Heräsin kukonlaulun aikaan, harvoin kuitenkaan kukonlaulua kuulee. Mitä nyt kunniankukko välillä laulaa kuin viimeistä päivää.
Aamulla aloin lukea kirjaa Kalle Päätalon koillismaa, siinä kerrottiin mielenkiintoisia asioita.
Kun nykyjään on kansanparannus muotia ja nykyaikainen lääketiede kuulemma humpuukia. Tässäpä on sitten sellaiselle uskovaiselle oppia vanhoista ajoista. Mitataan ruumiin eri puoliskojen pituutta, jos ei ole balanssissa, niin pistetään balanssiin. Ruvetaan venyttämään toista puolta oikeaan mittaan. Mitäs jos menee lääkärille ja tämä alkaa vääntämään kehoa kohdalleen? Pitää olla vahva usko potilaalla.
Vielä pientä säätöä, viinimarjat alkaa olla punaisia. Linnut tahtovat syödä marjat.
Siihen kuulemma auttaa cd levyt, kertoo kansanperinne. Valitsimme Veikko Ahvenaisen haitari musiikkia paskanärhille. Närhet unohtavat kuulemma haltioissaan koko marjat kun katselevat Ahvenaisen naamaa. Tosi on, ei näkynyt yhtään närheä.
Kävin vielä sukulaisia tervehtimässä.
Sekä vanhoja mökkejä katsomassa, tyhjät on. Ovat muuttaneet kiven alle.
Tässä ravintolavaunussa myös käväisin.
Uljas kapine, paljon asiakkaita kerää.
Lopuksi iski jälleen matkavietti, en osaa olla samassa kohtaa. Pyyhkäisin junalla Helsinkiin.
On tullut aika. Silloin ei ihmetellä vaan tempaistaan tottuneesti köydet irti.
Heilautetaan kättä, jos vaikka joku tuttu, tai muuten kiinnostunut sattuu näkemään.
Sinne jäi Pohjoisranta.
Matka alkaa.
Liikeellä oli muitakin.
Sillat aukeavat edessä, paikan nimi on Hevossalmi. Sen voisi kääntää Eestin kielelle Hobuväina, kuulostaa hauskalta.
Lopuksi päädyin tänne. Ajattelin täältä löytäväni vanhoja tuttuja. Ei ketään tuttua, osa tutuista on hautausmaalla, osa missä lienee. En tunne oloani kotoiseksi, taidan lähteä merta ylittämään. Kiertolaisen elämä on kohtaloni, talvella polkua riittää ja kesällä merta silmän kantamattomiin…