Aamulla varhain tuollainen maalainen tuijotti minua. Minä tuijotin takaisin, olen kova toljottaja jos vain miehen vastusta löytyy. Ja niin maalainen lähti kohta männikköön niin että sorkat kolisivat.
Jälleen oli pakkasta yöllä, se tietää rapeata purjehduskeliä. Pitää vain huolellinen olla ettei lipeä kannelta mereen.
Että sinne jäi reservaatti, laituri tyhjänä.
Aurinko alkaa nousta, menoksi.
Raikas tuuli vie vapaille vesille.
Allit tarkenevat uida. Eipä näitä muuten kuin keväällä merkkaa.
Vesi on jo lämmennyt yli 4 asteiseksi.
Taivas on kylmä kuin ryssän helvetti.
Olin tuolla Naissaaresta luoteeseen jotain 5 mailin etäisyydellä.
Vhf radio alkoi möykkäämään ja höpöttämään. Kyselivät Eestin kielellä että purjevene siinä ja siinä kohdassa, Eesti piirivalve kutsuu. Minä vastasin eestiksi että eesti piirivalve, siin purjekas birgitta Naissaaren lähedal. Nämä huikkasivat että kiitos, teidät on tunnistettu. Ei ne sen enempää kyselleet.
Minä jatkoin taivalta.
Tuolla tutkalla ja siellä olevalla kameralla tarkkailivat.
Tuollainen kaupunki näkyi.
Kieppasin tänne piiloon.
Kävin vielä Petkan haudalla. Taputin hautakiveä, muistelin kuinka Petka painotti, että kun tulet kylään, ystävät eivät koputa ovelle vaan marssivat tupaan.
Että tuollainen koukkaus tänään….