Hoh, aamulla heräsin sateen ropinaan, kello oli jo 7. 
Jotenkin sateen ropina saa niin hyvät unet. Hyvä että vähän sataa, tuolta viereiseltä tietyömaalta tuli aika tolmu eilen.
Fillaria en kaivanut kotista esille, läksin kävelemään.
Oli meinaan ruoka loppu, aamiainen piti saada.
Mitenkähän, onkohan minulla joku syömishäiriö? Eilen läksin pelkän kahvin voimalla ja ajoin 45km. Nyt kun ei ollut mihinkään aikeissa lähteä niin syö sellaisen työmiehen aamupalan. Meinasin kyllä eilen loppumatkasta hyytyä, viimeinen 10 km oli tuskaa.
Olenpas minä hyvä kokki.
Sade loppui, lähdin tuonne läheiselle rannalle katselemaan. Siellä ei ollutkaan jolla kilpailut, oli purjelautakilpailut, maailmanmestaruus kilpailut. 
Kilpailijat lähti harjoittelemaan ennen lähtöä, purje tahtoi välillä viedä miestä. Kun purje haukkaa tuuleen niin viekin kyllä.
Hahaa, Eestiläisiä. Olen minä sen verran Eestiläinen, että kun näen Eestin lipun lähden jututtamaan. Juttelimme lautailusta ja kaikesta mahdollisesta. Suomalaisia ei kuulemma ollut mm kisoihin tullut. Toivotin Eestlastele edu ja õnne ja lähdin takaisinpäin. 
Juuri sopivasti saavuin veneelle kun nuo Puolalaiset tulivat.
Veneen nimi oli My Wife. No vähän sillä oli ahteri ja lantiot leveät. Pakkelin alta paistaa vähän kulmikkaan ja ehkä maatiaisen näköisenäkin. Mutta niin vain olivat Puolalaiset oman My Wifen kanssa lähteneet ulkomaille. Tai mistä minä tiedän oliko oma, arvaan kyllä.
On epäkohteliasta toisten Wifeä arvostella, jos toinen on tyytyväinen, niin hyvä niin. Ei ne ylkät siinä kannellakaan ihan nuoria enään olleet. Se pitää ottaa minkä saa, jos liikaa nirsoilee jää ilman. 
Ne Eestiläiset rannalla kyseli, milloin suuntaan takaisin Eestiin? Jälleen piti hölmönä todeta, ei harmainta aavistusta. Miksi minun pitäisi Liepajasta lähteä? Ehkäpä se aika vielä tulee, todennäköisesti. Siihen asti, huihai…