Ihmeellistä jorinaa

Läksin aamulla aikaisin kaupungille katselemaan.

Hiljaista on aamut, kyllä sitten päivällä näkyi ihmisiä, aika paljonkin.

Hieno on Pärnu kesällä.

Näin rannalla Pärnun Jahtklubin vanhempia kunniajäseniä, kysyivät että milloin tulit, milloin lähdet eteenpäin? Tulitko suomesta ja sitärataa. Minä että minä olen purjehtija, en ole ennustaja. Samanlaiset on kysymykset kuin kotona, jos vain muutaman kuukauden reissunpäällä niin heti kohta kysytään, koska tulet takaisin.

Aika palata veneelle ja tehdä aamupalaa.

Pesin kädet vedellä ja jostain syystä ja jostain syystä otin hyllystä vielä tuollaisen käsidesin ja hieroi käsiin. Kuten kuulemma suositellaan tehtävän.

Otin leivän ja panin päälle tuuman paksun kinkunpalan ja haukkasin. Samassa nenä haistoi koiran oksennuksen hajun ja paha kitkerä maku suuhun. Syljin suun tyhjäksi ja katselin leipää ja haistelin, ei siinä mitään vikaa ollut. Haju tuli käsistä ja samoin se paha maku. Tuo on nähtävästi suomen markkinoille tehtyä denaturoitua käsidesiä, denaturoitu ettei sitä juopot juo. On kyllä niin paha koiran oksennuksen haju että, ja melkoisen kitkerääkin. Purkin kyljessä suositellaan ennen syömistä käyttämään. Minä en suosittele.

Sitten aloin selvitellä ongelmaa. Akut ei pysy latauksessa, vaan kuivavat tyhjiin. Akut on reilu vuoden vanhat. Soitin maahantuojalle ja sieltä löytyi akkuasiantuntija. Keskusteltiin ja sovimme että itse testaan akkuja. Puran tuollaisella H4 lampulla ja katson kauanko kestää ennenkuin jännitteet putoaa. Jopas oli akuista kapasiteetti kadonnut, niissä lukee kyljessä että 100Ah, testin mukaan niissä oli energiaa 5Ah. Kapasiteetista oli 95% taivaan tuulissa, vai missä lie. Täytyypä soitella uudestaan ja kysellä että mitäs tehdään.

Jos joku tarvitsee 33 kiloa kappale painavia, 5Ah akkuja niin voi ottaa yhteyttä. Voin myydä vaikka puoleen hintaan, reilu 100 euroa kappale. Näppärä kapine, energiaa saman paljon kuin akkuporakoneen akussa. Vähän raskas on kannatella poratessa.

Että täällä Pärnu ja Eestin suvi, en vaihtaisi pois…

Eu on tukenut satamien rakentamista ja korjaamista. Tuon kuvan ylälaidassa on kartassa satamia joihin rahaa on annettu.

Tässä tämän Kõiguste sataman tietoja. Kyllä saisi paljon kerätä satamamaksuja että saisi infran maksettua.

Sitten purje ylös laiturissa ja menoksi. Tuuli haukkasi purjeeseen niin että ei kamera meinaa kädessä pysyä kun tuuli lähtee viemään.

Tuosta läksin Kihnun pohjoispuolelta, luottaen että näen vilaukseltakin Kihnu Virven.

Ja sieltähän se kohta tulla pyyhälsikin. Saarten naiset olivat kovia luita silloin neuvostoliiton aikaan. Miehet juopotteli ja naiset teki työt. Kyllä Virvellä on tekemisen meininki.

Minä seurailin näitä keppejä ja pyyhälsin eteenpäin.

Laiva alkoi saavuttaa, siis saavuttaa, ei savuttaa.

Yllättävän hiljaa ajavat, taitaa olla niin matalaa että ei saa täysillä ajaa.

