Ihmeellistä jorinaa

Aamulla aikaisin haahuilin ympäriinsa, kaikki nukkuu vielä. Sitten katsoin että kello on tarpeeksi, laitoin satamakapteenille viestin että ota yhteyttä kun tulet töihin. No tämä tuli ja aloimme jutustamaan. Kuinka on talvi mennyt ja mitä on tullut tehdyksi. Sitten tämä alkoi kyselemään että kauankos aiot viipyä? Mistä minä sen voin etukäteen tietää? Pääsimme kuitenkin hyvään sopimukseen.

Tuossa on uusi hinnasto vieraille. Tutuille on omat hinnastot. Voisi melkein sanoa että persaukiset älköön vaivautuko.

Tuossa on kapteenin körtsi.

Sinne sitten vain, neidot toivotteli tervetuloa.

Ruokaakin löytyi. Roolimiehen penkki, eli perämiehen. Miksiköhän siihen penkkiin on maalattu tuollainen ihmisen pää? Nyt se pää tuijottaa perämiehen persausta kun siinä istuu. Ruoka oli hyvä, suosittelen.

Oli tullut aika nostaa jalkaa.

Tuulta on sopivasti, ilma sopiva jääkaappi lämpötila ja vesi on yli 3 astetta yli jäätymispisteen.

Sivutuuli ottaa veneeseen niin kovasti että vetää poijun upoksiin.

Ooppeliin bensaa ja silloin lähti.

Painoin kaasupedaalista löysät pois ja silloin alkaa maisema vaihtua.

Maanteillä on myös majakoita. Näistä pömpeleistä aina välillä leimahtaa merkkitulet, tietää olevansa oikealla tiellä. Sydäntä oikein lämmittää kun näkee majakan merkin, voisi ihan käydä nukkumassa majakan juurella. Merellä usein käynytkin, näiden maantiemajakoiden luona en.

Niin se matka joutuu niiden pömpeleiden kirittämänä.

Ei ole minulla koeraa, koira sai koirien paratiisiin. Luvatkaa minullekin kuula kylkeen, kun alan niin huonoksi. Vielä kuitenkaan ei ole se aika….

Ilma on kyllä hieno Piritassa. Vappukin on vietetty. Yllättävän paljon uimareita näkyi satama-altaassa. Vesi on +9.

Nuo yhdet kävi purjehtimassa, nähtävästi isopurje jäi ylös. Lopuksi saivat purjeen alas.

Ei huvittanut veneily, läksin ooppeloimaan. Se on lämpimämpää kuin veneily.

Joku tuttu kertoi että Tallinnassa tahtovat näyttää suomalaiskilpiselle autolle että kuka on kuka. Enpäs minä tiedä. Minulla on itsellä eestin kilpinen auto, saman lailla ne ajaa oli mikä numero tahansa, aina ohitse vaan. Tosin kun ajan suomessa niin suomalaiset katsoo että noin ne kaahaa eestiläiset.

Kävin vähän shoppailemassa ikävissäni.

Kävin vilkuttamassa Tarton bussille, sinne läksi Lux taipaleelle.

Bussiaseman nurkalla seisoksii välillä takseja. Rehelliset yrittäjät ovat töissä ja vetävät kuin viimeistä päivää. Ei niillä ole aikaa seisoksia.

Autot tulevat, ottavat ihmisiä kyytiin ja jättävät pois.

Nämä vain seisovat ja odottavat saalista.

Näiden hinnat on kaksinkertaiset tavalliseen taksiin. Kuljettaja on venäjää puhuva nahakatakkinen mies joka vetää sätkää. Sitten lopuksi kyyti löytyy, tarkkailematon turisti hyppää autoon. Todennäköisesti mittarikin on viritetty. Taksi käy kierroksen ja tulee takaisin samalle paikalle odottamaan saalista. Kannattaa aina katsoa mitä sivulasin hinnastossa lukee, eikä tukea näitä.

Odottelen satamakapteenia, meidän pitäisi vähän keskustella suunnitelmista. Tai ei niissä mitään keskustelemista ole, selvä peli. Kyllä minä sen tiedän vuosien kokemuksella…

Kaunis aamu, kuten aina veneellä. Jos ei sattumoisin satu myrskyä ja vesisadetta, tai räntää.

Ulkona oli jälleen miinuksella, veneessä lämmitin puhaltaa tuvan 19 asteiseksi. Kyllä se kuumemmaksikin lämmittäisi, mutta viileässä nukkuu paremmin.

