Ihmeellistä jorinaa

Jumankekka, vettä sataa. Koko kesän satanut melkein joka päivä ja taas sataa.

Oikein meri porisee.

Vene ei vettä pelkää. Yksi ikkuna vähän vuotaaa, pari kertaa yrittänyt paikata, mutta ei ole saanut tiiviiksi. Nyt on muovi teipillä ikkunan päällä, ei vuoda.

Sateen tauottua pyyhkäisin menemään, oli päämäärä.

Tuonne, verkkokauppa.com.

Siellä on kahvihylly, siellä on minun espressoni.

Jos joku kahveista jotain tietää niin tuosta voi lukea. Suomalaiset juo yleensä arabica kahvia, se on kuulemma hienostunutta kahvia. Tässä minun kahvissani on suurin osa robusta kahvia. Ja täysin mustaksi paahdettua. Siitä kun tekee sellaisen 6 kupin cappucinon aamulla tyhjään mahaan niin jopa tuntuu. Jos vatsassa on joku vatsahaava, tuo kahvi polttaa tiensä välittömästi ulos. En juo huoltoasemien kahvia, niistä nousee käsivarren karvat pystyyn. Ostin tätä 2 pakettia, yhteensä 50 euroa.

Ja taas sataa, minä kävelen T-paidassa ja shortseissa sateessa.

Tieni toi minut taas tänne aseman kulmille, junien lähdön katselu antaa voimaa elämään.

Junat olivat pois menneet. Yritin katsella näkyykö vanhoja tuttuja, niihin törmäsi ennen täällä asemalla usein. Nyt vain jotkut laitapuolen kulkijat tervehtivät, kun näkivät märän olemukseni.

Kyllähän niitä junia kohta tuli maailmalta tienaamasta, muttei tuonut tuttuja.

Ja vettä tulee.

Kävin katsomassa onko tuo ovi auki, se on presidentin aula. Ennen presidenteillä oli oma vaunu ja oma lähtöaula. Lähtöaulaan oli oma ovi. Ei ollut aula minulle auki.

Seinässä lukee suomen yhdyspankki.

Katselin tämän vanhan pankin seinäkoristeita. Siinä pankki hakee velalliselta rahat takaisin.

Ja vie maamiehen viimeisen lehmän.

Tässä taas lukee Pohjola.

Siinä taas vakuutus virkailijat irvistelee ja virnuilee asiakkaalle kun talo paloi. Kertovat ettei vakuutus juuri tätä hommaa korvaa.

Mutta siinäpä mahtipontinen kirkko.

Siinä kelpaa papin puhua kansaa kuuliaiseksi keisarille ja tsaarille.

Luther on pantu nurkkaan häpeämään, ei lasketa esiintymään.

Yön jälkeen koittaa aamu ja uusi päivä.

Ja näyttää että kesän jälkeen koittaa syksy. Vettä taivaalta uhkaa joka päivä.

Se Eestin lippukin on kadonnut. En ole ihan varma oliko täällä yleensäkään Eestiläistä venettä. Kysäisin eilen missä se Eestin vene on? Katsoivat omituisesti, eivät vastanneet mitään. Minä vähän epäilen, että kun soitin ja kerroin nimeni ja sanoin tulevani seuraavana päivänä, nämä olivat katsoneet osoitteeni ja se on Eestissä. Siksi Eestin lippu. On kyllä jo pitkälle menty, jos minulle laitetaan Eestin lippu kun tulen suomeen kylään.

Kävin ihmettelemässä kaupunkia. Hieno talo.

Tässä talossa on ollut salainen jääkärivärväys toimisto. Yritin kolistella ovea, nähtävästi on muutanut pois. Olen muuten kerran ollut Jordaniassa, Ammanissa. Siellä oli lentokentällä arabilegioonan värväystoimisto, sinne olisivat ottaneet. Tosin oli posketkin sileämmät silloin.

