Ihmeellistä jorinaa

Minut hälytettiin taas apuun kun auto ei lähtenyt käyntiin.

Väittivät että akku on tyhjä. Ei se mitään tyhjä ollut jännitteitä löytyi. Avaimesta kun kiersi niin ainoastaan hiljainen naksaus kuului. Se ei ollut startin solenoidi, se oli yksi rele moottoritilassa jonka kuuluikin naksahtaa ja kytkeä heräte virta startille. Kytkikin mutta startti oli kuollut.

Sitten otetaan kovemmat otteet. Tuollainen rautakanki, tai oikeastaan se on vanha veneen potkuriakseli. Pienempikin rauta olisi riittänyt, mutta tuo oli kaikkein lähimpänä. Kolautin startin kylkeä ja katso, auto heräsi kuolleista käyntiin. Ajoin pihaan ja kokeilin starttia irroittaa. Ei ole oikein työkaluja sekä osaan pulteista pitäisi päästä käsiksi alakautta. Joten soitin yhteen startti ja laturi korjaamoon. Venäjää murtava mies sanoi, tuo startti tänne laitan kuntoon. Kerroin että voitko sitä irroittaa? Minä en tahtoisi alkaa rimpuilla. Kertoi että ottaa jonkun tuttavan töihin irroittamaan mutta se maksaa enemmän.

Panin jälleen auton käyntiin rautakangella ja läksin miehen luokse, ajoin suoraan halliin.

Mies sanoi että se maksaa vähän enemmän, ainakin 20 euroa lisää kun irroittavat, toisen kun panevat takaisin. Miehellä on ollut korjaamo jo vuodesta 1981, on vähän kokemusta kertynyt. Yli 40 vuotta laitellut.

Juman kekka, en ole koskaan nähnyt näin paljoa startteja ja latureita kuin tällä oli. Osa risoja, osa korjattuja.

Läksin taksilla kotiinpäin, huomenna lupasivat laittaa kuntoon. Jos satutte Tartoon päin ja olisi tuollaisia remontteja tarvis, niin jos kassissa tuo laturin niin kohta on jälleen kunnossa. Soitto vain Aleksandrile ja kaikki järjestyy. Ei niitä uusia tarvitse ostella, korjataan vanha kuntoon.

Sitten pitää vähän keskittyä muihin tekemättömiin töihin. On tuo nurmikko vähän käsistä karannut.

Siitä vain sähkö muruniidukilla ylitse.

Eipä tuossa paljoa ole nurmikkoa joukossa. Kaikkea muuta kyllä. Mutta kyllä se minulle kelpaa ja se tarkoittaa että pitää myös muille riittää.

Suomessa kuulemma suunnittelevat että pitäisi saada viinit ruokakauppoihin myyntiin. Kävin täällä Prismassa, pisti silmään tämä Prisman viini hylly. On ehkä parempi kuin suomessa pienemmissä pitkäripaisissa.

Olihan se väkevienkin hylly aika vaikuttava.

Tässä minun ostokseni.

Aamu valkeni tälläisena, kuten aina välillä pitääkin. Ei hätää, vene on melkein vedenpitävä, yksi ikkuna vähän tilkkui vettä. Muutaman kerran olen yrittänyt korjailla, ei tahdo onnistua. Tiivisteitä uusia ei löydä, ikkunan aukko on vähän suureksi sahattu. Eilen pistin muovikelmun päälle, nyt pitää.

Kävin katsomassa onko yöllä tullut uusia kulkijoita, satamakapteeni kun olen. Se satamakapteenina olo ei muuten ole ihan vitsi. Se Oskar on vanha mies yhdessä vuorossa tekee. Lähtee iltaisin kotiin, soittelee minulle ja kysyy olenko satamassa? Voisinko ottaa veneen vastaan? Otanhan minä. onhan se vähän kunnia tehtäväkin.

Näistä häkkiin teljetyistä karavaanareista en ole kiinnostunut.

Taivas alkoi selkeentyä, kuten sää ennustajat, metereologit ennustivatkin. Jos oikeaa tietoa haluaa niin kannattaa kääntyä metereologien puoleen ja kuunnella niiden juttuja. Puoskarit on täysin eri asia. Niillä on heti alusta syy ja seuraus suhde ymmärtämättä. Ja se vie pahasti harhaan.