Sitten piti saada luotsi laivaan. Perskuta, miten ne tähän asti osasivat? Tästä on muutama mailia satamaan ja yksi 10 asteen mutka väylässä.

Tänään olikin ruuhkapäivä satamassa, perin 4 laivaa laiturissa. Usein ei ole yhtään.

Lopuksi saavuin oman kerhon omaan laituriin. Pärnu Jahtklubi. Yksi kylälinen on, Latvialaiset olivat tulleet lomalle.

Piirivalve myöhästyi, olin jo laiturissa kun kävivät kuikuilemassa….

Kävin vielä Kuressaaressa kaupungilla. Raekoja majan takana on tuollainen tavallisen näköinen lehmus. Se ei kuitenkaan ole tavallinen, se on sellainen Nestori.

Tarkkaa ikää ei ole tiedossa, arvio on 300 vuotta vanha. Siihen väliin on kyllä ollut vaikka mitä. Kaikkea on sekin puu nähnyt ja kokenutkin, sodan ja tulipalot. Siinä vain rauhallisena jököttää.

Tulin satamaan ja katselin toisten veneitä. Vaikka minullakaan ei kaikki aina ole viimeisenpäälle, ei ole myös toisillakaan. Tuossa on yhden Eestinpojan purjeveneen etustaagin kiinnitys. Tuollaisella tapillahan ne yleensä on kiinni, siihen tapissa olevaan varmistusreikään pannaan saksisokka, yleensä. Tuollainen rengassokka on paha juttu. Köysi kun ottaa kiinni renkaan rautalankaan niin se vetäisee helposti huomaamatta koko sokan pois. Sen jälkeen tappi ottaa ja luiskahtaa pois ja etustaagi on pois pelistä. Sen jälkeen maston kaatuminen on aika todennäköinen.

Tässä tapauksessa se köysi on tempaissut sokan toisesta päästä, sokan suoraksi. Minä en uskaltaisi istua veneen takaosassa ja miettiä milloin se masto kaatuu päälle. Taakse se kaatuu kun tuo tappi luiskahtaa pois.

Mutta mitäs minä toisten olemisesta ja elämisestä huolehdin? Huolehtikoon itse, minä teen miten itse parhaaksi näen. Nostan purjeet ja tuuli vie pois kuin höyhenen.

Noin se vie tuuli purjehtijaa Liivinlahdella.

Aurinko paistaa ja tulevaisuus siintää edessä, silloin mennään.

Minä luovin vastaiseen, hyvin liikkuu ja tuuli kohisee korvissa. Jälleen piirivalve oli kiinnostunut, alkoi hidastaa että satumme samaan aikaan tämän kanssa hollille.

Nyt kävivät sitten toteamassa, kuinka lippalakkimies vetää lippa ja purjevene vinossa pitkää luovia vastaiseen, niin että kokka kohisee.

Välillä tuli nälkä, näkkäri esiin.

Purkki tonnikalaa chilikastikkeessa.

Isketään tonnikalaa leivänpäälle. Haukataan siitä nälkään.

Kun oikein alkaa chili korventaa kitusissa, niin kulautetaan kefiiriä kyytipojaksi. Kuten tuo purkissa oleva poika tekee. Ja katsotaan mietteliäästi tulevaisuuteen, eletään tätä hetkeä. Menneisyyteen ei takerruta.

Lopuksi alkaa määränpää näkyä, Kõiguste satama. Suomalainen mies pitää satamaa Estlannan kanssa.

Kovan työn ja suuret investoinnit ovat tehneet.

Tähän minä sitten päädyin, Saaremaan etelälaidalle. Tässä reittiä. Muutama luovi ja uudet maisemat.

Hieno on Kuressaaren kaupunki, minä tykkään kovasti. Montakohan kertaa olen täällä ollut? Lentokoneella, purjeveneellä, autolla, bussilla. Aina tulen takaisin.

Kaupungin keskusta tehtiin uusiksi, tuli kävelykeskusta, saa siitä autotkin ajaa, 10km tunnissa.

