Ihmeellistä jorinaa

Aamulla oli tuollainen ilmestynyt laituriin. Norwegian dawn.

On nuo hienoja nuo risteilyalukset.

Norwegian Dawn ottaa täydessä lastissa 2340 matkustajaa, miehistöäkin 1032. Kyllä nyt Klaipedan torikauppiaat vanhassa kaupungissa lauhaa hoosiannaa, kun risteilymatkustajat kaupunkiin saapuvat. Kyllähän tälläisiä pers’aukisia kulkureita kuljeskelee kädet taskussa, mutta nämä risteilymatkustajat ovat maksukykyistä porukkaa. Niille pitää vain osata oikeat tavarat tarjota, nämä ei sano ettei ole rahaa.

Tervetulleille vieraille näytetään parasta. Soittokunta soittamaan vieraille että viihtyvät.

Kaikkea yritetään näytille panna.

Liettuan lapasia ja meripihkaa. Miten sitä meripihkaakin voi noin paljon olla maailmassa? Eikös se ole muinaisten puiden pihkaa joka meressä on kivettynyt. Miten sitä pihkaakin niin paljon mereen on joutunut?

En sattunut turistibussien kanssa samaan aikaa tänne, oli rauhallista.

Kyllä turistit taputtivat, kun sulhanen kantoi morsiamen tämän kääntösillan yli. Jos naimisiin pitää mennä se pitää tehdä nuorena. Tuokin ylkä oli vähän jo vanhaksi käynyt tuohon hevosen leikkiin, morsiankin jo vähän tukevoitunut. Nolo jos tuohon rojahtaa kyljelleeen.

Minäpä läksin rautatietä katsomaan. Panin rattaan lukkoon pyörätelineeseen.

Tuohon tyyliin. Lukko kiertää rungon aukon ja pyörätelineen niin ettei saa pois nostettua lukkoa avaamatta. Huono lukkohan tuo on mutta hyvä lukko on vaikea mukana kuljettaa.

Ratasta ei pidä noin lukita.

Ratasta jos nosta 20 senttiä niin lukko jää ainoastaan rungon ympäri. Helppo varastaa.

Tuollainen Siemens vekotin oli asemalla. Pitäisi joku päivä käydä vähän junailemassa.

Kun tulin takaisin, se suurempi ratas oli lähtenyt. Omistajan matkaan toivottavasti.

Norwegian dawn teki lähtöä, minä läksin myös vilkuttamaan heille.

Aikamosilla touveilla on laivat kiinnitetty.

Tämän touvin ne sai kahteen mieheen kammettua pois pollarista. Mutta tuo vanhempi otti edellisessä touvissa tuon 16mm köyden joka kiinnitetty touviin, kiersi sen kämmenen ympäri ja veti siitä että sai vähän löysälle touvia ja toinen kiepautti sen mereen. Teki mieli mennä sanomaan että älä hyvä mies sitä kämmenen ympärille kiedo. Vie sinut mereen mennessään, kun et saa irti. Samoin on minulla joskun porukkaa mukana, jotka ensimmäiseksi kun köyden näkevät niin kiertävät sen ranteen ympäri. Muuten ei kuulemma pysy kädessä.

Siitä sitten panivat kolmella keulapotkurilla sellaiset pärskeet laivaa laiturista lykkäämään.

Sinne läksi ristelylaiva, luotsivene lähti perään. Kun laiva on satamasta vähänmatkan päähän päässyt, niin luotsivene ottaa luotsin mukaansa ja tuo takaisin maihin.

Satamassa olen minä ja yksi norjalainen vieraina….

Minä käyn joka aamu näitä kalastajia katsomassa. Nämä ovat kärsivällistä porukkaa., odottavat että kala tulee.

Minäpä päätin mennä tuonne lagonin toiselle puolelle. Sinne pääsee laivalla ja lippuja saa automaatista.

Vielä ei ollut ruuhka aika, mutta kyllä sinne menijöitä riittää jo aiemminkin.

Ratas tuohon odottamaan. Ei tarvitse lukita, ei sitä kukaan vie. Tulee tappelu jos huomaan jonkun muun sitä taluttavan.

Vielä juoksevat viimeiset lauttaan, tämä kulkee puolen tunnin välein.

Oikealla näkyy klaipedan satamaa, vasemmalla kuurinkynnäs.

Aika vähän rattaita on. Kivempi rattaalla on ajella kuin talsia helteessä.

Ajattelin valita tuon vasemman polun. Miesten ranta. Mitä se sitten tarkoittaakin.

