Ihmeellistä jorinaa

Katselin jo paripäivää sitten kun kärräsivät juomaa monta kärryllistä tuohon veneeseen. Ajattelemattomuuttani sanoin ohimennessäni että näyttää suomeen lähdön elkeiltä. Katsoivat happamasti.

Eivät lähteneetkään, vaan alkoivat juopotella hillittömästi. Sellainen ihmeellinen variksen raakunta alkoi kuulua veneen istuinlaatikosta.

Minä kävin tuolla oven takana esittämässä että haluaisin uudet koodit vessaan. Satamakapteenin kesäapulainen sanoi että pitää maksaa 25 euroa. Minä että tänään illalla myöhemmin selviää että lähdenkö aamusta heti liikkeelle. Kerroin etten ole vielä mitään maksanutkaan, että mahtaako se 25 euroa riittää? Tämä että jokapäivä pitää maksaa 25 euroa, eikä millään ymmärtänyt että en ole maksanut. No läksin satamakapteenille kertomaan, ettei poika anna maksaa. Satamakapteeni että no älä maksa enempää kuin apulainen haluaa. Minä että no sopii, läksin apulaisen luokse ja annoin 25 euroa ja sanoin että olit oikeassa, lähden huomenna.

Kävin aamulla vielä tässä naisten vessassa kuvaamassa satamaa ennen lähtöä. Muutama vieras, ihme että satama pysyy pystyssä, eikä mene konkurssiin. Tai kyllä minä tiedeän, omistajalla on kyllä rahaa niin ettei siinä yksi satama tunnu missään.

Liput liehuivat salossa, ei ollut satamakapteeni antanut kuin ohjeen, nosta lippu salkoon mistä maasta vene tulee. Ei ollut sanonut että ota lippu pois kun vieras on lähtenyt. Ei täällä ruotsalaisia näkynyt ja saksalaisetkin olivat jo lähteneet.

Kuten läksin minäkin.

Taivas pilvessä, sadekuuroja lupaa päivällä.

Ilma tuntuu kylmältä, ei ole enään kuin 26 kraadia.

Saavuin tänne Vormsin kurkkuun, tuuli vastainen, koneella eteenpäin.

Tuo ropelli loki näyttää 5,53 solmua vauhtia.

Yli solmun vähemmän näyttää tämä taivaan satelliiteista koordinaatit ottava kartanlukija.

Virtaa meinaan vesi aika vauhtia salmessa.

Mietin ensin mennä DIrhamin satamaan, soitin kuitenkin sinne. Kertoivat että ei ole laitureita saatu, ehkä ensi kesänä. Päätinkin jatkaa matkaa kohti Lohusalua. Vetelin koneella vastatuuleen, kuten tuokin moottoriveneilijä veneellään.

Ohi vaan Paldiskin niemen.

Ja jopa alkoi Lohusalu näkyä.

Satamavahti mulkku seisoi rannalla ja näytti että ota tuo poiju, minusta katsoen vasenta poijua näytti. No olin poijun luona, alkoi karjua että ota toiselta puolelta. Eihän se enään onnistu, kun poijuhaat on väärällä puolella. Pakitin pois, tämä karjuu että ota se poiju ja näyttää kädellä.

Otin hänen haluamansa poijun ja ajoin veneen laiturin viereen. Aloin kiristää poijuköyttä. Tämä tolvana sai keulaköydestä kiinni ja alkoi vetää kuin hullu. Minä että älä vedä. älä vedä.

Tolvava veti veneen keulan tuon parrunen välissä olevaan betoniin kiinni ja kiristi vielä köyden niin että soi. Minä yritin kysyä, miksi vedät väkisin veneen kiinni betoniin. Tämä vain kysyy veneen nimeä. Tämä oli työnsä tehnyt mielestään hyvin.

Minä että katso nyt mitä teit. Se ei ole ensimmäinen kerta kun jossain joku puupää tahtoo auttaa. Luulee että auttaminen on että köydestä kiinni saadessaan aletaan vetää siitä kuin hullu.

