Kello 6 heräsin ja kuuntelin että ei enään tuuli ulvo vanteissa.
Ei kun köydet irti ja menoksi. Sinne jäi Kuivastu, mutta tiedän että vielä palaan sinnekin.
Sinne jäivät myös Töll ja Piret vetämään iänikuista rinkiään Kuivastun ja Virtsun välillä, tiedän että kohtaan myös näiden kanssa.
Muutama luovi että pääsee etelämmäksi, sitten saa suunnan kohti Abrukan saarta.
Siitä se lähtee.
Purjeet vetää. Laitampa oikein videota.
Kerran kävi jopa piirivalve katsomassa kuka se siellä kulkee. Löysivät varmaankin purjenumeron perusteella tiedot, koska eivät tulleet kyselemään. Kyllä nämä ovat minut täällä nähneet, en ole ensimmäistä kertaa.
Lopuksi löytyi Kuressaaren väylän pää.
Ojaa pitkin kaupunkiin.
Aina kun näen tämän näkymän, tekisi mieli hihkaista riemusta. Vähän kyllä hihkaisinkin.
Eipä täällä yhtään vierasta ole. Soittelin matkalta Oskarille, Kuressaaren satamakapteenille. Aloitin kertomalla, että en tiedä onko sinulle kukaan kertonut, että suomenlippu ahterissa purjevene tulee kohti Kuressaarta. Tämä että odotin sinua jo eilen, Kuivastun satamakapteeni oli soittanut heti kun tulin Kuivastuun. Jäin kuitenkin rokuliin.
Nurmikkoa oli Oskari leikkaamassa kotonaan, sanoi ettei ole mieltä odotella satamassa, ketään ei liiku. Kerroin pärjääväni yksinkin.
Mutta laitan vähän karttaa tämän päivän reitistä, tässä veteen piirrettyä viivaa…