Ihmeellistä jorinaa

Olipa hyvä että osasin valita oikean päivän saaremaalle tuloon. Tänään ei olisi onnistunut yhtä hyvin kuin eilen.

Pää ei toimi kuumuudessa, eihän tuo ole Latvian lippu. Latvian lippu on väreiltään peilikuva, valko puna valko. Tämähän on Itävalta, no kappteeni ja vene oli kyllä vähän Latvian venäläisen näköisiä.

On niin kuuma että piti ottaa ratas alle, että saa tuulen virettä.

Tie on sirgeä, antaa mennä vaan.

Matkalla Roomassaareen.

Satama oli tyhjä, tyhjä ihmisistä.

Katariina Jee oli jätetty yksin.

Mutta mikäs se siellä heinikossa pilkistää?

Sehän on Eestin valtion rauhoitettu geodeetillinen piste. Ei ollutkaan hautakivi.

Myöhemmin kyllä päädyin hautausmaalle, kuten melkein kaikki kuulemma päätyvät.

Kalmistu tie, sinne vie.

Hautausmailla on viileä ja rauhallinen tunnelma. Ainoastaan sääsket vainoavat eläviä.

Jano olisi ollut ja vettä kaivossa. Jotenkin haudan vieressä kaivosta vesi ei maistu. Tai en tiedä maistuuko, en halunnut kokeillakaan.

Miksiköhän ne laittavat haudan päätyyn tuollaisen synkän näköisen lammaspaimenen murjottamaan? Olikohan vainaja omaisten epäsuosiossa?

Hapan naamainen kuvatus ja vielä reikä otsassa.

Nuo uskonnolliset merkit ja niiden symbolit ovat usein aika ihmeellisiä. Miksi kirkon katolla on risti? Ristille on kuulemma naulattu ihmisiä, on kyllä synkät merkit oven pielessä josta kirkkoon mennään. Eikö mitään iloisempaa voisi olla?

Panisivat vaikka tuollaisen puun siluetin.

Kävin täällä Nasvassa, joen rannalla. Sinne oli saatu Eu rahoilla tällaiset rakennelmat.

Euroopan unioni, jonne verorahoja mennä vilistää, lähettää rahaa sitten takaisin. Tänne oli sitten lähetetty 3/4 miljoonaa että tehdään rannoille tällaiset kalastus kohdat. No kai ne sitten on tarpeellisia.

Kuuma on. Uida ei tahdo, eikä luvatakaan. Kävi tuttavia eestiläisiä kylässä veneessä, nauroivat niin riemukkaasti kun kännykkäni alkoi soida. Kännykästä raikui ilmoille Saaremaan valssi, ala Georg Ots…

Aamulla heräsin kun aurinko nousi. Veneen ikkunastaa näkyi liehuva suomenlippu. Se oli merkki.

Johan sitä tuollaisella tuulella purjehtii.

3 eestiläistä venettä oli illalla tullut myös Kihnuun.

Minä tempaisin kahvit ja olin kohta valmis lähtöön.

Tuuli oli sivusta, en suotta käynnistänyt konetta. Lykkäsin veneen pois aisan kyljestä, tuuli käänsi keulan myötäiseen ja minä nostin fokan ylös. Vähän vauhtia, keula tuuleen ja isopurje ylös.

Sinne jäivät nukkumaan, unihiekkaa silmissään.

Laiturille oli oikein laitettu kirjaimet, Kihnu sadam. Kivahan se on, vaikka varmaankin tietää kaikki missä ollaan.

Purje vie kohti uusia seikkailuita. Sekä kohti huomispäivää, joka tulee huomenna.

Tälläkin vauhdilla ehtii, ennen huomista.

Katosi maa, katosi kännykkä kenttä. Vhf vain pauhaa tiedoituksiaan.

Välillä vähän kovempaa, tai eihän tämä kovaa ole. On vähemmän hiljaa.

Abruka saari alkaa siintää.

Meinaten tuollaista on.

Vesi on lämmennyt.

