Admiraali Cowan ja Roland

Vettä sataa Kuressaaressa heti aamusta. Ennustajat sanovat että aamupäivällä menee ylitse ja ohitse.

Ei haittaa sade.

Royal armored engineer komppania on keksinyt itselleen tekemistä. Panivat tuohon laululavaan suuremman ja uudemman lattian. Britit on vuorossa auttamassa Baltian suojelussa.

Hyvä tulee kun talkoissa on hyvä porukka.

Valmista tuli. Pitäisiköhän minun käydä tämä koeponnistamassa. Laulamassa tai pitämässä palopuhe? Markkinoilla olen tottunut esiintymään.

Kävin huvikseni näitä markkinoita katsomassa.

Kovasti ostelevat.

Monessakin teltassa myyjät tervehtivät kun näkivät minut. Ihmettelivät miksi rattaalla ajan, missä minun myyntiteltta on?

Sitten pistin suuremman vaihteen silmään ja rattaalla niin että tuuli korvissa vinkuu. Roomassaaren satamaan.

Täällä oli Eestin laivaston lippulaiva, Admiral Cowan.

Kysyin vartiomieheltä että sopiiko astua laivaan? Kyllä, tule vain oli vastaus. Kävin kiertelemässä. Kävin laivan johtokeskuksessa, aloin kyselemään kaikkea. Päivystävä upseeri sanoi, me olemme tavanneet. Kävin meripäivillä 2017 vuonna ja silloin samassa laivassa tutustumassa. En minä sitä upseeria muistanut, mutta tälle jäi aksentilla puhuva lippalakki mies mieleen.

Juteltiin kaikkea laivaan liittyvää ja muistakin asioista. Kertoi että nykyjään kun lähdetään partioon ei saa olla omat kännykät päällä. Niistä voidaan laivan liikkeitä seurata.

Olihan täällä muitakin laivoja, muunmuassa tämä Abro. Eli Abruka.

Oli tälläinen alus. Ihme kapine. Ei ole minkäänlaisia kaiteita ja kansi on kuin sian selkä. Miten tuonne yleensä edes laiturilta pääsee mereen putoamatta. Keulapurjekin pitää kannelta käydä laskemassa, miten lie onnistuu. Minä en uskaltaisi.

Armastukseni Katarina Jee oli myös laiturissa. Ei ollut ketään paikalla. Minulla aina sydämessä sykähtää kun näen tämän.

Sitten oli tämä Roland. Saaremaalla, tuolla vieressä Nasvassa rakennettu vekotin.

Yllättävää että antoivat laivaa kuvata sisältä. Tämä on paremminkin valvonta ja vartiointi ja tunnistukseen käytettävä alus. On tässä muutama konekivääri omapuolustukseen mutta ei mikään taistelulaiva. Miehistö ei tahtonut kuvaukseen. Näiden kanssa myös mielenkiintoiset keskustelut, heidän työstään ja minun seikkailuistani.

Kun kaitseväen tarkastukset oli suoritettu niin taas rattaalla niin että häntä suorana ja rompoolit soi. Välillä katsovat että mikä sillä äijällä oikein on.

Oikein harmittaa kun ei kanisteriin sovi polttoainetta. Purjeella ja rattaalla sitä ei kulu. Rikkivapaa diesel maksaa sen 1,789. Tupaöljy, jota ei saa kuin erikoisluvalla, maksaa alle 1,5 euroa. Täällä on muuten diesel halvempaa, kuin suomessa tupaöljy.

Saaremaalla kaikki hyvin.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.