Mutta mitä muuta voi teollisuus vartijalta odottaa, ihmisiä komentaa kun on kaluunat kaulassa. Muutaman sadan euron kuukausipalkalla istuu kesät talvet tuolla kopissa. 7 päivää viikossa, 24 tuntia vuorokaudessa. Näille on tärkeintä että paperiin saadaan minuutin tarkkuudella kellonaika milloin tuli milloin lähti. Kyllä on ero jos on satamakapteeni, niillä on vähintään veneenkuljettajan ajokortti, monet ovat olleet merilläkin.

No se siitä, pitää muistaa ensi kerralla. Sanon että et koske veneeseen. Seisot asennossa rannalla, kyllä minustakin tarvittaessa ääntä lähtee….

Kyllä on kuuma kesä Haapsalussa, kangastuksissa näkyy vain jääkarhuja.

Tai tämän kaupungin nimi on vaihdettu, uusi nimi on Haapsula. Asfaltikin sulaa, sekä pää ja järki pehmenevät.

Tässä kaupungin pääkatua, päättivät sitten tehdä oikein perus siivouksen.

Parturoivat kerralla koko kadun reunan puut pois. Tulee uusi ja uljas Haapsula.

Osa näistä vanhoista puista oli vieraslajeja, vaahteroita. Ehkä se oli syy uudistukseen.

Otin rattaan ja läksin vetämään oikein nuoruuden riemulla, lisää kierroksia koneeseen. Verenpainelääke vähän rajoittaa ahtopainetta, ettei äijällä turbo räjähdä tai mäntään pala reikää. Mikään muu ei rajoita vauhtia.

Vedin tätä vanhaa ratapohjaa Rohukylän suuntaan. Suoraa tietä näkymättömiin.

Tänne se tieni johti. Rohuküla, eli ruohokylä. Tsaarin venäjän entinen sotasatama.

Nyt täältä kulkee Hiiumaan laivat, sekä Vormsin lautta.

Olen täällä veneellä kerran käynyt.

Eipä täällä vieraita käy, Haapsalun ihmisten veneitä ovat.

Sekä tuollainen rytö, vanha troolari. Näkyy olevan huvirekisterissä.

Omistaja on tullut järkiinsä ja yrittää epätoivoisesti jollekin kuivanmaankapteenille myydä. Sitä en ymmärrä mitä tuollaisella tekee, ei sillä ainakaan voi veneillä.

Sama kuin ostaisi tuollaisen asuntovaunun, suunnittelisi matkaavansa sillä koko kesän. Onhan siinäkin myydään kyltti.

Tempaisin takaisinpäin, ihmetellen mikä haikara tämä on. Suomessa näkyy harmaahaikaroita usein, tälläisestä en tiedä. Ylväs lintu on.

Tämän minä tunnen, se on piilupart.

Takaisin satamaan, alkaa kyllä kohta olla aika nostaa kytkintä, arvaan…

Minä muistan kun tutustuimme, en unohda sitä koskaan. Sinä teit omaa tehtävääsi ja vartioit taloa, sinulle oli opetettu että vieraita ei portista lasketa. Sitten tulin veräjästä sisään, komensin omituisella aksentilla, ylikersantin komentoäänellä että istu. Siinä sitten katselimme toisiamme silmiin, kuka on kuka.

Seuraavassa hetkessä hyväksyit minut uudeksi isännäksesi ja istuit. Olimme kaverit siitä hetkestä lähtien. Kaksi jukuripäätä ymmärtää toisiaan ja toistensa särmiä, hyväksyy toisensa. Mielistellä ei tarvitse, riitää kun näyttää mitä ajattelee.

Viiksikarvasi olivat harmaatuneet, kuten minullakin, jos en niitä pois leikkaisi. Alkoi näyttää että voimasi vähenivät ja tuli kaikkia vikoja, kuten tullut minullekin. Koiran elämä on kuitenkin lyhyempi kuin ihmisen elo, kaikki tapahtuu nopeammin.

Aloin valmistella sinua tähän jo kevät talvella, kerroin että asia on niin, että kun elämässä ei ole enään odotettavissa hyviä aikoja, tulee lähtö. Ihmisiä voidaan pitää letkuissa ja vuodeosastolla vuosia unohdettuna, minä lupasin pyhästi, sinua en niin hylkää.

