Ihmeellistä jorinaa

Aamulla aikaisin kävin Ringitee ja Turu tänava huitteilla kävelemässä. Suuri ratas on kellarissa ja pieni ratas veneellä, sitten kävellään. Siitä sain kimmokkeen, lähden Taivaskoja katsomaan.

Auto ja sillä 50 km kohti Põlva kaupunkia.

Taivaskoja matkarata.

Metsässä on polku, siellä käy paljon ihmisiä katsomassa.

Otin muutaman kuvan. Surkeita kuvia, jos näiden mukaan pitää tätä hienoa paikkaa esitellä, jää väärä kuva. Onneksi voin internetistä näpistää toisten ottamia kuvia.

Oikeassa valaistuksessa paikka pääsee kunniaansa. Se on tuollaista hiekkakiveä. Se on muodostunut Devoni kaudella. Eli suomeksi siluuri kauden lopulta, kivihiilikauden alkuun. Sellainen 60 miljoonan vuoden ajanjakso.

Eesti oli silloin toisen näköinen paikka ja sijaitsi silloin päiväntasaajalla.

Historia ja geologia ovat mielenkiintoisia. Tuo on ollut pyhä paikka muinais eestiläisille…

Niin minä sitten jõutsin kotiin. Ei tämä Operailin voimanpesä erityisesti liity siihen, mitä nyt oli esteenä vähänaikaa.

Kotona ne tavalliset kotityöt.

Hautausmaalla käydään aina katsomassa onko tuttuja kuollut. Eipä ollut.

Omenoita lykkää niin että meinaa oksat katketa. Siinä tärkeimmät

Aamulenkille rattaalla, kaikki nukkuu, koko Kuressaari nukkuu.

Ratas nielee kilometrejä kiivaaseen tahtiin.

Vaihteeksi tänne. Kilometrejä tulee 5-6/sivu riippuen reitistä.

Takaisin linnuse vallihautaa viistäen.

Suuren sataman ja suuren pellon kautta.

Kun sai vauhdin päälle en malttanutkaan takaisin satamaan. Jatkoin matkaa.

Ulos Kuressaaresta.

Hyvä pyörätie, oikein hyvä.

Nasva kylä.

Täällä on Saare venetehdas, hiljainen kesällä, eikä siellä talvellakaan kovasti tapahdu.

Vanhat muotit vain pihalla seisoo. Onkohan pari muottia enään käytössä.

Kohti Nasva satamaa.

Ei täällä veneillä pääse rantautumaan. Laitureita on mutta ne on aitojen takana ja ärhäkkä vartiomies vahtii. On kokemusta. Vartiomiehille pärjää kun puhuu vain suomea ja kysyy vaikka että missä se Roomassaari oikein onkaan. Niillä menee pasmat sekaisin.

Huitaisin vielä samalla istumalla Mändjala campingu. Yks mökki nähtävästi asutettu.

Ihan uimis kelit olisivat ja vesikin lämmintä.

Ei kun takaisinpäin samoja jälkiä.

Kilometreistä en tullut katsoneeksi, mutta Kuressaaressa tuli ajettua 113 km.

Panin rattaan kasaan ja veneeseen.

Sanoin Oskarille että jätän veneen laituriin ja lähden bussilla. Kun tulen takaisin niin näet kun lippu on liehumassa.

Lux bussit on rivissä valmiina palvelukseen.

Ja matka alkaa. Matkaa on edessä 327 kilometriä, aikaa menee 5h 35 minuuttia.

Tuntee olevansa elossa kun Lux Express panee pökköä pesään ja matka alkaa taittua. Täältä tullaan elämä….

Viimeisetkin vieraat lähtevät. Liettualaiset kohti Liettuaa.

Minä jään meren rannalle ihmettelemään.

Fillarilla vetelen sateessa.

Satula ei oikein kestä vettä, takapuoli kestää vaikka kuinka hyvin.

Muovikassilla parkkimisesta selviää.

Kumma säksätys taivaalta.

Helikopterilla ne toiset vain lentelee.

Syömässäköhän kävivät, vai muita tärkeitä ja kiireellisiä asioita.

Turistienkien määrä vähentynyt. Muutama syöjä ja syöjätär oli vanhassa pritsumajassa.

Tänne minä suuntaan. Päevakas, maha täyteen miehen malliin.

Täällä heti enemmän syöjiä.

Maltoin sanoa että anna minulle pieni annos. Kun on nälkäinen niin ei aina tahdo lanttu leikata ja tilaa suuren annoksen. Tässä pienessäkin on ihan riittävästi syömistä.