Hiekkadyyneillä kasvaa mäntymetsää. Pitää kuulemma varoa ettei syty palamaan.

Tännehän minä sitten päädyin, itämeren hiekkarannalle. Kävelin rannalla 15 minuuttia.

Kuuma on kuin mikä, miksi minä tänne tulin hiekka autiomaahan?

Ei kun takaisin toiselle rannalle. Siellä on merimuseo.

Olen minä siinä merimuseossa ennenkin käynyt. Nyt vain ulkoa katselin. Tämä on mielenkiintoinen sukellusvene.

Yks liettualainen äijä rakensi sen 1968 vuonna.

Kova äijä oli tämä J Vezys.

Melkein yhtä kova kuin nämä viikingit.

Mutta mitäs tämä on? Purjelaiva Vahine. Oli Turusta tulossa ja mutkien kautta Islantiin menossa. Karibialle ja sitä rataa. Suurempia kuin nämä minun vaatimattomat seikkailuni.

Vahine läksi maailmalle, minä jäin möljälle sadetta pitelemään. Hyvää matkaa Vahine.

Sadetutka näyttää tuollaista. Miten tuollaista pitää tulkita? Ihmeellisiä sateita.

Ei täällä kuitenkaan sada, ei sinne päinkään.

Veneessä on sisällä tuon 34 astetta lämmintä, kyllä tarkenee.

Lähdin ruokaa etsimään.

Tuollainen pisti silmään. Mitä sitten lieneekään.

Ovesta meni ihmisiä sisään, minä myös.

Ei me oikein yhteistä kieltä löydetty, minä sanoin että anna minulle ruokaa, olen nälkäinen. Täti alkoi lappaamaan lautaselle. Ehdotti keittoa myös, kieltäydyin, tulee niin tuhdit annokset.

Hyvä ruoka.

Jatkoin matkaa tarkkaavaisena, mitä kaikkea tapahtuu.

Tuollainen pitäisi saada. Onpas siinä vene.

Rappiolle on vene mennyt. On kyllä erikoinen. Onkohan se neuvostoliiton peruja? Vähän luulen niin, mistä tänne amerikkalainen olisi eksynyt. Tuollainen pitäisi saada Emajõelle.

Suomenliput ja saksanliput, kaikki on pois lähteneet.

Minä olen sataman ainoa vierasvene. No mihin minä niitä suomalaisia tarvitsen? Höpöttävät ja kyselevät vaikeita. Kysyvät mihin meinaat mennä ja milloin? Mistä minä sitä etukäteen voin tietää. Minä olen purjehtija, en ennustaja.

Kesäpäivää Liettuassa….

Seven seas splendor saapui. Loistavaa.

Minä olin myös laiturilla vilkuttamassa risteilymatkustajille.

Laiva ottaa 732 matkustajaa, miehistöä on 567. Näyttää kaikki kajuutat olevan sviittejä.

Regent suite näyttää olevan 412 m2, aika hieno näyttää olevan.

Veranda sviitti näyttää olevan pienin, ainoastaan 28 neliötä. Ei sekään nyt hullun pieni ole. Vaativia ja maksukykyisiä matkustajia palvellaan. Lontoosta Tukholmaan näyttää risteily maksavan tässä Veranda sviitissä 10000 euroa. Regend sviitin saa alla 60000 euroa.

Risteilylaivoissa on aina kiinnitysköysissä nämä rottapellit. Minullakin pitäisi olla. Olin kerran Kihnun satamassa, heräsin yöllä ihme koputukseen.

Kurkkasin tuon ikkunan takaa istumalaatikkoon että mikä naputtaa. Perskuta, rotta istumalaatikossa, 10 sentin etäisyydeltä tuijottaa minua. Minulla oli muovirasia jossa oli ollut kananpalasia, rotta oli haistanut sen. Kiivennyt aisaapitkin ja hypännyt veneen kannelle, yritti saada rasiaa auki. Rottapelti pitäisi olla.

Silta kääntyi jalankulkijoille ja minä läksin kaupungille. Tai ei se itsestään käänny, se pitää kääntää.

No mutta mikäs se siellä on?

Kirkko, minähän lähden sinne.

Kirkoissa on usein kummallisia veistoksia.

Outoja tapahtumia maalattu seiniin.

Minä otin kynttilän ja pistin palamaan. Tuossa lippaassa lukee Liettuan kielellä, ”Raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa”. Kyllähän minä rahan laitoin, koska kynttilänkin otin.

No mikäs tämä on? Tämähän on Tilzes turgus. Sinne.

Vanhoja käytettyjä asioita. Tarpeellisia ja tarpeettomia.