Marssin satamaan, katselin kun tuttu Viking Xpress seisoi laiturilla. Sisällä terminaalissa ihmiset kävelivät veräjän läpi ja menivät laivaan. Minä katselin lähteviä ihmisiä, käännyin ja läksin ulos.

Tempaisin lippalakin päähän ja jatkoin matkaa. Sinne läksi Vikingin punainen laiva, heilautin vielä lakilla tervehdyksen ja toivotin mielessäni hyvää matkaa. Lakki syvemmälle päähän ja tallustan kaupungilta.

Minä jäin satamaan orpona, vettä lupaa ja tuulta…

Satamassa on aamulla rauhallinen tunnelma. Kaikki nukkuvat, joko veneessään tai kotonaan.

Vanhat käävät jotka illalla turisivat ovat aamuksi kadonneet.

Ovat hekä täällä Prismassa hedelmäpeliin eläkkeitä tunkemassa.

Suomalaiset pitää Eestinkieltä hassuna, mutta kyllä Eestiläisillekin hymy nousee kun näkee Prisman mainoksen. Eestin kielessä on sana halb, se tarkoittaa huonoa. Eestiläinen lukee tuon kyltin seuraavasti: ”Yhtä huono kuin huonoin.” ”Prisma selkeästi huonoin.”

Mutta minä kävelin rantoja ja tarkkailin. Tämä purjelaiva Gallant on mastonsa kadottanut. Mikä purjelaiva se on jossa ei purjeita ole?

Tuollainen metrin pätkä oli jäljellä mastosta.

Mutta tässäpä mielenkiintoinen alus. Se on suomenlahden laivastokillan koulutusalus. Suomessa kun ei ole kodukaidseliittoa, niin toimintaa ja harrastuksia järjestellään toisenlaisilla metodeilla.

Kilstar nimeltään alus, ei kuitenkaan kuolontähti.

Tämä alumiinirunkoinen hylky seisoo sinnikkäästi paikallaan, ei uppoa. Se on kyllä hylätty ja jätetty rapistumaan. Keulaköydet on etusorman paksuista aika lahon näköistä köyttä.

Toinen keulaköysi on ainakin vuoden ollut poikki. Köydenpää riippuu laiturista vedessä, kasvanut näkkiä jo ranteenpaksuiseksi. Samoin tuo sähköjohto on paksun levän ja näkin peitossa. Yhdet punaiset polypropeeni köydet on solmuilla jatkettu kun ovat joskus katkenneet. Tuo oli joskus uljas vene kun tuohon ilmestyi, muistan sen päivän.

Minä kävin juna asemalla katselemassa tuttuja, ei siellä ketään tuttua enään ole. Kai ne vanhat tutut on toriseviksi kääviksi muuttuneet, eivätkä kehtaa ihmisten ilmoilla liikkua.

Junasta myöhästyminen voi olla hyvä idea, kokeile 30 päivää maksutta. Toista oli silloin ennen. En minä junasta myöhästynyt, joskus kyllä kävi niin että juna täynnä matkustajia odotti minua. Mutta en myöhästynyt. Aika entinen ei koskaan enään palaa.

Oli aika palata veneelle tutkimusmatkalta.

Tuosta valvovan katseen alta.

Meinasin vielä käydä katsomassa tätä Simonkenttää, bussien seisonta kenttää.

Kentälle oli rakennettu tuollainen pytinki, tolkuttoman suuri ostoskeskus. Sen edessä nuorimies kysyi onko hetki aikaa? No eihän minulla kiire, kysy vain. No tahtoi tietää, keneltä ostat sähkön? Kerroin rehellisesti että maakaasun ja sähkön myy Eesti energia. Tämä että aha joo ja kääntyi pois. Kysyin että haluaisitko tehdä tarjouksen, ei kuulemma halunnut.

Saavuin satamaan, sinne oli tullut vieraita. Saksasta, Eestistä ja Puolasta, tunnen itseni kotoisemmaksi vieraiden joukossa.