Sellainen on elämä ja sen olemus, koirakin sen ymmärtää. Ihminen ei aina ymmärrä, ajattelee liian monimutkaisesti. Enemmän ajattelee itseään kuin toista.

Minä lupasin että olen vierelläsi kun sen aika tulee. Pidän käpälästäsi kiinni ja katson silmiin kun hetki lyö. Minä en saanut pitää lupaustani, olin kaukana ja kaikki kävi niin nopeasti.

Minä en usko että koirilla on taivasta. Vaikka olisikin, en usko että viihtyisit siinä iankaikkisessa autuudessa. Uskon että olet koirien paratiisissa, siellä saa haistella uusia hajuja, sekä kenenkään kieltämättä postiljoonia haukkua sydämensä riemusta. Jalkakin taas nousee liikennemerkin juuressa komeasti.

Minä toivon että oma lähtöni joskus on yhtä armelias. Hyvästi jää Franky…

Viimane teenus

Ma mäletan kuidas me tutvusime, ma ei unusta seda kunagi. Sa tegid sinu oma tööd ja valvasid maja, sinule oli õpetadud et võõraid ei väravast sisse laseda. Ükskord ma tulin väravast sisse, hakkasin kamandama, imeliku aksentiga, ülemsergeandi käsu häälega, istu. Siin me vaatasime teine teise silmi, kes on kes.

Järgimises hetkes sa võtsid mind sinu uueks peremeheks ja istusid. Me olime sõbrad sellest hetkest. Kaks kangekaelast saa aru teine teisest ja teise iseloomust. Meelitada ei ole vaja, aitab kui näidab mida mõtleb.

Sinu vuntsid oli juba halliks läinud, sammuti kui minu, kui ma poleks neid ära lõikanud. Hakkas näidma ei sinu jõud oli juba väikseks läinud ja tuli kõike vigu, sammuti kui minule ka. Aga koera elu on lühikem kui inimise elu, kõik mõõdub ruttemi.

Hakkasin sind ette hoijatama juba kevadel, ütlesin et asjud on nii moodi, et kui elus pole enam midagi head ootada, hakkab ära saatmise hetk. Inimisi pidavad voodis tilkutuses aastaid ünustatuna, aga ma lubasin pühasti, ma ei sind niimoodi jäta.

Selline on elu ja selle tähendus, koera ka saa sellest aru. Inimine ei sellest alati saa aru, mõtleb liiga keerulisest. Rohkem mõtleb ennast kui teisi.

Ma lubasin et ma olen sinu kõrval kui se aega tuleb. Ma hoijan sinu käpast kinni ja vaatan sinu silmi kui se aega tuleb. Ma ei saanud täita minu lubadust, sest et ma olin kaugel kõik juhtus nii ruttu

Ma ei usu et koerade jaoks on taevast. Aga kui olekski, ma ei usu et sinule meeldis se igavene taeva õndsus. Ma usun et sa oled koerade paradiisis, seal sa saad nuusutada uued lõhnad ja keegi ei keelda, kui hakkad haukuma posteljoneid südame röömust. Isegi jalg tõuseb liiklusmärgi juures toredast.

Ma soovin et minu oma ära minemine oleks kunagi sama armuline. Hüvasti Frank…

Hiljainen on Kuivastu aamulla, satamakapteeni kotona, vieraat nukkuvat. Oli yhteensä 4 venettä suomenlippu perässä. Tai illalla oli 4 lippua, aamulla oli 2 venettä ottanut lipun pois, ehkä pelkäsivät merirosvoja.

Olihan täällä satamassa ihan merirosvo vene, aika rytö.

Puuvene johon oli viskattu lasikuitua pintaan kun oli vene käyttökelvottomaksi lahonnut. Siitä ei hyvä seuraa. Kölistä valui vettä, kyljissä oli halkeamia. No ei sitä ollut veteen enään uskallettu laittaakaan.

