Ihmeellistä jorinaa

Aamutoimiksi veneestä lippu pois liehumasta, se on merkki satamakapteenille sekä tuttaville naapureille. Lupasivat katsella vähän veneeni perään.

Ei kun bussiasemalle, rivissä autoja valmiina lähtöön. Hyvä Lux Express.

Sieltä saapuu Irizar, ihmiset kyytiin ja takaisin leipää tienaamaan.

Vaihteeksi bisnesluokkaan. Oikeasti syynä oli se että lipun osto jäi myöhään, kaikki normaalit paikat oli jo myyty.

Bussi oli myyty täyteen, viimeistä paikkaa myöten täysi.

Sitten taas läksi. Kuski painoi kaasupoljinta, robotti löi suurempaa vaihdetta silmään aina vikkelään. Katselin ikkunasta maisemia, haaveilin että syksymmällä kyllä lähden oikein kunnolla reissunpäälle. Rippikoulun käynyt, ja rokotettu pitäisi päästä kulkemaan rajoista läpi. Sitä että on myöhemmin kirkosta eronnut ei tarvitse mainostaa.

Niin toi Lux minut kotikaupunkiini Tartoon.

On näköjään vähän katuremonttia tehty.

Lähikaupasta vielä vähän ruokaa illaksi.

Kotona hiljainen hetki, koiraa ei ole. Koira on koirien paratiisissa, uskon niin. Minun on nyt pärjättävä elämässä ilman tämän kaveruutta.

Vähän lihaa grilliin. Tuo on muuten venäläinen laatikkogrilli, ainoa oikea. Tai voihan makkaroita paistaa vaikka hevosen kakkaroitten päällä, ufogrillissä. Oikeat shaslikit ja pihvit tulevat näin.

Että tätärataa, kunnon eväät.

En taida alkaa nurmikon leikkuuseen, hukkaan heitettyä aikaa.

Kiirettä pitää, ei ehdi kirjoittaa. Tuli palaa hännän alla…

Kävin fillaroimassa, tällä sillalla oli kyltti, sillalta veteen hyppääminen kielletty. Mitäs siitä nyt tulisi jos ihmiset sillalta veteen hyppäisivät?

Nämä venäjää puhuvat nuoret olivat riemuissaan, hyppelivät sillalta jokeen. Kova nauru ja hihkuna oli.

Sinne vaan sillalta jokeen että molskahtaa.

Sitten tulivat poliisit, kun poliisi käänsi seljän niin jo jälleen hyppäsivät.

Poliisi yritti kieltää, älä hyppää. Nuoret kysyivät miksen saisi hypätä? No koska on kyltti laitettu. No miksi on kyltti laitettu? No siksi ettei hypättäisi. Ja taas hypättiin.

Lopuksi poliisit lähti pois. Kyllä minä tiedän että elämässä on vaaransa, kuten jokeen hyppäämisessä. Mutta jos joku haluaa kiivetä puun latvaan, pitääkö sekin kieltää? Tai edes yrittää kieltää.

Päätimpä ottaa veneeni ja lähteä.

Naapurin tandemin omistaja ei ollut paikalla. Olin jutellut tämän kanssa monena päivänä. Oli ostanut tämän tandeminsa suomesta. Näitä oli kuulemma rakennettu 3 kappaletta, kysyin että olivatko sitten huomanneet etteivät osaakaan tehdä veneitä? Mies korjasi veneen runkojen kiinnityskohtia lasikuidulla, piti huonona vitsinä kysymystäni.

Minä otin köydet irti ja läksin, vilkutin tandemi ukolle.

Sinne jäi Tallinna seljän taakse.

Fokka vie hiljaisessa tuulessa.

Katselin kun laivat vetelivät omia teitään eestaas.

Sitten se ryökäle tandemi ukko oli saanut lasikuidun kuivamaan. Tuli ja vetäisi ainakin kaksinkertaista vauhtia ohitse.

Vetäisi ohitse nauraen. Minä katselin toiseen suuntaan, en ollut huomaavanikaan. Sinne häipyi keekoilija.

