Vaativan asiakkaan satama

Kävin aamusella vähän kävelyllä täällä Vänössä. Yllättävän paljon rojua kokoavat polunviereen paikalliset. Jossain ahvenanmaalla on niin hienoa ja kaikki siistiä, täällä on kuin kaatopaikalla.

Yksityisomistuksessa on maat ja mannut.

Joku, kun en muista kuka, kysyi että olenko nähnyt meduusoja. Olen nähnyt, niitä on joskus tolkuttaman paljon. Nyt vain näin tavallisen paljon.

Tuli aika jättää satama. Käden heilautus satamaan jääville.

Sinne jäivät. Minä jatkan matkaa.


Purjeveneitä muutamia sekä muutamia moottoriveneitä ja yksi laiva oli liikkeellä.

Purje toi lopuksi ihan kivasti.

Mannersuomen eteläisin paikka.

Hauensuoli, siinä purjelaivat silloin ennen odottivat tuulia.

Tulliniemi, sieltä kuulee Hangon tuulitiedot.

Siellä se on, Hanko.

Näkyy ökyveneitä, parempiosaisten satama.

Tolkuttomia masiinoita.

Joskus Haminassa taisin viimeksi tankata venettä.

Menihän sinne yli 18 litraa. Moni tämän sataman masiina polttaa sen vartissa.

Spesial Marine, vaativan veneilijän telakka. Tämä Hanko on vaativan veneilijän satama. Että saahan sitä vaatia.

Läksin tuonne satamatoimistoon, kysyin että pitäisiköhän maksaa. Juu, maksa, 28 euroa.

Kun olin maksanut, niin sanoi että sauna on vielä vartin päällä. Kysyin että pitääkö minun maksaa täysi hinta jos ei kerran saunaakaan saa, kellohan on vasta 17.10, yllättävän aikaisin saunat kiinni. Vastaus oli että me olemme tehneet tälläisen ratkaisun. Saat olla laiturissa, ravintola oli kyllä auki.

Mutta joo, kyllä yrittäjiä pitää tukea. Verorahoilla, koronatukia, eu tukia ja sitten vielä asiakkailta rahat pois. Vaativan asiakkaan satama, saa vaatia, sitä ei kielletä.

Tämä laituri oli muuten takavuosina ilmainen syksyllä. Reilusti kerrottiin että ei ole palveluja, eikä maksuja.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.