Ihmeellistä jorinaa

Tässä kuvassa on kaikki hyvät elementit. Kirkko, Majakka, Tykki, Sapelileijona, Ankkuriketju, Sininen taivas ja Valkoiset pilvet. Suomenlinnassa on paljon mielenkiintoisia paikkoja ja näkemistä.Vanhan ajan mahti koneita.Laiturin pollaritkin ovat sotaisan näköisiä. Vanhoja tykin putkia. (Huom, tykissä on putki, ei piippu.)Miehet maastopuvuissa vahtii yötä päivää että kaikki elävät siivosti. Yöllä kuului kova huuto, että maahan tai ammun. Se oli sellainen kersantin komentohuuto. Nähtävästi joku alkoi isottelemaan. Olen minäkin vartiossa seissyt, kuukausi tolkulla Syyrian aroilla. Rynnäkkökivääri kaulassa riippumassa antaa äänelle kaikupohjaa. On kokemusta…

Suomeen tullessa otti purje vähän siipeensä, sulat ei lähtenyt mutta vähän takaliesmasta otti ja repesi. Minä panin Kubotan käymään ja huristin Suomen linnaan. Minä tiedän että Suomenlinna on yhdyssana, mutta se on koko Suomen linna. Suomenlinnalla on mielenkiintoinen historia, sitä alettiin rakentaa 1748, Ruotsin kuninkaan käskystä.

Purje neulomoon, purjeneulomoon. Kyllä minä yhdyssanat osaan. Purjemaakari kysyi olisiko kiire? Minä kysyin vastaan, onko sinulla kiire. Purjeneulomossa on nyt kovin sesonki mitä on. Kerroin että mikä kiire minulla, mutta että tunnen itseni vajavaiseksi purjeveneellä risalla purjeella. Sama kuin olisit housun perse halki revennyt. Lupasi että yrittää viikonloppuna purjetta harsia kasaan.

Kyllä purje tuulta kestää, mutta sellainen lepatus, joka tulee kun purje ei ole vedossa, vaan tuulen suuntaisesti on pahasta. Tullessa purjeen reivaaminen vähän tökki, ja sitä selvitellessä se varmaankin hajosi.Yön ajattelin nukkua yhdistetyn kirkon ja majakan juurella.Toisella puolen satamanosturi, täällä tulee täydellinen uni. Nosturin puomi on kuin jumalan sormi kohti taivasta.

Sisko ja sen veli ovat aina valmiina taistoon. Tällä kertaa kyse oli tällaisesta pienestä asiasta kuin laiturin kaiteet. Noin pieniin talkoisiin ei kannata enempää porukkaa kutsuakaan. Parempi pitää talkoot vain omana tietonaan, eihän marjapaikkojakaan koko kylälle kerrota.  Kapineet esiin ja kaide pystyyn. Niin helppoa se on. No oli siinä pientä säätämistä mutta kaide nousi paikalleen.Nyt kelpaa ukkojen tepastella laiturilla. Penkillä voi käydä istuksimassa ja katselemassa kun veneilijät kirmaa joko viikonloppulaitumille tai takaisin Helsinkiin.

Toiset tuovat Eestistä tupakkaa tai viinaa, minä otin matkaan tuollaisia lihamurikoita grilliin talkoo sapuskaksi. Makkaroita joissa ei ole jauhoja vaan lihaa.Vielä päälle tuollainen kakku kahvin kanssa. Ne joita ei talkoisiin kutsuttu, eikä kerrottu, jäivät näistäkin ilman.

Tuulen tie toi myötäisessä Suomeen. Nyt matka taittui hienossa auringossa. Auringossa on henkisesti paljon helpompi purjehtia kuin samassa tuulessa yön pimeydessä. Mutta kyllä yöllä on oma tunnelmansa, tuntee paremmin oman pienuutensa.Ihan tuo oma keulavaahtokin näyttää yöllä erilaiselta.

