Ihmeellistä jorinaa

Saderintamaa pukkaa selkään. Lämmintä ulkona 10 astetta ja vesi tulee vaakasuoraan.

Safire lämmitin puhaltaa veneeseen lämmintä ilmaa ja kuivaa venettä. Termostaatti kaikkein pienimmällä, vehje käy tyhjäkäyntiä. Tyhjäkäyntiteho on 900w, se on liian suuri. Ovea ei voi pitää veneessä auki, vesi lentää sisään ja ovi suljettuna 900 w tahtoo tehdä kabiinin liian kuumaksi. Ei se polttoainetta ota tyhjäkäynnillä kuin 0,9 litraa tunnissa, eli alta desilitran.

Vastahan minä kävin tankin täyttämässä Tallinnassa, tankista riittää aika kauan polttaa lämmittimessä.

Näytti maksavan diesel 1,939e/litra.

Mutta se onkin sitä mitä minun Kubota moottoriini suositellaan, ilman biolisiä.

Ajattelin tankata Tallinnassa ettei tarvitse suomessa sitä biolisää tankata.

Biolisät on nähtävästi aika kalliita aineita, minulle tosin riittää ihan sellainen vanhanlaatuinen diesel. En tarvitse digitaalista enkä bioluvilia menemisiini. Tosin, minun kulutuksellani eipä sillä hinnalla niin suurta merkitystä ole. Voisi olla vielä kalliimpaa, niin ei ökyveneet häiritsisi olemistani ja kulkemistani. Pysyisivät satamassa, kun joka tunti veneilyä makaa satoja euroja. Minun tuloni suomeen poltti ehkä desin dieseliä.

Yritin epätoivoisesti kaupungilta etsiä, mitä täällä suomessa voisi tehdä. Yritin etsiä tuttuja, niitä kulki täällä ennen eestaas. Nyt ei ketään tuttuja, kaikki on kadonneet.

Ehkä se tosi suomalaisuus on löydettävissä tuolta.

Tai löytyykö se tuolta. Märällä kentällä oli telttoja aitauksen sisällä. Ihmisiä seisoi pitkissä jonoissa, jonottivat sisäänpääsyä. Jos se on sitä mitä suomessa tehdään, en halua kokeilla.

Jatkan etsimistä…

Heräsin aamulla ennen kolmea, vettä satoi, käänsin kylkeä.

Seuraavaksi heräsin kello 5, en minä kelloa soimaan laita, itse heräilen. Jos ei kiinosta nousta jatkan unia.

Nyt oli oikea aika. Sade ei ropissut, oli valoisaa ja tuuli ulvoi vanteissa. Silloin lähdetään. Olinkin jo kuukauden ollut Piritassa, tai siis vene ollut. Minä huitelin maita ja mantuja, välillä kävin veneellä nukkumassa.

Ei täällä turisteja ja vieraita näy. Ehkä polttoaineen hinta ja 70 euron vierasmaksu pelättää turistit.

Siihen jäi minun paikkani, tulen vielä takaisin. Kerroin satamakapteenille, että voi myydä tuon paikkani jos on tarvis, voin mennä muuallekin kun tulen takaisin. Tuo mastoton purjevene oli käynyt näköjään minun poijuköyden päällä.

Ai mistäkö tiedän? Ei siihen muut osu kuin naapurit ja toisella puolla olevalla on musta pohja.

Tuosta aukosta ulos, ensin tuon sisimmäisen aallonmurtajan takana purje ylös.

Taakse jää Pirita.

Purje vie kuten ennenvanhaan, kohti uusia seikkailuita. Kuukausi on liian pitkä aika satamassa olla.

Sopivaa köröttelyä.

Laivat ne vetelee ohi ja vastaan. Ihmiset istuvat siellä ja ovat merellä. Mitä ne laivassa merestä tietävät ja tuntevat. Sama kuin istuisi ja telkkarista katselee risteilyä. Jos on enempi tuulta niin silloin tuntevat ja alkavat voivottamaan kun keikkuu.

Minä katselen taivaalta sääennustuksia ja purjehdin kohti esi isien maata.