Päätin ottaa rattaan ja lähteä aamulenkille. Se onkin aika kovaa pehmeässä hiekassa fillarilla ajaa.

Tänne pohjoiskärkeen vaihteeksi.

Hienon näköistä.

Sen ovat huomanneet myös Tallinnan äveriäät, rakentavat öky huviloita saareen.

Minä en ole tuohon majakkaan päässyt, pitäisi joku kerta etsiä joku jolla avaimet. Aika monessa majakassa olen kyllä käynyt.

Tästä en tiedä mikä tämä on. Ehkä johonkin sotalaivojen navigointiin liittyvä neuvostoliiton aikainen käkkyrä.

Käännyin takaisin sataman puoleen.

16 tonnia painava veturi. Sillä turisteja vedetään saarella sinne männikön kylään. Kiskoja on koko saari täynnä, mutta ne on niin huonossa kunnossa.

Veturi on päältä hino, sisältä vähän patinoitunut. Aivan kuin tehtaalta tullut neuvostoliiton aikaan.

Moottorin olivat vaihtaneet. Alkuperäinen oli niin huonoksi päässyt että helpompi laittaa toinen toimiva kone. On kuulemma jonkun Detroit 2 tahti dieselin kopio.

Oli aika jättää Naissaari. Hyvästelin Neito satamakapteenin, sanoin että tulen vielä takaisin.

Sinne jäi neito parvekkeelle vilkuttamaan, kun kulkuri läksi.

Rehvakkaasti purjeella kohti aurinkoa.

Tuollaista reittiä tänään. Jos joku ihmettelee miksi tuollainen vinkkeli Tallinnan lahdella.

Tuo on syy. Lahdella kulkee reittijakojärjestelmä, Tallinnan laivat, tai siis Suomen laivat pyyhkivät siinä eestaas ja pyyhkivät kovaa. Parempi pysyä pois tieltä, väistää.

Pirita sataman aallonmurtaja.

Köytin veneen kiinni melkei tyhjään satamaan.

Olihan siellä 3 kylähullua kulkuria minun lisäkseni. Täällä Pirita, suomenlahden parempi puoli…

Aamulla varhain tuollainen maalainen tuijotti minua. Minä tuijotin takaisin, olen kova toljottaja jos vain miehen vastusta löytyy. Ja niin maalainen lähti kohta männikköön niin että sorkat kolisivat.

Jälleen oli pakkasta yöllä, se tietää rapeata purjehduskeliä. Pitää vain huolellinen olla ettei lipeä kannelta mereen.

Että sinne jäi reservaatti, laituri tyhjänä.

Aurinko alkaa nousta, menoksi.

Raikas tuuli vie vapaille vesille.

Allit tarkenevat uida. Eipä näitä muuten kuin keväällä merkkaa.

Vesi on jo lämmennyt yli 4 asteiseksi.

Taivas on kylmä kuin ryssän helvetti.

Olin tuolla Naissaaresta luoteeseen jotain 5 mailin etäisyydellä.

Vhf radio alkoi möykkäämään ja höpöttämään. Kyselivät Eestin kielellä että purjevene siinä ja siinä kohdassa, Eesti piirivalve kutsuu. Minä vastasin eestiksi että eesti piirivalve, siin purjekas birgitta Naissaaren lähedal. Nämä huikkasivat että kiitos, teidät on tunnistettu. Ei ne sen enempää kyselleet.

Minä jatkoin taivalta.

Tuolla tutkalla ja siellä olevalla kameralla tarkkailivat.

Tuollainen kaupunki näkyi.

Kieppasin tänne piiloon.

Kävin vielä Petkan haudalla. Taputin hautakiveä, muistelin kuinka Petka painotti, että kun tulet kylään, ystävät eivät koputa ovelle vaan marssivat tupaan.

Että tuollainen koukkaus tänään….

Tuollaiset on meremeeste aamut. Tyyni ja aurinkoinen, rannoilla vielä jossain jäätä.

Purjepeitto oli kuurassa aamulla, sekä myös veneen kansi liukas.

Sisällä on lämmin veneessä, ulkona ei.

Puro sanoi puli puli, vähän oli yöllä riitteeseen vetänyt.

Tänään ei ole purjehduskeli. Vesi on sen muutaman asteista ja ilma samoin.

Kaivoin säkistä rattaan, kokeilen vieläkö on jalassa potkua.

Ainakin on joskus ollut raskas polkaisu jalka. Takakumi on aivan sileä.

Ei silti, onhan sitä tällä masiinalla poljettukin. Kovassa käytössä.