Minä läksin, ohitse tuon merirosvojen laivan. Taitaa täälläpäin olla riihitontutkin yleisempiä kuin ne merirosvot.

Taakse jää Kuivastu.

Hyvä että Saarte liinid on tuollaisen sataman rakentanut. Ei se ihan halpa ole tehdä, joku sata veneilijää kesässä käy, lisäksi vakipaikat.

Siitä tuon Tõllin perän takaa kiertäen. Tõll on eesti muinaisjuttu vägilale. Samasta muinaisjutusta on myös Piret, Leiger ja Tiiu saaneet nimensä.

Sitten mennään, tämä mekaaninen loki näytti 6 solmua.

Tämä karttaplotteri näytti gps vauhtia 6,7 solmua.

Väinämerta kohti pohjoista, Kesselaid saaren länsipuolta.

Tässä sitä mennään kello 8 aamulla.

Veli Venäläiset tuli vastaan tuollaisella revontuli paatilla. Matkalla MuhuVäinä regattaan. Kilparaaseri jos mikä.

Laivakin tuli vastaan. Laiva veteli omia väyliään, minulla oli omat suunnat.

Tuosta Kuivarahun pohjoispuolen kaivetusta ojasta vetäisin läpi.

Ennen Haapsalun lahtea tuollainen veti vastakkaiseen suuntaan, se oli piirivalve laiva.

Kohta sieltä tulikin piirivalve haastattelemaan. Oletko yksin, mistä tulet, minne menet, minne sen jälkeen suunnitelmat? Minä vastasin että Tere võimud, samat kysymykset oli jo keväällä kotona kun läksin. Nauroivat, kerroin sitten kaikki, pyysivät vielä miehistöluettelon tekemään ja katsoivat id kortinkin.

Kysyin että olenko jotenkin epäilyttävän näköinen, kun säntäsitte perään? Ei kuulemma, muutenvain. Sanoin että suomenlippu kerää piirivalven miehiä kuin hunaja meiläisiä. Sanoivat että vähemmän suomalaisia tarkistavat kuin eestiläisiä.

Voimat sai haluamansa tiedot ja läksivät. Toivottivat hyvää lomaa. Minä ettei ole lomaa eikä vapaata, tätä samaa joka päivä. Minä toivotin heille työn riemua. Nauroivat iloisesti.

Sinne olen matkalla, Haapsalu kaupunki.

Soitin merivartioiden jälkeen satamakapteenille, sanoi että laita vene mihin vain haluat.

Tuollainen jälki veteen jää…

Liput liehuvat aamulla, se on merkki. Sopii lähteä.

Peruutin tuosta veneiden välistä pois.

Siihen sopii nyt paikan omistajan takaisin tulla.

Moottorilla ulos laitureiden välistä.

Tallinnan pojat oli etsimässä paikkaa, olivat yötämyöten tulleet. Nyt aamulla perillä.

Sinne jää Pärnu. Eilen tehtiin tilit selväksi satamakapteenin kanssa ja hyvästelin tuttavat, uudet ja vanhat.

Vieno tuuli vei kohti Pärnulahtea.

Kellohan oli tässä vaiheessa jo vaikka mitä.

Tässä korjaavat aallonmurtajaa. Helpompi ja varmasti parempikin olisi kun tekisi betonista uuden ja korkeamman. Mutta eihän tuollaista 1800 luvun rakennelmaa voi hävittää.

Luotsit kävivät saattamassa laivan taipaleelle.

Vauhtia oli sopivasti, matka joutuu.

Tuuli on viistosti takaa, veneen oma vauhti tekee oman tuule ja kääntää tuota vindex nuolta eteenpäin enemmän.

Kohtasin myös vanhan tutun, Kihnu Virven. Virve, se ihminen on käsittämättömän suosittu. Ei tämän mukaan muuten tätä laivaa muuten olisi nimetty.

Välillä tuli väylän pätkä jota pitkin kuljin.

Tuuli vähän hiipui.

Ja samalla myös vauhti hiipui. Mutta eipä ole kiire.

Muutama kulkija, Kihnu Virve ja nämä. Nämä olivat Kuivastun lähellä jo.