Sekä vene sisältä, aika kuuma on.

Ojaa pitkin kohti kaupunkia, hiphuraa Kuressaare linnus.

Liput näkyi kaukaa, Latvialaisia kylässä. Oskar oli minulle pannut suomenlipun, kun tiesi että olen tulossa. Kuulemma juhlapäivä.

Hieno vastaanotto, Oskarilla oli työaika jo loppu, oli lähtenyt kotiinsa.

Tuollainen oli päivän taival. Näyttää 109 kilometriä, helppo juttu.

Ja tuollaista on luvassa…

Ei tullut purjehduskeli, ei tullut. Kauhea tyynyys on merellä meneillään.

Sen sijaan tuli fillarointi päivä, heti vaan raaka peli päälle.

Lampaat vain peloissaan katsoi, kun äijä pani rattaalla eteenpäin.

Saavuin nurmikentän laidalle, kielletty ajosuunta ja kirjoitettu että lentokenttä.

Enhän minä kentälle mennyt, menin tämän lentoaseman nurkalle. Ei mitään toimintaa, ainakaan kesällä. Enkä tiedä lähteekö talvellakaan. Mutta pitäähän saarella lentokenttä olla, pitää koska Tallinnassakin on. Se olisi epäarvoista jos ei täällä olisi, joten Eu rahoilla tukemaan kentän olemassa oloa. Sillä ei ole väliä onko käytössä, tai tarvitaanko yleensäkään.

No kunhan seikkailen.

Jälleen löytyi tälläinen jättipönttö.

Alla kyltti koslakoeng. Aivan outo sana, en ole koskaan kuullut.

Alla oli vielä tuollainen ihmeellinen kuvio, näytin kameralla ja jo alkoi internetistä tietoa pukata. Se on koskelon pesä pönttö kuten arvelinkin. Siihen tulee koskelo munimaan, saaren asukas ottaa muutaman koskelon munan ja käyttää kuin kananmunaa. Jättää loput pönttöön ettei koskelot lopu. Taitaa olla kyllä vanhaa tietoa internetissä, ei taida Kihnulaiset koskelon munia syödä nykyjään.

Majakan juurella kävin tuulen haltijoita jututtamassa, toivoin etelän puoleisia tuulia. Edes joitain metrejä tuulta.

Kävin myös hautausmaalla. Löysin haudan jota olin ennenkin etsinyt. Enn Uuetoa niminen mies. Toiselta nimeltä Kihnu Jõnn. Metsäkapteeni joka hukkui Tanskan rannikolla 1913. Oli ennen lähtöään sanonut että on vanha merelle, lähden vielä kerran, sitten jään maihin. Haudattiin Tanskaan, jäännökset tuotiin Kihnuun 1992.

Oli Jõnn:illä rahaa ja talokin. Olisi voinut eläkkeellekin jäädä, ei vain ehtinyt.

Kävin satamassa kääntymässä. Purjevene, perässä suomen lippu. Olin näiden kanssa aiemminkin täällä Kihnussa törmännyt. Tottuneita Eestin kävijöitä. On muuten eka suomen purjevene tänä kesänä lahden tälläpuolen.

Alkaa kalastajien sesonki olla loppu.

Äijät nostavat rysiä veneestä tuollaisen rullan avustuksella. Sitä en tullut kysyneeksi millä saavat rysän veneeseen.

Rysästä tulee traktorin peräkärryllinen verkkoa ja köyttä.

Pellolle levittävät kuivamaan. Valtavan suuria on rysät.

Tapasin vanhan tutun. Alkuperäinen saarelainen, jälleen lärvit täys ja kotiin menossa. Nyt ei sentään pensaassa maannut, vaan pysyi tolpillaan. Ei tukevasti, mutta pysyi. Nämä alkuasukkaat alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, hautakivistä vielä näkee nimiä.

Uudet tulijat ovat toisen oloisia. Kirmaavat ja nauravat iloisesti.

