Ihmeellistä jorinaa

Aamulla näyttäytyy taivas tuollaisena. Aivan kuin olisi vuoristo taustalla. Vaan ei ole.

Siellä on se saderintama joka on tulossa. Sateita näyttää riittävän lähipäivinä. Kesä on ohitse, alan jo suunnitella toisia asioita elämässä. Mitähän se voisi olla?

Täällä onkin hienon näköisiä kaupunkipyöriä vuokralla.

Jos ei ole omaa Dahonia niin voi vuokrata tuollaisen S-marketin sovellutuksella. Ihan selvällä ruotsin kielellä.

Kävin vähän tutkimus matkalla. Katselin tätä rautatie siltaa. Siinä on näköjään ollut ennen kääntösilta ja alla laivaväylä. Tuo ylhäältä kapeampi kivitolppa, siinä on ollut se napa jonka ympäri silta on pyörinyt. Nyt on laitteet poistettu ja siltapalkit on erilaiset.

Se laakeripukki on näköjään tuotu tänne rautatieaseman luokse. Ei ole tarvinnut betoniin pultaja, ei saa vandaalit vietyä eikä kaadettua. Maalattua kyllä saavat.

Tässä vanha maantiesilta. Siinä näkyy edessä kääntösillan lukitus.

Tässä näkyy se laakeri vielä paikallaan, paljon pienempi kuin rautatiesillassa.

Kävin ihastelemassa toisten kulkuneuvoja, näyttää erehdyttävästi laiturilta tämä vene.

Täällä huoltoasemalla ei jonoa näy.

Yllättävän kallista on polttoaineet. Bensa yli 2 euroa litra, diesel vähän halvempaa. Minä taisin viimeksi polttoainetta ostaa Haapsalusta.

Vettä sataa, ei tapahdu mitään mielenkiintoista.

Olen alkanut vähän tähyillä tuonne vastarannan suuntaan…

Tuossa oli ennen tammisaaren kansallispuiston opastupa, tai joku sellainen. Nykyjään ei mikään muu kannata kuin kaljan myynti. Kaljakuppilat on syrjäyttäneet luontotuvan.

Paljon terasseja ja kaikissa paljon ihmisiä.

Kävelykadullakin, joka on täällä ollessani ollut täysin tyhjä, on nyt ihmisiä. Mitä ne siellä tekevät ei oikein selvinnyt. Tallasivat eestaas, ehkä etsivät terassia.

Haahuilen vähän eksyneenä kaupungilla. On minulla suunnitelma, jonka täyttymistä odotan.

Taas päädyin tänne, leirintäalueelle. Siellä istuvat vaunun portailla ja odottavat että jotain tapahtuisi,

Vedän fillarilla ympäriinsä, kuin turkiskettu kopissa ravaa eestaas.

Sillälailla neuroottisena poukkoilen rattaalla. Aitaan on pantu kyltti, muuten joku juoksisi aidan läpi.

Kaupoista alkaa ruoka loppumaan, rahaa olisi taskussa vielä.

Kohta alkaa lähtölaskenta…

Heräsin aamulla aikasisin, tuollainen on maisema kun luukusta katsoo.

Läksin tuonne suon laitaan katsomaan mitä tapahtuu. Mitään ei tapahdu taaskaan. Aika on pysähtynyt.

Hämähäkin seittejä joka puolella, kuin kauhukuvassa.

Täällä auringon puolella usva nousi kaislikosta. On syytä lähteä etten jää tänne ikuisiksi ajoiksi. Tämä on sitä mistä ne puhuu, autuutta. Ei sovi minulle.

Vieläkin nukkuvat nukkumatit, minä otan ja lähden.

Tuota vielä ihmettelin. Onkohan tuollainen ankkuri tuossa hyvä idea. Ehkä se näppärä astinlauta, mutta on tosi vaarallinen naapureille.

Vedin itseni tämän poijun viereen, sitten vasta tempaisin koneen käyntiin. Nukkukoon nyt oikein tosissaan nukkujat. Jos heräävät kyselevät tyhmiä, minne lähdet ja kaikkea sellaista.