Minä menin piiloon tänne Aegnan kulmalle. Kun tandemnautti oli hävinnyt, käännyin takaisin Tallinnaan.

Tulinkin takaisin Piritaan, Muutama paikallinen kysyi missä kävin? Kerroin käyneeni päätä tuulettamassa.

Vielä on päivää jäljellä. Alkaa Sail Tallinna, se on sen tall ships race tilalla.

Bolt vei lähelle, sitten alkoi olla ihmisiä paljon. Ei kun seuraamaan massaa.

Perille opasti puhuva pää.

Poliisitkin olivat liikkeellä, valvoivat kuinka ihmiset käyttäytyvät. Sekä sitä ettei jalkakäytävillä ajella sähkölaudoilla. Näillä oli kypärässä sininen vilkku ja huusivat piipaapiipaa.

Tallinnan eri satamissa oli yhteensä 4 esiintymislavaa, musiikki raikaa. Nyt joku sanoo että korona tarttuu. Ei korona tartu näin. Ainoa joka huutaa niin että sylki suusta lentää on esiintyjä. Ei yleisö kännipäissään karju. Jalkapallo ottelut ja kirkkojen virrenveisuut on toinen asia.

Tuoltapa nousi oikean värinen savu, savun pitää olla harmaa. Musta savu on huono merkki, sininenkään ei hyvää lupaa.

Sanoin tuolle merikapteenin näköiselle neidolle, anna mulle shaslik ja kartulid ja kalja. Kaljahan on eestin kielessä kotikalja, jos tahtoo olutta pitää pyytää õlle. Neito ymmärsi heti että olen suomalainen, kysyi oletko varma että tahdot kaljan? Kali kali, vastasin, ja sain tahtomani.

Meinaan sen kotikalja purkin, tai mitä vaarinkaljaa se nyt onkaan.

Sekä shaslikin, kartulid ja salaatin. Hyvä ruoka-parempi mieli.

Meripäivillehän kuuluu purjelaivat. Puolasta oli useampikin.

Tämä oli erikoinen.

Perässä oli tuollainen outo lippu.

Jos maksaa tonni tai pari pääsee jokun matkaa miehistöön.

Monennetkohan meripäivät nämä ovat joissa olen käynyt? Mahtaako sormet riittää, vai pitääkö ottaa varpaita mukaan?…

Aamulla kun oli vielä viileää otin rattaan ja läksin. Piritasta keskustaan on kiva pyörätie.

Kaikki eivät olleet päässeet perille, vaan olivat sortuneet matkalle.

Minulla on jaloissa voimaa, panin rattaalla niin että ketjut rutisevat. Jälleen tuttu paskanhaisu pöllähti nenään.

Ei se minusta tullut paskanhaisu. Tai ehkä osaksi, mutta suurin syy on tuo Tallinnan lahti. Sinne pumpattiin 50 vuotta viemärit, taitaa olla metrejä sontaa meren pohjassa. Se alkaa kuplia ja haista kesällä.

Paransin vauhtia, ohi tämän Suomen sillan. Puoliksi rakentamatta, eikä saadakaan valmiiksi. Sama kuin rautatietunneli Helsinki Tallinna välillä. Puuttuu vain se tunneli, avajaispuheetkin on jo pidetty ja lipun hinnat määrätty.

Hienohan Tallinna on kesällä.

Kävin laivaterminaalissa katsomassa väenpaljoutta, sitä ei ollut. Oli kuin huopatossu tehtaassa.

Tässä Admiraali altaassa törmäsin vanhaan mummoon. Mummo oli ongella altaassa. Kai siinä jotain kalojakin on, mutta erikoinen näky. Ei tämä kodittoman näköinen ollut, muuten vain erilaiset harrastukset.

Lopuksi päädyin tänne. Baltijaaman viereiselle Balti torille.

Menin tähän kahvila kioskiin. Vanhaan tuttuun tyyliin myyjä ei puhu kuin venäjää.

