Heräsin aamulla kun alkoi tulla valkeus, hyppäsin sängystä kuin vieteriukko. Aamulla ei jäädä sänkyyn makoilemaan, vaan aletaan heti riuhtoa vaatteita selkään. Join pika cappuccinot, köydet irti ja menoksi. Tässä järjestyksessä.
Sinne jäi vartija koppiin murjottamaan kun läksin. Otin heti kohta suunnan 340.
Purje vie.
Välillä kovempaa, välillä hiljempää. Liike on päämäärä, ei nopeus.
Sinne jää Laulasmaa ja Eesti seljän taakse.
Siellä meni Silja kohti Tallinnaa.
Näitten välistä jotenkin pitää päästä.
Sitten alkoi näkyä punainen laiva. Suorasuuntauksella, vähän näyttää sivuun osuvan.
Se oli Viking Gabriella, tässä arkkienkelin ais jälkeä merellä. Meinasin kysyä radiolla, että onko arkkienkelillä kaikki kunnossa? Vai miksi tekee tuollaisia koukeroita. Lähti Hangosta kohti Tallinnaa ja pari ihmeellistä piruettia matkalla. Mitä se yleensäkään teki täällä? Huviajelulla?
Tuollainen on vaarallinen, millä tuollaista 40 000 kilowatin tehoista, 25 solmua kiitävää laivaa väistät jos se noin holtittomasti temppuilee? Meni kuitenkin siististi ohitseni.
Sitten tuntien jälkeen ohitin tämän Svartbodan kalastusloiston ja saavuin saaristoon.
Onhan täällä hieno saaristo.
Hienot kalliot on.
Jälleen saavuin reservaattiin, hienohan tämäkin on. Otin tuon eestin vieras viirin pois saalingista. Jotkut kuulemma ovat tulleet allergiseksi ulkomaalaisille ja ulkomailla käymiselle. Tahtovat jatkaa impivaaran eloa maailman tappiin. Suotakoon se heille, minä liikun omia polkujani. Vaikea minua on estellä kenenkään.
Joten vaihdoin saalinkiin vähän salatumman merkityksen viirin. Se on Kalev Jahtklubin viiri, siinäkin on reunassa sini-musta-valkean lipun värit.
Tällaista täällä on, veneessä 34 astetta plussaa sisällä ja tuuli kadonnut.
Laituri täynnä.
Tuollainen on meren ylitys, helppo homma.