Kuivastu alkoi näkyä, soitin satamakapteenille että jos katsot ikkunasta niin näet minut Viirlaiu suunnassa. Ilahtui ja sanoi että tule tule.

Mastoja näyttää olevan satamassa.

Tuosta aukosta sisään.

Leveää muhun murretta puhuva satamakapteeni tuli vastaan laiturille.

Sukeltajien emäalus. Kauhea viritys.

Tuossa oli paljon hienoja yksityiskohtia. Lehmän kallo mastossa ja vaikka mitä.

Mastossa merirosvolippu. Tuolla saunan luona suomalaiset puhuivat että merirosvolippu laivassa. Minä että samaa porukkaa. Täälläpäin ei ole merikarhu yhdistyksiä, laittavat sen sijaan merirosvolipun. Ei eestiläiset pelkää että ne on oikeita merirosvoja ja tappavat merenkulkijoita. En taaskaan saanut hyväksyvää nyökytystä näiltä rantatietäjiltä.

Ei vaikka yritin olla merikarhun näköinen, valitsin varastosta tämän kaikkein kuluneemman ja auringon polttaman lippalakin. Minä luulin että sillä saisin merikarhujen kunnioituksen, mutta ei. Olisi kai pitänyt olla kipparilakki päässä ja veneen kylki kiiltävämpi. Se lakinreuhka ja parransänki taisikin tehdä minusta seitsemän meren kauhun näköisen, ei merikarhun näköistä.

Mutta mitäs heistä, minä tallaan omia teitäni ja saatan jopa naurahtaa etiketille. Pitäisiköhän minunkin etsiä lehmän pääkallo vaikka veneen keulaan?

Tuollaista muuten lupaa. Yhtenä päivänä jää ennuste alle hellerajan. Sadekuuroja on muuten näyttänyt monena päivänä, ei ole kohdalle sattunut.

Aamulla oli kaikki niin rauhallista eilisen hulinan jälkeen, mutta tiedossa on että kolmas laine on tulossa. Joissain tapauksissa kolmas laine on kuulemma paha, mutta tässä tilanteessa en usko. Tänne kentälle on odotettavissa väsyneempi kolmas aalto, on toivoa että nenä pysyy pinnalla. Perse kestää merivettä kyllä, antaa tulla vaan.

Juu, selvästi on rauhallisempaa. Kuin olisi savua suitsuttanut mehiläispesään, mehiläiset rauhoittuu savusta.

Tulin siihen tulokseen että minua ei tässä tilanteessa tarvita, läksin satamaan. Aloin juttelemaan tuossa lähellä olevan veneen kimpussa olevan miehen kanssa. Selvisi että tämä on eläkkeelle jäänyt kaitseväen majuri. Meillä alkoi yhteinen jutustelu, oli paljon kerrottavaa ja kuultavaa. Istuimme useamman tunnin turinoimassa.

Minulla oli päässä tämä lippalakki jonka olin ottanut myyntitiskiltä päähäni. Majuri alkoi kysellä että mistä näin tyylikkään lakin sait? Sanoin että tule mukaan, näitä on vielä muutama jäljellä rynnäkön jälkeen. Andrei osti kaksi, sanoi että toisen vie pojalleen ja toisen pitää itse. Tuli takaisin muutaman tunnin päästä ja kysyi, onko näitä vielä? No ei ollut kuin pari valkoista. Mies oli pahoillaan, oli käynyt isäänsä tervehtimässä, näyttänyt uutta lakkia. Isä oli ottanut lakin ja sanonut iloisesti, toit minulle lakin, kiitos. Eihän Andrei kehdannut vanhalta isältään lakkia ottaa, ja sen toisen oli jo pojalleen antanut. Nyt jäi Andrei ilman lakkia, sanoin Andreille, tule syksyllä käymään luonani Tartossa, etsin sinulle lakin siihen mennessä.

Hansapäivät alkoivat hiipumaan, oli aika laittaa tavarat kasaan.

Yhtä nopeasti kuin kaikki alkoi, kaikki myös purkaantui.