Satamaan oli myös ilmestynyt Titanic, tutun kuuloinen nimi.

Se oli vasta tullut, korsteenista nousi vielä sakea sauhu.

Aamulla kaikki on toisin. Tuuli on tyyntynyt, nouseva aurinko on siirtynyt idän puolelle.

Katsoin että onpas veneen vesiraja likainen. On tullut monessa satamassa oltua ja käytyä. Eipä ole tullut pestyä, muotimiesten juttuja sellaiset. Nyt kuitenkin ajattelin että täytyy se tehdä.

Sellaiseen auton varrellinen pesusieni tuulilasinpesu juttu käyttöön, ämpäriin vähän oksaalihappoa ja vettä. Pyyhkäisten veneen kylkeä ja muutaman sekunnin jälkeen on kuin uusi. Helppo juttu.

Olen katsellut tuota vanhaa koivua vähän säälien. Se on kuin vanha ja sairas koira josta tykkää kovasti, ei tahdo luopua. Nyt kuitenkin alkaa olla niin pökkelö laho, kaatuu vielä veneeni päälle jos idästä tuulee. Pitäisiköhän tuolle tehdä viimeinen palvelus, lopettaa koivun kituminen?

Päätin vaihteeksi käydä vähän saarta katsomassa, polkua pitkin eteenpäin.

Yhtäkkiä vastaan tuli tuollainen ihmeellinen eläin. Kuopi etukäpälällä vihoissaan maata ja katsoi vihaisesti minua. Se ei ollut tavallinen peto. Kaikilla petoeläimillä on silmät suoraan eteenpäin. Ne katsovat suoraan vihollisen, tai siis saaliin silmiin. Tällä silmät oli pään kyljissä, ohimoilla. Se tarkoittaa että tämä on erityisen vaarallinen peto. Tämä näkee yhtä hyvin eteen ja taakse näillä silmillään. Ja siitä ei eedes huomaamilloin se sinua tuijottaa. Sitä on vaikea paeta kun näkee oman selkänsä taaksekin. Pääsin kuitenkin ohitse, kun kiersin tuolta vattupuskan kautta.

Viitat ohjaavat myrskykalliolle. Myrskyjä on kuulemma kiva seurata sieltä. Varmaan onkin, kivempi kuin Kaliningradin edustalta yöllä.

Nyt ei ollut myrskyä, meri oli tyyni. Katselin taas tuonne etelään. Maltan kuitenkin mieleni, en heti lähde takaisin.

Katselin mäntyjä, elävät karulla paikalla.

Kova on elämisen halu männyllä, tuollaisesta pienestä kallion halkeamasta alkaa kasvamaan. Juuria ei kyllä muualle saa kasvatettua. Siinä sitten jököttää ja odotaa sadetta.

Tutuille Eestiläisille terveisiä, ei täällä suomessa nälässä tarvitse olla. Minäkin otin mukaani Tallinnasta tuollaiset pihvit, perunat, salaatit. Siis oikeastaan kaikki mitä tässä lautasella on. Mukana Eestiläinen kokki joka osaa valmistaa ruoat vaativaan makuuni. Että hyvä ruoka täällä suomessa on. Yksinkertaisesti, made in Finland, valmistettu suomessa.

Mutta sitten tuli aika lähteä, syöksyin tuonne joukkoon jaloon.

Näinä päivinä nämä risteily laivat tekevät tilin. Täpötäysiä, vaikkei ulkomaan turisteja paljon näykään kaupungilla.

Silta oli kiinni, mutta kyllä se avataan aikataulun mukaan.

Mitä, purjevene purje ylhäällä sillan pielessä odottamassa. Veteli navakassa tuulessa luovia hermostuneena eestaas. Tuo etummainen veti kyllä koneella, vaikka keulassa purje.