Myös ne jotka romanttisesti kertovat  jostain laivojen kohtaamisesta merellä yöllä, eivät ole kovassa tuulessa paenneet venäläistä tankkeria yössä suomenlahdella. Sellaisen kanssa kohtaaminen on paremminkin kuin tulisi oviaukossa vastakkain Tatjanan, venäläisen kuulantyöntäjän kanssa. Siinä on oma henkikulta paremminkin mielessä, kuin mikään romantiikka. Kunnioittaa sitä pitää, ei niinkään pelätä kuitenkaan. Ei se sinua ruhjo, jos väistät sovinnolla.Nyt tuulta oli tuon yhden reivin verran. Eli sen 12 helsingin matalaa ohittaessa.Tuo tuulinuoli näyttää tuulen suuntaa, tuossa vaiheessa se oli sivumyötäinen. Purjevene liikkuessaan tekee omaa tuulta, tuuli tuntuu aina vastaisemmalta kuin on.

Loppuihan se markkinahumukin, viimeinenkin vieras löysi ulos rysästä. Markkinoilla näin tällaisen virtuaaliväkkyrän. Jalusta heiluttaa ja keikuttaa, lasit näyttää silmiin jotain virtuaali todellisuutta, mitä sitten lieneekään. Minulle sopii paremmin tällainen vanhanaikainen tositodellisuus, purjeveneen peräsimessä  keikkuminen ja vaikka välillä vähän pärskeitä naamalle. Paremminkin tosimiesten touhua.

Minä käväisin Tartussa ja uudestaan reissunpäälle. Elektritakso persiin alle ja bussiasemalle. Bisnesluokan bussilipulla Tallinnaan. Määränpää Pirita ja edelleen veneellä Suomeen. Nyt pitäisi ihan päivänvalossa reissu taittua, vaihteeksi.

Se postin perkele on kyllä sellainen firma, jälleen hölmöilevät. Viranomainen oli lähestynyt minua kuulemma kirjeellä, posti ei saanut sitä suomessa suomen osoitteeseen kannettua. Viranomainen oli lähettänyt muistutuksen, sitäkään ei koskaan perille tullut. No onneksi ehdin jotenkin epäillä että jotain on pielessä, ei nyt kuitenkaan joutunut interpolin etsintäkuulutamaksi. Kyllä tuon firman johdolle pitäisi jotain radikaalia tehdä. Vaikka jalkapuuhun torin reunalle häpeäpuuhun. Ennen postinkantajat ylpeänä kertoivat olevansa postissa, sellaisella työpaikalla ei kyllä varmasti enää kukaan kehua retostele. Paremmin postinkantajat kulkevat seinänvieriä piilossa.

Keskustelin Eestiläisten tuttavieni kanssa, ihmettelivät silmät pyöreänä että mitä, hukkaako posti postia? Miten se on mahdollista, mihin ne voivat kadota? Ei he olleet kuulleet että Eestin posti postia kadottaa. Varmaankin kadottaa. muttei niin paljoa että siitä ihan yleinen ongelma tulee. Tosin viranomaisten sakot ja kaikki tiedotteet tulevat E-maililla. Ei tavallista postia paljon edes kulje. Mutta mikä lähetetään tulee myös perille. Samoin kuin se Elronin junan mainos, varmasti eteenpäin.

Pakolaisleiri yöllä.

Jälleen päädyin markkinoille, Türi lillelaat, eli kukkamarkkinat. Myyjiä ja ostajia jälleen paljon. Ennen markkinoitten avautumista ja ostajien rynnäkköä kävi monet myyjät minulta kysymässä tuleeko paljon suomalaisia. Monet myyjät tiesivät että olen suomalainen, luulivat minulla olevan jotain salaista tietoa. Yksi venäläinen huonosti eestiä puhuva esitteli minut kaverilleen: ”Tämä on se suomalainen.” Yritin kysyä että miten ”SE”, ei ymmärtänyt mitä tahdoin kysyä.

No oli minulla se tieto että esim Taisto Liinid, Tallinnan bussifirmalta oli tilattu 7 bussia tallinnasta tänne suomalaisten kuljetukseen. Siitä paljonko oli toisilta firmoilta ja paljonko omilla busseilla oli vain arvaus, kymmeniä busseja.  Kaitse inglid, eli kaitse-enkelit olivat valvomassa kun rynnäkkö alkoi, suomalaisten ensimmäinen aalto ei jääneet tuleen makaamaan, vaan jatkoivat heti portin jälkeen rahakotit tanassa ja rahat kädessä eteenpäin. Eestiläiset myyjät huusivat HURRAA huutoa ja vielä suurempi säpinä ja sählinki alkoi. Suomalaiset hajaantuivat ettei kaikkiin kerralla satu. Minulla oli etuoikeus olla tätäkin showta seuraamassa.Suurin osa väestä kuitenkin oli ihan Eestiläisiä, joilla oli myös ostohaluja, mutta ei kykyä siihen malliin kuin suomalaisilla. Eestiläisten keskieläke on 300 euroa, huono-osaisimmat suomalaiset ei tänne edes eksy.