On aika laittaa ratas kasaan ja katsoa että auttoiko pyyntöni tuulen jumalille. Satula on kulunut, takapuolta en viitsi peilistä katsoa. Kai sekin on kulunut, kuten sormetkin joita piti poliisille näyttää, että saa passin. Näillä on pärjättävä mitä on jäljellä…

Kävin vielä aamulla vähän fillaroimassa ja katselemassa Pärnun kaupunkia.

Sitten ratas säkkiin.

Keväällä kun otin fillarin käyttöön oli mittarissa näin paljon.

Nyt on kilometrejä näin paljon. 417 kilometriä rattaalla. Nyt tietysti joku sanoo että tuohan on toinen mittari. Niin onkin, vanhan anturi meni rikki ja minulla oli toinen käytetty mittari kaapissa. Siirsin lukemat tähän uudenpaan.

Kone käyntiin ja peruutin pois laiturista. Siihen jäi nyt tyhjä kohta jos vaikka joku tulisi kylästämään Pärnuun. Ei silti, kyllä tulen minäkin takaisin. Pitää varmaan satama maksutkin maksaa ennekuin lähtee kokonaan pois. Olen välillä vähän ehdottanut satamakapteenille että jos maksan. Tämä että katsotaan myöhemmin.

Aamu uniset ihmiset nukkuvat vielä.

Kello on kyllä jo 8, mutta nukkukoon.

Että sinne jäi nyt sitten Pärnu Jahtklubin satama seljän taakse.

Ja koko Pärnun kaupunki.

Onhan täällä muitakin hereillä, kalastajat saapuvat aamuvuorosta. Vilkuttivat kovasti, varmaan johtuu tuosta suomenlipusta.

Tuo jokivesi on aika ruskeaa, vesi tulee soiden läpi.

Siitä purjetta ylös ja matka alkaa.

Sopiva matka noja ja sitten taas mennään.

Eipä niin kovasti, mutta mennään kuitenkin.

Sitten vaan luovia kotolahdella, rysän luona luovi ja jälleen luovi. Ja vielä luovin päälle luovi.

Tuuli veltto, mutta kyllä siinäkin luovii.

Määränpää näkyvissä.

Siitä rohkeasti satamaan. Laivat seisoo paikallaan.

Kihnu, jälleen Kihnu.

Otin rattaan ja läksin vielä kylille.

Kaupan seinällä oli tuollainen plakaati. Se on Ruhnun murteella, vaikea murre. Houkuttelevat Kihnun asukkaita muuttamaan Ruhnuun. Kehuvat ottavansa avosylin vastaan. Totuus ei välttämättä ole sellainen. Juttelin yhden Ruhnuun muuttaneen miehen kanssa, sanoi että vaikea on sopeutua. Sinne pitää kuulemma syntyä, että omaksi ottavat. Kyllä Kihnu voisi olla helpompi paikka olla, laiva kulkee monta kertaa päivässä ja ihmisiäkin on enemmän.

Saaret kehittyvät, Eu lähettää rahaa säkkitolkulla. Tässä uusi pelastus asema.

Tässä vanha paloasema, kyllä on muodikkaat vehkeet nykyjään.

Ennen oli palopumputkin tällaisia kivikautisia.

Mutta se siitä, minä jatkan kesän viettoa….

Yöllä tuuli, tai oikeastaan laineet herätti. Eihän sitä tuulta nyt kovasti ollut, mutta aalto kerää korkeutta Riiasta asti.

Lounaan puolen tuulilla aallonmurtaja on avoin ja näköjään aallot kantaa satamaan asti. Keulaköyden nykii kun vene ja laituri hyppää eri tahtiin.

Näin monta venettä oli kerääntynyt tähän vieraslaituriin. Tai paikallisia ne olivat kaikki, enkä minäkään niin kovin vieras. Kaikissa veneissä on muuten tuplaköydet keulassa, osassa vielä springi taka kulmasta laituriin. Se takaa tuleva ottaa vähän kuormaa pois keulaköysiltä. Välillä se tuntuu auttavan nykimiseen, joskus kun resonanssi menee väärin tuntuu että pahentaa vain.