Siitä se veti aukosta läpi. Ei silti, olen minäkin siitä joskus purjeella läpi tempaissut. Tahtoo vain kovemmalla tuulella syke nousta, kun yrittää keulaa sovittaa tuohon aukkoon.

Ihmisiä paljon liikkeellä.

Yksi pariskunta meloi tuollaisella soppalaudalla tuonne Tallinnan suuntaan. Asiahan ei minulle kuulu, mutta en voinut olla katsomatta. Miten tuo vasemmanpuoleinen nuo housut on noin jalkaansa tempaissut. En minä osaisi kyllä noin kulkea. Vähän kuin että tempaisee huopahatun päähän niin syvälle että se vääntää omistajalleen hörökorvat. Sekä sen huopahatun yläosaan nousee patti ylöspäin, vähän kuin Pekka Puupäällä. No ehkä tuohonkin tottuu…

Kiva kaupunkihan Tallinna on, mutta ei sinne asumaan jäädä. Tässä muuten erikoinen arkkitehdin tekemä ratkaisu. Lyödään vanhaan taloon päälle pilvenpiirtäjä.

Aamulla aikaisin heräsin, nostin kytkintä. Kerroin jo eilen satamakapteenille että lähden eteenpäin, tulen takaisin kun tulen. Tämä että soita, tervetuloa.

Aallonmurtajan aukosta avautuu maailma. Jos on purjevene on mahdollisuus lähteä vaikka maapallon toiselle puolelle. Sitä mahdollisuutta ei tarvitse käyttää, mutta se mahdollisuus on hyvä olla. Sellaisen mahdollisuuden haltijana voi elää haluamallaan tavalla. Voi lähteä tai olla lähtemättä. Jos ei ole purjevenettä niin voi vain haaveilla lähtevänsä.

Taakse jää Tallinna, on aika lähteä uusiin seikkailuihin.

Minä käänsin tuon vauhtinuolen eteenpäin ja sitten mentiin. Eihän tässä vehkeessä ole kuin yksi vaihde eteen ja yksi vaihde taakse. Mutta kyllä tälläkin pääsee näkymättömiin.

Minä mennä junnasin, laivat veti ohitse ja muutaman tunnin jälkeen tulivat takaisin. Samat laivat, uudet matkustajat seljässä.

Tällainen lentävä hollantilainen veti ohitse. Sillä oli vissiinkin tuulipilotti ohjaamassa. Se kääntyili 90 astetta eestaas moneen kertaan. Näytti välillä että vetää oikealta ohtise, sitten taan näytti että vasemmalta. Lopuksi meni vasemmalta. Kunnes kohte otti sen 45 asteen käännöksen, jatkoi sitä kurssia joka näytti suunnilleen Porkkalaan ja sinne häipyi. Miksiköhän se sitten minua seurasi muutaman tunnin, eikä Tallinnasta jo ottanut sitä kurssia.

Oudon reittivalinnan teki myös tämä SIlja Serenade. Se läksi Tallinnasta Aegnan jälkeen koillisen puolen väylälle. Ohitti minut oikealta, vasta reittijako kaistalla otti suunnan Helsinkiin. Täytyisi joskus huvikseen selvittää, mikä jippo se on.

Tuuli tyyntyi hetkeksi, ja kääntyi vähän.

Purjetta peliin, Kubota huilaamaan.

Ohi tuon Isosaaren Peninniemen.

Useita purjeita edessä. Jos Eestissä näkyy monia purjeita, siellä on kilpailut. Täällä vetelevät ihan omaksi huvikseen eestaas, ei tarvi kilpailla.

Puikkelehdin saarten välistä, eksytän merivartijat kannoilta. Eihän minulla mitään sinänsä salattavaa ole, mutta ihan vain huvikseni. Saavat etsiä, mihinkä se nyt taas meni. Tuosta Jänissaaren oikealta puolelta, siihen merkitty 8,5 metriä vettä. Siinä on minun oma väylä.

On laitettu aallokon teko kielto.