Mutta kyllä minä osaan beljashin ja kartoska piirakan ja kahvin tilata venäjäksikin. Luulisi kyllä että myyjäkin joka varmaan koko ikänsä Eestissä asunut, osaisi edes myymänsä asiat eestin kielellä. Mutta ei, pravdaa lukee ja moskovan uutisia kuuntelee.

Minä jatkan valitsemallani tiellä.

Väännän Eestin suvessa rattaalla. Kilometrejä tuli aamulenkillä 40…

Täällä on alkanut liikkua näitä risteilyaluksia. En tarkoita mitään suomalaisille myytäviä risteilyjä joissa myydään kaljaa laatikoittain. Nämä ovat hienoja risteilyaluksia turisteille, ei suomi turreille.

Päätin läheä kaupungille, lähdin kävelemään kaijaa pitkin rantaan.

Vaikka kruisilaivat liikkuvat, hotelli ei liiku eikä ole myoskään auki. Suljettiin syksyllä ja vieläkin kiinni.

Minä matkustan bussilla, siinä on onneksi ilmastointi. Silti on aika lämmin. Silti minulle sopii bussi paremmin kuin taksi. Bussissa olen elämän keskellä, taksissa katson sitä lasin takaa. Taksikuski juttelee sellaisia asioita joita arvelee matkustajan haluavan kuulla. Ei silti, olen minä taksillakin matkustanut paljon, etten sanoisi että kovasti paljon.

Meri on kaunis.

Kävelen Tallinnan vanhaa kaupunkia. Nyt on rauhallista kävellä kun ei ole turisteja. Voi katsella rauhassa.

Onhan Tallinna ihan hieno kaupunki.

Tapasin suomalaisia turisteja täällä Piritassa. Olivat matkailuautolla liikkeellä. Tulivat laivalla ja kävivät Pärnussa ja nyt ovat Piritan satamassa campingusssa. Kertoivat ettei suomalaiset uskalla lähteä ulkomaille. Minä nauroin etten minä ole ulkomailla, olen kotimaassa enimmäkseen tänävuonnakin ollut. En viitsinyt alkaa kummemmin selittämään miksen ole ulkomailla täällä.

Sitten minä hokasin, Copacabana.

Kuinka monta kertaa olen elämässä uneksinut Copacabanan kuumasta hiekasta ja kauniista naisista. Miksen ole osannut oikein katsoa?

Nyt vasta kuumuus sai järjen toimimaan, vai oliko se toisinpäin? Mutta tässä se on kaunis hiekka ja kuumat naiset ja meri.

Jokaisen pitää löytää oma Copacabanansa, se voi olla sittenkin yllättävän lähellä. Ei sitä tarvitse välttämättä kaukaa etsiä, se voi olla ihan täällä kotimaassa…

Eilen nuoret miehet toivottivat hyvää yötä, sanoivat että aamulla nähdään. Minä että ei nähdä. Ihmettelivät että miksei nähdä, kerroin lähteväni ajoissa liikkeelle.

Ihmettelivät että mitä se lippalakkimies horisee, kyllä ollaan aamusta hereillä. No minä myöntelin, jos olette hereillä niin nähdään.

Joo, ei nähty aamulla, ei ketään hereillä. En minäkään kelloa laittanut herättämään, herään itse kun on sopiva aika lähteä.

Kiertelin saarten välistä, kunnes avomeri näkyy. On epäilyttävän tyyntä.

Alkaa aurinkokin nousemaan.

Kubotan merimoottori, tai joku ruohonleikkurin moottori se taitaa olla, vie venettä 5 solmun vauhtia. Ämpärillisellä dieseliä pääsee yllättävän kauaksi. Suuremmat jahdit vie sen ämpärillisen muutamassa minuutissa.

Suunnan vaivoin erottaa kompassista, mutta kyllä se suunta on 192 astetta. Meinaan tosisuunta. Tosimiehet ottaa suunnan plotterilla, katsoo sitten mikä on se kompassisuunta määränpäähän. Magneettimiehet tekee monimutkaisemmin.

