Purjekilpailijat nukkuivat raskaan kilpailun jälkeen aamulla vielä, minä läksin.
Karavaani oli lähtenyt liikeelle eripuolelta ja päätynyt Pärnuun, mustalaisleiri oli alkanut rakentua. Hiphuraa, alkaa tapahtua. Minä hyppäsin nuoruuden innolla karavaanin karuselliin.
Ensin on touhu vähän rauhallisempaa, tuliasemat valmistellaan huolella. Turistit ei saa päästä yllättämään, niille pitää jotain viskata eteen.
Ruoan myyjät panivat shaslikit kypsymään.
Alkoivat Pärnun Hansapäivät. Minä saan tempaista oikein sydämen pohjasta.
Sieltä sitä alkaa kansaa virrata kohti rysää. Kohta paluuta entiseen ei ole.
Kun suomalaisia sattui kohdalle, takaani kuiskattiin:”Ne on suomalaisia, niillä on rahaa. Älä laske niitä pois, älä laske, älä laske.” Kun kansa on otillaan sitä ei saa päästä hajaantumaan teltan edestä. Kuin ahvenparvi pilkillä, heti onki uudestaan pyyntiin. Sanattomaksi ei saa jäädä.
Laivasta soitettiin välillä säkkipillillä tai torvella keskiaikaista ostomusiikkia.
Kansaa velloi edestakaisin Pärnun suvessa.
Minä olin paljain jaloin, kuin keskiaikainen munkki, varpaat mustana.
Välillä kävin viereisessä kahvilassa syömässä. Perskutarallaa, shaslikkia. Melkein yhtä hyvää kuin Gruusiassa.
Vihdoin koitti ilta, heinäkuorman päällä veneelle yöpymään. Tämä on vasta alkua, karuselli pyörii 3 päivää. Pitäkää kiinni, nyt mennään eikä meinata. Jos vanhat merkit pitää paikkansa niin vauhti vain kiihtyy. Huilataan sitten haudassa, jos silloinkaan…