Siellä ne jököttää veneissään.

Minä vedän tyynessä moottorilla kohti länttä.

Viimeinen vilkaisu reservaattiin.

Meri on hienon vihreä.

Veneitä menee eestaas, moottoriveneitä ja purjeveneitä. Ei kyllä yhtään purjetta näkynyt ylhäällä. Onkohan jossain saunakarhujen saaressa sauna palanut, ovat lähteneet evakkoon, seuraavaan saunaan. Mutta mistä nämä muut tulevat?

Minä jatkan purjehdusta. Näin tänään enemmän veneitä kuin aiemmin koko kesällä yhteensä. Aika monta kertaa tuli mentyä Saaremaan ja Pärnu väliä, useimmiten aivan yksin.

Mutta sitten alkoi näkymään lopuksi määränpää, Tammisaari.

Laiturissa paljon paikkoja tyhjänä. Sinne lähden.

Otin tuon isopurjeen pois ja levitin laiturille.

Kiersin rullalle ja tungin tuonne lazybagiin. Vieressä kulki ihmisiä, kysyivät mitä teen.

Sanoin että tuolta tulee rajuilma, on syytä ottaa purjeet alas.

Näytin kännykästä että tulossa navakkaa tuulta, se on vierassatamien saunamajurien myrsky. Purjeet vain pois niin ettei hajoa.

Tälläinen oli päivän taival…

Minä keittelen joka aamu sitä cappucinoa. Siihen pannaan tavallisesti Tere meijerin tekemää cappucino tai latte piima.

Tämän asian kanssa pitää olla tarkkana. Aamulla ei aina tahdo muistaa missä satamassa sitä ollaan, eikä edes missä maassa. En tiedä kuinka toisilla ihmisillä on, mutta minä usein mietin silmät avattuani missä maassa olen. Kyllä se kuitenkin parin sekunnin viiveen jälkeen mieleen tulee.

Nyt kun on Eestin eväät juotu, ei ole enään tere meijerin vastamyrkkyä. On suomesta ostetut purkit. Tuo suomen piimä ei sitten sovellu cappucinon joukkoon. Tulee kelvoton vatsamyrkky. Suomessa pitää valita purkki jossa lukee maito, ei piimä.

Tähän liittyen minulta on joskus kysytty, mikä on se maa jossa asun? Onko se Viro, vai onko se Eesti. Vastaushan on kyllä aika yksinkertainen. Eestlased, eli sen maan asukkaat kutsuvat sitä Eestiksi. Muualla maailmassa yleensä kutsutaan Estonia nimellä. Latvialaiset kutsuvat Igaunia nimellä ja suomen kielellä se maa on Viro. Minä kutsun sitä Eestiksi, minä miellän asuvani Eesti nimisessä maassa. Vaikka Ruotsi, ei sitä sillä nimellä kutsuta kuin suomen kielessä.

Mutta aamu on hiljainen satamassa, täällä Finlandiassa.

Salakka parvet vain hyppivät veneiden välissä, niin että vesi vaahtoaa. Alkaa olla taas virikkeet vähissä, katselin salakoiden tanssia ja tein suunnitelmia. Nostan niitä verkolla saavillisen, lähden tuonne rannalle ja savustan. Myyn jonkun euron kilo näille turisteille. Kerron että tässäpä tuoretta savustettua talous silakkaa. Ei onnistunut, salaverkkoni ovat pahasti suuri silmäisiä. Olkoon.

Olkoon.

Onkohan minussa jotain vikaa, naapurit lähtevät yksi kerrallaan pois. Vilkuttavat kyllä iloisesti, olikohan siksi kun eroon pääsevät?

Sinne häipyvät kulman taakse.

No mutta minä otan rattaan ja lähden vetämään kuin viimeistä päivää.

Välillä paistoi aurinko pilven välistä.

Sitten alkoi vettä kaataa niskaan.