Mutkaista tietä näkymättömiin. Ei ketään ihmistä missään.

Kävin kämpingussa katsomassa onko siellä kaikkien kavereita. Ei ollut sielläkään ketään. Taivaalta kuului hanhien ääntä kun olivat muuttomatkalla.

En minäkään tänne kauaksi jää. Ennuste näyttää parempia ilmoja. Tuuli vie pois kuin höyhenen…

Ensin tarkastetaan lämmöt, kaikki on sallituissa rajoissa. Kabiinissa oli aamulla sen 19,9 astetta. Vesi oli 5,9 astetta ja taivas sen -36 astetta.

Nyt pääsin keskittymään olennaiseen, elämässä eteenpäin. Sinne jää seljän taakse vaihteeksi jälleen kerran tuo Tammisaari.

Vähän on kyllä tyyntä purjehdukseen, mutta koneella, koneella.

Reissumiehen aamupala auringossa.

Vesi alkoi väreilemään, se on merkki

Mitäs se sellainen purjehtiminen on että koneella vain mennään.

Purjetta peliin ja mennään.

Vauhdin hurmaa tavoitellaan.

Mulkvistit myös oli saanut koneensa käymään ja käyvät sitten häiritsemässä rauhallisia kulkijoita.

Sitten oli myös näitä, jotka eivät häiritse oikealla asialla olevia.

Myös lumimyrsky alkoi minua tavoitella. Paha juttu purjehtiessa.

Rannoilla vielä jäätä, ilmankos tuntuu kylmältä matkaaminen.

Mutta määrämpääni alkoi olla jo kohdalla. Reservaatti, aivan tyhjä reservaatti.

Köytin veneen laituriin ja aloin tehdä ruokaa.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Tässä on kaukovarjostimeni tallentama matkareitti. Näyttää alkaneen eteläiseltä atlantilta ja sieltä luotisuoraan Italian ja Puolan yli Suomeen. Taitaa olla Veli Venäläinen vihastunut olemisiini ja tekemisiini ja sotkee gps singnaalin minulta…

Ei minulla mitään hätää ole. Minulla on jo vene vesillä ja kesäkausi alkanut, kaikki ei ole vielä edellisvuoden seillailuista venettä talviteloille saaneet. Kyllä nyt alkaa olla siihen myöhäistä. Sitäpaitsi juhannus on 8 viikon päästä ja päivät alkaa lyhentyä ja kääntyä syksyn puolelle.

Kun näitä kulkuneuvoja on siunaantunut melkein riesaksi asti, piti ooppeli viedä Tallinnaan odottamaan. Eikun auto jonoon odottamaan.

Kohta laiva tuli ja peruutti laituriin.

Jostain syystä se iänikuinen humppa on tauonnut. Ihmiset istuvat ja tuijottavat alaviistoon.

Automiehiä kehoitetaan menemään autoon hyvissä ajoin. Jos kuski ei ole autossa alkaa hemmetin vekslailu, että toiset pääsevät ohittamaan kuljettajattoman auton. Ei jalkamiesten tarvitse 15 minuuttia ennen jonossa seistä että etteivät myöhästy. Tai siis jostain syystä tarvitsee seistä ovella.

Minä vein auton parkkihalliin odottamaan käyttöä, keskityn veneilyyn. Mutta ensin pitää päästä takaisin veneelle.

Eikun taas laivaan. Jotkut lähtevät oikein risteilylle, sitä ei ole tullut vuosiin harrastettua. Kuulostaa jotenkin päämäärättömältä. Kyllä elämässä pitää olla tarkoitus, vaikka sitten päämäärättömästi edestakaisin purjehdus. Joka sitten lopuksi voi ollakin se päämäärä ja tavoite.

Helsingistä junalla eteenpäin.

Kiitos yhteisestä matkasta VR. Kuinkahan monta kilometriä ja tuntia olen istunut junassa?

Huomenna on uusi päivä, ehkä vähän viileää.

Luntakaan ei ole enään kuin 27 senttiä tällä ilmatieteenlaitoksen virallisella sää asemalla. Jos ei tästä meiningistä saa kylähullun mainetta niin ei sitten mistään…

Talven seikkailut on ohitse, alkavat kevään seikkailut. Tai en minä paljon reissunpäälle päässyt. Mitä nyt vähän Sakartvelossa, eli Georgiassa.

Vuokrasin rivitalon ja pelasin backgammonia eläkeläisten kanssa.

Sekä kävin hyvin syömässä, nämä kaukasialaiset osaavat kyllä saslikin teon.

Leskenlehdet ilmestyivät ja alkoi haluttaa vesille.