Mutta olemattoman hiljaista on, täällä on yleensä aika säpinä kun turistit ryntäävät eestaas.

On täällä monet paikat auki.

Ja muutamat taas suljettu. Jotenkin kuulostaa oudolta että kirjaston vessa on suljettu tartuntavaaran takia. Luulisi että vessan käyttö kuuluisi ihmisoikeuksiin. Kirjasto itse saa olla auki. Rautatie varikoilla on vesiposteissa kyltti että 4m lyhyempi vesikaari on vaarallinen, ajolangoista voi 25000 voltin jännitteestä valokaari lyöjä letkun pitelijän käteen ja tappaa. Kyllä on ärhäkkä virus jos pönttöön kustessa virus lentää elimeen. Vaikka kaari vanhemmiten lyhenee, niin ei sen vielä pitäisi viruksen mahdollistaa tarttuvan. Kyllä luulisi vessassa käynnin kuuluvan ihan perusoikeuksiin.

Kyllä minä olen ymmärtänyt että virus tarttuu ihan muuta teitä. Vähän sama juttu kun Tarton kaupungissa oli poljettavat kaupunkipyörät käytössä koko talven. Nyt keväällä sanoivat ettei voi niitä sähköpyöriä ottaa käyttöön, kun kuulemma virus tarttuu. Oli lähellä etten taas soittanut kaupunginjohtoon ja kysynyt onko nyt kaikki varmaan tarkkaan harkittu riskit? Pari päivää myöhemmin oli tiedoitus että otamme sittenkin myös sähköpyörät käyttöön. Näillä oli nähtävästi käsitys että poljettavasta pyörästä ei tartu, sähköpyörästä tarttuu. Kuulostaa sähköallergialta. Toiset sanovat sitä luulotaudiksi, monet sanovat että pitää ymmärtää toisten elämän tuskaa.

Olen vähän alkanut harkita että pitäisiköhän tästä jokupäivä jatkaa matkaa? Tässä linkki, vasemmassa laidassa on jahisadam. Siitä alkaa kuvaa näkymään, vasemmassa laidassa on Birgitta. Kun sitä ei näy, se lähtenyt. Niin helppoa se on elämä….

Liettuan pojat läksi Liettuaan takaisin. Minä näytin heille Smiltynės pursiseuran viiriäni, olivat kovin otettuja siitä. Pyysivät että tule sinäkin Klaipedaan, lupasin miettiä asiaa vakavasti.

Uudenseelannin pojalla loppui se karanteeni, läksi Tallinnaan ja jätti veneen tänne.

Go bussi, sanoi go go go, let’s go. Sinne läks, turbo vain vinkaisi, kuin tuuli vantissa kun kurvasi taipaleelle.

Johannes, purjeneuloja tuli käymään, laittoi yhden ratsastajan kiinni purjeeseen. Vei mennessään Lazypackin ja läksi työpajalleen. Lupasi laittaa uuden vetoketjun.

Satamakapteeni sanoi, että jää sinä vahtimaan satamaa ja läksi kotiinsa.

Kaikki lähtivät eri suuntiin, minä jäin vähän eksyneenä satamaan.

Musiikki kantautuu jostain, mitenkäs ne taas menivätkään ne Saaremaan valssin sanat? Jotenkin pyöritä pyöritä pellavapäätä. Kai harmaat hiuksetkin menevät Saaremaan yössä pellavapäästä, kunnes aamu valkenee ja totuus paljastuu….

”Niin kaunista muuall’ ei löytyä saata
Kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö” Näinhän tämä Georg Ots lauloi, lauloi kun osasi.

