Ihmeellistä jorinaa

Juhannusaattoa ei kutsuta tälläpuolella lahtea juhannusaatoksi, vaan voitonpyhäksi. Minä ihmettelin kauan mistä se nimi tulee. Kuulostaa neuvostoliiton aikaiselta pyhältä. Mutta sen tarina onkin vanhempi. Kyseessä on 1919 ratkaisutaistelu toisella puolella Eesti ja Latvia, toisella puolella saksa. Punaisten kanssa oli välit jo selvitetty keväällä aiemmin.

Tähän voitonpyhän seremoniaan kuuluu sellainen voitonpyhän tulen jakaminen. Presidentti ja paljon muita oli mukana seremoniassa Tallinnassa, jossa nämä nuoret kotkat panivat tulen palamaan.

Sitten sitä tulta jaettiin sellaisiin tötteröihin joilla tämä tuli vietiin eri maakuntiin presidentin käskyllä.

Minä satuin paikalle kun tuli tuotiin Kuressaareen, siitä tötteröstä ottivat tulen ja jakoivat kaikenmaailman öljylamppuihin ja lyhtyihin. Ihmiset veivät myös kotiinsa, en tiedä mitä tekivät.

Puheita pidettiin ja lopuksi vapaaehtoisia oli vartiossa tällä itsenäisyystaistelun muistomerkillä.

Sitten tulentuojat marssivat pois, kodukaitseliidun, eli suojeluskunnan miehiä, niiden naisosaston jäseniä. Nuoret kotkat, eli nuoret miehet, sekä kodutyttäret, eli tyttöjen osastot. Sinänsä näiden toiminta on varmastikin nuorille ihan hyvä asia. Homma on johdettua, yritetään keksiä jotain tarpeellistakin tekemistä. Pysyy ainakin pois pahanteosta ja löytää samanhenkistä yhteiseloa.

Tuo tulenkantaminen kyllä jotenkin minulle nosti hymyn, kuulostaa niin miten sanoisin, erilaiselta. Mutta toisaalta kaikenmailman olumpialais tuliakin kyllä kiikutetaan eestaas. Kyllä näille Eestiläisille itsenäisyys on pyhä asia, on kokemusta sen menettämisestä. Tuntuu silloin paljon tärkeämmältä, kun sitä ei pidä ihan itsestään selvyytenä.

Nyt on satamasta lähtenyt kohta kaikki, täällä oli 4 suomalaista purkkaria, Liettuasta sekä Latviasta. Kaikki purjeveneet on häipyneet, ainoastaan yksi Latvian moottorivene on vielä jäljellä.

Lueskelin siitä Bellingshausenin alkuperäisestä retkestä, mitä niihin kahteen laivaan oli ruokatarpeita kasattu. Hirmuinen lasti, herneitä 20,5 tonnia, 65,8 tonnia ruis ja vehnäkorppuja. Voita tonnitolkulla ja viinaa ja vahvaa viiniä melkein 4000 litraa, tupakkaa yli 200kg. Tosin viina ja tupakka loppuivat moneen kertaan, sitä saatiin matkanvarrelta lisää ostettua.

Minä kokosin myös vähän tarvikkeita lähtöä varten. Tupakkaa ei ole, kankeaa viinaa on yksi pärekopallinen hätätapauksia varten.

On tullut jälleen aika irroittaa köydet, aika alkaa virrata päälärin reunojen yli. Aika ei lopu, sitä tulee ja tulee lisää taivaan tuutista. Kunnes se pääläri on täysi ja virtaa yli. Silloin on oikea aika jatkaa matkaa. Oskari, satamakapteeni lausui, tulehan takaisin. Kun tulet niin jatkamme juttelua siitä mihin viimeksi jäätiin.

Kyllä satamakapteeni ja kulkuri hyvin pärjää, meillä ei juttu lopu kun istuksimme ja kerromme tarinaa…..

Tämä mies, Admiraali, Fabian Gottlieb von Bellingshausen, on Saaremaan suuri poika. Teki Antarktisella tutkimusmatkaa 1819-1821. Eli siitä on nyt sitten 200 vuotta.

