Karavaani on saapunut, myyjät ovat paikkojaan hakemassa ja telttoja pystyttämässä. Kohta se ruletti alkaa taas pyöriä.
Tänne oli tullut myös ruoka telttoja. Ne myös haistavat euron hajun ja silloin lähdetään. Tien risteysessä oli joka suunnassa tuollaiset keltaiset kyltit.
Tästä alkaa anniskelu alue. Mitä se sitten oikeasti tarkoittaa en oikein tiedä. Samanlaista se on muillakin markkinoilla, ilman noita kylttejä. No se alla punaisella, ”Viina vitsa lööb valusasti.” on ihan suomalaisenkin ymmärtää. Eli viinan vitsa lyö kipeästi, vanha eestin vanhankansan viisaus. Pitää varmaan paikkansakin. Eestin rajaseudun pikku kylissä on vain vanhoja mummoja ja juoppoja nuoria miehiä. Vanhat miehet on kuolleet viinaan, nuoret naiset on lähteneet kuolevista kylistä. On vain jäänyt vanhat muorit ja niiden uunin pankolle jääneet juopot pojat. Nuoret miehet ei siellä vanhaksi elä.
Välillä vähän vettä ripautti ostokansan selkään, ei paljoa hidastanut.
Kansa on otillaan, ostos hurmiossa. Silloin lyödään lisää löylyä ja aletaan pitää myyntipuheita. Yksi pari tuli katsomaan lippalakkia, kysyi onko ne itse tehtyjä? Minä että ei, minä en ala lippalakkeja ompelemaan. Meillä on ihan orjat sitä varten. Tämä alkoi kyselemään, olenko Latvialainen, puhun oudosti? Ei, en ole kuusivarpainen, lopuksi nainen osasi yhdistää, suomalainen helppoheikki. En kuitenkaan tunnistanut, sanoin olleeni vuosikymmeniä suomessa töissä, aksentti on tarttunut.
Yhdessä vaiheessa ilmoitin, minulla on tauko, lähden kirkkoon. Naapuri teltoista kyseli että miten sinä nyt kesken päivän kirkkoon? Minä että taivaan veräjät avataan kello 11, syntisen pitää olla jonossa ajoissa. Sitä paitsi, syntejä kannattaa aina pyydellä anteeksi, kun on tilaisuus. Etukäteen on erityisen suosilteltavaa.
Kappalainen myi minulle katumus kynttilän, tuikkasin tuleen. Paloi iloisesti lepattamatta liekki.
Jälleen poliitikkojen kanssa juttelemaan, ne on kovia kuuntelemaan kansaa. Minuakin kuuntelevat, minä annan niille aina kovasti neuvoja, kuinka pitäisi hallita kansaa.
Kiitokseksi nämä reformierakonnan lähettiläät antoivat minulle pankookid. Päivän mittaan kävin aikamonta kertaa jututtamassa, joka kerta antoivat. Minä kyselin että mitä minun pitää tehdä teidän hyväksenne. Kuulemma riittää että pidän heidät mielessä.
Minä tunnen varmaankin kolmanneksen näistä myyjistä. Tämäkin Saaremaan mies on samoilla markkinoilla usein. Myy Saaremaan leipää ja kotiolutta. Ei kotikaljaa, vain olutta.
Tällä taas oli tällainen sortimentti.
Iso pahvilaatikollinen kuivattuja särkiä.
Sekä mansikan näköisiä kreikkalaisia mansikan korvikkeita. Ei ne kuivatut särjet minusta mitään hyviä ole. Mutta nuo mansikalle tuoksuvat epähedelmät ovat kyllä vielä huonompi idea. En ota ilmaiseksikaan, vaan odotan että Saaremaan mansikat valmistuvat ja ostan niitä koko lavallisen ja syön kerralla. Ei silti, kyllä näitäkin särkiä ja mansikoita ostivat ja ostivat, en ymmärrä.
Taas minä aloitin helppoheikin työni.
Tempaisin tuollaisen Ooppeli lippiksen päähäni, aloin niiden myyntiä yrittämään. Se oli kyllä tuhoon tuomittu yritys. Ei kukaan ollut mitenkään kiinnostunut Ooppeli merkistä. Katsoivat jotenkin nenänvartta pitkin.
Lopuksi luovutin, tempaisin saunaviikinki sarvipipon silmille ja aloin uudestaan.
Pistelin vähän ripaskaa, vai zorbastako oli.
Sitä jatkui ja jatkui, välillä läksi tyttöjen mekkoja, suitsupääsyke, eestin kansallislintu. Minä olen kova tyrkyttämään ja inttämään. Ei kannata hävetä joutuvansa naurun alaiseksi, se oikeastaan virkistää.
Näin sujui Keila päivät tällä kertaa.
Tuli raskaan päivän ilta, oli aika suunnistaa kotiin. Karavaani on hajaantunut, kohdatakseen taas jossain.
Sielu puhtaana uusiin seikkailuihin. Joku joskus vihjaili että kannattaako? En aio katua…