Laitoin fillarin satulaan muovipussin. Tuo nahkasatula on vähän arka vedelle. Jos kastuu niin tahtoo venyä ja mennä pilalle. Persnahka kyllä kestää vaikka mitä, ei pelkää merivettäkään. Eikä ole edes pahasti venynyt, vaikka on kastunut lukemattomia kertoja. Mutta persnahka onkin elävä nahka. Tämä mistä lie puhvelin nahasta tehty satula on kuollutta nahkaa.

Kyyhötin vähän aikaa kuusen alla sadetta pidellen. Sitten ajattelin, mitäs se jos vähän kastuu ja läksin jatkamaan.

Kun tulin takaisin, oli viereeni tulleet Kalevipojad. Sini-must-valge lippu perässä. Minä ilahduin ja aloin näitä jututtamaan. Meillä oli niin intensiiviset keskustelut veneilystä. Tuossa toisella puolella suomalaiset kuulivat, kun jutustimme eestin kielellä. Kysyivät minulta englanniksi, miten minulla on suomen lippu perässä. Vastasin että olen vähän kuin suomalainen…

Heti aamulla kirmaisin metsikköön, aika kävi pitkäksi. sitten ajattelin että rattaalla on kivempi.

Otin tuon rattaan ja läksi pitkospuita törmööttämään. Kerroin tuttaville että olen ajanut ainakin 500 kilometriä tällä rattaalla tänä kesänä. No ei ollut liioittelua, myöhemmin tarkastin, olin ajanut 1144 kilometriä. Aika paljon mielestäni, mutta kohtuus ei ole riittävästi. Pitää saada uusia kokemuksia ja paikkoja.

Tälläista erilaista pöpelikköä täällä. Jos ei tietäisi niin voisi luulla olevansa jossain muualla pöpelikössä kuin täällä.

Sitten löytyi tietä alle, vauhti senkus paranee. Isompaa pykälää vain rattaaseen ja vauhti vinkuu korvissa.

Mutkaista tietä näkymättömiin. Yhden kurvin takana seisoi kauris. Meinasin alkaa sitä kuvata, se ei kauriille sopinut. Tämä ryntäsi vauhdilla metsään.

Veneilijät viihtyvät merenpäällä laiturin vieressä. Nämä vaunuilijat olivat pesiytyneet metsään, ei se meri kyllä kaukana ollut.

Täällä pöpelikössä oleskelivat vaunuilijat. Näillä on oikein kerho, ei venekerho vaan vaunukerho. Nämä olivat ojankyntäjiä, ei merenkyntäjiä. Kun joku oli reissunpäällä käynyt kertoivat ojankyntäjän juttuja toisille. Kuinka oli tiellä pahat töyssyt, että ilmaan vain vaunu hyppäsi montussa.

Veneilijät kertovat toisilleen merimies juttuja. Minäkin tykkään kertoa suurista seikkailuistani. Seikkailuistani jotka ovat olevinaan niin suuria, ainakin jos niitä vähän sopivasti suurentelee.

Nämä vaunuilijat istuu vaunun portailla ja samat naapurit koko kesän ja vuodesta toiseen. Vaunuilijat kertovat ei uusista seikkailuista maailman merillä vaan siitä kuinka istuivat koko helvatin kesän vaunun rappusilla. Toiset kuuntelevat suu ammollaan kertojan seikkailuista. Kuinka tapahtui sitä ja sitä siinä istuessa.

Minäpä päätin palata näiden veneilijöiden joukkoon, kertomaan omista seikkailustani kaikille jotka vain suostuivat kuulemaan. Oikein tyrkytin omia hienoja seikkailuitani. Esimerkiksi sitä kun tuosta kaislikon reunasta kerran meinasin purjeella lähteä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että ei taida onnistua. Kerroinkin venenaapureille, ettei onnistu. Nämä alkoivat heti yllyttämään, no yritä edes. No minähän otin veneen irti, purjeet ylös ja ajauduin sinne kaislikkoon. Nauroivat vielä suureen ääneen kun olin kaislikossa purjeveneellä. Kai ne vaunuilijat myös on yllytyshulluja, et uskalla ajaa tuosta suon silmästä yli.