Vaikkapa enemmän ja vähemmän ruostuneita kuulalaakereita. Mitähän niillä tekee? En minä tuollaista mihinkään laittaisi.

No mutta, siinähän minulle uusi puku. Tyyliin sopiva, tuo punainen.

Jopa tulevat ihmiset poseeraamaan, luulevat filmitähdeksi minua. Myöhemmin selvisi että luulivat sutenööriksi. Liettualaista vieraanvaraisuutta, kun turistilla näkevät kameran tahtovat näyttää parhaat puolensa. Häikäisevä hymy kyllä näillä.

Mutta minulla onkin hieno vene ja hienot vaatteet, kaikilla ei ole.

Veneessä alkaa tarjeta. Lietuvos vasara…

Ne kaksi suomalaista jotka olivat täällä, häipyivät Liepajan suuntaan täältä vallihaudasta.

Minä en lähde kulumallakaan. Minä otin ikean kassin ja sinne rattaan säilytyspussin ja lähdin vetelemään hartaudella.

Bussiasemalla paketoin rattaan säkkiin, jos bussikuski kyselee niin sanon että siinä on minun matkatavarani.

Kohta marstruut pyyhkäisi bussiasemalle.

Minä marstruutin selkään.

Ja sitten mennään. Kuskit ajavat aika rivakasti.

Kohta, reilu puolentunnin päästä olinkin Palanga kaupungissa. Olisihan tänne rattaallakin päässyt. Matkaa on 22 kilometriä ja tylsää tietä ajella autojen seassa. Marsulla bussikortilla maksaessa matka maksaa 1,6e.

Että Palangassa ollaan, pieni turistikaupunki.

Piiitkä kävelykatu vie rantaan. Tällä kadulla on hirmuinen määrä ravintoloita ja pieniä myyntikojuja.

Tänne päättyy kävelykatu. Tuossa oli ennenvanhaankin laituri, silloin siitä kulki laivoja.

Sellainen keräpäivä Palangalla.

Hiekkarantaa riittää molempiin suuntiin satoja kilometrejä.

Laiturilla silakan onkijat yrittävät.

Tämä vanhempi mies oli tuollaisella sähkömopolla liikkeellä.

Muutaman oli saanut. Kai nuo silakoita on?

Vetelin rattaalla eestaas pientä kaupunkia.

Sitten keksin, palkkaan oppaan. Sanoin oppaalle että esittele minulle kaupunkia. Minä kuuntelin, mutta kyllästyin ja käännyin toiseen suuntaan. Sinne mennä viiletti opas yksin ja höpötti mennessään niitä oppaan höpötyksiä.

Lähdin katsomaan että onko kirkko auki.

Olihan se auki. Minä olen kova poika kirkossa käymään. Varmaan katsovat että siinäpä hurskas mies. Kunnes avaa suunsa ja alkavat epäilemään, onkohan se sittenkään hurskas.

Joka tapauksessa mielenkiintoisia paikkoja.

Oli toinenkin kirkko, tämä oli ortodoksi kirkko.

Sielläpä kävin myös kynttilän sytyttämässä.

Siellä kävelykadulla oli niitä ravintoloita rivissä. Tämä sopi minulle paremmin.

Tämä oli tässä torin kulman takana.

Neito myi nälkäisille ruokaa. Olen tullut oikeaan paikkaan.

Minä sanoin että anna minulle guljashi. Neito että ota se päivän ruoka, saat sen keiton ja pääruuan halvemmalla. En minä jaksanut kaikkea edes syödä, hyvä ruoka ja varmasti 5.9 euron arvoinen. Taas jaksaa polkea rattaalla. Tai marstruutillahan misä kuljin, silti lähemmäs 30 kilometriä tuli mittariin.

Seikkailuni aikana oli tänne Old Castle satamaan rantautunut Sophia…

Klaipedan Old Castle marinan vierasliput on jotenkin omatekoisen näköisiä ja vähän kärsineitä. On puolalaisia tanskalainen ja minä. Myöhemmin kyllä tuli pari suomalaista ja yksi saksalainen vielä.

Satama on suunnilleen täysi. Paikalliset eivät ole lomalle lähteneet vaan veneet on laiturissa.

Toinen näistä suomalaisista ei nähtävästi tiennyt missä maassa ollaan. Mikä maa, mikä valuutta? Ei silti, minullakin tahtoo pää lahota, usein aamulla herätessä miettii monta sekuntia, missähän maassa ja kaupungissa minä olenkaan?

