Otin Chervoletin ja läksin taipaleelle. Hillittynä kirkkomiehenä ajoin kirkon viereen, ajatuksena käydä katsomassa kirkkoa. Kirkon portailla haistoin tervan hajun, ihmettelin mistä haju tuli. Kumarruin polvilleni haistamaan niitä portaita, joista se haju sitten nousikin nenääni. Samassa huomasin, että vanhempi Hiiumaan mummo katsoo pitkään, suomalainen kumartaa syvään kirkkoa polvillaan, nenä portaissa kiinni asti. Nyökkäsin myös mummolle vakavalla naamalla. Mummo hymyili takaisin.
Hyvä että olin Chervoletilla, etten tällaisella helvetin enkeleiden Dneprillä. Mummo olisi saanut slaagin.
Jatkoin matkaani, aikomuksena käydä tätä Hiiumaan Sääretirp:piä katsomassa. Pitkä niemi joka ulottuu kauas merelle, jatkuu vielä pinnan allakin pitkään.
Vastaan tuli portti jossa tuollainen kyltti. Lemmikkieläimen ja tämän omistajan turvallisuuden vuoksi pyydämme ettei Sääretirpile mennä koiran kanssa. Vapaana olevat, sekä narussa kiinni olevat koirat ja niiden omistajat voivat joutua hobusen hyökkäämäksi.
No ei minulla ollut koiraa, ei mitään hätää. Jatkoin matkaani.
Vastaan tuli jo koirankarvapallero, hobunen oli syönyt koiran.
Ensimmäiset hobuset väijyivätkin jo pusikossa.
Minä puhelin rauhallisesti näille jättiläisille, ne minulle vastasivat hirnuen.
Minä olin valmistautunut tähänkin asiaan. Olin ottanut taskuuni leivänpalat, saisin lepyttää näitä hobusia leivällä.
Ja katso, hobunen tulee ja syö kädestä.
Yritin vielä opettaa hobuselle temppuja, se ei kyllä onnistunut. Ehkä syy oli osaksi siinä että minä vähän arastelin. Ajattelin jos hobunen tuntee, että minä jotenkin pilkkaan tai teen sen naurun alaiseksi, niin miten minä sellaisen kanssa pärjään. Hobunen vaistoaa sen ja vähän arastelee minua.
Yhtään turistia ei ole näkynyt saarella, paikalliset ovat murheissaan. Kesällä pitäisi tienata koko vuoden palkka, ei hyvältä näytä.
Mutta nyt alkaa olla aika täysi Hiiumaalla, on aika jatkaa matkaa. Hiiumaa, palaan vielä takaisin…