Älä pelkää

Aamulla usvaa lykkää merestä. Alkaa olla hetket lähellä.

Päätin kuitenkin käydä ensin aamulenkillä. Nämä ianikuiset purjehtijan kengät jalkaan.

Minä olen näillä kaiket kesät kävellyt. Alkaa pohjat kulua, sekä jotenkin kovaksi muuttua. On kuivalla kelillä niin tosi liukkaat veneen kannella. Täytyy vissiinkin ottaa kaapista uudet käyttöön. Kotonakin on yhdet uudet vielä varoiksi.

Etsin tällaisen junamaatin.

Ajattelin että ostan lipun ja alan etsimään uusia kokemuksia.

Ihan vain tällainen korvaava bussi. Rataosalla on kaikki henkilöjunat peruttu joulukuuhun, bussit on niiden tilalla.

Kirkonkellot alkoivat soida. Suunta sinne heti.

Ensimmäistä kertaa näen nämä ovet auki. Olen aikamonta kertaa käynyt tämän oven takana, nyt minut pakanan sisään laskevat.

Enhän minä tänne jäänyt, kävin vain ovella kääntymässä. Pappi edessä puhui väkevällä äänellä, jostain synnistä mainitsi ja katsoi samalla minua ovella. Minä nyökkäsin, että ymmärrän vihjeen ja käännyin takaisin. Suljin oven hiljaa takanani. Mutta olinpas päässyt täälläkin käymään.

Taitaa nämä Tammisaarelaiset olla kovia kyyläämään. Aika monessa talossa on tällaiset peilit, josta voi vakoilla kuka kulkee.

On se hetki elämässä, köydet irti ja menoksi. Taakse jää Tammisaari.

Edessä Eke-Marin telakka. Lähden sinne ja laitan veneen nostokuntoon. Huomenna nostetaan vene ylös.

Telakan omistaja on ostanut uuden nosturin. Tai käytetty se on. Uusi maksaa miljoonan, käytetyn saa puoleen hintaan. Ompas sporttisen näköinen nosturi.

Olen tällä Dahonilla yhteensä ajanut 8224 kilometriä. Niistä on tänä kesänän aikana kertynyt 1207 kilometriä. Veneellä tullut liikuttua1266 merimailia. Eli fillaroitu on paljon, purjehdittu vähän.

Lippu on riekaleina, tuulia on koettu. Samanlailla on tuuli tuivertanut hiuksia ja aurinko polttanut lippalakkia.

Keräilen kamppeita kasaan. Brooks:in satulan otan mukaani, talvella ajan toisella rattaalla. Satulakin on kulunut kilometrien myötä, monet housutkin on puhki persiistä. Takapuoli on niin kovaa laatunahkaa että se ei ole millänsäkään tuollaisista kilometreistä.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.