Homma käy tottuneesti, kaikki tietävät mitä tehdä. Väsyneenä teltat kasaan ja loput tavarat autoon.

Karavaani lähti liikkeelle. Kaikki jälleen eri suuntiin, kohdatakseen jälleen jossain. Uudestaan ja uudestaan. Minä huokaisin helpotuksesta, kuten moni muukin. Tämä oli kovin koitos jossa olen ollut, täysi hullunmylly.

Minä jäin tyhjälle kentälle orpona seisomaan. Heilautin vielä kättä loittonevalle karavaanille.

Jäljistä näkee että karavaani on kulkenut tästä, ruoho on tallattu pölyksi. Lähdin tarpomaan lakki silmillä kohti satamaa, vähän eksyneenä.

Mutta ei hätää, suunnitelmia on, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Voihan tässä elämässä muutakin tehdä kuin Hansapäiviä viettää….

Alkoi toinen aalto, yli vuoden on toitotettu että toinen aalto on usein kovempi kuin ensimmäinen. Pitää paikkansa, muttei saa jäädä tuleen makaamaan. Toinen aalto toisena päivänä toi ihmiset jälleen Hansapäiville.

Kaikki kynnelle kykenevät on liikkeellä. Kuka milläkin keinolla.

Siitä on 2 vuotta kun oli viimeksi Hansapäivät. Kansa on kovin ärsyyntynyt kaikkiin rajoituksiin ja meninki on kuin olisi kepillä huitaissut anpiaispesää. Sen perskutarallaa surina, silmille käyvät. Kun jotain tarjosi niin riuhtaisivat kädestä ja muuta kuin ostivat. Suomalaisia oli vieläkin enemmän, vähän väliä joku niistä kehui kielitaitoani. Minä silmät pyöreänä, mikähän voisi olla syy, miksi puhun melko hyvää suomea? Joku ehdotti että isäsi tai äitisi on suomalainen. Minä että koko suku on suomalainen. Ei näille helteessä siltikään mennyt perille viesti, kysyivät että miten se on mahdollista että koko suku suomalainen ja sinä virolainen? Mitä siihen sitten enään voi sanoa? Sanoin että niin se vaan on, suomalaiset on sukujuuret.

Yksi kun saatiin torjuttua, kauppa käteen ja rahat pois, tuli heti toinen tilalle.

Naiset on hankalia asiakkaita, näille pitää kovin kehua kuinka sopii leningin väriin ja kaikkea.

Miestelle on helpompi myydä. Lyö lippalakin käteen ja sanoo että iske päähän. Jos asiakas epäröi, niin sanoo että olet melkein herrasmiehen näköinen kun päähän tempaiset lippalakin.

3 nuorta miestä oli tempaissut vähän enemmän kotiolutta. Olivat perin hilpeällä tuulella. Kaksi osti itselleen lippalakin ja kolmas kokeili. Alkoi selittää ettei sovi. Minä että miten niin ei sovi? Onhan se päässä? Tämä että malli on jotenkin epäsopiva. Minä että perskuta, pannaan sopimaan. Ne 2 jo lakin ostanutta riemastui, juu pannaan sopimaan. Kaivoivat kaverin lompsan ja sieltä rahat ja lähtivät uusiin seikkailuihin uudet lippalakit päässä.

Välillä kun vähän hellitti niin läksin kävelemään. Tästä olisin ostanut metrilakua, mutta kun ei ole kuin sinisiä ja punaisia pötköjä. Ei täällä oikein lakritsia myydä.

Tuttuja myyjiä kävin tervehtimässä. Tämän köysi ja nyöri kauppiaan kanssa usein törmätään, niitä näitä jutellaan.

Tämän Latvialaisen muki kauppiaan kanssa ei jutella, kun ei ole oikein yhteistä kieltä. Muuten vain tervehditään.