Tankkerit ja ristelijät pyyhältävät reittijako reitillä.

Minun reittini on veteen piirretty viiva.

Suomalaisia saaria alkaa näkyä. Kuivasaari.

Harmaja.

Luotsit kiiruhtavat luotsaamaan niitä, jotka luotsia kaipaavat.

Helsingin moottorivenekerho. Menenkin sinne.

Paikkoja on paljon vielä tyhjänä, monet ovat vielä telakalla. Katsoin netistä että tuolla on yksi kohta joka on tyhjäksi ilmoitettu, vien veneen sinne.

En soita etukäteen. Alkavat kysellä veneen mittoja ja sanovat ettei se sovi. Vein veneen tuohon ja kävin sanomassa että siinä se nyt on. Hyvin se siihen sopii.

Vaihdoin saalinkiin Kalevi jahtklubin viirin. Mitähän täällä suomessa muuten tehdään? Pitääkin kysyä joltain joka täällä asuu. Olen vähän vieraantunut tästä, no kokeilen nyt ensi alkuun istuksia veneen kannella ja huudella ihmisille tervehdyksiä. Pitää muistaa että sanoo terve, ei tere….

Tuli aika lähteä. Vettä sataa ja tuulee. Rautatien puomit laskeutuivat eteen, siihen taakse odottamaan.

Sieltäpä pyyhkäisi tuollainen aparaatti. Kyljessä teksti Eesti raudtee.

Tuosta minä käyn aina kinppua ostamassa. Tavallisesti siinä on hyvinvoivan näköinen nuorempi nainen myymässä. Tämä on niin kovin halukas minulle parhaat palat etsimään ja tarjoamaan. Pyöristää hinnat aina alaspäin ja kyselee kuulumisia. Kun tämä on vapaalla on siellä palkattu myyjä, vanhempi täti. Silloin kun täti on siellä, hänelle on jätetty läskisiä paloja muutamia. Joskus ei ollut kuin makkaraa. Sain kuitenkin evääksi tangon palasen.

Saavuin kesäiselle bussiasemalle, vieressä on tämä Tartu hotelli.

Paikalle tupsahti Go bussi. Tälläiset ajavat maakunnista Tartoon. Bussi on ilmainen ja on aina täyteen lyöty.

Sitten tuli minun bussini, ihmiset jonossa bussiin.

Matka alkaa, Lux vie minua.

Vene odotti minua laiturissa. Oli ensin ajatus että lähden illalla purjetimaan.

Vesikuuroja lupasi ja niitä myös tuntui tulevan taivalta.

Lämmintä näytti tuolla Tallinnan matalalla 10 kraadia, tuulta sen 15. Ei kiinnostanut mennä yöksi purjehtimaan. No jään veneelle, antaa lämmittimen puhaltaa lämmintä. Katsotaan aamulla tilannetta.

Kävin Ooppeliin bensiiniä tankkaamassa.

Pensa maksaa melkein 2 euroa litra, eli niissä vanhoissa markoissa sen reilu 12 markkaa litra. Dieselistä saan sen 20% alennusta, mutta tämä pentsiini pitää maksaa kokonaan. Ei se hinta siinä niin sieppaa, vaan se että venäjältä öljyä tuodaan.

Joten kävin ostamassa uuden ruohonleikkurin, akkukäyttöisen. Eipä ainakaan siihen bensaa laiteta.

Kyljessä on voimavipu, siitä kun vääntää niin alkaa amppeerit virrata ja nurmikko kyytiä saada.

Joten käänsin vivusta täydet tehot ja lykkäsin masiinan nurmikolle.

Perskuta, nyt alkoi tapahtua. Alkoi sellainen sirkkelin ääni ja kyllä sai nurmikko kyytiä. Tosin muuttui oudokseltaan oudon näköiseksi.

Löytyi siitä lievempikin asento, täytyy käyttää sitä. Ahneella on paskainen loppu.