Ei se kielto mitään auta, vetävät niin että veneet laiturille hyppäävät.

Mutta minä olen saapunut esi-isien maahan, vanhaan maahan…

Aurinkoinen aamu, tuulee satama altaassa niin että paatti keinuu. Ei ryskää köysiä vasten vaan maininki keinuttaa, herätyskellokin kaatui yöllä pöydällä.

Lähdin taas vetämään rattaalla, oikein nuoruuden innolla. Venäjää puhuvat kalamiehet olivat ongella, joku aina jonkun salakan saa.

Pohjoistuulet ajavat tuollaista mutaa Piritan uimarannalle, tai shittaa se taitaa olla. Traktori kerää kasaan ja auto vie pois.

Minä katsoin että sotalaivan värinen ja Eestin sotalippu perässä laiva on Piritan huoltoasemalla. Minä lähdin haastattelemaan kaitseväen miehiä. Kysyin että mikäs sotalaiva tämä on? En ole ennen nähnyt, koska tämä on hommattu? Tämä on nimeltään Risto, näitä on pari kappaletta tilattu Baltic Workboatsilta, Saarenmaalta.

Äijät tankkivat laivaa, kysyin että eikö merivoimilla ole omaa tankkauspaikkaa? Vähän häpeissään olivat, ei ole omaa. Meidän pitää huoltoasemalla tankata. Toivottavasti kriisitilanteissa ei piritasta nafta lopu.

Ei saanut tuhatta litraa tankittua, mittari ei pyörähdä ympäri. Joutuvat aina aloittamaan alusta. Kysyin että kai teillä sentään on firman luottokortti, ettei tarvitse itse maksaa? On kuulemma.

Minä jatkoin matkaa, joku oli rattaansa jättänyt tähän suihkulähteeseen. Onkohan vedenpitävä?

Kävin katsomassa onko turistit palanneet? Olihan niitä jokunen, suurin osa puhui englantia turisteista.

Osa puhui kyllä ihan selvää suomeakin.

Saavuin tänne Vapauden aukiolle. On seinälle laitettu banderolli valmiiksi. Elokuun 20 päivänä itsenäisyyden palauttamisesta on kulunut 30 vuotta.

Vilkaisin tätä vapauden sammasta ja sain kimmokkeen. Minäpä lähden miehitysmuseoon vierailulle. Minä olen aika monessa baltian maassa käynyt paikallisissa miehitysmuseoissa, täälläkin olen joskus käynyt.

Talossa on lasiseinät, kuulemma museo kestää päivänvalon.

Mitä ihmettä, museo on vaihtanut nimensä, se on Vabamu.

Kiertelin ja katselin.

Tulin tulokseen että vapautta pitää saada lisää. Otin rattaan ja lähdin tällaisia helpompia reittejä vetämään vapaana kuin taivaanlintu.

Mutta siinäpä kirkko jossa en ole käynyt.

Läksin kirkkoon katsomaan.

Panin kynttilän palamaan.

Katselin kun seinällä vapauttaja piti saarnaa.

Yhdessä nurkassa oli munkki rahalippaan kanssa. Kun tälle antoi rahan, tämä antoi öylätin kastaen sen tuollaisesta valkoisesta purkista ottamaansa aineeseen. Tähän en lähtenyt mukaan.

Viru katu ja Viru hotelli.

Sekä Hobujaama katu. Hobujaama on hevos asema suomeksi.

Kauas on niitä ajoista edetty. Ei ole hevos asemia täällä enään.

Hevosia on autoissa ehkä liiaksikin, tässä suomalaisten tyylin näyte….

Ei ollut purjehtimispäivä tänään, ei väkisin.

Heti aamusta otin rynnäkköpyöräni ja lähdin rynnäkköön. Kohti Paljassaarta

Paljassaarihan ei ole saari vaan poolsaar, eli niemi. Siellä pohjoisteunalla on luonnonsuojelu alue, siellä ei ole tullut käytyä. On aina niin kiire, nyt ei ole kiire. Voin tehdä mitä haluan. Joten jatkan kohti Paljassaarta.