Ostin muutamalla satasella hätäpäissäni auton, tavarat kulkee paremmin mukana.

Lähdin vetämään kuin viimeistä päivää ooppelilla kohti suomea. Eihän 500euron ooppelista tiedä milloin sen viimeiset hetket lyövät.

Jos auto hajoaa, otan avaimenperän, itse avaimen jätän virtalukkoon ja oven potkaisen lähtiessäni kiinni.

Kelit on kohdallaan.

Pesin vahalla veneen kyljen , siinähän ne kevät työt ovat.

Kaikki on valmista.

Alan seikkailijaksi, iso remmi päälle ja mentiin.

Eipä täällä Tammisaaressa ketään ole, aika hiljaista on. Alkaa veneen varustelu.

Jotkut väittää että pihlajat osaavat ennustaa talvea.

Jos on paljon pihlajanmarjoja niin tulee kova talvi. Mistähän pihlaja tietää talven laadun? Enpä oikein usko. Paremminkin pihlajan marjat kertovat syksyllä millainen kesä on ollut.

Pimeät ajat ovat tulossa, on oikea aika nostaa vene ylös.

Ensin etsitään pukki toisten pukkien joukosta.

Sitten nostetaan masto pois, sitten vene ylös että heilahtaa. Ei sitä jouda kuvaamaan, olen itse maston tyvessä kiinni. Sekä liinoja oikeaan paikkaan passaamassa.

Vene kentälle odottamaan hallin täyttymistä. Pientä huoltoa ja kaikki on valmista.

Panen lippalakin päähän ja repun selkään ja lähden maailmalle takaisin. Jokunen lentolippu on ostettu myöhäisempää käyttö varten. Että lyhyesti sanottuna: ”Hyvästi jää, kevääseen.”

Aamulla usvaa lykkää merestä. Alkaa olla hetket lähellä.

Päätin kuitenkin käydä ensin aamulenkillä. Nämä ianikuiset purjehtijan kengät jalkaan.

Minä olen näillä kaiket kesät kävellyt. Alkaa pohjat kulua, sekä jotenkin kovaksi muuttua. On kuivalla kelillä niin tosi liukkaat veneen kannella. Täytyy vissiinkin ottaa kaapista uudet käyttöön. Kotonakin on yhdet uudet vielä varoiksi.

Etsin tällaisen junamaatin.

Ajattelin että ostan lipun ja alan etsimään uusia kokemuksia.

Ihan vain tällainen korvaava bussi. Rataosalla on kaikki henkilöjunat peruttu joulukuuhun, bussit on niiden tilalla.

Kirkonkellot alkoivat soida. Suunta sinne heti.

Ensimmäistä kertaa näen nämä ovet auki. Olen aikamonta kertaa käynyt tämän oven takana, nyt minut pakanan sisään laskevat.

Enhän minä tänne jäänyt, kävin vain ovella kääntymässä. Pappi edessä puhui väkevällä äänellä, jostain synnistä mainitsi ja katsoi samalla minua ovella. Minä nyökkäsin, että ymmärrän vihjeen ja käännyin takaisin. Suljin oven hiljaa takanani. Mutta olinpas päässyt täälläkin käymään.

Taitaa nämä Tammisaarelaiset olla kovia kyyläämään. Aika monessa talossa on tällaiset peilit, josta voi vakoilla kuka kulkee.

On se hetki elämässä, köydet irti ja menoksi. Taakse jää Tammisaari.

Edessä Eke-Marin telakka. Lähden sinne ja laitan veneen nostokuntoon. Huomenna nostetaan vene ylös.

Telakan omistaja on ostanut uuden nosturin. Tai käytetty se on. Uusi maksaa miljoonan, käytetyn saa puoleen hintaan. Ompas sporttisen näköinen nosturi.

Olen tällä Dahonilla yhteensä ajanut 8224 kilometriä. Niistä on tänä kesänän aikana kertynyt 1207 kilometriä. Veneellä tullut liikuttua1266 merimailia. Eli fillaroitu on paljon, purjehdittu vähän.

Lippu on riekaleina, tuulia on koettu. Samanlailla on tuuli tuivertanut hiuksia ja aurinko polttanut lippalakkia.

Keräilen kamppeita kasaan. Brooks:in satulan otan mukaani, talvella ajan toisella rattaalla. Satulakin on kulunut kilometrien myötä, monet housutkin on puhki persiistä. Takapuoli on niin kovaa laatunahkaa että se ei ole millänsäkään tuollaisista kilometreistä.