Ostin vaihteeksi bussipiletid. Alkaa tapahtua…

Tartossa oli rattamaraton. Oli sellaisia lyhempiäkin reittejä 21km, seuraava 40 ja 89km. Sitten The kovat jätkät, 122km. Yllättävän monet tulivat fillarilla kotoaan starttiviivalle. Minä en päässyt mukaan. Dahon oli Tallinnassa, hyvä niin. On edes joku selitys.

Sille 122km matkalle tulivat ensin hälytysajoneuvoja. Kiilasivat autot ojaan että fillarit pääsee.

Bmw tuli kyborgit seljässä.

Sitten kuuma ryhmä. Siihen päästäkseen piti olla etukäteen näyttöjä, pelkät puheet eivät riittäneet. Lähtö oli lentävä, ensin auton takana muutaman kilometriä, sitten auto kaasutti tiehensä ja miehet panivat parastaan.

On ne kovia jätkiä, on. Vaatimattomia ovat minun pyöräilyni, puheissani olen kova. Nämä ovat taas aivan päinvastoin.

Olen jo aloittanut valmistelut lähteäkseni purjehtimaan. Puheissa ja mielessä.

Karavaani on saapunut, myyjät ovat paikkojaan hakemassa ja telttoja pystyttämässä. Kohta se ruletti alkaa taas pyöriä.

Tänne oli tullut myös ruoka telttoja. Ne myös haistavat euron hajun ja silloin lähdetään. Tien risteysessä oli joka suunnassa tuollaiset keltaiset kyltit.

Tästä alkaa anniskelu alue. Mitä se sitten oikeasti tarkoittaa en oikein tiedä. Samanlaista se on muillakin markkinoilla, ilman noita kylttejä. No se alla punaisella, ”Viina vitsa lööb valusasti.” on ihan suomalaisenkin ymmärtää. Eli viinan vitsa lyö kipeästi, vanha eestin vanhankansan viisaus. Pitää varmaan paikkansakin. Eestin rajaseudun pikku kylissä on vain vanhoja mummoja ja juoppoja nuoria miehiä. Vanhat miehet on kuolleet viinaan, nuoret naiset on lähteneet kuolevista kylistä. On vain jäänyt vanhat muorit ja niiden uunin pankolle jääneet juopot pojat. Nuoret miehet ei siellä vanhaksi elä.

Välillä vähän vettä ripautti ostokansan selkään, ei paljoa hidastanut.

Kansa on otillaan, ostos hurmiossa. Silloin lyödään lisää löylyä ja aletaan pitää myyntipuheita. Yksi pari tuli katsomaan lippalakkia, kysyi onko ne itse tehtyjä? Minä että ei, minä en ala lippalakkeja ompelemaan. Meillä on ihan orjat sitä varten. Tämä alkoi kyselemään, olenko Latvialainen, puhun oudosti? Ei, en ole kuusivarpainen, lopuksi nainen osasi yhdistää, suomalainen helppoheikki. En kuitenkaan tunnistanut, sanoin olleeni vuosikymmeniä suomessa töissä, aksentti on tarttunut.

Yhdessä vaiheessa ilmoitin, minulla on tauko, lähden kirkkoon. Naapuri teltoista kyseli että miten sinä nyt kesken päivän kirkkoon? Minä että taivaan veräjät avataan kello 11, syntisen pitää olla jonossa ajoissa. Sitä paitsi, syntejä kannattaa aina pyydellä anteeksi, kun on tilaisuus. Etukäteen on erityisen suosilteltavaa.

Kappalainen myi minulle katumus kynttilän, tuikkasin tuleen. Paloi iloisesti lepattamatta liekki.

Jälleen poliitikkojen kanssa juttelemaan, ne on kovia kuuntelemaan kansaa. Minuakin kuuntelevat, minä annan niille aina kovasti neuvoja, kuinka pitäisi hallita kansaa.

Kiitokseksi nämä reformierakonnan lähettiläät antoivat minulle pankookid. Päivän mittaan kävin aikamonta kertaa jututtamassa, joka kerta antoivat. Minä kyselin että mitä minun pitää tehdä teidän hyväksenne. Kuulemma riittää että pidän heidät mielessä.