Noniin, perskutarallaa. Siellä se on, vartiolaiva Turva. Koitin olla sen näköinen että ei tässä mitään. Syrjäsilmällä seurasin vain laivaa.

Merivartijat ja piirivalven miehet on vähän arvaamattomia. Ihan rauhassa vaan katselevat, seuraavassa hetkessä syöksyvät kuin hauki kaislikosta kiinni. Alkaavat vänkäämään ihmeellisiä kysymyksiä. Samanlaisia kysymyksiä mitä keväällä esitetään kotona, kun reissuun lähden. Meinasitko kauan olla, missä meinasit kierrellä? Nyt näillä oli maha kylläinen, lekottelivat vain aamu auringossa.

Läheltä Helsingin majakkaa vie tie.

Olen sen puoli kilometriä näiden reitiltä sivussa. Nämä vetävät eestaas, eestaas.

Olin jo Aegnan saaren lähellä kun takaa tuli vene.

Se tuli jostain Prangli saaren suunnasta, teki monen kilometrin kaaren merellä. Kauhealla vauhdilla tempaisi ohitseni. Menköön.

Minä kierähdin tänne, Aegnan saaren eteläreunaan, täällä on laituri.

Se on kyllä vaikea käyttää, laivat tekee sellaista maininkia.

En minä uskalla tuohon kiinnittyä, tiedän että siinä on ollut purjeveneitäkin.

Kauempana laiturista oli Kalev Jahtklubin laittamat poijut. Niihin voi kiinnittyä ja uida tai kumiveneellä maihin. Poijuja oli viimevuonna 3, nyt ei ollut enään kuin 1. Jäät on varmaankin vienyt ne mennessään.

Minä jätin veneen tuonne ja tulin kumiveneellä rantaan.

Tiesin että rannalta saa rattaan, en ottanut omaa.

Sillä lähdin vähän tutkimaan.

Hiljaisia teitä.

Jääkauden tuoma siirtolohkare.

Vanhan Eestin ajan tulenjohto bunkkeri. Näyttää säilykepurkilta, mutta on 30 senttiä paksua terästä.

Olisi täällä ollut enemmänkin katseltavaa. Mutta on niin kuuma, en jaksa edes rattaalla ajaa. Joku toinen kerta tulen ehkä käymään.

Soitin Pirita Top satamakapteenille, kysyin että mihin laitan veneen? Tämä että laita vaikka tuohon kylälisten laituriin. Kysyin että onko keväinen sopimus vielä voimassa? Naurahti, tule tule….

Heräsin kukonlaulun aikaan, harvoin kuitenkaan kukonlaulua kuulee. Mitä nyt kunniankukko välillä laulaa kuin viimeistä päivää.

Aamulla aloin lukea kirjaa Kalle Päätalon koillismaa, siinä kerrottiin mielenkiintoisia asioita.

Kun nykyjään on kansanparannus muotia ja nykyaikainen lääketiede kuulemma humpuukia. Tässäpä on sitten sellaiselle uskovaiselle oppia vanhoista ajoista. Mitataan ruumiin eri puoliskojen pituutta, jos ei ole balanssissa, niin pistetään balanssiin. Ruvetaan venyttämään toista puolta oikeaan mittaan. Mitäs jos menee lääkärille ja tämä alkaa vääntämään kehoa kohdalleen? Pitää olla vahva usko potilaalla.

Vielä pientä säätöä, viinimarjat alkaa olla punaisia. Linnut tahtovat syödä marjat.

Siihen kuulemma auttaa cd levyt, kertoo kansanperinne. Valitsimme Veikko Ahvenaisen haitari musiikkia paskanärhille. Närhet unohtavat kuulemma haltioissaan koko marjat kun katselevat Ahvenaisen naamaa. Tosi on, ei näkynyt yhtään närheä.

Kävin vielä sukulaisia tervehtimässä.

Sekä vanhoja mökkejä katsomassa, tyhjät on. Ovat muuttaneet kiven alle.

Tässä ravintolavaunussa myös käväisin.