On muuten aika räyhäkkään näköisiä veneitä liettuan pojilla. Hiilikuitu mastot ja puomit. Liekkö minun veneen hinnalla saa tuollaisen puomiakaan.

Klaipeda on perustettu 1252 vuonna. Tässä niitä pyhäinjäännöksiä.

Nämä iänikuiset purjehduskengät pitää kyllä kohta vaihtaa.

Pohja aivan puhki ja sairaan liukas. Joku tosipurjehtija kertoo että näillä saa vain veneen kannella liikkua. Perskuta, kyllä nämä on maailmaa nähneet. Kyllä on kävelty ja rattaalla ajettu. Kaapissa olisi uudet, mutta en vielä ota, jos vielä tämän kesän…

Että tuosta se lähtee. Kello on yli 5 ennenkuin sain köydet irti.

Yöllä oli tullut Liettuan lippu satamaan.

Sinne jää Liepaja. Tulen vielä takaisin, toinen vaihtoehto olisi kiertää koko itämeri, en taida ennättää. Tyyntä on, mutta kyllä merellä tuulee.

Miten se meni? Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma.

Siitä vain Latvian sotalaivasta ohi.

Sama juttu joka kerta, kartta sekoaa tuon laivan rinnalla.

Kuu ja majakka oikealle tielle ohjaa.

Yöpilviä, toivottavasti.

Purjeita ylös ja sitten mennä viiletetään. Sivumyötäistä on, veneen oma tuuli kääntää tuulen sivutuuleksi.

Latvian viiri alas.

Liettuan viiri tilalle.

Sadepilvet ajavat minua takaa, saavatkohan kiinni?

Piti oikein reivi solmia välillä, hakkasi vene vikuroimaan.

Ei se ainakaan hidasta se reivi.

Sade lähenee.

Onko se sittenkään sade? Onko se jälleen trombi? Alkaa tulla allergiseksi trombeille. Toista kertaa en tahdo trombin alle jäädä, purjeet ylhäällä ei missään nimessä. Käy huonosti.

Ei se trombi ollut, eikä edes kohdalle sattunut. Minä saavun Klaipedaan.

Tuolla on rajavartiosto. Sieltä Impuls 3 kyselee kanavalla 73 että kuka siellä ja mistä tulet ja niin edelleen.

Puolalaiset on jostain syystä jääneet tähän jokeen. Maailman kehno kohta. Laivojen ja ohilkulkevien veneiden aallot heiluttavat kovasti.

Tässä on minun kohtani. Pieni liettualainen sisälläni hyräilee, olen löytänyt takaisin kotiin….

Kävin vähän rannalla seikkailemassa ja aaltoja katsomassa. Lehdessä luki että täällä oli rannalla nähty mursu pariviikkoa sitten.

Luulen että rannalla kävelijä on saanut sätkyn kun tuollainen pötköttää rannalla. Nyt se on pois mennyt, on nähtävästi suomessa.

Mursun kakkaa on kyllä jäljelle jäänyt.

Täältä rannalta voi löytää mitä tahansa. Keltaista fosforia, turistit olivat luulleet sitä meripihkaksi ja alkaneet hieroa puhtaaksi. Se syttyy palamaan eikä meinaa millään sammua. Turistit saaneet syviä palovammoja. Fosfori on neuvostoliiton ajoilta, palopommeja räjähdellyt ja fosfori levinnyt ympäriinsä.

Tässä muuten maatuska luudalla fosforia pois luutii.

Rannalla oli painikilpailuun ilmoittautuminen. Meinasin ensin mennä, sitten että en minä painia harrasta. Harrastakoon joku muu.

Kovasti vääntävät nuoret miehet, hyvä etten mennyt.

Ennenhän urheiluseuran talolla kun oli painikilpailut, piti olla musiikkia ettei pierut kuulu ja häiritse katsomista.

Tänne oli pantu suuret ämyrit, vaikka aallot ja tuuli kohisivat, ei kuulu painijoiden paukut.

Senverran on tuulta että punaiset liput rannalla liehuu.

Minä lähdin Karostaan. En päässyt kun tuo silta oli käännetty laivoille. Odottelin, ei näkynyt laivoja, muttei siltaa takaisinkaan käännetty.

Enkä päässyt tästäkää, rautatien ylittävä silta oli remontissa. Piti kaukaa kiertää. Palasin takaisin veneelle.

Nyt ne saksalaisetkin lähtivät, nyt olen ainoa asiakas. Soitin Klaipedan Old Castle marinan satamakapteenille, kysyin että jos tulen, löydämmekö minulle paikan. Tämä toivotti tervetulleeksi.

