Aamulla heräsin kun aurinko nousi. Veneen ikkunastaa näkyi liehuva suomenlippu. Se oli merkki.
Johan sitä tuollaisella tuulella purjehtii.
3 eestiläistä venettä oli illalla tullut myös Kihnuun.
Minä tempaisin kahvit ja olin kohta valmis lähtöön.
Tuuli oli sivusta, en suotta käynnistänyt konetta. Lykkäsin veneen pois aisan kyljestä, tuuli käänsi keulan myötäiseen ja minä nostin fokan ylös. Vähän vauhtia, keula tuuleen ja isopurje ylös.
Sinne jäivät nukkumaan, unihiekkaa silmissään.
Laiturille oli oikein laitettu kirjaimet, Kihnu sadam. Kivahan se on, vaikka varmaankin tietää kaikki missä ollaan.
Purje vie kohti uusia seikkailuita. Sekä kohti huomispäivää, joka tulee huomenna.
Tälläkin vauhdilla ehtii, ennen huomista.
Katosi maa, katosi kännykkä kenttä. Vhf vain pauhaa tiedoituksiaan.
Välillä vähän kovempaa, tai eihän tämä kovaa ole. On vähemmän hiljaa.
Abruka saari alkaa siintää.
Meinaten tuollaista on.
Vesi on lämmennyt.
Sekä vene sisältä, aika kuuma on.
Ojaa pitkin kohti kaupunkia, hiphuraa Kuressaare linnus.
Liput näkyi kaukaa, Latvialaisia kylässä. Oskar oli minulle pannut suomenlipun, kun tiesi että olen tulossa. Kuulemma juhlapäivä.
Hieno vastaanotto, Oskarilla oli työaika jo loppu, oli lähtenyt kotiinsa.
Tuollainen oli päivän taival. Näyttää 109 kilometriä, helppo juttu.
Ja tuollaista on luvassa…