Minulla oli riemu myös, ei niin rahasta, mutta sain jälleen esiintyä. Ensimmäisenä päivänä 3 kertaa kehuttiin suomen kielen taitoani suomalaisten puolelta. Eestiläisillä oli taas hauskaa eksoottisten myyntipuheitteni kanssa. Nämäkin usein kehuivat Eestin kieltäni, nauroivat vain hassuja sanavalintojani. Nämä kuulevat huonoa Eestiä yleensä vain venäläisittäin murtaen. Naurua piisasi molemmin puolin tiskiä. Ja sitten minulla on vielä tämä vapauteni, kun kyllästyn lähden kävelemään ja jututtamaan toisia myyjiä ja katselemaan markkinoitten ihmeitä. Myyjiä oli ainakin Viron venäläisiä, Eestiläisiä, Latvialaisia, muutama Ukrainalainen ja Valkovenäläinen.Vaikka monet Eestiläiset on persaukisia, hyviä ruokia niillä kyllä riittää. Niitä jauho-rasva kakkaroita, joita suomessa markkinoilla myydään makkaran nimellä, ei täällä edes mistään löydy. Eikä niin väliksikään. Perskuta, jos ei kunnon ruokaa saa, niin ollaan mieluummin vähän aikaa paastolla.

Illalla tämän kansainvälisen myyjäporukan kanssa saunaan, aika meininki…

Yksi Tartun kaupunginosa on nimeltään Supilinna. Se on vanha puutalo kaupunginosa. Supilinna on suomeksi soppakaupunki. Kadun nimet on soppa-aineiden mukaan nimettyjä. Niin kuin tämä kartuli, eli peruna. On hernettä, papua, selleriä. On kyllä myös Meloni, palko, marja.

Paljon on tehty Supilinnassa, paljon on tekemättä.

Yritin kerran kysyä Tartolaiselta että onko Supilinna sanalla mitään tekemistä supikoiran kanssa? Sanat sekaisin, supikoera on soppakoira. Heillä naurua riitti, onko soppakoira joku eläin?

Emajõen, eli Äitijoen, vanhasti Jokienäidin rannalla katselen. Neuvostoaikaan kun tuo Annelinna kaupunginosa rakennettiin, hiekka otettiin tuosta takana näkyvästä kanaalista. Tai siinä oli siis hiekkaista joenrantaa.Tuollainen tekojärvi sinne tuli.Hiekkarantaa jossa on paljon auringon ottajia kesällä.

Tuollainen kyltti oli hautaustoimistossa Supilinnassa. Nyt minä tiedän mistä suomeen on tullut sana puupalttoo, kun puhutaan arkusta. Tuo puusärk on puupaita. Se ei ole vitsi kun se myös laitettu tuohon oven yläpuolelle…

Tälläinen kiskoilla liikkuva toi jälleen Baltijaamaan.

Baltijaamassa odotti jälleen juna.Elronin omistama Flirt. Vaatii itseluottamusta laittaa tälläinen kyltti kylkeen. ”Elron, varmasti eteenpäin”. Jos juna hajoaa korpeen ja kyljessä lukee noin niin palaute on varmaa.Päädyin jälleen Tartu linna. Koira vahtii kun aloin grillaamaan. Me olemme kaverit, jotain yhteistä meillä on.

Minulla on ollut vaikeuksia enemmänkin tuon eestiläisen Tele2 puhelin operaattorin kanssa. Milloin laskuttavat 2kertaa, milloin ominpäin mitäkin paketteja tekevät ja niin edelleen.

Eilen aamulla puhelimessani ei toiminut internetti, tutkin puhelimen asetuksia ja ei vain toimi. Soitin niiden asiakaspalveluun. Siellä tyttö neuvoi että sammuta puhelin ja sitä rataa. Minä että nyt taitaa olla teidän verkossa vika. Ei kuulemma ole vikaa heillä, pitää olla puhelimen asetuksissa. Sanoin aamuäreänä yöpurjehduksen jälkeen että kiitos riittää.