Niinpä taas ratas persiin alle ja sitten mentiin. Pyörät ne pyörivät ympäri.

Lähdin tänne, Piispan linnaan vaihteeksi. Otin pienen pojan mukaan ihmettelemään. Kuinka on seinät niin paksut? Onpa piispalla paljon tykkejä?

Vanha linnoitus tarvitsee kovasti kunnostusta. Töitä riittää, mutta hienohan siitä tulee.

Linnassa on pysyväis näyttelyitä, kuten tämä joka kertoo miehitetyn Eestin, Neuvosto-Eestin arkipäivästä. Tälläisiä julisteita oli työpaikoilla ja niillä nostatettiin ylpeyttä. Vähän kuin venäjällä tänäpäivänä, Potekimin kulissit.

Kyllä se arkipäivä usein kolhoosissa oli paremminkin tälläistä.

Mutta kyllä on tornista hienot näkymät, minä niin tykkään Saaremaasta.

Sydän nurjahtaa.

Vielä paremmaksi tekee se, että minulla on mukana 4 vuotias jolle saan kertoa ja näyttää asioita.

Sitten tuli lähdön hetki. Jotenkin on nyt purjehdus jäänyt vähän vähemmälle. On ollut kaikkea muuta jota pitänyt tehdä. Markkinoita, autot katki, kylmät ilmat. No hyvähän se on että on mahdollisuuksia valita. Go bussi, ei huono, muttei kuitenkaan Lux.

Go bussi vie kohti kotia. Lapsi istuu vieressäni, tämä tahtoo bussilla matkustaa. Mennään haitaribussilla keskustaan, mennään bussilla juna asemalle junaa katsomaan. Nyt meillä on 5 tuntia 50 minuuttia matkaa edessä. 5 tunnin kohdalla kysyin että tykkäätkö bussilla matkustaa? Vastaus oli, tykkään. Niin me matkustamme kulkijat, toinen vanhempi ja tottuneempi, toinen uusi ja kaikki edessä…..

Minulle annettiin mukaan lapsi. 4 vuotias lapsi. Tämän kanssa olikin hieno seikkailla Saaremaalla.

Meillä olikin samantyyliset rattaat, niillä viiletimme niin että tuuli vinkuu korvissa.

Kävimme Kuressaaren piispan linnaa katsomassa ja ihmettelemässä. Sain vastata lapsen kysymyksiin. Mikäs se piispa on? No piispa on sellainen joka luulee olevansa jotain ja että hän saa sen perusteella vaikka käskeä rakentamaan hänelle linna.

Lapsi oli jo kauan sitten, kauan ainakin lapsen maailmassa, sanonut haluavansa purjehtimaan. Päätimme toteuttaa unelmamme. Siitä vain vähän fokkaa ylös ja purjehdimme arvokkaasti lipuen eteenpäin. Lapsi kysyy mihin me menemme? Minä etten tiedä. Lapsi jälleen että olemmeko eksyneet? Ei olla eksytty, tiedetään missä ollaan, sitä ei tiedetä mihin ollaan matkalla. Silloin ei olla eksyksissä.

Takaa lähestyi moottorivene. Huidoimme että ohi vaan, älä hidasta, aallot suurenevat jos hidastat.

Siitä veti ohitse. Kohta lapsi kertoi kuulleensa kalan äänen. Minä ihmettelin, että millainen se kalan ääni on? Kohta selvisi että kalan ääni on laineiden liplatus. Ovela johtopäätös, mutta mistä sitäkään tietää jos kukaan ei ole sitä vielä kertonut. Minä sain senkin asian kertoa, olen 4 vuotiaan miehen alun sankari. Se on minulle suuri kunnia.

Iltasella satamakapteeni soitti minulle. Kertoi että Ventspilsin suunnasta tulee 3 purjevenettä, ennätänkö olla vastassa. Ennätinhän minä, apulaiseni kanssa.

Minä otin köysiä vastaan, minun apulaiseni oli vähän kauempana, ettei putoa mereen häslingissä. Kerroimme tulijoille että tässä suihkuhuoneiden koodit. Se itse satamakapteeni tulee huomenna aamulla paikalle.

