Tämä Orissaaren satama on Illiku luodolla, mihin on tehty 50 metriä pitkä pengertie. Vanha kalasatama ja sen rakennuksia.
Näillä yrittäjillä on kyllä kovasti tarmoa, toivottavasti onnistuvat. Suunnitelmissa ruopata sataman ympärystä, nyt niin matalaa että minä jäin kiinni ja suuremmat ei pääse ollenkaan. Juttelin näiden sataman vuokralaisten kanssa ja kertoivat suunnitelmistaan ja unelmistaan. Nauroivat ettei heille voi huonommin kuin konkurssi tulla, tahdomme yrittää. Restauroivat rakennuksia ja niin edelleen. Toivon sydämmestäni että onnistuvat vaikeassa tehtävässä. Kerroin sen myös näille yrittäjille, jotka kädestä pitäen kiittivät kun kävin. Toivottivat uudestaan tervetulleeksi.
Mutta kyllähän Illiku luoto on jo nyt jotain, siellä saa syödä, juoda ja tanssia. Katsoin lokikirjasta olen täällä jo neljännen kerran.
Panin rattaan kokoon. Näkyi tulleen täällä Orissaaressa melkein 90km mittariin. Vauhtia riittää elämässä.
Tänne Orissaaren kalasatamaan sattuvat sellaiset merikarhut, joille satama etiketit ei ole se ”the juttu.”
Oli aikani lähteä Orissaaresta, satamakapteeni kävi vielä laiturilla heilauttamassa kättään. Ja katsomassa kuinka pärjäsin, kun manoveerasin sataman mudassa.
Täällä on myös pienimuotoinen camping, muutama asuntovaunu oli.
Huristin moottorilla tyhjäkäynnillä tätä matalaa Väike Väinää kohti syvempiä vesiä.
Tänne löytää suunnistamalla tätä korkeaa mastoa kohti.
Vesi lämpenee matalassa lahdessa nopeasti. Tai ei tämä alunpitäen lahti ole, tämä on salmi johon tehty pengertie.
Pääsi 4 metrin syvyyteen, tempaisin purjeen ylös.
Ja toisenkin purjeen, olin tuuliajolla.
Otin rennon matka asennon ja annoin tuulen viedä elämässä eteenpäin.
Hiiu Väinää kiertäen Muhun saarta. Hiiu Väinä, koti väinä.
Katselin karttaa ja laskeskelin, jatkanko Kihnun saarelle. Siellä olisin joskus kello 10 paikkeilla illalla, vai käännynkö Kuivastuun. Lopuksi sain päätettyä, Kuivastu.
Soitin satamakapteenille, kysyin että mitäs jos tulen. Tämä kysyi olenko kaukana? Kerroin että jos katsot ikkunasta niin näet purjeen pohjoisessa. Tule tule, houkutteli satamakapteeni.
Purjeet alas ja kohti satama allasta.
Tuosta aallonmurtajan aukosta sisään ja olen perillä.
Katselin että eipä näy satamakapteenia, mutta tämäpä tuli juosten laiturille vastaan. Yritin huutaa että älä hullu juokse, tämä parantaa vain vauhtia. Sama juttu joka kerta.
Köydet kiinni ja tämä kysyi mistä tulin ja mihin menen, ja juoksi konttoriin kirjoittamaan tietokoneelle ylös.
Lähdin talsimaan perässä konttoriin, tämä oli sillä aikaa suomenlipun hakenut ja nosti salkoon. Juteltiin niitä näitä, vastahan me eilen nähtiin kun kävin rattaan kanssa satamassa. Ei mitään uutta erikoista, mitä nyt oli saanut päähänsä varmuuden, että kiinalaiset oli laboratoriossa tehneet koronaviruksen jonka olivat laskeneet liikeelle. Siitä kuulemma koko show.
Yhtäkkiä kesken äijän teorian selityksen, kysyin että kuinka täällä haisee paska niin pahasti? Satamakapteenin kanssa katsottiin toisiamme, että kylläpäs onkin kankea paskan haisu. Se oli tuoa auto, se oli ahdettu sikoja täyteen. Siat hokasivat että ovat matkalla teurastamolle ja niillä meni maha kuralle. Kiljuivat kuin viimeistä päivää kärryssä ja haisivat.
Auto läksi pois laivaan haisemaan, satamakapteeni läksi kotiinsa ja minä jäin tyhjään satamaan illaksi katselemaan pilvien tanssia taivaalla…