Oskar lähti kotiinsa ja minä jäin satamakapteeniksi. Ei täällä ketään ole jolle komentaisi…

Aamulenkille. Rattaalla polkiessa jalkalihakset kasvavat ja pää jää tuollaiseksi pieneksi palloksi.

Kiva pyörätie vie Roomassaareen.

Minä panen nuoruuden innolla menemään. Sydän takoo kuin noitarumpu tahtia.

Ohitse lentokentän. Pari kertaa päivässä käy kone Tallinnan ja Kuressaaren väliä.

Samat veneet täällä seisoo, ei yhtään vierasta ole.

Oli täällä vielä se Admiraal Cowan, mutten minä enään sinne päässyt.

Takaisin tullessa kävin vielä katsomassa merepäivien paikkaa. Markkinamyyjät olivat häipyneet.

Kuten satamassa suurin osa vieraista lähtenyt. 3 Liettuan venettä oli. Yksi suomalainen tuli, Oskar ohjasi sen minun viereeni. Tai oikeastaan huikkasi toimistoltaan että ohjaa se siihen.

Illalla 5 maissa satamakapteeni tuli koputtelemaan veneeseen. Sanoi lähtevänsä kotiin, sanoi että on pari venettä tulossa, voinko ottaa ne vastaan? Tottakai otan, minä olen aina halunnut satamakapteeniksi.

Ensin tuli tuollainen hieno suomalainen alus. Toivotin tervetulleeksi.

Myöhemmin Heidi tuli Gotlannista, senkin minä otin vastaan. Kerroin olevani satamakapteenin apulainen.

Nämä Eestin neidot taas läksivät, kävin toivottamassa hyvää matkaa.

Ei muuta kuin lippu korkealla, tässä tärkeässä tehtävässä.

Vettä sataa Kuressaaressa heti aamusta. Ennustajat sanovat että aamupäivällä menee ylitse ja ohitse.

Ei haittaa sade.

Royal armored engineer komppania on keksinyt itselleen tekemistä. Panivat tuohon laululavaan suuremman ja uudemman lattian. Britit on vuorossa auttamassa Baltian suojelussa.

Hyvä tulee kun talkoissa on hyvä porukka.

Valmista tuli. Pitäisiköhän minun käydä tämä koeponnistamassa. Laulamassa tai pitämässä palopuhe? Markkinoilla olen tottunut esiintymään.

Kävin huvikseni näitä markkinoita katsomassa.

Kovasti ostelevat.

Monessakin teltassa myyjät tervehtivät kun näkivät minut. Ihmettelivät miksi rattaalla ajan, missä minun myyntiteltta on?

Sitten pistin suuremman vaihteen silmään ja rattaalla niin että tuuli korvissa vinkuu. Roomassaaren satamaan.

Täällä oli Eestin laivaston lippulaiva, Admiral Cowan.

Kysyin vartiomieheltä että sopiiko astua laivaan? Kyllä, tule vain oli vastaus. Kävin kiertelemässä. Kävin laivan johtokeskuksessa, aloin kyselemään kaikkea. Päivystävä upseeri sanoi, me olemme tavanneet. Kävin meripäivillä 2017 vuonna ja silloin samassa laivassa tutustumassa. En minä sitä upseeria muistanut, mutta tälle jäi aksentilla puhuva lippalakki mies mieleen.

Juteltiin kaikkea laivaan liittyvää ja muistakin asioista. Kertoi että nykyjään kun lähdetään partioon ei saa olla omat kännykät päällä. Niistä voidaan laivan liikkeitä seurata.

Olihan täällä muitakin laivoja, muunmuassa tämä Abro. Eli Abruka.

Oli tälläinen alus. Ihme kapine. Ei ole minkäänlaisia kaiteita ja kansi on kuin sian selkä. Miten tuonne yleensä edes laiturilta pääsee mereen putoamatta. Keulapurjekin pitää kannelta käydä laskemassa, miten lie onnistuu. Minä en uskaltaisi.

Armastukseni Katarina Jee oli myös laiturissa. Ei ollut ketään paikalla. Minulla aina sydämessä sykähtää kun näen tämän.

Sitten oli tämä Roland. Saaremaalla, tuolla vieressä Nasvassa rakennettu vekotin.