Tässä meidän pienimuotoinen purjehdus seikkailu. Kilometreissä 8,58, mutta siinä oli pienelle miehelle jo puoli maailmankaikkeutta seikkailua…

Tuuli on vähän moinanut.

Alta 10 metriä tuulee. Aamulla kun olin vielä satamakapteeni, käveli mies purjehtijan takissa ja kysyi oliko tänne vaikea tulla? Sanoin että ei, sitten aloin miettiä että mitähän mies tahtoo? Kysyin että missä mielessä vaikea? Selvisi että mies oli ollut eilen tänne tulossa Ruhnusta, muttei uskaltanut tuohon ojaan ohjata, vaan kääntyi Roomassaareen. Oskar tiesi että tänne oli tulossa ja minä tiesin illalla odotella.

Tässä satamarakennuksen yläkerrassa on myös merepääste miesten varikko. Auto seisoo tehtäviä odottelemassa.

Sekä peräkässy täynnä tarvittavaa tavaraa. Tuo teksti: ”Teise võimaluse nimel!” on aika hyvä. Se on jotenkin että: ”Toista mahdollisuutta varten.” eli anna toinen kerta yrittää. Pelastamme ja saat uudesti jatkaa elämää. Eestissä sanotaan että jos pelastuu jostain, sitä pitää juhlia myöhemmin toisena syntymäpäivänä. Uusi elämä.

Kiirettä pitää, vedän rattaalla ja laulan: ”Missä on peukalo, missä on peukalo? Täällähän minä, täällähän minä.” Enhän minä laulaa osaa, mutta jos 4 vuotias haluaa kuulla ja laulaa, sinnoin voin minäkin kajauttaa. Ääntä kyllä piisaa, laadusta ei ole toivoakaan.

Ilma on kylmä, yöllä oli kuulemma hallaa.

Spaa ja sanatoorium. Olen Spaade maalla…

Herätyskello päässäni sanoi bing, pomppasin ylös kuin vieteriukko.

Tuulta oli sen kymmenen metriä suunta tiukka vastainen.

Muuta kuin köydet irti ja menoksi. Piret on juhlavalaistuksessa suu auki keulassa.

Sinne jäi nukkumaan kahdessa veneessä olevat Tallinnasta viron venäläiset. Molemmissa oli vain omistajat, odottivat kuulemma parempaa tuulta ja miehistöä lisää. Onkohan ne ostaneet liian monimutkaisen veneen, kun ei yksin pääse?

Alkoi aurinkokin nousta idästä, minulla kokka lounaaseen.

Vauhtiakin piisasi ajoittain.

Välillä taas hiipui vähän. Kokoajan kuitenkin mentiin.

Aamupalaa auringon nousussa.

Alussa täysin purjein.

Sitten vähän reiviä peliin.

Alkoi meinaan tuuli nousta ja samalla vähän parempaan kulmaan kääntyä.

Saksalaiset tuli vastaan. Ensimmäinen purjevene jota näkyi liikkeellä. Tallinnasta tullessa ei muita näkynyt.

Olin varautunut tähän purjehdukseen ja otin vähän ruokaa mukaan.

Autopilotti vie. Tai ei se mitään vie, tuuli vie.

Eikä se edes ohjaa. Painoin nupista pilotin pois, nyt se varsi vain pitää ohjauspinnan paikallaan.

Aloin olla jo lähellä Kuressaarta kun tuollainen paarma lensi hitaasti yli.

Tuolla se on yläreunassa määränpää.

Sivuutin tätä väylän alkupään merkkiä, soitin Oskarille, Kuressaaren satamakapteenille. Kysyin että onko Muhun miehet kertoneet että olen tulossa. Olivat kertoneet. Oskar kyseli olenko kaukana? Kerroin että otat kiikarin niin näet minut ojan alkupäässä tulossa koneella.

Vähän on kalkkikiveä ja graniittia kaivettu ojan pohjalta ja kasattu penkalle.

Tässä kohtaa meinaa aina riemun kiljahdus päästä ja vähän pääsikin. Kuressaaren piispan linna.