Pelgurannan ja põhja tallinnan kautta.

Paljassaare sataman ohitse kohti Paljassaarta.

Luonnonsuojelu alueen rajan vieressä on tämä Katariinan laituri. Sen pituus on nykyjään 300 metriä, valmistuessaan se on 500 metriä pitkä. Se oli tarkoitus rakentaa 2,5 kilometriä pitkäksi, jäi kesken, Eesti itsenäistyi.

Mitä, puomi edessä? Sekös minua pidättelee, senkään takia että tuo merkki on moottori ajoneuvojen kielto. Fillarilla saa likkua tuolla.

Kivoja pikkuteitä pitkin rattaalla.

Taas tällainen neuvostoliiton aikainen rajavalvonta asema.

Tätä rakennelmaa olen monta kertaa katsellut mereltä, nyt sain aikaiseksi käydä vieressä. Paljassaaren pohjoiskärjessä. Näkyy laivoihin ja veneisiin tallinnaan tullessa oikealla.

Monessa kohtaa rannat oli aidattu piikkilangalla, taas jotain nõukka ajan rakennelmia.

Umpeen kasvanut merenlahti, kerran hakivat luvan ja kävivät villisikoja ampumassa. Kun ensimmäisen näkivät ja ampuivat, läksi 100 karkuun juoksemaan. Minä en nähnyt yhtään sikaa.

Kannatti käydä.

Pyyhkäisin Põhjatallinnan suuntaan. Tällainen tolkuttoman suuri autotalli osuuskunta tuli vastaan.

Portilla vartija pysäytti ja sanoi venäjäksi pumaska. Minä drusba Dimidri ja viittoilin eteenpäin, tämä ymmärsi että olen ystäväni Dimidrin luo menossa ja laski sisään. Täälläpäin ei oikein eestillä pärjää, suomea ei kannata kokeillakaan.

Näitä pellistä tehtyjä neuvostoliiton aikaisia garaazeja on pitkin entistä neuvostoliittoa paljon.

Tässä kombinaatissa niitä oli satoja, useita satoja.

Laivaston katua kohti Koplia.

No mikäs mielenkiintoinen tuo on? Heti katsomaan.

No mutta sehän on Eesti vabariigi suojeluksessa oleva geodiitillinen piste. Alhaalla vain betonirauta pitää pystyssä.

Vanha neuvostoliiton aikainen diesel veturi, vielä toimii ja liikkuu.

Saavuin Koplin linjoille.

Nämä rakennukset ovat 1900 luvun alusta, sielä on ollut kirjava seurakunta. Historia on pitkä.

Monet palaneet kun kodittomat asustelleet.

Uusi aika on jo lähellä, täällä on tolkuton rakennusbuumi. Vierastyöläiset Ukrainasta ja Valkovenäjältä ovat työssä.

Hurautin vielä tänne Kopli kadun loppuun. Tuo rakennus on merenkulku oppilaitos.

Alunpitäen se on ollut venäjän balti laivatelakan tehtaan päähuone. Rakennettu 1913. Komea pytinki on.

Oli aika kääntyä paluumatkalle nälkä ja jano alkoi vaivata. Aamulla vain cappucino aamupalaksi.

Tiesin kyllä mihin suunnistaa, Meidän Gruusia kahvilaan.

Sanoin dievuskalle että tahdon Borjomin ja hartso keiton. Kun naishenkilö on tiskin takana tämä on aina dievuska, tyttö. Ei niin vanhaa mummoa ole ketä ei tytöksi kutsuttaisi silloin.

Hyvä soppa, taas jaksaa.

Piritassa näin tälläisen reppumatkaajan. Keekoili nurmikolla uimahoususillaan.