Sen kunniaksi kaivettiin rahaa mistä vain saatiin ja ostettiin tuollainen purjelaiva. Hollannissa rakennettu 24 metrinen purjelaiva. Siihen ostettiin uudet koneet ja paljon muuta tehtiin. Se oli tosi iso projekti, kokeneita matkaamisen ja matka ammattilaisten yhteistyöllä se ponnistus onnistui. Lähtö oli Gronstdista, kuten sillä alkuperäisellä retkikunnalla. Tarkoituksena oli vähän tutkia merta ja ekosysteemiä matkalla. Matkasta tehtiin myös tv sarja, jota minäkin seurasin mielenkiinnolla. Miehistönä toimi etappi kerrallaan eri alojen ammattilaisia. Oli siellä Eestin Presidentti Kersti Kaljulaid myös miehistönä, oli etapin Argentiinasta Antarktisele. Vierailtiin eri maiden tutkimusasemilla ja kaikkea. Väkeä oli yhteensä kierroksella 100 ihmistä, joka satamassa joku lähti pois ja uusia tilalle. Oli siellä monet myös koko reissun.

Olivat Argentiinan edessä rannikolla paluumatkalla, kun mieleen kuulemma juolahti, että jos kävivi myös pohjoisjäätikön laidalla. Minä kyllä vähän luulen että ei se nyt ihan päähänpisto ollut, kyllä sitä oli mietitty jo lähtiessäkin. Se meni persiilleen kun koronavirus alkoi ahdistella, tulivat eteläamerikasta sitten Saaremaale pakolaukkaa. Laiva lähti myyntiin, mutta vaikka ottajia olisi varmasti, niin sellaisia haluajia, joilla on rahaa riittävästi on vähän.

Lueskelin jokinaika sitten, että Admiral von Bellingshausen on tuolla Roomassaaren satamassa. Otin fillarin ja läksin katsomaan. Eihän siellä ollut kuin se Katariina Jee. Satamakapteeni kertoi että se on nostettu kuiville Nasvan satamassa.

Ei kun ratas alle ja kohti Nasvaa. Siellähän on näitä venetehtaita, eli veistämöitä useampiakin. Edessä oli tehtaan portti jossa luki että asiattomilta pääsy kielletty.

Sekös minua pidättelee, mietin toimintasuunnitelman. Jos joku tulee kysymään mitä teen laivatehtaassa, vastaus on että tuo laiva on kuulemma myynnissä. Näytän lompakon reuhkaani todistukseksi asiastani.

Siinä se Admiral von Bellingshausen oli laiturissa, katselin kun mies kantoi tavaroita autosta laivaan. Esittelin itseni kohteliaasti, kerroin tulleeni katsomaan Saaremaan suuren pojan mukaan nimettyä laivaa. Kysyin että voisinko tutustua vähän laivaan? Juu, tottakai, tule vain, oli vastaus.

Se oli aika suuri, alunpitäen tehty yhden rahamiehen perheelle meriseikkailuihin. Mies joka esitteli minulle laivaa kertoi lähtevänsä pienen porukan kanssa Ruhnuun ja Riikaan purjehtimaan. Minä jatkoin matkaani, iloisella mielellä, kun olin saanut tähänkin tutustua.

Se mieskin, Amiraali von Bellingshausen tuntuu jo aivan perhetutulta, tuttavallisesti vain Fabian. Kun tuon laivan näen merellä niin tervehdin kättä heilauttaen.

Läksin takaisinpäin, kohti Kuressaarta. Alkaa Juhannuksen vietto, täällä ei olla ajasta jäljessä. Täällä ei vain lähdetä sellaisin hömpötyksiin, että kesän lyhimmän yön pakanallinen juhla siirrettäisi johonkin toiseen ajankohtaan. Kyllähän se Juhannuksen juhliminen pitää olla oikeana päivänä…

Seikkailin katselemassa kaunista Kuressaare kaupunkia. Kaupunki oli Neuvostoliiton aikana nimetty uudestaan. Kingisepp yhden kovan, (lue hullun) kommunistin mukaan. Nyt tämä on taas tällä vanhalla Kuressaare nimellä.

Hienohan tämä kaupunki on, esimerkiksi veskit on tuulella toimivat. Tässä Saaremaa veski kuvassa.

Sitten siirryin fillarointi vaiheeseen. Ei kun ratas alle ja baanalle.

Vetäisin ensin tänne Roomassaareen.

Ihan vain nähdäkseni tämän.

Toomas Nipernaadin virtuaali armastus, Katariina Jee. Tälläkertaa ei ketään ollut veneellä, usein olen kyllä eripuolilla Baltiaa kohdannut näiden kanssa.