Kävin fillarilenkillä aamusella heti. Kävin tälläisen erämaan reunalla kuikuilemassa.

En tiedä onko tämä oikein luonnonsuojelu alue erämaa, vai mitä se tarkoittaa.

Täällä on myös komeita era majoja, tämäkin on eramaja. Suomessa näitä kutsutaan omakoti taloiksi. Yritin kerran yhdelle eestiläiselle selittää, pyöritti päätään. Kyllä eramaja, eli yksityis talo on yksinkertaisempi ja oikeastaan parempikin sana.

Yritin rannalla käydä, siellä on kuin hiekkapuhaltimessa. Kamerakin saa hiekkaa, siitäkin on joskus kokemuksia. Vähän näyttää vaahtopäätäkin olevan, ihmispäitä vähemmän.

Olen vähän suunnitellut että laitan rattaan kasaan ja lähden, katsotaan…

Johan sitä tulikin Tartossa oltua, melkein vuorokausi. Lähdön hetki.

Kävin vielä ennen lähtöä suonen iskennässä. Ihmisessä on pahaa verta ja se pitää suonen iskennällä valuttaa pois. Paha veri tekee kuulemma kaikki sairaudet. Tai sitten paha veri laskea pois kuppaamalla, mutta en minä kupattavaksi mene. Minä menen tämän terävä nokan hoitoon.

Suonen iskentäasemalla toiminta oli nopeaa ja tehokasta. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun ammattillainen tempaisi suoneniskentä raudalla niin että heilahti. Suonen iskijä kehui että ompa hieno käsi, ruskettunut ja karvanen. Ilo kuulemma iskeä tällaiseen käteen. Laastari päälle ja hyvän jatkon toivotukset. Lähdin hyräillen elämässä eteenpäin, bussiasemalle.

Vilkaisu Emajõen suuntaan

Tarton bussiasemalle joutuin.

Eikä yhtään bussia, ihmisiä kyllä odottamassa.

Sieltä se pyyhkäisi, Lux Express jälleen minua viemään.

Bussikuski kieräytti auton laituriin ja alkoi lippuja tarkistamaan.

Ihmiset kyytiin, bussikuski toivottaa tervetulleeksi. Kertoo että hyvä mieli kun tulitte kyytiimme. Suosittelee kiinnittää turvavyön ja kertoo että vesipulloja saa ostaa häneltä. Ja taas mennään. Kun nelosta lykkää automaattiloota ja Scanian turbo kiljaisee, tunnelma on melkein sama vapauden ahaa elämys, kuin purjeveneen purje haukkaa tuulta ja vene kallistuu. Matka alkaa joutua, Eteenpäin, mitäs sen väliä minne ja milloin perillä, liike on päämäärä ja zen filosofia suunta.

Ei kun lippu liehumaan Pärnun satamassa, tuttavat näkevät että mies on paikalla.

Kaikki on valmista, melkein kaikki. Oikeanlainen tuuli vain puuttuu, mutta eihän se ole tärkeää. Tuuli tulee kun on tullakseen, silloin nostan purjeen ja purjehdin huomista kohti. Internettiin vain jälki jää, rannalla olijoiden ihmeteltäväksi…

Aamuinen suvepealinna Pärnu. Rauhallista aamulla, kuten pitääkin olla.

Hiljaa virtaa Pärnujõgi.

Passissa olivat onkijat, tosi populaarinen harrastus.

Matkavalmisteluja veneeseen kannullinen dieseliä varoiksi. Nykyjään on monella asemalla lopetettu etanolin lisääminen bensiiniin. Hyvä idea, minun veneen moottorin valmistaja, Kubota ei suosittele biodieseliä.

Se biolisä on vähän sellaista viherpesua, pistetään sademetsiä nurin että saadaan palmuöljyä jota sitten lisätään dieseliin. Ja kyllä se viinankeittokin siihen että saadaan biobensaa on vähän pettuleipä touhua.