Tämän kenkämyyjän kanssa muutamat sanat vaihdetaan. Tämä myy eestissä tehtyjä nahkakenkiä. Yhden tutun miehen tapasin, tämä myi aiemmin kotiolutta hanasta, Nyt käveli vastaan, minä että terve Urmas. Tämä alkoi puhua että lopetti oluen myynnin ja on grillissä töissä. Oli kyllä vissiinkin tempaissut vähän oluttakin hanasta, kuten ennenkin. Mukava mies, mutta ei ole oikein kaikki kotona, kerran selvisi ettei osaa oikein kirjoittaa, lukea kyllä osaa.

Tuli ilta ja yritin pistää telttaa kiinni, ei siitä mitään meinannut tulla. Survuivat välistä vielä apajalle. Lopuksi sentään sain seinän kiinni ja meno rauhoittui. Läksin satamaan jossa sielläkin oli meno rauhoittunut.

Siellä oli myös tämä vene. Suomalaiset jotka olivat myös mukana Riialahden regatassa. Nämä suomalaiset voittivat kilpailun jonkun lys luokan.

Oli siellä näköjään myös Katariina Jee, illalla kuvasin. Katariina Jee oli jätetty laituriin valmiiksi Muhuväinä regattaa odottamaan. Miehistö Saaremaalla.

Nyt on kilpailu läpi, markkinat jatkuvat. Jos täälläpäin seikkailee veneellä, kannattaa katsella tiedoituksia. Ei ole hyvä idea yrittää Muhuväinä regatan ajalla samaan satamaan. Karuselli pyörii…

Purjekilpailijat nukkuivat raskaan kilpailun jälkeen aamulla vielä, minä läksin.

Karavaani oli lähtenyt liikeelle eripuolelta ja päätynyt Pärnuun, mustalaisleiri oli alkanut rakentua. Hiphuraa, alkaa tapahtua. Minä hyppäsin nuoruuden innolla karavaanin karuselliin.

Ensin on touhu vähän rauhallisempaa, tuliasemat valmistellaan huolella. Turistit ei saa päästä yllättämään, niille pitää jotain viskata eteen.

Ruoan myyjät panivat shaslikit kypsymään.

Alkoivat Pärnun Hansapäivät. Minä saan tempaista oikein sydämen pohjasta.

Sieltä sitä alkaa kansaa virrata kohti rysää. Kohta paluuta entiseen ei ole.

Kun suomalaisia sattui kohdalle, takaani kuiskattiin:”Ne on suomalaisia, niillä on rahaa. Älä laske niitä pois, älä laske, älä laske.” Kun kansa on otillaan sitä ei saa päästä hajaantumaan teltan edestä. Kuin ahvenparvi pilkillä, heti onki uudestaan pyyntiin. Sanattomaksi ei saa jäädä.

Laivasta soitettiin välillä säkkipillillä tai torvella keskiaikaista ostomusiikkia.

Kansaa velloi edestakaisin Pärnun suvessa.

Minä olin paljain jaloin, kuin keskiaikainen munkki, varpaat mustana.

Välillä kävin viereisessä kahvilassa syömässä. Perskutarallaa, shaslikkia. Melkein yhtä hyvää kuin Gruusiassa.

Vihdoin koitti ilta, heinäkuorman päällä veneelle yöpymään. Tämä on vasta alkua, karuselli pyörii 3 päivää. Pitäkää kiinni, nyt mennään eikä meinata. Jos vanhat merkit pitää paikkansa niin vauhti vain kiihtyy. Huilataan sitten haudassa, jos silloinkaan…

Päivä alkaa terveys aamupalalla. Paistettu munakas ja läski.

Linnunmuna, ei kananmuna. Piti oikein lintukirjasta katsoa minkä munan syöttivät.

Seuraavaksi päätin lähteä vähän reissun päälle. Johan sitä tuli tunteja kotona oltuakin. Hyppäsin bussiin.

Saavuin rautatieasemalle.

Juna seisoi asemalla odottamassa. Hyppäsin junaan ja juna läksi.

Juna oli Stadlerin tekemä Flirt juna.

Nimeltään tämä juna oli Linda. Eestissä on joka junalla oma nimi. Myös esim ambulanssit on nimetty ja nimi on kyljessä. Naisen nimet.