Kyllä tänne kannattaa tulla pidemmän ja vaikeankin matkan päästä. Kuten tuossa vieressä olevan ruotsissa rekisteröidyn veneen omistaja. Mies on kotoisin Uudesta Seelannista, tuli Eestin tytön perässä Tallinnaan. Nyt keväällä oli ostanut veneen ruotsista, mietti miten pääsee ruotsiin veneen hakuun. Otti yhteyttä tuonne Saare Paatin veneveistämölle, ne olivat myyneet yhden veneen ruotsiin. Mies vei sen ruotsiin, tuli takaisin ostamallaan purjeveneellä. Nyt on karanteenissa veneessään. Tai karanteeni ja karanteeni, ihmisjoukkoihin ei saa kuulemma mennä, kaupassa saa kulkea ja kaupungilla.

Tai toinen vene tuossa vieressä, perässään Liettuan lippu. Miehet olivat koluttautumassa purjeveneen päälliköksi, saadakseen lupakirjan. Läksivät Liettuasta ja tulivat yhtäsoittoa tähän, huomenna lähtevät takaisin. Ihan vain saadakseen praktiikkaa ja nähdäkseen Saarenmaan yön.

Satamakapteenikin tuli töihin, juttelimme kuinka elämä saaremaalla on eletty. Raskaat oli ajat keväällä, armeija toi kenttäsairaalan tuonne sairaalan pihalle ja suuren määrän kylmäkontteja. Saari oli eristetty mantereesta ja huhut liikkuivat.

Kaupungilla näkyi muutamia suomalaisia autoja, heillä on varmaankin kesämökit täällä. Latvialaisia oli enemmän kuin suomalaisia.

Minä haahuilen kaupungissa, ihmisiä ei kyllä paljon liiku näin aamulla.

Toinen tekeminen on veneen akkujen ihmettely, mikähän virus niihinkin on iskenyt?

Kello 6 heräsin ja kuuntelin että ei enään tuuli ulvo vanteissa.

Ei kun köydet irti ja menoksi. Sinne jäi Kuivastu, mutta tiedän että vielä palaan sinnekin.

Sinne jäivät myös Töll ja Piret vetämään iänikuista rinkiään Kuivastun ja Virtsun välillä, tiedän että kohtaan myös näiden kanssa.

Muutama luovi että pääsee etelämmäksi, sitten saa suunnan kohti Abrukan saarta.

Siitä se lähtee.

Purjeet vetää. Laitampa oikein videota.

Kerran kävi jopa piirivalve katsomassa kuka se siellä kulkee. Löysivät varmaankin purjenumeron perusteella tiedot, koska eivät tulleet kyselemään. Kyllä nämä ovat minut täällä nähneet, en ole ensimmäistä kertaa.

Lopuksi löytyi Kuressaaren väylän pää.

Ojaa pitkin kaupunkiin.

Aina kun näen tämän näkymän, tekisi mieli hihkaista riemusta. Vähän kyllä hihkaisinkin.

Eipä täällä yhtään vierasta ole. Soittelin matkalta Oskarille, Kuressaaren satamakapteenille. Aloitin kertomalla, että en tiedä onko sinulle kukaan kertonut, että suomenlippu ahterissa purjevene tulee kohti Kuressaarta. Tämä että odotin sinua jo eilen, Kuivastun satamakapteeni oli soittanut heti kun tulin Kuivastuun. Jäin kuitenkin rokuliin.

Nurmikkoa oli Oskari leikkaamassa kotonaan, sanoi ettei ole mieltä odotella satamassa, ketään ei liiku. Kerroin pärjääväni yksinkin.

Mutta laitan vähän karttaa tämän päivän reitistä, tässä veteen piirrettyä viivaa…

Tuollaista lupasi Eestin ilmatieteenlaitos merisäätä lauantaiksi.

Ja tuollaista norjalaisten ennusteet. Olisi kai jostain löytynyt ennuste joka olisi rohkaissut lähtemään Kuressaaren suuntaan jos vain kovasti haluja olisi ollut. Puuskia luvataan 20m/s ja keskituulia norjalainen kovimmillaan 16m. Tuuli näytti olevan vastainen ja lainetta luvattu pari metriä.