Uljas kapine, paljon asiakkaita kerää.

Lopuksi iski jälleen matkavietti, en osaa olla samassa kohtaa. Pyyhkäisin junalla Helsinkiin.

On tullut aika. Silloin ei ihmetellä vaan tempaistaan tottuneesti köydet irti.

Heilautetaan kättä, jos vaikka joku tuttu, tai muuten kiinnostunut sattuu näkemään.

Sinne jäi Pohjoisranta.

Matka alkaa.

Liikeellä oli muitakin.

Sillat aukeavat edessä, paikan nimi on Hevossalmi. Sen voisi kääntää Eestin kielelle Hobuväina, kuulostaa hauskalta.

Lopuksi päädyin tänne. Ajattelin täältä löytäväni vanhoja tuttuja. Ei ketään tuttua, osa tutuista on hautausmaalla, osa missä lienee. En tunne oloani kotoiseksi, taidan lähteä merta ylittämään. Kiertolaisen elämä on kohtaloni, talvella polkua riittää ja kesällä merta silmän kantamattomiin…

Päätimpäs lähteä pienimuotoiselle seikkailulle.

Ihan vain kävellen ensin laiturilta kaupungille.

Tuollainen synkeän näköinen rakennus veti puoleensa.

Siellä haahuili ihmisiä, hyörivät edestakaisin.

Täälläkin päärautatieasemalla on koittamassa uudet ajat. Rakentavat aseman uusiksi. Mustille miehille rakentavat entistä viihtyisämmät kohtauspaikat, jos tätä osaan oikein lukea. Ennen rautatieasemat tehtiin junamatkustajille, sieltä sai vaikka kantajan kantamaan laukut junaan. Sai syödä ja juoda matkamies. Nyt tehdään kohtaamispaikkaa.

Minä päätin lähteä junalomalle, vaikkei olekaan tässä helteellä tuollaista muodikasta pipoa päässä.

Yritin etsiä tuttuja, ei täällä ole enään ketään tuttavia. Minun tuttavani eivät hakeudu nähtävästi niihin kohtaamispaikkoihin.

No eikun junaan. Kai nämäkin kohta on kohtaamispaikkoja, ei liikkumisvälineitä.

Kaikki on vihreää, muodinmukaista.

Juna pyyhkäisi läpi syrjäseudun, jossa ei vielä asemista ole tehty kohtaamispaikkoja. Ovet kylläkin lukossa, eikai matkustajia sentään asemalle sisään lasketa, eikä ulos penkkejä laiteta.

Viskasivat junasta tälläisellä risteysasemalla.

Siellä vielä vanhempaan junaan, joka kuitenkin myrkyn vihreä.

Jotenkin autioon paikkaan päädyin.

Tai oli siellä paikallinen helvetin enkeli väijyssä.

Ruoka oli hyvää. Mutta en minä täällä kauaa viihdy, tuli palaa persiissä…

Kun tulin tänne reservaattiin, yksi tuttava kysyi:”Eihän sinulla mitään kiirettä ole lähteä?” Ei ole vastasin. Sitten kysyi koska ajattelin jatkaa matkaa, huomenna totesin. No heräsin kello 4 ja ajattelin että sivistyneet ihmiset pötköttävät vuoteessa herättyään pitkiä aikoja. Ryhdyin pötköttämään. Ei siitä mitään tullut, ei aamulla osaa vuoteessa lojua mitään tekemättä. Joten hyppäsin suoraan pystyyn, join kohvit että saa verenpaineet kohdalleen.

Kiskaisin veneen poijuliinasta ulos veneiden välistä ja tempaisin moottorin käymään. Heilautin kättä nukkuvalle satamalle ja häivyin omille teilleni.

Tälläisiä tuulia näytti olevan rannikolla. Kartta näyttää reaali-aikaiset tuulet.

Vanavesi näyttää missä olen kulkenut, kunnes tuuli on sen sekoittanut.

Tuonnepäin, kohti auringon nousua.

Lipuu myötäisessä kohti uusia seikkailuita.