Minä tunnen varmaankin kolmanneksen näistä myyjistä. Tämäkin Saaremaan mies on samoilla markkinoilla usein. Myy Saaremaan leipää ja kotiolutta. Ei kotikaljaa, vain olutta.

Tällä taas oli tällainen sortimentti.

Iso pahvilaatikollinen kuivattuja särkiä.

Sekä mansikan näköisiä kreikkalaisia mansikan korvikkeita. Ei ne kuivatut särjet minusta mitään hyviä ole. Mutta nuo mansikalle tuoksuvat epähedelmät ovat kyllä vielä huonompi idea. En ota ilmaiseksikaan, vaan odotan että Saaremaan mansikat valmistuvat ja ostan niitä koko lavallisen ja syön kerralla. Ei silti, kyllä näitäkin särkiä ja mansikoita ostivat ja ostivat, en ymmärrä.

Taas minä aloitin helppoheikin työni.

Tempaisin tuollaisen Ooppeli lippiksen päähäni, aloin niiden myyntiä yrittämään. Se oli kyllä tuhoon tuomittu yritys. Ei kukaan ollut mitenkään kiinnostunut Ooppeli merkistä. Katsoivat jotenkin nenänvartta pitkin.

Lopuksi luovutin, tempaisin saunaviikinki sarvipipon silmille ja aloin uudestaan.

Pistelin vähän ripaskaa, vai zorbastako oli.

Sitä jatkui ja jatkui, välillä läksi tyttöjen mekkoja, suitsupääsyke, eestin kansallislintu. Minä olen kova tyrkyttämään ja inttämään. Ei kannata hävetä joutuvansa naurun alaiseksi, se oikeastaan virkistää.

Näin sujui Keila päivät tällä kertaa.

Tuli raskaan päivän ilta, oli aika suunnistaa kotiin. Karavaani on hajaantunut, kohdatakseen taas jossain.

Sielu puhtaana uusiin seikkailuihin. Joku joskus vihjaili että kannattaako? En aio katua…

Kivahan se on vaihteeksi kotiin tulla. Kukat kukkivat.

Saapas nähdä tuleeko omenapuuhuni omenoita. On niin kylmä etteivät paljon mehiläiset lentele ja pölytä puita.

Auto on pakattu jälleen uutta retkeä varten. Täysi tavaraa.

Ei kuin takaisin suunta Tallinnan suuntaan. Auto haukkaa halukkaasti kilometrejä.

Paikan nimi on Keila, Keilan kaupunki.

Jos joku on kiinnostunut Keila kaupunkiin tulemaan, tänne pääsee hyvin junalla Tallinnasta.

Alkaa Keilan kaupunkipäivät. Sisältäen markkinat. Olen pestautunut helppoheikiksi, alkaa meinaan tapahtua. Sanattomaksi ei saa jäädä, se on heikkouden merkki.

Aamu aukeni sumuisena Piritalla, laivojen sumusireenit tuuttasivat Tallinnanlahdella.

Jos ei jaksa veneen ikkunasta kurkata niin Piritan sataman nettikamerasta voi sään tarkistaa.

Viereiselle ”leirintäalueelle” oli ilmestynyt useita matkailuautoja. Eihän se oikein leirintäalue ole. Se on veneiden talvisäilytysalue jossa sähköpistokkeita. Neuvostoliiton aikainen paskahuussi ja vesikraana. Siinä kaikki. Ei suihkuja ei mitään. Silti sinne saksalaisia ja virolaisiakin riittää.

Aamun tullen lähtevät eteenpäin, näkyy kyllä pidempäänkin viihtyviä olevan.

Viihdynhän minäkin täällä. Tai en nyt niin viihdy, mutten oikein jouda kauemmaksikaan. Jos ei muuta niin pitää kaikenmaailman erikoislääkäreitä käydä juttuttamassa ja matolla juoksua näyttämässä. Vähän kuin silloin armeijassa, aliupseerikoulun aikaan cooperin testissä. Juoksin elämäni kunnossa 3350 metriä cooperissa. Koko koulun keskiarvo oli 3150 metriä. Kapiaiset ei uskoneet, luuli että matka väärin mitattu ja kellotetttu. Panivat uudestaan juoksemaan seuraavana päivänä. Tarkalleen sama tulos.