Yllättävää että antoivat laivaa kuvata sisältä. Tämä on paremminkin valvonta ja vartiointi ja tunnistukseen käytettävä alus. On tässä muutama konekivääri omapuolustukseen mutta ei mikään taistelulaiva. Miehistö ei tahtonut kuvaukseen. Näiden kanssa myös mielenkiintoiset keskustelut, heidän työstään ja minun seikkailuistani.

Kun kaitseväen tarkastukset oli suoritettu niin taas rattaalla niin että häntä suorana ja rompoolit soi. Välillä katsovat että mikä sillä äijällä oikein on.

Oikein harmittaa kun ei kanisteriin sovi polttoainetta. Purjeella ja rattaalla sitä ei kulu. Rikkivapaa diesel maksaa sen 1,789. Tupaöljy, jota ei saa kuin erikoisluvalla, maksaa alle 1,5 euroa. Täällä on muuten diesel halvempaa, kuin suomessa tupaöljy.

Saaremaalla kaikki hyvin.

Liput liehuu komeasti noin 10 metrin tuulessa.

Sitten tuli tuollainen puolalainen peltivene rohjo. Oskar, satamakapteeni yritti huitoa että tule tähän,, älä mene sinne toiseen laituriin. Lopuksi minä sain laiturin päästä kiinnitettyä niiden huomion ja kääntyivät takaisin. Minä sanoin äijille että filmikää joku, kohta saamme komiikkaa nähdä. Äijät, mitä komiikkaa? Minä että katsokaa vain, nämä ei saa sitä peräpoijua kiinni, heidän veneensä ajelehtii tuon pienemmän kylkeen. Näillä puolalaisilla ei ole edes keulaköysiä valmiina, älä laske niitä tähän, aja ne takaisin merelle. Ukot ihmetteli että mitä minulla on puolalaisia vastaan? Ei minulla mitään vastaan ole, nuo on vain vaarallisia, ei ole mitään tolkkua mitä kohtatapahtuu, sivutuulta 10m. No niinhän siinä kävi, eivät saa poijua kiinni, pienemmässä alkoivat kaiteet taipua. Minä sitä pienempää pelastamaan, nämä sankarit lopuksi saivat uitua poijuun köyden ja etsittyä jostain yhden keulaköyden. Ei niillä vielä illallakaan ollut kuin yksi köysi keulassa. Sanoin Oskarille että älä ohjaa ketään puolalaista viereeni, jos ohjaat niin kerro ensin minulle että lähden karkuun.

Kävin vähän meripäiviä katsomassa, jotenkin vaisut on tälläkertaa.

Ehkä minäkin väsynyt. Vanhaksi tulee kun vuorokauden purjehduksesta väsyy näin.

Tarton viikingitkin olivat saapuneet, mihin lie sitten hävinneet? Vene vain jäi.

Veneissä juhlaliputus, siis niillä joilla sellaisia lippuja on.

Ruokaakin saa. Kuressaareen on tullut tuollainen ruokala, sieltä saa lautasen ruokaa edullisesti.

Minä ennätin syödä neljänneksen, ennenkuin keksin että otan kuvan kokin erikoisesta.

Sitten alkoi taas tapahtua. Tuo pieni eestin purtilo yritti mennä tuohon väliin. Mutta jos tuuli painaa jus tuonne noiden toisten keulan suuntaan, ei kannata yrittää pysähtyä siihen ja yrittää keulasta sitoa poijuun köyttä. Se on tuhoon tuomittu yritys. Niinhän se muutaman sekunnin kuluttua ajelehti toisten poijujen yli ja veneiden keulaan poikittain. Sitten yritetään vetää ja työntää ja koneella. Kunnes naapurin köydet on potkurissa. Minä että kannattaisiko nyt käydä tuolta meripäiviltä kysymässä tulisivatko nuo meripelastajat vetämään veneen pois, ennenkuin kaikki hajoaa?

Sitten vedetään, mutta eihän se tule kun naapurin poijuköysi on potkurissa. Ei sitä poikki noilla jaksa vetää.

Käsittämätönta meininkiä näiden rantautumiset. Sen näkee jo paljon ennen tapahtumaa, että kohta käy hullusti. Kyllä tuulella pitää vähän miettiä, että mihin suuntaan se tuuli lykkää. Onkohan näillä koko elämä samanlaista pään seinään lyömistä? Vai tapahtuuko se vain rantautuessa?

Aamutoimet on tehty ja olen valmis lähtöön.

Sinne jää Liepaja, minä lähden.

Auringon noustua on helppo kulkea. Joskus tullut yöllä pimeässä, nuo proomutkin ovat silloin pelottavan näköisiä.

