Täällä on alkanut liikkua näitä risteilyaluksia. En tarkoita mitään suomalaisille myytäviä risteilyjä joissa myydään kaljaa laatikoittain. Nämä ovat hienoja risteilyaluksia turisteille, ei suomi turreille.
Päätin läheä kaupungille, lähdin kävelemään kaijaa pitkin rantaan.
Vaikka kruisilaivat liikkuvat, hotelli ei liiku eikä ole myoskään auki. Suljettiin syksyllä ja vieläkin kiinni.
Minä matkustan bussilla, siinä on onneksi ilmastointi. Silti on aika lämmin. Silti minulle sopii bussi paremmin kuin taksi. Bussissa olen elämän keskellä, taksissa katson sitä lasin takaa. Taksikuski juttelee sellaisia asioita joita arvelee matkustajan haluavan kuulla. Ei silti, olen minä taksillakin matkustanut paljon, etten sanoisi että kovasti paljon.
Meri on kaunis.
Kävelen Tallinnan vanhaa kaupunkia. Nyt on rauhallista kävellä kun ei ole turisteja. Voi katsella rauhassa.
Onhan Tallinna ihan hieno kaupunki.
Tapasin suomalaisia turisteja täällä Piritassa. Olivat matkailuautolla liikkeellä. Tulivat laivalla ja kävivät Pärnussa ja nyt ovat Piritan satamassa campingusssa. Kertoivat ettei suomalaiset uskalla lähteä ulkomaille. Minä nauroin etten minä ole ulkomailla, olen kotimaassa enimmäkseen tänävuonnakin ollut. En viitsinyt alkaa kummemmin selittämään miksen ole ulkomailla täällä.
Sitten minä hokasin, Copacabana.
Kuinka monta kertaa olen elämässä uneksinut Copacabanan kuumasta hiekasta ja kauniista naisista. Miksen ole osannut oikein katsoa?
Nyt vasta kuumuus sai järjen toimimaan, vai oliko se toisinpäin? Mutta tässä se on kaunis hiekka ja kuumat naiset ja meri.
Jokaisen pitää löytää oma Copacabanansa, se voi olla sittenkin yllättävän lähellä. Ei sitä tarvitse välttämättä kaukaa etsiä, se voi olla ihan täällä kotimaassa…