Ei silti, seisoo täällä muidenkin veneet hyljättyinä.

Niinkuin hyljättynä seisoo oikeastaan koko Piritan satama. Ne lehtijutut että Kalamaja ja Kalaranta ja Noblesner ovat trendi alueita taitaa sittenkin olla totta.

Tuollainen trendi masiina tuli viereeni, mitenkähän se on tänne eksynyt?

Persiissä trendikäs 300 hevosen moottori.

Kävin liikennettä ihailemassa. Estlaset ajavat kuin neekeripojat juuri auton saaneena. Oikealta ja vasemmalta ohitse, Se mitä täällä osataan on antaa tietä jalankulkijoille. Tässäkin kun lähestyy kävellen tuota suojatietä niin heti kaikki pysähtyy. Uskaltaisin silmät kiinni kävellä tuosta ylitse. Suomenlahden pohjoispuolen kaupungeissa ei kyllä kannattaisi sitä kokeilla.

Olen saanut idean, lähdenkin Tartoon.

Erilaisilla kulkuneuvoilla Bussijaama.

Iltakin alkaa hämärtää, menee taas pitkälle yöhön ennenkuin kotona.

Bussijaamassa oli ihmisiä odottamassa viimeisiä busseja. Toisessa päädyssä oli ukrainalaisia pakolaisia jotka tulivat Pietarista bussilla. Ilman rahaa, ilman lippua, ilman tietoa mihin yöksi. Heitä oli neuvomassa keltaliivisiä auttajia. Heitä en kuvaa.

Bussini saapui, jälleen loppuunmyyty. Ulkona kävi useampia ihmisiä kysymässä kuljettjalta että eikö sovi. Ei sovi, kaikki myyty.

Minun Lux, jälleen kerran. Me olemme erottamattomat.

Aamulla alkoi taivaalta kuulua pörinää.

Miehet temppuilivat riippuvissa liitimissään. Minä en halua sellaista kokeilla.

Enkä oikein tuollaisestakaan välitä. Perin eriskummallisen näköinen on näiden vene.

Minä olen tuolla Dahonilla ajanut aika paljon. Nyt oli aika tehdä pieni huolto.

Renkaat olivat aivan sliksit. Useamman tuhatta kilometriä kyllä näillä ajettu. Sileät renkaat on joissain tilanteissa liukkaat, syytä vaihtaa.

Ihan asfaltti renkaat nämä on, sellaiset karkeat on raskaammat ajaa. Nämä vierii hyvin ja leveyttä on niin ettei heti hiekkaan uppoa.

Eteen ja taakse renkaat.

Schwalbe, kuuluisa saksalainen fillarin kumien valmistaja. Suomesta ei löytynyt just tuota kokoa, piti saksasta tilata.

Tosin, Indonesiassa nuokin sitten nykyjään tehdään.

Lähdimpä sitten kokeilemaan uusia renkaita.

Kohti Lasnamäkeä.

Olen kuulemma hyvä liikkuja.

Kevyenliikenteen väylää, Lasnamäki häämöttää jo.

Sitten täti ajoi minua vastaan. Eihän siinä mitään uutta ja ihmeellistä, kyllähän tuossa tilaa piisaa hyvin. Vaan ei piisannut. Se perhanan venäläinen täti meni jotenkin sekaisin, alkoi kiilata 10 metrin päästä minun puolelleni. Tuollainen bussi tuli vastaan, kadulle ei voinut väistää. Jarrutin ja samassa täti pörkkäsi ohjaustankoon, niin että molemmat nurin asfaltilla. Menin tätiä ylös auttamaan ja tämä alkoi minua moittia venäjäksi, että tämän päälle ajoin. Minä että etkö sinä ole tuohon ikään oppinut että oikealla reunalla ajetaan?

