Minä keittelen joka aamu sitä cappucinoa. Siihen pannaan tavallisesti Tere meijerin tekemää cappucino tai latte piima.
Tämän asian kanssa pitää olla tarkkana. Aamulla ei aina tahdo muistaa missä satamassa sitä ollaan, eikä edes missä maassa. En tiedä kuinka toisilla ihmisillä on, mutta minä usein mietin silmät avattuani missä maassa olen. Kyllä se kuitenkin parin sekunnin viiveen jälkeen mieleen tulee.
Nyt kun on Eestin eväät juotu, ei ole enään tere meijerin vastamyrkkyä. On suomesta ostetut purkit. Tuo suomen piimä ei sitten sovellu cappucinon joukkoon. Tulee kelvoton vatsamyrkky. Suomessa pitää valita purkki jossa lukee maito, ei piimä.
Tähän liittyen minulta on joskus kysytty, mikä on se maa jossa asun? Onko se Viro, vai onko se Eesti. Vastaushan on kyllä aika yksinkertainen. Eestlased, eli sen maan asukkaat kutsuvat sitä Eestiksi. Muualla maailmassa yleensä kutsutaan Estonia nimellä. Latvialaiset kutsuvat Igaunia nimellä ja suomen kielellä se maa on Viro. Minä kutsun sitä Eestiksi, minä miellän asuvani Eesti nimisessä maassa. Vaikka Ruotsi, ei sitä sillä nimellä kutsuta kuin suomen kielessä.
Mutta aamu on hiljainen satamassa, täällä Finlandiassa.
Salakka parvet vain hyppivät veneiden välissä, niin että vesi vaahtoaa. Alkaa olla taas virikkeet vähissä, katselin salakoiden tanssia ja tein suunnitelmia. Nostan niitä verkolla saavillisen, lähden tuonne rannalle ja savustan. Myyn jonkun euron kilo näille turisteille. Kerron että tässäpä tuoretta savustettua talous silakkaa. Ei onnistunut, salaverkkoni ovat pahasti suuri silmäisiä. Olkoon.
Olkoon.
Onkohan minussa jotain vikaa, naapurit lähtevät yksi kerrallaan pois. Vilkuttavat kyllä iloisesti, olikohan siksi kun eroon pääsevät?
Sinne häipyvät kulman taakse.
No mutta minä otan rattaan ja lähden vetämään kuin viimeistä päivää.
Välillä paistoi aurinko pilven välistä.
Sitten alkoi vettä kaataa niskaan.
Laitoin fillarin satulaan muovipussin. Tuo nahkasatula on vähän arka vedelle. Jos kastuu niin tahtoo venyä ja mennä pilalle. Persnahka kyllä kestää vaikka mitä, ei pelkää merivettäkään. Eikä ole edes pahasti venynyt, vaikka on kastunut lukemattomia kertoja. Mutta persnahka onkin elävä nahka. Tämä mistä lie puhvelin nahasta tehty satula on kuollutta nahkaa.
Kyyhötin vähän aikaa kuusen alla sadetta pidellen. Sitten ajattelin, mitäs se jos vähän kastuu ja läksin jatkamaan.
Kun tulin takaisin, oli viereeni tulleet Kalevipojad. Sini-must-valge lippu perässä. Minä ilahduin ja aloin näitä jututtamaan. Meillä oli niin intensiiviset keskustelut veneilystä. Tuossa toisella puolella suomalaiset kuulivat, kun jutustimme eestin kielellä. Kysyivät minulta englanniksi, miten minulla on suomen lippu perässä. Vastasin että olen vähän kuin suomalainen…