Muutama vene näyttää olevan.

Oskari kävelee vastaan ja heilauttaa kättä. Kättelemme, Oskar kertoo että olen ensimmäinen suomalainen tänävuonna. Vaihdamme kuulumisia, mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime näkemän. Kiva tulla kotiin….

Se on sitten kevään loppu, alkaa kesäkuu ja kesä. Tuuli on kääntynyt lounaaseen ja tilapäisesti pudonnut. Jään odottelemaan tuulen kääntymistä.

Varmistin selustan. Laivaa ei ole tulossa ja satama tyhjä.

Läksin fillarilla vetämään tuonne Saaremaa suuntaan. Sain laivasta tulevilta autoilta etumatkaa.

Sinne vaan niin paljon kuin rattaasta lähtee ja lähteehän siitä.

Sitten alkoi autoja tulla, syöksyin tien toiselle puolelle piiloon. Ei näillä ole aikaa rattaita väistellä.

Kohta loppuivat autot ja minä läksin. Katselin Muhun saaren peltoja, rikkaruohoa näyttää kasvavan.

Ratas toi tänne Liiva kylään. Jokunen ihminen täällä seikkailee.

Kävin kirkkoa jälleen katsomassa. Lukossa on ovet, en ole tuonne koskaan päässyt.

Takaisin huristin osan matkaa pienempiä teitä.

Aina on aikaa jäätelön verran.

Olev, satamakapteeni oli tullut töihin. Oli huomannut että Birgitta oli ilmestynyt laituriin. Tuli vastaan ja kädestä tervehti, tervetuloa. Kysyi milloin tulin? Vastasin että mitäs jos kerroin että nyt tulin? Joo, niin tehdään tokaisi Olev. Juttelimme pitkään maailman menosta ja meiningistä.

Tuossa on kuvaa aamulenkistä, kuvaa napauttamalla tulee linkki karttaan.

On muuten tuo Amanda seissyt jo vuosia tuossa. Mikähän sen kohtalo on?

Paksu ahdinparta kasvaa pohjasta.

Taitaa olla paras että minäkin alan suunnitella lähtöä, ettei sorru tuollaiseksi.

Tuulen suuunta on jo kääntynyt, mutten jaksa yötä myöten lähteä. Odottelen aamua ja sitten…

Yks saksalainen oli jo aamulla häipynyt. 4 jäljellä.

Otin rattaan säkistä ja läksin ajelemaan Haapsaluun.

Kävin vähän torilla kääntymässä, ei mitään mielenkiintoista ole.

No, tempaisin 12 km rattaalla vaihteeksi.

Aleksei toi minulle uuden sprayhoodin. Ei se nyt ihan sellainen tullut mitä suunniteltiin. Jostain kohtaa tuli niin pieni ettei neppareita kiinni saanut. Jostain taas jäi pussittamaan. Mies lähti korjailemaan ja tuli takaisin. Täytyy nähtävästi itse vähän muutamaa nepparia siirtää että saa istumaan. Mukava kaveri Aleksei on, mutta niin hemmetin hätäinen.

Aloin suunnitella lähtöä, Aleksei väitti että on myrsky. Minä estelin, ei ole myrsky, ei edes kova tuuli. Mutta hänelle se oli myrsky koska lippalakki päästä lentää.

Kävin satamakapteenin juttusilla, kerroin lähteväni. Kysyin että pitäisikö maksaa? Tämä että on niiin kiire, ei nyt jouda keskittyä sellaisiin asioihin. Nauroi päälle. Minä sanoin kiitos ja läksin.

Siitä sitten vain aurinkoon purjehtimaan.

Purjetta keulassa ylös.

Kyllä se silläkin kulkee.

Tiiu möllöttää Rohukylässä, ohi vaan.

Keppejä on taktisissa paikoissa ohjaamassa oikeille poluille, strategian toteuttamiseksi.

Kuten tässä. Ei tässäkään väylää mene. On vain muutama keppi Kuivarahun särkkään kaivettuun ojan kohtaa näyttämässä.

Tämä taas on Piret, aina kohtaamme. Piret tuli Kuivastuun, en tahtonut tuon keulan edestä ja laiturin välistä yrittää. Joten kiersin takaa.