Tuollainen laiva seilasi eestaas satamaa ja heitti vettä mereen.

Se oli vähän hankala kun kääntyili eestaas ja pani pontta pyttyyn.

Tuosta tempaisen niin olen vapailla vesillä.

Sitten se perskuta laiva lähti perääni. En minä väylää kulkenut, mutta jotenkin olin koko aika sen tiellä.

Sitten vaan purjeita ylös.

Jopa alkoi matka joutua. Pohjoisia suuntia pidellään.

Tunti toisensa perään purjehditaan. Välillä syödään koiranruokaa ja taas purjehditaan.

Lopuksi kartan mukaan piti olla Ventspils.

Kuten muuten olikin. Sitten kävi niin että jotenkin vinksahti päässä, jälleen kerran. En kierähtänytkään tuonne vaan jatkoin matkaa.

Onhan tuossa tilaa purjehtia, antaa mennä vaan.

Latvian pohjoisrannikko jäi taakse, antaa mennä vain.

Aurinko laskee itämereen, minä vain purjehdin.

Onhan täällä näköjään muitakin.

Alkaa hämärtää, antaa mennä vain.

Kulkuvalot keulassa valaisee vähän keulaakin. Ne valot on tarkoitettu muille veneille, joita täällä ei kyllä näy. Ainakaan yöllä.

Tuulta saisi olla vähän enemmän, mutta kyllähän tälläkin perille pääsee. Mikä sitten onkaan määränpää ja mitä minä sitten siellä alan tekemäänkään?

Antaa mennä vain.

Purje vie pimeydessä, tunti toisen perään.

Aurinko nousee, sitä on odotettu.

Kuressaaren väylän alku löytyi helposti kun on jo valoisaa.

Mastoja törröttää pystyssä, tänään alkavat Kuressaaren merepäevad. Siksi on kylälisiä.

Mutta siinäpäs on minulle kohta jätetty. Köytän veneen siihen kiinni.

Reilu vuorokausi tähän meni. 24 tuntia 30 minuuttia. Kaikki purjeella, no tuon Kuressaaren ojan koneella.

Maileja tuli lokin mukaan 120. Taidanpa ottaa pienet kauneus unet, en kyllä usko että auttaa kauneuteen.

Kävin jo eilen illalla mainitsemassa näille sataman valvojille että olen sitten aamulla lähdössä. Kerroin että voisin maksaa. Se oikea satamakapteeni laittoi minulle viestiä ettei anneta alennusta, 15 euroa vuorokausi hinnaston mukaan päivässä. Mutta tämä apulainen sanoi että laitetaan kuukauden maksu, 105 euroa eikä kerrota satamakapteenille, ei se sitä huomaa, eikä edes tutki. Niin minun oleminen Klaipedassa maksoi 6e18c vuorokausi. Ei paha.

Siihen jäi jollekin kulkijalle tyhjä kohta. Ei täällä niitä kulkijoita kyllä paljon ole.

Miehet kiersivät väkipyörästä sillan minulle ja vetivät kättä lippaan. Minä tiesin että niin tulee käymään ja hihkaisin miehille: ”Iki pasimatymo.” Se on Liettuan kielellä: ”Vielä nähdään.” Kaikki olivat tyytyväisiä, myös sataman apulainen jolle annoin sen avainkortin pantin, 10e.

Sinne jää Vanha mylly hotelli, sekä Dane joki.

Heissan Klaipeda, kyllä minä vielä tulenkin takaisin. Miksen tulisi?

Tuo oli muuten päivän ainoa vene, jonka näin päivän mittaan. Yöllä niissä palaa valomastossa valkoinen ja sen alla punainen valo. Minä kun kävin huviveneen kuljettajan kirjaa tenttimässä niin sitä kysyttiin. Minä kysyin sitten että mitäs minä sillä tiedolla sitten teen, että tunnistan pimeässä luotsiveneen? Ei ne osanneet vastata viisaat. Minä sitten tokaisin, minun kokemuksen mukaan luotsiveneen kuljettajat kaahaavat ja yrittävät pelotella muita. Samanlailla kuin veturinkuljettajat nyrkkiä puivat radalla kävelijöille.

Nuo kivet aallonmurtajassa loistevat pimeässä, niissä on niin paljon merimetsojen guanaa.

Siitä sitten nostetaan vauhti kankaat ylös.

Ei sitä vauhtia nyt niin järisyttävän paljon tullut, mutta ajankanssa pääsee näkymättömiin.

Putingen öljyterminaalin kohdalla, Latvian ja Liettuan rajalla tuo viiri alas.

