditty, yksin avaran taivaan alla. Lopuksi alkoi Tallinna näkyä.

Sekä Piritan satama.

Aallonmurtajasta sisään, vihreä oikealle jättäen.

Se minun “vakipaikkani” on näköjään myyty paremmin maksaville. Minä köytin veneen tähän vieraslaituriin.

Birgitta on jälleen takaisin kameran linssissä. Jälki jää vain veteen liikkumista, kunnes se veneen tekemä kuoppa vedessä täyttyy. Tuuli vie ja tuuli tuo….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuuli toi yökiitäjän takaisin

Riivattu espresso

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Espresso jota viimeksi ostin oli huonoa, se oli sellaista keskipaahtoista mietoa lastenjuomaa. Läksin Lidliin josta olen ostanut sitä tosimiesten espressoa, perskuta, se on poistunut valikoimista.

Etsin netistä, mistä voisin löytää kunnollista espressokahvia. Osoittautui että verkkokauppa.com:issa on. Ei kun sinne.

Siitä vain hyllystä valitsemaan.

Sellainen ostos.

Robusta kahvia 70% ja arabica 30%. Tulee kuulemma riivattu espresso tai robusti latte. Täytyy kokeilla, luotan että on. En suosittele kokemattomille, tukka nousee pystyyn. Mutta tällainen auringon polttamalle ja tuulen ahavoittamalle kulkurille pitää olla vahvemmat myrkyt. Ja muutenkin elämässä kovemmat ja kovemmat kokemukset, johon hakeudun.

Kävin jälleen kiertelemässä samalla rantoja.

Tuon viimeisen kuvan vekotin oli myynnissä. Huutokauppa.com:issa, viimeineisellä tunnilla hinta nousi 11000 euroon. Siitäpä jollekin kuivanmaankapteenille unelmien urakka.

Haaveilevat asuntolaivasta.

Ja omasta postilaatikosta laivan vieressä. Haaveensa kullakin.

Minä haaveilen lähteväni purjehtimaan meren taakse. Se haave toteutuu, aivan lähiajalla. Tämä kaupunki on nähty….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Riivattu espresso

Kalifiksi kalifin paikalle

Aamulla tuli pääläri täysi satamassa, köydet irti ja menoksi. Aurinko paistaa terävästi säkenöiden.

Vesi on syvän sinistä ja saaret hienoja.

Sillat aukeavat kun tulen kohdalle.

Täälläkin pitää olla skarppina, ennen tultiin tuosta tutkamastoa hipoen. Nyt on merta vallattu ja kiveä ajettu.

Ja lisää tuodaan kiveä.

Eteenpäin.

Saavuin tuollaiseen satamaan. Kävin huoltoasemalla kysymässä, ettekö tunne minua? Tahdon kalifiksi kalifin paikalle.

Myöntelivät hädissään, no mene kalifiksi kalifin paikalle.

Siinä se nyt on hevonen kiinni köytettynä.

Kävin vielä oitis junalla kulkemassa parisataa kilometriä. Junat onkin hienoja kapineita.

Lopuksi takaisin satamaan. Sitten vain iltaa ihmetellen, kalifina….

Kategoriat: Uncategorized | Kommentit pois päältä artikkelissa Kalifiksi kalifin paikalle