Tuollainen Rotaksin moottori, jossa kiinni ropelli. Alapuolella pensakannu. Tuossa vieressä spinaakkeri valmiina lähtöön. Odotin että olisi tempaissut taivaalle, mutta äijä vain keekoili. Olikohan se edes toimiva peli, vai joku replica?

Vai olikohan sillä järjen ääni, voi spinaakkeri vähän lepattaa tuulessa. Päivän saldo rattaalla 55km…

Ei huvita purjehdus, ajan rattaalla aamulenkillä.

Fillari saa kyytiä. Kohta pitäisi vaihtaa hammasrattaita ja ketjuja, alkavat kulumaan.

Ohi tämän Russalka muistomerkin.

Tänne vanhaan satamaan oli ilmestynyt jälleen yksityinen kruisilaiva. Nimeltä Dr No. Dr No oli James Bond elokuva vuodelta 1962. Nähtävästi omistaja on James Bond fani.

Yllättävän paljon antenneja tarvitsee tuollainen laiva. Taisi olla 9 piiskaa, tutkat ja kupolit päälle.

Uudessa risteilijä satamassa oli pari risteilijää möllöttämässä möljällä.

Yksi ihmislastissa seilasi korsteenit sauhuten vielä joukon jatkoksi.

Risteilymatkustajia viedään busseilla pitkin ja poikin. Tässä oli muutama bussi tuonut lastin Lennusataman merimuseoon tutustumaan.

Nämä varmaan ovat toisesta laivasta tulleet. Tässä lepuuttavat jalkaa kaupunkiin tutustumisen jälkeen. Kertovat kotona millaista on Eestissä, kyllä on näkemistä ja kokemista koko rahan edestä. Mahtavat on hivakat, norsun pään kokoiset kontit mukaan risteilylle.

Läksin vielä uudestaan sinne Patarein vankilaan, tällä kertaa museoon.

Siellä oli näyttely, kommunismi on vankila. Kaikki alkoi tästä miehestä, kehitti päässään teorian. Toiset jatkoiva eteenpäin tämän viitoittamalla tiellä.

Tie oli verinen, neuvostoliitossa tapettiin arviolta 20 miljoonaa kansalaista. Eestissä kyyditettiin ja monet jäivät sille tielleen, monet teljettiin tänne Patarein vankilaan. Silloisesta Eestin väkimäärästä noin 20 prosenttia vangittiin ja kyyditettiin siperiaan. Kaikilla eestiläisillä on sukulaisia jotka on kyyditetty.

Ylväillä iskulauseilla houkuteltiin paljastamaan kuiskuttelijat ja ei puhdasoppiset kansalaiset.

Karu selli, karuselli.

Lopuksi pääsin vankilasta ulos. Huokaisin helpotuksesta.

Otin kompassista lounaan ja aloin sotkea rattaalla auringon mukaan suunnistaen.

Baltijaama torille.

Tuollainen koppi josta saa ruokaa. Läksin sisään ja jälleen venäläinen täti tiskillä, ei eestin sanaa. Sanoin tälle tomerasti: ”Kuritša, kartoška, liepuška, salat ja kompot. Spašiba”. Täti että harašo, alkoi tapahtua.

Tulos oli se mitä halusinkin. Kanaa, perunaa salaattia, leipää ja tuollainen makea mehu. Melkein 5 euroa maksoin. Harasoo.

Takaisin Piritalle, liput liehuvat luostarin raunioiden edessä komeasti. On Pirita kaupunginosan lippu, on Tallinnan lippu ja vielä tämä Sinimustvalge, Eesti vabariigi lippu.

Tämä taas on spinaakkeri joka liehuu mastossa komeasti. Nähtävästi revennyt skuutti kulmista, kilpailun tiimellyksessä. Tuulta on vähän toistakymmentä metriä.

Ei kun yksi mies vedetään mastoon selvittämään tilannetta.