Teinkin kuitenkin sellaisen radikaalin ratkaisun että tempaisin lipun pois liehumasta.

Tuo Eestin lippu, Kalevi Jahtklubin logolla ei sitten ole minun, se on viereisen kumiveneen lippu.

Läksin taas huristamaan mutkaista tietä näkymättömiin, ihan vain raa’alla dieselillä. Ilman mitään bioa.

Kirkossa oli jälleen ovi auki. En kuitenkaan joka pyhä kirkkoon mene, vaikka hurskas mies olenkin. Ei ole päässyt syntejä tekemään, en tarvitse synninpäästöä. Katsotaan sitten joskus myöhemmin. Päädyin jälleen Tarton kaupunkiin, se kaupunki on kohtaloni.

Venäläinen shaslik grilli tuleen.

Kävi vähän vahinko kaupassa shaslikkien kanssa. Piti ostaa vähän syötävää, mutta kun oli nälkä. Hätäpäissään en osannut valita kanaa vai sikaa, otin molemmat. Tuli parin kilon verran, eihän ne kyllä maksaneet kuin 7 euron huitteilla yhteensä. Mutta tehty kuin tehty.

Shaslik miehen tiellä pitää.

Koira simahti syömisestä.

Iltapalaksi vielä raparperi pizza, hyvä on vastaanotto….

Pärnun satamaan oli tullut poissa ollessani kumivene laivasto. Mukana myös Latvialaisia.

Sekä rannalle ilmestynyt tuollaisia jollia.

Olin aikaisin liikkeellä, nämä olivat jo liikkeellä. Fillari siivous partiot. Ahkeria työläisiä ovat.

Kävelin vakio aamulenkin kaupungille ja takaisin.

Ja tulin takaisin satamaan. Nämä Pärnun pursiseuran porukka ovat tosi ortodokseja, ei mitään huvipurjehdusta. Kaikki on ainoastaan kilpailua.

Nyt oli laitettu nuorempi polvi tositoimiin. Laser luokan kilpailut.

Kauas on päästy Neuvostoliiton ajoista, tässä Latvian ja Eestin kilpaijat keskustelee purjehduksesta. Nykyjään Baltian maiden välillä juttelevat englannin kielellä, ei venäjän kuten ennen.

Jätin kilpailijat jälleen keskenään, en minä osaa innostua siitä kuka saa sekunnin etumatkan toiseen. Kävelin rauhallisesti elämän ihmeellisyyksiä katsellen, en ottanut kilpakävely asentoa.

Kaupungille oli tullut uudet kyltit, vanhusten on toivottu pysyvän kotona eikä kepin kanssa hortoilla rannalla ja puistoissa. Pysyy näkymäkin kauniimman näköisenä. Koiraa ei saa pitää penkillä istumassa.

Tämä tomera täti oli ottanut asian tosissaan. Pani menemään määrätietoisin askelin, tyyliin pois alta. Väistäkää.

Katsoin ensin, että on laittanut lapselle koiran seuraksi lastenrattaisiin.

Mutta ei ollut lasta vankkureissa, oli vain tämä koira joka vähän häpeilevän näköisenä istui kärryssä korvat luimussa. Täti työnsi kärryä uhkaavan näköisenä eteenpäin, pois alta.

Mitä minä koiria tunnen, ne ovat kiinnostuneita haistelemaan uusia paikkoja ja hajuja. Vähän sääliksi käy, minusta koiran pitää saada elää koiran elämää ja ihmisen ihmisen arvoista elämää.

Lapsia viedään kärryillä, ei koiria, ei porsaita eikä lampaita. Lapsia siksi että ne eivät jaksa kävellä, eikä vanhemmat jaksa niin kauas kantaa kuin olisi tarvis. Jos koira ei jaksa kävellä, sen koiran elämän päivät ovat takana. Silloin koiralle tehdään viimeinen palvelus, koirasta pitää osata myös päästää irti.

Päädyin jälleen tänne torille. Jopas on paljon etelästä tuotuja mansikoita. En vahingossakaan niitä enään osta, enkä kyllä ilmaiseksikaan ota. Ne on kelvottomia jos vertaa Eestin omiin.