Matkaa on Kuivastusta Kuressaareen 50 mailin paikkeilla, jos tuuli on täysin vastaan niin matkan voi kertoa 1,5 niin lähelle osuu kokonaismatka luoviessa. Eli 75 mailin hujakoilla ja jos keskinopeus luovilla olisi vaikka 5 solmua niin aikaa menisi 15 tuntia. Yhtälön ratkaisu oli helppo, eli päätin jäädä Kuivastun satamaan.

Otin varoiksi tuon eilen ostamani 5 yön kortin SL Marinoihin mukaani, mennessäni tapaamaan satamakapteenia. Tämä oli heti että ethän vain meinaa lähteä, kova tuuli on. Minä että minulta meni purjehtimishalut ohitse, voisin jäädä satamaan. Kysyin että pitäisiköhän minun maksaa? Kuulemma yleensä maksetaan. Keskusteltiin vähän aikaa, satamakapteeni totesi että anna olla, talo tarjoaa. Normaali hinta yöstä on 20 euroa, kun ottaa tuon kortin niin hinta putoaa 16 euroon yö. Kun siitä vielä tinkii 2 yötä yhden hinnalla, niin yön hinnaksi tuli 8 euroa.

Jälleen todistettu että kyllä satamakapteeni ja kulkuri toisiaan ymmärtää.

Kävin vielä tervehtimässä tämän Uisun miehistöä, olivat talkoissa. Reteästi nostin kättä ja sanoin: ”Tere saarlaset.” Se ei ollut hyvä idea, vastaus tuli heti, ”Me olemme Muhun miehiä.”

Eli kaikille tiedoksi, Eestissähän on näitä saaria, ainoastaan Saaremaan asukkaat ovat saarelaisia. Muut ovat oman saaren nimellä, kuten Muhun miehet, tai Hiiumaan asukkaat, eli Hiidlased.

Leikkimielellähän me suutamme soitettiin näitten Muhun miesten kanssa. On me ennenkin kohdattu, milloin Kuressaaren meripäivillä ja milloin missäkin.

Tuollaista se näytti yhdessä vaiheessa Roomassaaressa.

Mutta nämä kaikki vanhoja eilisiä satamapäivän jorinoita, tänään on uusi päivä…

Vähän oli orvon näköistä Kärdlassa laiturissa yksin.

Jotta päätin jatkaa matkaa, nostin purjeet ylös laiturin päässä ja sitten mennään.

Vene mennä soljuu muutaman metrin tuulessa.

Vähän on kivisen näköistä karttaplotterini näytössä kulkutie. Itseasiassa eihän tuossa näy edes sitä satamaa josta läksin liikkeelle. Sinne vaan rohkeasti plotterin näyttämään kivikkoon.

Oli sinne kuitenkin väylä merkitty, katselin tuolta Eestin veetee ametin kotisivuilta mitenpäin väylä meni.

Oli sinne luontoonkin näitä keppejä isketty pohjaan törröttämään. Purjeella Püssirahun silmästä läpi ja sitten olikin vapaata vettä ympärillä valita suuntia mihin tahtoo mennä.

Minä valitsin suunnan 100°. On kuulemma veden kiehumispiste. Tekee kuulemma 373° Kelviniä, kertoo viisaammat.

Niin sitten vain vaelsin tuulten teitä, myrskyjä ei ole paljon näkynyt. Navakkaa tuulta kuitenkin joskus. Lippukin on tuulessa kärsinyt, langat rispaantuneet kulmista. Samoin on kapteenin hiuksetkin on tuulten tuiverrus vähän saanut harvaksi. Lippu on uusi ostettu, hiuksia en saa paremmin kasvamaan. Peruukkia en perskule päähän pane. Näillä mennään.