Ohi Sommarö saaren Porkkalan selällä.

Ohi Mäkiluodon kylmän linnakkeen.

Kaikenlaisia kippoja liikkeellä, hirveä mörinä pannussa. Kuuluu vielä puolituntia sen jälkeen kun vekotin on häipynyt. Käy niin kuumana, että höyryää pakoputkesta.

Ei silti, kyllä se tuokin mörisee, mutta tällä on jokin tarkoitus.

Sitten alkoi purjeen takaa näkyä tuollaisia tappeja meressä.

Siellä on kaupunki, menen sinne. Siitä on kohta 3 kuukautta kun viimeksi suomessa käynyt. Eipä ole ollut niin asiaa.

Ei silti, hieno kaupunkihan tuolla on.

Menen tuonne jäänmurtajien seljän taakse piiloon, siellä on satama. Soitin että haluan kalifiksi, kalifin paikalle…

Heräsin aamulla kun alkoi tulla valkeus, hyppäsin sängystä kuin vieteriukko. Aamulla ei jäädä sänkyyn makoilemaan, vaan aletaan heti riuhtoa vaatteita selkään. Join pika cappuccinot, köydet irti ja menoksi. Tässä järjestyksessä.

Sinne jäi vartija koppiin murjottamaan kun läksin. Otin heti kohta suunnan 340.

Purje vie.

Välillä kovempaa, välillä hiljempää. Liike on päämäärä, ei nopeus.

Sinne jää Laulasmaa ja Eesti seljän taakse.

Siellä meni Silja kohti Tallinnaa.

Näitten välistä jotenkin pitää päästä.

Sitten alkoi näkyä punainen laiva. Suorasuuntauksella, vähän näyttää sivuun osuvan.

Se oli Viking Gabriella, tässä arkkienkelin ais jälkeä merellä. Meinasin kysyä radiolla, että onko arkkienkelillä kaikki kunnossa? Vai miksi tekee tuollaisia koukeroita. Lähti Hangosta kohti Tallinnaa ja pari ihmeellistä piruettia matkalla. Mitä se yleensäkään teki täällä? Huviajelulla?

Tuollainen on vaarallinen, millä tuollaista 40 000 kilowatin tehoista, 25 solmua kiitävää laivaa väistät jos se noin holtittomasti temppuilee? Meni kuitenkin siististi ohitseni.

Sitten tuntien jälkeen ohitin tämän Svartbodan kalastusloiston ja saavuin saaristoon.

Onhan täällä hieno saaristo.

Hienot kalliot on.

Jälleen saavuin reservaattiin, hienohan tämäkin on. Otin tuon eestin vieras viirin pois saalingista. Jotkut kuulemma ovat tulleet allergiseksi ulkomaalaisille ja ulkomailla käymiselle. Tahtovat jatkaa impivaaran eloa maailman tappiin. Suotakoon se heille, minä liikun omia polkujani. Vaikea minua on estellä kenenkään.

Joten vaihdoin saalinkiin vähän salatumman merkityksen viirin. Se on Kalev Jahtklubin viiri, siinäkin on reunassa sini-musta-valkean lipun värit.

Tällaista täällä on, veneessä 34 astetta plussaa sisällä ja tuuli kadonnut.

Laituri täynnä.

Tuollainen on meren ylitys, helppo homma.

Katselin jo paripäivää sitten kun kärräsivät juomaa monta kärryllistä tuohon veneeseen. Ajattelemattomuuttani sanoin ohimennessäni että näyttää suomeen lähdön elkeiltä. Katsoivat happamasti.

Eivät lähteneetkään, vaan alkoivat juopotella hillittömästi. Sellainen ihmeellinen variksen raakunta alkoi kuulua veneen istuinlaatikosta.