Kohta ovat Eestin omatkin valmiita, ostan koko lavan ja syön kerralla koko vuoden mansikat. Sitten odotan vuoden että niitä tulee uudestaan, en pilaa odotusta millään ulkomaan korvikkeella.

Kalakaupat ovat mielenkiintoisia. Vähän on näköjään vielä varaa petrata eestin kieltä. Linask on kala jota en tiennyt. On näköjään suutari suomen kieleksi. Sitä en kyllä tiedä mihin tätä tietoa tarvitsen. En osaa kuvitella että menen kalakauppaan ja pyydän ostaa muutaman suutarin. Nämä toiset kyllä tiesinkin, tosin en kyllä tiedä miksi menisin ja vimpan ostaisin.

Kilu voileipä, se on minun herkkua. Kerran yksillä markkinoilla ostin koko tarjottimen näitä kilohaili leipiä kerrallaan. Kananmunaa, tilliä, sipulia ja kilohailia, mustan leivän päällä.

Tänään on ollut velttoilu päivä, kilpailkoon ne joilla siihen into. Rattaallakin vedän ihan omaksi ilokseni, en osaa kuvitella lähteväni kilpailemaan sen kanssa.

Ensin aamupalaa, sitten jaksaa.

Tiluksien tarkistus, mansikat jotenkin meinaa räjähtää kasvuun.

Taitaa tulla Eestin mansikoita.

Go bussin paikallisbussilla kaupungin keskustaa katsomaan.

Kaikki on kunnossa myös kaupungilla, maisemat ennallaan.

Emajõella käy kesäinen vilinä.

Mutta tuli jälleen aika, reppu pykälään.

Koiralle ohjeet miten pitää käyttäytyä, vieraat haukutaan ja ketään ei purra. Uhkailla saa kyllä.

Samoja jälkiä kuin tullessa. Võrtsjärven rantoja ja Viljandin kaupungin läpi Pärnuun

Veneeseen lippu merkiksi. Olipa nopea keikka Tartossa…

Aamulla oli sumua vähän. Kalastajien äänet kuuluivat kun läksivät töihin.

Ei silti, vastaranta näkyy, ei paha sumu.

Panin keulaan toisetkin keulaköydet, sekä yhden vyyhden köyttä otille. Kävi meinaan yksi kerta että sille oli ollut tarvetta. Satamakapteeni kävi lisäämässä köysiä, kun myrsky nousi ja itse en ollut veneellä.

Hyvä ottaa lippu pois kun ei ole veneellä, satamakapteeni tietää että poissa ollaan. Nämä venäläiset, jotka ruotsin lipun alla seilaavan veneesä olivat tänne jättäneet, olivat myös lipun jättäneet salkoon.

Reppu pykälään ja kävellen joenrantaa.

Pärnu bussijaama, sinne olen matkalla.

No niin, Lux Express jo odottaa minua.

Suuntana kotikaupunkini Tartu, monet näistä ihmisistä jäävät kuitenkin Viljandin kaupunkiin.

Lux Express, minun kyydittäjäni, jälleen kerran.

Scania voimanpesä takaa vauhdin, Irizar mukavuuden. Kokonaisuudesta vastaa Lux Express.

Aurinko paistaa ja matka joutuu.

Maalaismaisemaa Eesti maalta.

Välillä taas vettä niin että roikaa.

Neito oli sähköautolla Tartun bussiaseman vieressä, en soittanutkaan Bolt taksia vaan hyppäsin neidon rattaille. Sanoin että vie minut kotiin. Taisi olla aloitteleva taksikuski kun piti niin navigaattoria seurata ja ohjelmoida.

Koira haukkui ensin taksikuskin, sitten alkoi rinkiä juosta ympärilläni. Veti monta kierrosta ja ulisi mennessään.

Kunnes meni kuumissaan koppiin huilaamaan.

Että tänään Tartussa.

Lämmintä piisaa…