Mutta veneitä läksi ja toisia tuli tilalle.

Illaksi vuokrasin saunan, ajattelin että saan näyttää kuinka kova saunamies olen. Heitin löylyä niin että tuntuu, hyvä etten sammalikkoon langennut yllytyshullu. En ymmärtänyt että häkälöylyt pitää ensin heittää kiukaalle.

Tässä muuten parin päivän jälkeä vanavedestä. Kyllä täältä reservaatistakin jossain vaiheessa pois löydetään. Niistä vaunuilijoista en ole varma, jäävät sinne istuksimaan loppuiäkseen….

Onhan täällä Lähteelässä muitakin nähtävyyksiä. Tälläinen pieni aidalla ympäröity alue.

Sitä kutsutaan Anniskelualueeksi. Kumma sana anniskelu, jotain sellaista että niinkuin vähän niinkuin annetaan, muttei oikeasti anneta. Kai se on että vähän niinkuin tipottain jaetaan.

Anniskelualuetta siirretään aina ja vanha jätetään kesannolle toipumaan.

Mutta nyt, nyt minä lähden. Köydet irti ja menoksi.

Sinne se jäi, Lähteelä.

Muutkin huomasivat reitin josta pääsee pois ja lähtivät perään.

Purje alkaa viemään, sinne mihin kokka näyttää.

Vastaan tulee monia veneitä, tässä harvinainen merkki roikkuu saalingissa. Kärkikolmio alaspäin, tarkoittaa että ajan moottorilla, vaikka purjeet ylhäällä. Noudatan moottorilla kulkevan aluksen väistämis sääntöjä. No tällä ei ole kyllä purjeitakaan ylhäällä.

Välillä kuulee että miksei tätä käytetä, on kuulemma niin vaarallista ilman. Mutta kysymys kuuluu, miten ruotsalaiset pärjää ilman tätä merkkiä? Ruotsissa sen käyttö on vapaaehtoista? Tapahtuuko ruotsissa yhteentörmäyksiä kun ei tätä käytetä? Taitaa olla taas nettiveneilijöiden kiihkoilua koko ongelma.

No mikäs se siinä vastaan tulee posottaa täydellä höyryllä? Purjevene. On siihen yksi rullapurje keulaan laitettu. Etummaisessa mastossa ei ole mitään , takimmaiseen on pantu pehmusteet. Kun on vähän puomi tiellä, niin pannaan pehmuste, ettei pää halkea kun päänsä lyö siihen.

Matkalla on tälläisiä nopeusrajoituksia ja aallokonteko kieltoja.

Eipähän se kaikkia paljon häiritse. Vetävät kuin viimeistä päivää.

Kyllä se aaltokin on ihan komea.

Tämä veti myös ihan vierestä vauhdilla, ehkä 3 metrin etäisyydeltä. Kun nappasin kuvan ja tervehdin, tämä sankari säikähti varmaan pääsevänsä uutisiin. Kaasu pois just rinnalla ja käänsi katseen toiseen suuntaan. Tämä on mielestäni suurempi ongelma kuin se kärkikolmion puuttuminen.

Mutta kuinka vaikka tälläistä väistät? Väistämisvelvollisen pitää väistää, sen toisen, väistettävän pitää säilyttää suuntansa ja nopeutensa. Jos väistettävä kääntää suunnan kohti sinua jossain väylän mutkassa 50 metrin päässä, kiire tulee hitaalla väistää.

No mutta, täällähän on reservaatti. Kurvaan sinne.

Näyttäisi olevan vapaa kohtakin vielä minulle.

Tähän minä parkkeeraan, hienojen veneiden viereen.

Ei silti, kyllä tänne vielä sopii.