Tuollainen viiri ylös saalinkiin.

Tuuli oli niin myötäinen että päätin laskea fokan alas keikkumasta. Maininki heiluttaa venettä ja pitäisi niin paljon leikata tuuleen.

Minä katselen pilviä ja purjehdin tuulen teitä.

Tuntien ja tuntien jälkeen alkaa rannikko olemaan taas lähellä ja edessä aallonmurtaja. Sen takana kaukana Karostan kaupunginosassa näkyy tuo venäläisten ortodoksikirkon kupolit. Uusi kultaus on niin kirkas ja välkkyy auringossa. Olen monet kerrat yrittänyt kuvata sitä kultaista välähdystä, en ole hyvää kuvaa saanut. Enkä saanut vieläkään. Se on luonnossa kuin salamavalo, todella kirkas väläys.

Aallonmurtajan aukosta sisään.

Tsaarin ajan sotasataman uloin aallonmurtaja.

Siellä aallonmurtajan sisäpuolella oli muuten mursu uimassa. Hämmästyin suuresti, hyvä etten mursun päälle ajanut.

Sille mursulle oli tuollainen tekopesä tehty, vähän kuin saimaan norpalle tekopesiä tehdään.

Olen jo lähellä satamaa.

Vielä on tilaa minullekin.

Yhdet verenkulkijat ovat tuollaisella munankuorella lähtöä tekemässä. Siinä vasta oikeat merenkävijät, kaikki ei uskalla.

Että tuollainen taival oli tänään…

Olen joskus kuullut kun joku suomalainen sanoo että olisi kiva käydä ostosmatkalla Vilnassa. Totuus on toinen kuin mielikuvitus. Se on raaka peli. Bussi yöllä kello 2 Vilnassa Gariunai tukkutorilla. Jäi aikaa vielä tunti ennenkuin hallit aukeavat kello 3 yöllä. Osa myyjistä avaa silloin ja sulkee kello 8 aamulla. Toiset myyjät avaavat kello 8 ja ovat iltapäivään auki. Silloin yöllä siellä käyvät tosiostajat. Naisia suurin osa, ostavat suuret säkit täyteen asioita ja tuovat bussille ja heti uudesti saalistamaan. Kukaan ei tingi, hinta on mikä on ja jos hinta ei miellytä niin voi toiselta myyjältä katsoa.

Tuollaisia ulkohangaareita on aika monta. Etualalla valkeakattoisia. Sitten nuo vihreäkattoiset. Sitten kauempana on tuo julmettu rakennus joka täynnä myyntikojuja kahdessa kerroksessa.

Käytävää käytävän perään myytäviä tavaroita ja kaikilla hemmetin kiire.

Kannoin minäkin korteni kekoon.

Yhden tuntemani Ukrainalaisen naisen mies ja poika ovat molemmat rintamalla. Kertoivat että välillä peseminen ja vaatteiden peseminen on vaikeaa. Minä ostin tuollaisia sukkia miehille säkillisen. Muutaman sata kappaletta.

Boksereita myös ostin säkillisen sekä T-paitoja. Eestin posti toimittaa ilmaiseksi paketin Ukrainan rajalle, sieltä ukrainan posti vie eteenpäin. Kuulemma löytää tavarat perille, toimitus kestää jokun viikon. Ajattelin että kun miehet on eurooppaa puolustamassa, niin yritän edes jotenkin auttaa. Kun en enään rintamalle kelpaa.

Välillä väsymys iskee päälle, näköjään myös toisillekin.

Vihdoin kaikki on tehty.

Se bussi lähti kotia kohti, minä jatkoin taksilla Vilnan keskustaan.

Rautatieasemalle. Komea on pytinki. Olen täällä Vilnassa näynyt aika monta kertaa, paikat on tuttuja.

Komea on asema myös sisältä. Jostain syystä ovella kyltit että kuvaaminen kielletty. Mutta minkäs ne minulle mahtaa?

Juna oli asemalla odottamassa minua.

Tämä Vilna teki aika lenkin. Kun tulin Klaipedasta tarttoon niin matka oli Siauliau kautta Riikaan.

Juna oli ihan hyvä, dieseli vetoinen pikajuna. Tai siis dieseljunayksikkö, ei veturivetoinen.

Junalla 3h59minuuttia. Äkkiähän siinä aika menee.

Olen saapunut takaisin Klaipedaan ja veneelle. Kävin tuolla toimistossa vähän vihjailemassa että lähden tästä eteenpäin…