Soitin Kuivastuun satamakapteenille, kerroin olevani noin puolentunnin päästä satamassa. Käy niin sääliksi, kun vanha mies katsonut jo yli kuukauden ikkunasta että koska mahdolliset vieraat tulevat. Jos lähtee vaikka vessaan, niin silloin vieras pukkaa purjeveneellään aallonmurtajan aukosta sisään.

Hukkaan meni ilmoittaminen. Tuolla oli talkoot veneiden veteenlaskemiseksi. Työhullu satamakapteeni husoi työnjohtajana ja yhtäkkiä keksi kun olin jo melkein laiturissa. Mies juoksi kun hullu, melkein ennätti ennen minua laiturille. Oli kovasti pahoillaan kun ei saanutkaan köyttä vastaanottaa.

Yritin tälle vahvaa saarten murretta puhuvalle miehelle selittää, ei ole ole satamakapteenin arvolle sopivaa juosta kuin hullu. Se ei siis ollut mitään hölkkää vain sellaista kuin hengen hädässä juoksua. Tämä ei ollut ymmärtävinään, työhullu mikä työhullu. Toisaalta ymmärtäähän sen, toistakuukautta töissä ja jo kolmas asiakas. Ensimmäinen suomalainen vene satamassa keväällä.

Sen kunniaksi liputus Suomenlipulla Kuivastun satamassa, Muhun saaressa, sekä purjevene Birgitassa…

Otin Chervoletin ja läksin taipaleelle. Hillittynä kirkkomiehenä ajoin kirkon viereen, ajatuksena käydä katsomassa kirkkoa. Kirkon portailla haistoin tervan hajun, ihmettelin mistä haju tuli. Kumarruin polvilleni haistamaan niitä portaita, joista se haju sitten nousikin nenääni. Samassa huomasin, että vanhempi Hiiumaan mummo katsoo pitkään, suomalainen kumartaa syvään kirkkoa polvillaan, nenä portaissa kiinni asti. Nyökkäsin myös mummolle vakavalla naamalla. Mummo hymyili takaisin.

Hyvä että olin Chervoletilla, etten tällaisella helvetin enkeleiden Dneprillä. Mummo olisi saanut slaagin.

Jatkoin matkaani, aikomuksena käydä tätä Hiiumaan Sääretirp:piä katsomassa. Pitkä niemi joka ulottuu kauas merelle, jatkuu vielä pinnan allakin pitkään.

Vastaan tuli portti jossa tuollainen kyltti. Lemmikkieläimen ja tämän omistajan turvallisuuden vuoksi pyydämme ettei Sääretirpile mennä koiran kanssa. Vapaana olevat, sekä narussa kiinni olevat koirat ja niiden omistajat voivat joutua hobusen hyökkäämäksi.

No ei minulla ollut koiraa, ei mitään hätää. Jatkoin matkaani.

Vastaan tuli jo koirankarvapallero, hobunen oli syönyt koiran.

Ensimmäiset hobuset väijyivätkin jo pusikossa.

Minä puhelin rauhallisesti näille jättiläisille, ne minulle vastasivat hirnuen.

Minä olin valmistautunut tähänkin asiaan. Olin ottanut taskuuni leivänpalat, saisin lepyttää näitä hobusia leivällä.

Ja katso, hobunen tulee ja syö kädestä.

Yritin vielä opettaa hobuselle temppuja, se ei kyllä onnistunut. Ehkä syy oli osaksi siinä että minä vähän arastelin. Ajattelin jos hobunen tuntee, että minä jotenkin pilkkaan tai teen sen naurun alaiseksi, niin miten minä sellaisen kanssa pärjään. Hobunen vaistoaa sen ja vähän arastelee minua.

Yhtään turistia ei ole näkynyt saarella, paikalliset ovat murheissaan. Kesällä pitäisi tienata koko vuoden palkka, ei hyvältä näytä.

Mutta nyt alkaa olla aika täysi Hiiumaalla, on aika jatkaa matkaa. Hiiumaa, palaan vielä takaisin…