Pitää totutella reservaatin sääntöihin. Täällä on tiukat käyttäytymis normit, vähän kuin merikarhuilla…

Heräsin ajoissa, katselin tätä satamaa, kyllä nyt on aika lähteä.

Vatsamyrkyn aamuannoksen ehdin hätäisesti valmistaa ja hotkaista. Sitten köydet irti ja läks. Kyllä täällä iltasella näkyi ihmisiä veneissään, nyt kaikki autiota. Kai nukkuvat.

Sinne katoaa seljän taakse Pohjoisranta.

Näistä jäänlõhkujista painan ohitse.

Tästä Nepalilaisesta temppelistä myös ohitse, olen matkalla länteen päin.

Sitten taivast aukeni. Vettä sataa aika kovasti, salamat välkyy ja taivas jyrisee.

Laivat ei sadetta eikä ukkosta pelkää.

Nyt on oikea aika testata uusia saappaitani. Vanhat oli sateella niin tolkuttoman liukkaat kannella. Näissä on purjeveneen kuva ja maksoivat 40 euroa. Onkohan paremmat?

Ei saa kullemma silitysraudalla silittää. Ei kyllä tulisi mieleenkään moinen asia.

Pohja on erikoisen näköinen. Mutta nämähän ovatkin hyvät saappaat. On kuin olisi imukupit alla kun märällä veneen kannella liikkuu. Miksen ole aiemmin ymmärtänyt? Tämä on muuten kokoa siro 45.

Vähän välillä uduttaa utua.

Siten muuttui aurinkoiseksi, matka jatkuu.

Pilvet ja ukkonen jäi taakse.

Minäpäs käännyn tänne, paikan nimi on Lähteelä.

Tuosta nappaan poijusta kiinni.

Tälläinen paikka on Lähteelä. Jokunen vene, varmaan illaksi tulee lisää.

No mutta täällähän on nähtävyyksiä. Lähden katsomaan.

Mennä jolkotan polkua pitkin nähtävyyksiä katsomaan.

Polku kulkee rannalla, meri on lähellä.

Siinä se on nähtävyys. Lintutorni, sinne minä kiipeän aina.

Kiipeän torniin ja tähyän etelän suuntaan. Yritän tihrustaa mutten näe Piritan tv tornia. Voisin kyllä kohta mennä takaisin meren taakse. Tosin tiedän kokemuksesta, viikon päästä alan siellä katsoa uusia suuntia.

MItäs ne muut nähtävyydet oli, puusauna, wc ja roskis. Saunaa en lähde katsomaan, voi olla ihmisiä saunassa.

Siinä se on roskis. Pantu betonivaluun ettei kukaan vie.

Siinä se on se kolmas nähtävyys, puucee. Ei siis wc.

Ihmisiltä on kadonnut sellaiset vanhan ajan käyttäytymis koodit. Ennen kun näki vessan ovessa tälläisen hakasen, tiesi että jos se on auki, sisällä on joku. Nyt ei voi siihen luottaa. Ei ymmärretä että se on merkki tulijalle, älä häiritse.

Jos joku vanhanaikainen, kuten minä laittaa puuceen oven haan kiinni, siitä voi päätellä ettei ketään ole sisällä. Jos ei sitten ilkeillessään joku ohimennessään telkeä asiakasta putkaan. Pieniä asioita, joita ei enään ymmärretä…

Läksin jälleen rantaa pitkin kävelemään, mitähän uutta tänään löytää elämään? Alkaa kohta elämä käydä tylsäksi täällä Helsingissä. Tosin kun avoimin silmin kulkee, näkee uusia ihmeellisiä asioita.

Sitä minä ihmettelen etten osaa kulkea juna raiteiden yli sivulle vilkaisematta. Kävelin täällä kauppatorilla ajatuksissani ja yhtäkkiä hokasin nuo kiskonpätkät. Säikähdin niitä, yritin jatkaa matkaa mutten voinut sivulle vilkaisematta. Kai se on joku neuroottinen häiriö, muiden häiriöiden lisäksi.