Tämä vain toisteli että hän ajoi oikealla. Me molemmat olimme oikealla väitti. Ei täti itseään loukannut eikä suostunut ymmärtämään että hän kääntyi vasemmalle ja yritti väärältä puolelta sivuuttaa.

No eipä minullakaan muuta kuin pieni jälki kyynärpäässä. Toivotin tädille hyvää loppuelämää, yritin vielä että koita nyt keskittyä siihen miten liikenteessä liikutaan.

Yritin ensin vähän käärettä laittaa laastarilla. Eihän se pysy. Panin tukon talouspaperia muoviteipillä, hyvä tuli.

Mustanmeren makuja, Khinkalit….

Aamu Piritalla on niin hieno. Tallinnan siluetti näkyy tallinnan lahden toisella puolella.

Eipä ole vielä paljoa veneitä laitureissa, kevät on pahasti myöhässä.

Minä yritin aamu cappucinot keittää, mutta maito ei tullut purkista ulos. Se oli viiliksi muuttunut. Ei kun Pirita R-kioskista cappucinot ja päivä alkaa.

Tuolla luoteen puolella horisontissa on tuollainen keltainen pilvi. Näkyy usein keväällä. Joku sanoo että se on laivojen rikki pilvi, toiset että se on siitepölyä. En osaa sanoa, en ole saanut aikaiseksi sitä selvittää.

Kohvin jälkeen alkaa taas rattasõidu kiinnostaa. Dahon vauhdin takaa.

Rantaa pitkin kohti kaupunkia.

Panen menemään oikein nuoruuden innolla, shamaanirumpu tikittää korvissa vauhtia. Kun tuon vauhdin saa päälle, sitä voi jatkaa vaikka kuinka kauas.

Uusi Reidi tie on hyvä keksintö, hyvät rattatiet myös.

Rakennustyömaan aitaan on pantu kuvia vanhasta Tallinnasta. Mielenkiintoista.

Ohi vanhasta satamasta. Ei yhtään turistivenettä näy.

Risteilylaivoja näkyy tulleen. Pari näistä seisoi talven tuossa, mutta yksi taitaa olla kylälisiä tuonut.

Minä pistelin rattaalla auringossa. Ilma tuntui kyllä 20 asteiselta auringossa, kuuma tuli.

Kieppasin lenkin myös tämän Noblessnerin sataman kautta. Yksi suomenlippu veneessä näkyi.

Kalarantaan rakennetaan paljon uutta. Kalliita asuntoja hyvinvoiville.

Tallinnassa on paljon hienoja paikkoja. Suurin osa turisteja osaa vain Viru keskuksen ja Raatihuoneen torin.

Minä kiidän kohti läntta.

Kilometri toisensa perään. Helppoahan tämä on. Tunnen että jaksan tätä vauhtia vaikka koko päivän.

Päädyin tänne. Haven kakumäe satamaan.

Täällä on parempiosaisten veneitä. Suuria ja vielä suurempia.

Vettä menee solkenaan, värska virkistää.

Takaisin tiellä kävin vielä katsomassa sataman vieressä. Seitsämän meren ravintola. Drubaduuri soitteli musiikkia ja lauloi suomalaisille turisteille. Pitäisiköhän minunkin joskus tulla Tallinnaan laivalla päiväksi turistireissulle? Oikein mukavaahan näillä näytti olevan terassilla.

Vai oikein turistibussilla maakuntakierroksille? Ei silti, olen minäkin ollut matkaoppaana eestiläisille Hiiumaalla. Kuuntelivat perin innoissaan juttujani saaresta, ensikertalaiset.

Olen saapunut aamulenkiltä takaisin Piritaan. Russalka suojelee kulkijaa.

Matkaa aamulenkillä tuli 42km ja vähän päälle.

Aamupala paikalliselta nakkikioskilta. Tallinna-Baku mainokset. Eli Azerbaijani nakkikioski.

Shaurma miehen tiellä pitää ja vauhdissa. Vauhtia kyllä piisaa elämässä, vaarallisia tilanteita vähemmän. Minun Eesti, minun Tallinna…..