Pistämpä vielä tämän. Laittavat tuollaisia veteen, elokuussa on orc avomeripurjehtimisen mm kilpailut. Näitä on hallissa säilytetty ja kiillotettu tätä varten. Parempiosaisten veneitä, aika moni venäläisten omistamia. Gasprom ja muita sponsoreita takana.

Veneeseen on joko pantu vanha vetolaite ja vanha potkuri, tai sitten vanha vene on niin kiillotettu, ettei uudesta yhtäkkiä erota. Epäilen jälkimmäistä.

Lapset osaavat riemuita ihan optimistijollastakin, ei tarvi Gaspromia sponsoriksi. Minä olen melkein kuin lomalla, muutama tuttu suomalainen joita olen tavannut Baltiassa, sanoi kadehtivansa, kun näytän uivan kuin kala vedessä Tallinnan kesässä…

Lyönyt on lähdön hetki. Ei kun Go bussin paikallisbussiin ja keskustaan.

Kaupungilla normaali vilinä.

Pyrin tähän Lux Expressin autoon, eivät huolineet kyytiin. Sanoivat että rahasta vaikka lauletaan, se maksaa vain vähän enemmän. Mene tavallisella Luxilla.

Joka sekin odotti laiturissa, valmiina palvelukseen.

Minä vähän epäilen että se sympaattisen näköinen Lux ei olisikaan ollut niin hyvä ja mukava kuin miltä näyttää. Hienon näköinen se kyllä oli. Matka alkaa, 2,5 tuntia laadukkaassa kyydissä.

Kaupungin suljetun kadun takia piti matka aloittaa vetäisemällä pariin kertaan yli emajoen. Kyllä minä sitä katselen ilolla.

Muutaman kerran vain vilkaisin ikkunasta, joka kerralla oli tuollainen tuonenkurki, eli kattohaikara pellolla pällistelemässä. Niitä on yllättävän paljon.

Heti kohta, ennenkuin huomaakaan olen perillä. Tallinna.

Bussiasemalla nälkäiset saavat syödäkseen, tässä eteen viskattuna 4,5 euron syömiset.

Ratikkaa ja bussia käyttäen Pirita satamaan.

Vielä änkesin itseni mukaan erilaiselle excursionille. Arkkitehtiliiton järjestämälle kierrokselle tänne Patarein merilinnoitukseen, joka sen jälkeen toiminut vankilana. Vankeja on ollut tsaarin Venäjän, Eestin ensimmäisen itsenäisyyden aikaan, Neuvostoliiton aikaan sekä vielä Eestin uudesti itsenäistyessä. Mielenkiintoinen kierros.

Vankisellejä, karuja sellaisia.

Vankityrmässä kerrossänkyjä.

Näitä näkymiä katsomaan oli viimeiset hetket, näitä aletaan uusia kaupoiksi, kahviloiksi, hotellihuoneiksi, toimistoiksi ja vaikka miksi.

Joku kysyy mitä tästä oli hyötyä? Jos ei tiedä menneisyyttä, sitä miten ja miksi on tähän päädytty, ei myöskään pysty näkemään tulevaisuutta. Historiaa on hyvä tuntea ettei loputtomiin tarvi toistaa virhevalintoja.

Kiittelin opasta, tämä tiesi tämän paikan historian hyvin. Kysyin että kuinka sinä näin tarkkaan tunnet? Oli kuulemma tutkinut 25 vuotta tätä….

Kova kiire, mutta aina senverran ehtii.

Hyvissä ajoin radanvarteen odottamaan. Tarkka katse kurviin ja tarkasti kuulla, joko juna viheltää.

Sieltä jo Stadler tuleekin kurvin takaa.

Ja pyyhkäisee viheltäen ohitse.

Bussilla vielä kaupungille käymään.

Paikallisbussi yhteys toimii hyvin.

Ihan vain sen takia keskustaan, että saa Emajokea ihailla.

Vielä iltapalaa ostamaan, pienellä miehellä on kyllä vähän suuri ostokori.

Päivä pulkassa, huomenna uusipäivä…