Olihan täällä muitakin, mutta kyllä Katariina Jee on ainoa oikea.

Tässä malliksi työhevonen, Abrukan saaren yhteysalus.

Sieltä kotimatkalle ja huvikseen eestaas kaupunkia, nähtävyyksiä katsellen.

Joku suomalainen läksi Ruhnuun, pari muuta tuli tilalle. Yksi Eestiläinen moottorivene vieras on, sekä 2 kuusvarpaallista. Eli Latvialaista, Latvialaisia kutsutaan välillä 6 varpaalliseksi, syytä en tiedä. Kai siellä on 6 varpaallisia ollut.

Minä vietän lomaa, täällä Saaremaan suvi….

Sadekuuroja ja ukkosta uhkasi kaikki ilmaennustukset. Aamulla vain vähän jyrisi taivaanrannassa kun keulaköydet irroitin ja läksi toiveikkaasti kohti länttä. Kuvassa on muuten Kihnun kuuluisuus, Kihnun Jõnn, tämän jalanjälkissä kuljen.

Sinne jäi satama, pari Eestiläistä vierasta tuli moottoriveneillä, majoittuvat majataloissa.

Kihnun virve möllötti möljällä. Minä livahdin siitä ohitse.

Kunnes tällä tuli aikataulun aika täyteen ja läks, helposti se minut ohittaa.

Sinne jäi se Kihnun saari, vielä palaan takaisin.

Alussa reivin kanssa, ajattelin että jos se ukkonen kohdalle tulee. Ei tullut ja purin reivin pois.

Ohitin viimeisen turvavesipoijun, matkalla turvattomille vesille.

Matkalla aamupalaa. Ja antaa palaa vain, tuli hännässä eteenpäin. Jos ei joku tiedä miltä se näyttää kun purje oikein vie, niin tästä voi katsoa videota. Näyttää nopeutetulta filmiltä, mutta ei ole. Noin se kulkee kun tuulta on sopivasti.

Tuossa Abrukan kulmalla kun kääsin väylän suuntaan, niin samalla tuulikulma muuttui sivutuuleksi. Alkoi niin tempoilla vene, kuin pillastunut hevonen.

Olisi pitänyt reivata isopurje. Ei kun isopurje alas ja pelkällä fokalla, vauhtia riitti vieläkin 6 solmun hujakoilla. Joskus muuten kuulee termin solmua tunnissa. Minä en sellaista käytä, käyttäköön kuka haluaa snobbailla. Ymmärtämättä kuitenkaan mitä se tarkoittaa.Solmu on solmu, eli knot.

Samoin kuullut kun joku, yleensä poliitikko, kertoo että nyt on aika reivata kurssia. Mitähän sekin sitten tarkoittaa? Todennäköisesti juuri sitä mitä tuli sanottua, yritystä tehdä jotain, ilman hajuakaan, mitä tilanteessa pitäisi tehdä.

Tässä karttaa matkastani. Satamassa oli ennestään 3 suomalaista purjevenettä ja yksi Latvian moottorivene. Yritän sulautua joukkoon. Jos jaksan pitää suuni kiinni, niin sulaudunkin…

Kihnu Virve se vetää eestaas, tuo autoja ja ihmisiä.

Sitten on näitä huviveneitä. Tämä näyttää ehkä 70 luvun vehkeeltä, on pantu peräjatke että kantaa tuon 225 hevosen moottorin.

Tuollainen tahtoi rantautua viereen, vaihtelevalla menestyksellä. Tuuli liikutti sitä kylki edellä ja painoi aisaan keulan läheltä, tietäähän miten siinä käy. Peräkääntyi minun perääni vasten ja keula kohti tuota purjevenettä. Nainen huutaa keulassa ja mies ruorissa, jotain käsittämätöntä mekastusta. Mies löi kaasua koneeseen kun keula on viereistä purkkaria kohti, silloin paatti tietysti lähtee keulan suuntaan. Lopuksi pääsivät väljemmille vesille ja kokeilemaan uudestaan. Minä näytin miehelle että ota keskemmälle, kauemmaksi aisasta, ettei vauhti tökkää siihen aisaan. Keula tuli hienosti laituriin ja nainen viskasi minulle köyden, vahinko vain että sen toinen pää ei ollut missään veneessä kiinni. No minä pitelin kaiteesta, eikä se siitä olisi kyllä edes mihinkään karannutkaan.