Kiskot näyttävät kohti tätä erikoisen näköistä tölliä. Se on kääntöpöydän vartijan koppi.

Aikoinaan oli kääntöpöydälle oma kääntäjänsä. Odotti että juna tulee ja käänsi sillan junalle. Nyt se silta käännetään keväällä laivoille ja syksyllä jalankulkijat kävelee sitä pitkin.

Tämä muistokivi on kuninkaallinen suomen tykistörykmentin muistoksi. No miten sen nyt ottaa, suomalaiset sanovat että ruotsi-suomen valtakunta ja niin edelleen. Kyllä suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa ja tykistörykmentti oli ruotsalainen.

Tässä ruotsin ajan kaleerilaiturit. Niihin rantautuivat tykkiveneet. Välillä siissä pestiin mattoja, nykyjään pidetään lauantaisin juhlia.

Kävin vähän junailemassa katsomaan vanhoja paikkoja.

Täällä oli ratapiha, siellä liikkui tavaravaunuja yötä päivää. Nyt ne kaikki on kadonneet. Tilalle on rakennettu ja lisää rakenteilla.

Täällä alikulku tunnelissa oli omituinen kyltti.

Kameravalvonta joka tallentaa poliisin. Miksi poliisi pitää tallentaa, mihin se poliisi tallennetaan? Kaikkea sitä näkee

Maalaisten talo.

Alan tuntea itseni eksyneeksi ja maalaiseksi kuin nämä maalaiset maalaisten talon seinällä.

En ole vielä kuitenkaan yhtä kaukana menneisyydestä, kuin nämä Seppo Ilmarinen ja tämä vaka vanha Väinämöinen.

Olenko minä nyt some vaikuttaja, vaikuttaako siltä? Alanko nyt tienaamaan suuret rahat? Miten tämä kuulostaa kusetukselta?

Kyllä nyt on aika nostaa kytkintä…

Olen tässä jo monta päivää odotellut sopivaa tuulta, joka veisi minut pois.

Ei ole vielä tullut, No joskus vielä tulee.

Komeaa pilveä sen sijaan lykkää. Noiden reunan alla voi olla kyllä hyvä tuuli, ainakin voimakas tuuli.

Mitenkäs se nyt oli silloin joskus armeijassa, viheltää-räjähti komento? Tuolta kyllä tulee viheltää mastoissa ja räjähtää taivaalla.

Hahaa, ammattimiehet liikkeellä. Oil Fin tuo Pohjoisrantaan polttoainetta bensa asemalle. Ilo seurata ammattimiesten toimintaa. Vauhtia on pidettävä jonkinverran ja veto päällä, että laiva tottelee peräsintä.

Siihen se tulee hienosti laituriin, ilman mitään keulapotkureita ja muita virityksiä. Laivan perä kääntyy hienosti, kun tempaisee pakin ja kierroksia reilusti. Olen monta kertaa tässä seurannut kun kokematon huviveneilijä huudattaa keulapotkuria ja tempoo eestaas ja huutaa vielä suoraa huutoa kun ei onnistu.

Kävin Halkolaiturilla ihastelemassa näitä purjelaivoja. Ne on vähän sellaisia aneemisia, pelkkiä kahvelipurjeita. Se suomen ainoa toimiva raakapurjealus Gerda on siellä Rauman Poroholmassa ravintola laivana. Raakapurjealus on hieno. No on sentään mastot ja jonkinlaiset purjeet.

Ettei ole käynyt kuin tälle Gallant laivalle, sahasivat mastot pois niin ei haittaa ajoa.

No mutta mitäs täällä on?

Kaikkea sitä on, ripsien tyvikohotus ja räätälöidyt kasvohoidot. Kuulostaa monimutkaiselta.

Se ei olekaan tavallinen kauneushoitola, siellä harrastetaan foliohattu hoitoja.