Minä kävin tuolla oven takana esittämässä että haluaisin uudet koodit vessaan. Satamakapteenin kesäapulainen sanoi että pitää maksaa 25 euroa. Minä että tänään illalla myöhemmin selviää että lähdenkö aamusta heti liikkeelle. Kerroin etten ole vielä mitään maksanutkaan, että mahtaako se 25 euroa riittää? Tämä että jokapäivä pitää maksaa 25 euroa, eikä millään ymmärtänyt että en ole maksanut. No läksin satamakapteenille kertomaan, ettei poika anna maksaa. Satamakapteeni että no älä maksa enempää kuin apulainen haluaa. Minä että no sopii, läksin apulaisen luokse ja annoin 25 euroa ja sanoin että olit oikeassa, lähden huomenna.

Kävin aamulla vielä tässä naisten vessassa kuvaamassa satamaa ennen lähtöä. Muutama vieras, ihme että satama pysyy pystyssä, eikä mene konkurssiin. Tai kyllä minä tiedeän, omistajalla on kyllä rahaa niin ettei siinä yksi satama tunnu missään.

Liput liehuivat salossa, ei ollut satamakapteeni antanut kuin ohjeen, nosta lippu salkoon mistä maasta vene tulee. Ei ollut sanonut että ota lippu pois kun vieras on lähtenyt. Ei täällä ruotsalaisia näkynyt ja saksalaisetkin olivat jo lähteneet.

Kuten läksin minäkin.

Taivas pilvessä, sadekuuroja lupaa päivällä.

Ilma tuntuu kylmältä, ei ole enään kuin 26 kraadia.

Saavuin tänne Vormsin kurkkuun, tuuli vastainen, koneella eteenpäin.

Tuo ropelli loki näyttää 5,53 solmua vauhtia.

Yli solmun vähemmän näyttää tämä taivaan satelliiteista koordinaatit ottava kartanlukija.

Virtaa meinaan vesi aika vauhtia salmessa.

Mietin ensin mennä DIrhamin satamaan, soitin kuitenkin sinne. Kertoivat että ei ole laitureita saatu, ehkä ensi kesänä. Päätinkin jatkaa matkaa kohti Lohusalua. Vetelin koneella vastatuuleen, kuten tuokin moottoriveneilijä veneellään.

Ohi vaan Paldiskin niemen.

Ja jopa alkoi Lohusalu näkyä.

Satamavahti mulkku seisoi rannalla ja näytti että ota tuo poiju, minusta katsoen vasenta poijua näytti. No olin poijun luona, alkoi karjua että ota toiselta puolelta. Eihän se enään onnistu, kun poijuhaat on väärällä puolella. Pakitin pois, tämä karjuu että ota se poiju ja näyttää kädellä.

Otin hänen haluamansa poijun ja ajoin veneen laiturin viereen. Aloin kiristää poijuköyttä. Tämä tolvana sai keulaköydestä kiinni ja alkoi vetää kuin hullu. Minä että älä vedä. älä vedä.

Tolvava veti veneen keulan tuon parrunen välissä olevaan betoniin kiinni ja kiristi vielä köyden niin että soi. Minä yritin kysyä, miksi vedät väkisin veneen kiinni betoniin. Tämä vain kysyy veneen nimeä. Tämä oli työnsä tehnyt mielestään hyvin.

Minä että katso nyt mitä teit. Se ei ole ensimmäinen kerta kun jossain joku puupää tahtoo auttaa. Luulee että auttaminen on että köydestä kiinni saadessaan aletaan vetää siitä kuin hullu.

Mutta mitä muuta voi teollisuus vartijalta odottaa, ihmisiä komentaa kun on kaluunat kaulassa. Muutaman sadan euron kuukausipalkalla istuu kesät talvet tuolla kopissa. 7 päivää viikossa, 24 tuntia vuorokaudessa. Näille on tärkeintä että paperiin saadaan minuutin tarkkuudella kellonaika milloin tuli milloin lähti. Kyllä on ero jos on satamakapteeni, niillä on vähintään veneenkuljettajan ajokortti, monet ovat olleet merilläkin.

No se siitä, pitää muistaa ensi kerralla. Sanon että et koske veneeseen. Seisot asennossa rannalla, kyllä minustakin tarvittaessa ääntä lähtee….