Kysyin mieheltä, että pitäisikös tuo köysi laittaa myös veneen päästä kiinni? Tämä että nainen ei ollut näköjään laittanut kiinni. Minä että tervetuloa kuitenkin Kihnuun, meillä veneen päällikkö päättää ja ohjeistaa mitä tehdään ja kuka tekee, jos joku ei tee niinkuin on käsketty niin joutuu puhutteluun.

Minä läksin rattaan kanssa ajelemaan, pikitietä kohti horisonttia. Hienoja mastopuita kasvaa täällä.

Katselin kun vanhamies korjasi moottorisahaa, tempoi käyntiin ja kirosi. Otti toisen ja tempaisi ja kirosi. Tällä oli siinä 4 sahaa joita yritti käynnistää. Piti salaa kuvata kun ajattelin ettei tykkää kuvaamisesta.

Fillaroin tänne majakalle, kuten aina fillaroin majakoille kun vain sellaisen näen.

Kävin jälleen esittämässä ilmojen haltijoille, että kohtuullisia tuulia eikä pahaa ukonilmaa, jos vain toivoa saan.

Kyllä pontevammat ilmatoiveet majakan tornista lähtee taivaan taatoille, kuin mistään kirkon penkiltä.

Liivi lahe põhjaosa: ida- ja kirdetuul 4-9 m/s, äikese ajal on tuul puhanguline. Kohati sajab hoovihma, on äikest. Nähtavus enamasti hea.

Tuollaista lupaa riigi ilmateenindus, saapas nähdä…

Kävin kertomassa satamakapteenile että lähden purjehtimaan, tulen juhannuksen jälkeen takaisin. Maksan sitten joskus maksut. Moottorilla hurautin laiturista ulos, keula vastatuuleen ja isopurje ylös. Kone sammuksiin ja fokkaa ylös. Sillä aikaa tuuli käänsi keulan tuulesta ja mentiin. Navakassa 2 metrin tuulessa lähti vene lipumaan kohti etelää.

Sinne jäi Pärnun satama, ei yhtään vierasvenettä, enkä minäkään kyllä erityisen vieras ollut.

Täydeltä näyttää, mutta ei tuossa ekassa laiturissa ole kuin 2 purjevenettä laiturin toisella puolella, edessä yksi moottorivene.

Sitten näkyi tuollaisia hurvittelijoita, toinen veti vesiskootterilla kuin hullu, toinen oli siitä takana roikkumassa vedessä. Kai sillä oli se tarkoitus, että palokunta ja meripelastajat treenasivat pelastustöihin lähtöä.

Kerran näkyi jopa tuollainen masiina. Tatuoituja kaljupäitä vetää kovaa musiikin tahdissa juovat kaljaa. Ei ihan selvinnyt mikä tämän tarkoitus oli.

Välillä liikkui kovemmin, välillä hiljempaa.

Mutta ei luovuteta, kyllä purje vie, kun vain uskoo sen vievän.

Tuli vähän oiottua väylää, nyt oli paljon rysiä laitettu. Siinä välissä oli kymmeniä rysiä, oli vaikea löytää tilaa josta pääsee ohi. Löysin kuitenkin pois.

Aurinko paistoi niin kuumasti, kuin aina Liivinlahdella paistaa.

Kohti Kihnun saarta.

Jopa lopuksi näkyi aallonmurtaja ja sitä remontoivat masiinat.

Tänne oli tehty kunnan toimista 2 uutta laituria. Että sellaista tälläkertaa täältä tänään. Tässä plotterin käkkyrää, jos ei ole mahdollisuutta Liivinhahelle seikkailemaan, voi katsoa karttoja…

Tämä on kotikaupunkini Tartu.

Kävin vielä vähän shoppaamassa torilla.

Tulitikulla tuli grilliin.

Lihakäikäleet grilliin, koiralle kelpasi marinadi.

Kunnes tämä otti sen iänikuisen jalkapallonsa ja alkoi vahtia grillaamista.

Tuosta se lähtee.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka, vai kuinkas se meni. Jokatapauksessa odotettavissa Eestin mansikoita.

Mutta hetki oli lyönyt, oli aika kertoa koiralle että minä lähden. Tulen takaisin, luota siihen.

Siitä sitten vaan Ooppelilla läpi Eestimaan.