Hyppäsin bussiin ja Tallinnan keskustaa kohden, ajattelin että menen johonkin Tele2 myymälään. Jõe kadun kulmauksessa huomasin että tuossahan on Tele2 eestin pääkonttori. Etuovelle ja painoin summeria ja pääsin sisään. Annoin tekemäni käyntikortin, jossa hieno purjeveneen logo ja puhelin numerot jne. Kerroin että haluan keskustella bisnesmyynnistä vastaavan kanssa. Liituraita neito tuli ja ihmetteli puhelintani ja korttiani. Vartin yritti saada toimimaan, kunnes luovutti, kun sanoin että bisnekset kusee kun seison täällä.

Paikalle tuli joku verkkoasiantuntija yläkerrasta, sanoi että sinulla on tuo prepaid kortti, meillä on verkkovika koskien niiden internettiä.

Kerroin mielipiteeni heidän asiakaspalvelun toiminnasta, juoksuttavat ympäri kyliä kiireistä bisnesmiestä. Vika oli heidän verkossaan, mutta sitä ei asiakaspalvelijoille, jotka etulinjassa vastaavat puhelimeen voitu kertoa.

Antoivat minulle hyvitykseksi 50 euroa kortille rahaa, kertoivat että heillä on muitakin vaihtoehtoja bisnesmiehille kuin prepaid kortit. Internettikin alkoi kohta toimia ja pääsin takaisin tiedon valtatielle.

Tästä lähtien tiedänkin kuinka hoidan tällaiset reklamaatiot toimimattomiin palveluihin liittyen. Ruskettunut naama ja purjehduskengät auttavat, tuo kauhtunut lippalakki pitää kyllä piilottaa. Lakki kädessä ei pidä kuitenkaan mennä, vaan kertoa että bisnekset ei luista kun netti ei toimi. Nämä Eestiläiset ovat niin bisnes orientoituneita…

Odottamani sääikkuna loksahti raolleen, silloin livahdin tottuneesti siitä ikkunanraosta kuin kärppä. Saalinkiin vieraslippu, vaikken tunne ulkomailla olevanikaan. Enemmän on viimevuosina tullut Eestissä eleltyä.Eestin kaitseliidun viiri näyttää että merirosvojen ei kannata lähestyä. On muuten tuossa kanuunassa sellainen reikä putkessa. Rakettejakin on sotasaaliiksi jäänyt kirstullinen.

Mutta asiaan, lähtö läks vienossa tuulessa, illan edetessä vauhti alkoi kasvaa ja auringon laskiessa päätös oli että yksi reivi isoonpurjeeseen.

Se oli ehdottomasti oikea päätös. Yöllä tuuli nousi ja nousi, autopilotti ei ollut enään myötäisessä kykenevä ohjaamaan, joten äijä peräsimeen. Jossain vaiheessa tuli kylmä, ei siitä peräsimestä irti voinut laskea. Sitten tuli kusihätä, no sekin on vain kestettävä. Lamppu oli varattu, sillä katselin aaltoja että kuinka korkeita ne on. Ei siitäkään oikein selvää saanut. Sitä paitsi yksin yöllä ne joka tapauksessa tuntuvat isommilta kuin auringonpaisteessa. Kun aina nauran saunakapteenien tuulille, niin laitan tähän oikein virallista tietoa Tallinnan matalan tuletornilta.

Että siinä 14 kävi keskituulet tuulet kun Tallinnan matalaa ohittelin. Vauhdin hurmaa, kun lähtee aaltoa surffaamaan alamäkeen, vaahto näkyy valkoisena veneen kyljellä ja kohina kasvaa. Loki heilahti välillä 8.5 solmua ja taas kohta alkoi laskea aallon harjaa lähestyttäessä.Viimein Piritan valot alkoivat loistaa. Yöllä pimeydessä laituri loisti valkoisena.Linnunpaskaa, hohtaa pimeydessä.

Soitin satamakapteenille ja katsoimme paremman paikan ja teimme hyvän diilin.

Tähän voisin sanoa kuten se ensimmäinen kuussakävijä, Neil Armstrong  sanoi astuttuaan kuuhun:”Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel ihmiselle.”