Foliohattu hoidoissa laittetaan tinapaperia hiuksiin ja siten päästään oikealle energia laineelle. Alkaa maailmankaikkeuden kaikki kusetukset paljastua. Kuinka ihmiskuntaa petetään jos jonkinlaisilla syillä, oma pää alkaa antamaan tämän hoidon jälkeen erehtymättömiä viisauksia. Ja tekee armottoman vietin alkaa niitä viirauksia jakamaan muillekin. Alkavat kuulostaa aivan kuin juuri uskoon tullut helluntalainen. Tavallinen keskustelu muuttuu mahdottomaksi.

No mutta kauppamiehet pysäyttelemässä ihmisiä, minun mielipuuhaani keskustella heidän kanssaan. Nyt nämä tarmokkaat miehet pysäyttivät minut, kysyivät onko hetki aikaa? Tahdomme tehdä tutkimusta, mikä sähköyhtiöltä ostat sähkön? Mietin sekunnin ja sanoin, Eesti gaas. Nämä katsoivat toisiaan ja tokaisivat, ei taida olla suomessa? Ei ole, ei.

Käänsivät minulle selän. Aloin kyselemään, että mitenkäs se tutkimus josta puhuitte? Ettekö kirjaakaan tietoja mihinkään? Haluatteko tarjota minulle hyvää tarjousta, tai edes irtokarkkeja?

Alkaa olla liian vähän virikkeitä elämässä, täytyy kohta keksiä jotain…

Kukka on vikaa saanut, kuihtui ja kuoli pois. Liikaa tuulta ja aurinkoa, ei sitä kestä kukkakaan.

Läksin liikkumaan, kävellen.

Kansalaissodan aikainen muistomerkki, muistomerkit on mielenkiintoisia.

Törmäsin tänne, suomen pankki. Tuttu mies oli pantu tuonne kivipaaden nokkaan istumaan.

Tuo Snellman onkin kova mies. On istunut tuossa kivipaaden nenässä sodan ajallakin. Kivipaadessa näkyy kranaatin jälkiä, ei ole äijä hellittänyt.

On kuin nuo Rahikainen, Lehto ja Määttä tuntemattomassa sotilaassa. Seistään kun on komennettu, mitäs me väistelemään.

Tuo Snellman muuten katsoo tuijottaa tätä säätytaloa. Minä ajattelin käydä katsomassa miltä se näyttää. En taida kuulua mihinkään säätyyn, koska sisään ei lasketa. Perskuta, ei väkisin. Kyllä minä hyvän mielen kanssa voin olla säädytönkin, on sitäkin joskus harrastettu. Pitäköön säätynsä.

Tuossa oli ennen asemaravintola, nyt sen on Burger King valloittanut. Nykyjään kahvit pitää ostaa R kioskista.

Laiturille olisin osannut vanhasta muistista.

Juna seisoi odottamassa laiturilla. Tai siis ei laiturilla vaan kiskoilla laiturin vieressä. Mutta miksi se oli noin kauas jätetty? Ennen ei saanut sunnuntai hesari vaunun puskinten ja laituri purkurin väliin sopia. Nyt jätetään ainakin 20 metriä rakoa.

Vihreä juna.

Juna toi tällaiseen kaupunkiin, täälläkin oli joskus tuttuja.

Pistelin menemään pitkin poikin.

Kirkkoon minua säädytöntä ei huolita, ovi on kiinni. Näin kyllä että joku liikkui sisällä, suntio yritti piileskellä, etten huomaisi.

Vanhoja museo rakennuksia.

Tänne jälleen päädyin, etsin tuttuja nimiä ja löysinkin.

Joka hautausmaalla jossa on Karjalaan jääneiden muistomerkki, on nykyjään laitettu myös linnunpönttö viereen. Saa sankarivainajat kuunnella edes linnun liverrystä.

Läksin pistelemään jalkaa toisen eteen.

Juna tuli ja otti minut mukaansa. Haluaisin joskus käyvä vähän kauempana, vaikka Siperian radalla Vladivostokiin. Vladikaskavissa olen jo käynyt, mutta se ei riitä.

Eestissäkin haluaisin käydä…