Laitoin lipun veneen ahteriin, satamakapteenille ja muillekin merkiksi.

Vielä oli virtaa niin paljon, että päätin lähteä kävelemään tuolle aallonmurtajalle. Yllättävän pitkälle ulottuu.

Jäät ja myrskyt on vähän hajottanut sitä. Kun jostain kulmasta kivi törröttää, niin siitä saa jää ja laine kiinni ja se on lopun alkua. Näitäkin pitää huoltaa.

Muulin, eli aallonmurtajan päässä on loisto. Se näyttää pimeässä mihin kohtaan laivalla ja veneillä tähdätään rannikolle.

Sen pituinen se…

Aamulla sain sähköpostin akkujen maahantuojalta, kertoi että lähettävät uudet akut sinne liikkeeseen josta ostin ne hajonneet. Reilu meininki, vaikka vähän vihjailivatkin että heillä on aavistus miksi ne hajosivat.

Näin tuossa satamakapteeninkin, en ollut vaivautunut etsimään, tiesin että kohtaamme. Tervehdimme toisiamme, tämä esitti kysymyksen. Tuletko suomesta, minun täytyy soittaa poliisi ja piirivalve tarkistamaan? Minä hämmästyin, että usuttaako tämä poliisit perääni. Kunnes tajusin, että tämähän lyö leikkiä. Eihän tämä vakavissaan sitä epäillyt, että suoraan suomesta ilman rajakontrollia.

Minä olen kuulemma joskus vaikea, minusta ei kuulemma aina ymmärrä, onko asia leikinlaskua vai totta. Vähän samoin on tuon satamakapteenin kanssa. Mukava mies tämä on.

Otin lipun pois ahterista, siis veneen ahterista. Se on merkki että vene seisoo yksinään, kun lippu liehuu, se on merkki että vene on miehitetty.

Hyppäsin Ooppelin selkään ja lähdin vetämään kohti Tarton kaupunkia nuoruuden innolla.

Vauhtia sen 95 mittarin mukaan, 90 rajoituksella. Dieseliä palaa 4,5L/100km. Ei paha.

Ohi Viljandin ja Võrtsjärven rantaa, Võrtsjärvi on Eestin toiseksi suurin järvi.

Tien vieressä joessa on pieni satama, ei ole tullut selvitettyä, onko tässä järvessä muitakin satamia. Varmaankin on.

Matka jatkuu, maisemat vaihtuu.

Kävin ostamassa yhden uuden akun. En tiedä milloin tulee suomeen lähdettyä uudet hakemaan, näillä vanhoilla 5 Ah akuilla ei kyllä kovin kauas pötkitä.

Piti oikein kuvata, autode hooldekodu. Ihmisten hooldekodu on sellainen vanhustentalo, tai vaivaistentalo. Sinne sellaiset ihmiset, kun ei enään yksin pärjää eikä kukaan ota luokseen asumaan. Suoraan suomennettuna tuo on autojen huolehtimis koti. Siellä korjataan autot ja myydään osat.

Sain tuollaisen akun tingittynä 60 eurolla. Kai sillä syksyyn pärjää.

Koira jotenkin alkoi rähjätä kun näki Ooppelin, epäili varmaankin että Ooppelilla kulkee epämääräistä porukkaa. Leppyi heti kun näki minut, kieri maassa ja ulisi riemusta. Istuimme pitkän aikaa koiran kanssa rappusilla kylki kyljessä. Riemu on aina molemminpuolinen ja aina yhtä suuri, molemmilla.

Heräsin aamulla aikaisin, samaan aikaan kuin posteljoonit. Postimiehet ovat Eestissä vielä arvostettuja, kantavat postin kotiin. Suomessa posti on saanut niin huonon maineen, ettei kukaan enään kehtaa kertoa olevansa postissa töissä.

Jalutasin tänne bussiaseman luokse.

Täysi tohina päällänsä.

Bussi Tallinnaan oli lähdössä, paljon ihmisiä.

Tällaiset kyltit olivat bussiaseman seinässä, näitä kaikkia toimintoja on Eu tukenut tässä bussiasemassa. Jotkut Eestiläiset voivottelevat kun Eu:lle pitää maksaa jäsenmaksuja, kyllä näistä se tulee takaisin korkoineen. Eesti katsotaan köyhäksi Eu jäseneksi, avustus näihin investointeihin on 85%, ainoastaan 15% pitää itse maksaa.

