Eikö hypätä kaarnalaivan selkään?

Naapuriveneilijä, Liettualainen, jolla oli kotisatamaksi laitettu veneen perään Vilnius alkoi juttelemaan. Kysyi että mistä tulen ja niin edelleen. Suositteli käymään tuolla Curonian Lagoonissa. Kertoi Nidan olevan hieno paikka. En kuitenkaan aio tällä reissulla poiketa. Joku kerta kyllä lähden katsomaan senkin paikan.Hyppäsin jälleen lauttaan ja lähdin kaupungin puolelle käymään. Jälleen paljon ihmisiä liikkeellä. Lauttarantaan olikin tuotu tuollainen Liettuan armeijan värväyspiste.Ylikersantti piti myyntipuheita tiskin takana, minä katselin vähän kauempaa. Tulin viereen niin tämä alkoi minulle Liettuaksi jotain selittää. Kysyin Englanniksi että olisiko minulle töitä tarjolla, että olisiko selvitettäviä kriisejä? Ei me kyllä yhteistä kieltä löydetty. Minä näytin tälle sitä voimakorttiani, tämä riemastui, aa Suomi Finland. Vedimme kättä lippaan, tämä ojensi kätensä ja kättelimme. Pitäisi ehkä vähän vielä Liettuaa opiskella että kelpaisin riviin. Jatkoin matkaa.Ajelin tuollaista hienoa pyörätietä hienoja maisemia katsellen. Kunnes saavuin risteykseen. Kumpi suunta?Päätin jatkaa suoraan, eli oikeastaan tuota vasenta haaraa. Oikealla on uimaranta naisille ja koirille. Hiekkapuhallus tuuli oli vaimennut, en kuitenkaan viihtynyt rannalla.26 näytti rannan näyttötaulu lämmintä, vesi 21 ja tuulta 4.1m/sek. En vain oikein osaa olla rannalla.Istuksin aallonmurtajalla ja katselin pitkään Klaipedan sataman touhuja, muistelin menneitä.Minä muistan sen pienen pojan, joka veisteli kaarnalaivoja ja haaveili matkustavansa meren taakse. Minä muistan sen niin elävästi, arvet näkyvät vieläkin sormessa.

Sisälläni oleva pieni Liettualainen alkoi jo paripäivää sitten kuiskutella minulle. Ensin kuiskaukset olivat melkein kuulumattomia tällaiselle kovakorvaiselle ja huonokuuloiselle. Mutta yön yksinäisyydessä kuiskaukset saivat jotenkin kaikupohjaa ja ne eivät enään olleet kuiskauksia, vaan ihan korvissa soi ja herättivät:

”Herää, eikö lähdettäisi naapurimaahan?”

Aina valmis tokaisin, itselleni. Että nyt on taas sitten ”se” hetki. Hyppään kaarnalaivan selkään…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.