Hyppäsin seuraavalla pysäkillä alas ja vaihdoin Go firman kaupunkibussiin. Tällä pienimuotoisella reissulla sai pahimman reissunälän tyydytettyä. Matka aika kahden pysäkin välillä oli 3 minuuttia, mutta kannatti. Tästä reissusta puhutaan vielä pitkään, näin ymmärsin.

Kävelin pieniä omakotitalo katuja.

Pieni välipala ja reissun päälle.

Tällä kertaa ihan henkilöautolla.

Ja ihan itse ajaen. Se minun vakikuljettajani ajoi tuolla edessä Lux Expressillä.

Koira jäi odottamaan kun äijä lähti.

Odotti ja odotti takaisin tulevaksi.

Kunnes luovutti. Kyllä se kulkuri tulee takaisin yksi päivä. Kukaan ei tiedä milloin se päivä tulee

Kiirettä pitää, ei jouda kirjoitella. Mutta perästä kuuluu…

Eilen oli ilmestynyt tuollainen matkailuauto laiturille, suomen kilvissä. Oli varmaankin jotain tekemistä näiden kilpailijoiden kanssa jotka ovat tulossa. Ei tuohon turisteja lasketa leiriytymään.

Otin veneestä lipun pois. Tälläkertaa se on tarkoitettu lipun poisotto satamakapteenille merkiksi: ”Vahdi venettäni kun olen poissa.” Ne niuhottajat voi minun puolestani vaikka poistaa yöksi vaikka veneen nimitarrat jos siltä tuntuu.

Pistelin seljäkotti seljässä menemään. Ensin sellainen reilu etunoja, sitten ruvetaan tasapainoa etsimään pistämällä nopeaan tahtiin jalkaa toisen eteen.

Pärnu Bussijaam.

Käväisin sisällä katsomassa, muutama ihminen istui kuumassa hallissa.

Jopa tuli Lux auto laituriin.

Minulla ei ole yhtään huonoa kokemusta tästä firmasta. Olen tuhansia ja tuhansia kilometrejä istunut näissä autoissa.

Istuinkohta 25, lukee lipussa.

Osa ihmisistä tykkää seistä jonossa. Kaikille on oma kohta, ei ne ota bussiin ilman etukäteen ostettua lippua. Turha seistä jonossa, voi katsella ja taivastella ja kun jono ohi, hyppää rekeen.

Aika paljon jäi tyhjiä kohtia.

Tuossa on ilmainen kahviautomaatti, sopivan ärjyä kahvia tulee.

Jokaisella on edessä oma tietokone näyttö. Sieltä saa valita filmejä, musiikkia, internettiä, E-kirjoja. Jos ei satu omia kuulokkeita, kuski myy eurolla kuulokkeet.

Ilmastointi puhaltaa viileää ilmaa ja ammattikuljettaja kuuluttaa tervetulleeksi kolmella kielellä. Matka voi alkaa.

Tuollaisia pienempiä taajamia, joku hassu matkustaja hyppäsi pois tai tuli kyytiin.

Lainehtivia viljapeltoja. Matka joutuu.

Viljandin kaupunki, siellä vähän suurempi väen vaihto.

Emajõgi alkaa Viljandin vierestä Võrtsjärvestä. Võrtsjärvi on Eestin toiseksi suurin järvi, Peipsi on suurin. Emajõgi virtaa Tarton kaupunkiin, johon minäkin olen matkalla.

Kotikaupunkini Tarto. Tartoa pidetään Eestin kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina, mutta kelpaa tänne myös tällainen vähän kulmikas kulkurikin hyvin joukkoon.

Vaihto toiseen bussiin. Se on tällainen joukkojen kuljetus masiina, ei niin mukava, mutta tehokas.

Koira odotaa minua, se osaa näyttää toistelle elämän pienet riemut. Koira on vanha ja vähän huonossa kunnossa. Olen sille silmiin katsoen luvannut, että kun huomaan että sinulla on kipuja, en jätä sinua heitteille. Kavereille tehdään viimeinen palvelus, eikä ajatella vain omaa itseään. Koira katsoi syvälle silmiini, ei se ollut erimieltä. Ei ainakaan mitään sanonut…