Hieno talo, tuossa oli vanha talo, Martensin talo, bussiaseman vieressä. Jättivät siitä tuon päätyseinän ja sisäänkäynnin jäljelle, kun rakensivat uuden uljaamman talon.

Oikaisin ohrapellon läpi takaisin veneelle. Soitin tuttuun autovuokraamoon ja sanoin että haluan auton. Automaattisen Ooppelin. Neito muisti minut ja sanoi että tule, minulla on Ooppeli.

Tilasin Bolt taksin viemään minut autovuokraamoon.

Ja katso, Mati tuli ja läksi viemään sinne. Laskua kertyi 3,5 euroa, annoin 4 euroa Matile. Matti oli tuttavallinen ja ystävällinen, aivan erilainen kuin kuvasta voisi arvata.

Ja katso, nyt minullakin on Ooppeli. Kaskovakuutuksen kanssa 25e päivä. En edes tinkinyt, neito muisti minut ja sanoi että ei laskuta kaskosta sitä hinnaston 10e päivässä.

Meinasin ensin että lähden Ooppeloimaan, mutta ajattelin sitten että mukavampi nukkua veneessä satamassa, kuin Ooppelissa parkkiruudussa. Ooppelilla matka joutuu vinhasti, eikä veneellä edes lähellekään jokapaikkaan pääse.

Mitähän ne poliisi ja piirivalve etsivät? Käyvät jokapäivä tuossa eestaas ajelemassa.

Kokoajanhan tuossa kulkijoita huristelee, taitaa piirivalvekin huvikseen huristella.

Kävin jälleen kaupungilla fillaroimassa.

Mansikat on tuotu maailmalta, tomaatit on eestin omad.

Takaisin tullessa katselin kun arkkitehdit on tehneet hienot suunnitelmat tähän joen rantaan. Arkkitehdit on taiteilijoita, niiden sanomaa ei saa ottaa todesta.

Tuollainen siitä sitten tuli, piti tulla satama johon tulee risteilyaluksia. Nyt siinä seisoo yksi rapistuva purjelaiva, pari luotsin venettä, sekä tuo autolautta.

Tulin takaisin veneelle ja nälissäni etsin syötävää. Olin yksipäivä ostanut pelmeenejä, kyllähän pussissa luki ihan selvällä venäjänkielellä että laitetaan jäisenä kiehuvaan veteen. En minä sitä uskonut vaan pidin jääkaapissa pussia. Vikatikki, pelmeenithän on tuollaisia vehnätaikinapalloja joissa jauhelihaa sisällä. Kun ne sulavat ne takertuvat kilon köntiksi. Yritin repiä niitä toisistaan, mutta nehän repeävät silloin.

Kyllä tuli harvinaisen kehnot pelmeenit, tuollaisia revittyjä riekaleita.

Aloitin uudestaan, aloin paistamaan kananpalasia pannulla.

Kaivoin pussukasta Gruusiasta kauppatorilta, teekauppiasmummolta ostamaani ärjyä chilijauhoa.

Viskasin chiliä ensialkuun kananpäälle ja antaa tiristä.

Laitetaan lämmitetty taco lautaselle, siihen chilillä maustettua kanaa. Päälle ruokalusikallinen murskattua chilitahnaa.

Aika vahvaa tuokin.

Otetaan hapukoorta, mieluummin Alma hapukoor.

Siitä puristetaan chilin päälle hapukoor, se hapukoor tappaa chilistä suuremman terävyyden ja silloin chiliä voi laittaa enemmänkin. Chilissä on vitamiineja, jotka pitävät vatsan kunnossa.

Sekaan vielä jääsalaatin lehtiä ja tomaattia.

Siinä se on, kanataco, runsaalla chilillä maustettuna. Tuo punainen on sitä chiliä. Kyllä minä olen hyvä kokki.

Jollakilpailut on loppu, jollailijat lähtivät kotiinsa. Latvialaiset purjehtijat myös häipyivät. Minä jäin yksin vieraslaituriin.

Täällä Pärnu, Eesti Vabariigi syntymäkaupunki. Ne muuten yrittivät sitä itsenäisyysjulistusta Tallinnassa sekä Tartossa, miehittäjät ehtivät ensiksi valloittaa nämä kaupungit. Pärnussa se onnistui, itsenäisyyden julistus.