I Love Baltija…

Sääennustajat on monta päivää uhanneet vesisateilla. Sadetutka on näyttänyt että sateet loppuvat juuri ennen kuin saavuttavat Liepaja kaupungin.

Mutta nyt tuli sade perille asti. Ei sitä kauan satanut.

Vesi haihtui nopeasti käytäviltä sateen loputtua.

Sateen jälkeen aurinko paistaa, kuten aina paistaa Liepajassa.

Vieressäni olleet saksalaiset, vanhempi mies ja tämän tytär lähtivät. Kertoivat menevänsä suomeen. Toivottelin heille hyvää matkaa.

Nuo ponttoonit käyvät myös satamassa rinkiä ajelemassa.

Ei kyllä oikein tunnelmaan taida päästä tuollaisella. Jos ei sitten aja aallonmurtajan ulkopuolelle. Siellä taitaisi kyllä saada vauhdin hurmaa.

Jälleen olen satamassa yksin.

Tai onhan täällä vielä tuo saksalaisen alumiini risteilijä. Sen sätkää ja punaviiniä harrastava nainen istuu takakannella ja mies vahtii vieressä. Minä ajattelin että pitää jotain sanoa, etteivät aivan mölliksi luule. Minä tokaisin sitten mennessäni että: ”Danke schön” ja heilautin kättäni rentoon tervehdykseen. Eipä auttanut, nainen naurahti ja yski savupilvessä. Miehellä suu auki loksahti, kun minä heille näytin saksaa osaavani. Vai oliko ymmärtävinään jotain muuta…

Illalla alkoi tulla veneitä joissa saksanliput. 9kappaletta Saarepaati purjevenettä, suurin osa 38 jalkaisia. Samaan aikaan tuli vielä 2 muuta saksalaista, jotka eivät olleet kokoontumisessa. Näillä Saare yachts veneilijöillä oli kokoontumiset veneiden syntysaarella, Kuressaaressa. Satamakapteeni tuli laiturille vastaanottamaan veneitä, sanoi että tänään tulee kävijäennätys. On kuulemma hiljaista ollut, saksalaiset vähän karttaa Kaliningradin ohitusta.

Ne kaksi muuta saksalaista sattuivat muuten vain samaan aikaan.

Aamulla alkoivat kokoontujat lähteä taipaleelle.

Sinne lähtivät. Olen minäkin käynyt Saare yacth veistämöllä. Tai ei ne enään veistele kirveellä, laminoivat lasikuidusta veneet.

Kun olivat lähteneet kohtaajat, minä läksin jälleen sinne Karostaan. Siellä on uskomattoman paljon nähtävää. Tosin liian paljon suljettuja portteja ja ovia.

Oli täällä myös avattuja ovia, näissä asuu paljon ihmisiä.

Nämä ovat joskus olleet komeita taloja ja hienoja porraskäytäviä. Nyt ovat päässeet rapistumaan. Näitä taloja on kymmeniä ja kymmeniä, ei niitä saa kaikkia kunnostettua.

Paljon on myös kunnostettu, hienoja ovat.

Äijä veteli lekalla halkaisukiiloja tuollaiseen metrin paksuiseen lehmuspölliin.

Veteli oikein tosissaan moukarilla. Näki minut ja alkoi kysellä venäjäksi, mistä olen tullut. Sain selitettyä että olen Suomesta purjeveneellä. Tämä alkoi puhelimestaan näytellä valokuvia, en oikein ymmärtänyt mistäpäin ne olivat. Samassa paksu täti alkoi sättiä miestä, kun pauke kuuluu kun moukarilla täräyttää. Mies vain nauroi ja nainen käveli etteenpäin ja juputti. Minä jätin miehen töihin ja eteenpäin.

Valtavia rakennuksia, tämä on Tsaarin aikainen Karostan Maneesi.

Päädyin tänne eteläiselle aallonmurtajalle.

Ei täällä myrsky ole, olisiko 12 keskituulia. Meri on vain niin avoin, lähin ranta on ruotsin rannikko.

Kummallinen pariskunta tuossa saksalaisten alumiini risteilijässä. Kuljin siitä rattaalla ohitse, nainen istui takakannella ja veti sätkää ja joi lasista punaista viiniä. Alkoi kysellä että tulenko heille kylään? Voisivat tarjota viiniä. Minä kerroin etten juo viiniä, nainen että kaikkea juomaa on. Samassa mies tuli sisältä, sanoi minulle että hyvää päivänjatkoa ja komensi naisen laivan uumeniin.

Minä jatkan seikkailua Liepajassa, hyvin täällä menee…