Näkyi ihmisiä kannella vilkuttamassa, kun suomalainen vetää lippalakki silmillä Väinämerta niin että kohina kokassa käy. Vilkutin takaisin maalaisille.

Purjeet kävin laskemassa Piretin suojassa. Helpompi liikkua kannella kun on aallonsuojaa.

En viitsinyt soitella satamakapteenille, tiesin että tällä oli päivä loppu ja kotona. Ajattelin huomenna kun töihinsä tulee, käydä näyttämässä itseäni. Tosin kyllä tämä aamulla ensimmäiseksi käy katsomassa laiturit ja minut muistaa.

Niin, tämä paikkahan on Kuivastu. Kuivastun satama Muhu saaressa. Tämän Väinämeren ylitse on suunniteltu siltaa, voi olla että joskus tuleekin. Muhu ja Saaremaa välillä on pengertie rakennettu.

Että tällaista tänään, huomisesta ei tiedä, eikä huolen häivääkään.

En laittanut aamulla herätystä, mutta heräsin kun päässä joku vieteri sanoi ding. Kello oli 4 aamulla.

Tuuli oli vähän turhan vastainen, mutta näillä mennään. On meinaan tultua möljällä ja markkinoilla notkuttua. Ei ihan kuukautta, muttei paljon muutakaan.

Kävin tankkaamassa venettä. Tuo dieseli maksaa 10 senttiä enemmän kuin maa asemilla.

Samalla kannuunkin polttoainetta.

No ei ihan 30 litraa mennyt.

Ei ole ketään liikkeellä. Ei yhtään turistia veneellä eikä taida olla kuin se singlehand purjehtija veneellään.

Vilkaisin vielä taakseni.

Sitten vain katse tulevaisuuteen, ulos aallonmurtajan aukosta.

Purjetta ylös.

Purje vie.

Vesi solisee keulassa ja maisema ei vaihdu. Samaa sinistä merta ja kaukana horisontissa maata kaistale näkyvissä.

Vene sopivasti kallellaan matka asennossa.

Koko päivänä ei yhtään huvivenettä liikkeellä. Kaukana näkyi laivoja ja läheltä sivuutin tämän ankkurissa olleen tankkerin Paldiskin vieressä.

Soittelin tunteja sitten Haapsalun satamakapteenille, kerroin että olen tulossa. Tämä että tule tule, hän on paikalla. Paskan marjat, kotiinsa oli mennyt.

Mutta täällähän on kaaos, noin paljon veneitä? 5 saksalaista purjevenettä oli haapsalussa.

Tämä saksalainen kumarsi mekkaan päin, kiitokseksi kun oli maihin päässyt ehjänä. Pitkään kumarteli kuin muslimit konsanaan.

Saksalaisilla on komeat liput, melkein kuin minulla.

Tällainen purjehdus. Alusta jäi vissiinkin 10 mailia pois, en muistanut panna kaukovarjostinta päälle. Vapaana kuin taivaan lintu…

Aamulla olin jälleen lähdössä, nuo fillari telineet oli tyhjät.

Tai kyllähän minä tiesin että ne rattaat on otettu pois käytöstä. Minäkin jäin rattaalla jumiin kun en saanutkaan enään auki.

Hyppäsin tähän Sebe bussiin. Hyvä bussi, vie rivakasti keskustaan.

Siellä Lux jo odotti minua. Tällä kertaa oli Lux Charter. Se on erillinen firma joka vetää tilaus ajoja ja tähän kellonaikaan oli jostain syystä tällainen. Ja ihan aikataulussakin oli Charter.

Ei tämäkään missään nimessä huono ole, muttei kuitenkaan niille Lux Expresseille vertoja vedä. Istuinvälit on vähän pienemmät. Tietokoneita ei ole.

No enpä tarvitse tietokonetta, minulla oli oma e-lukija jossa kirja minulle.

Vessa tässä oli, kahviautomaattia ei. Olen kyllä niin paatunut matkaaja, ettei tuollaiseen 2,5 tuntiin paljoa tarvitse.

Pyhäpäivä, ei niin paljon ihmisiä vielä liikkeellä. Lux autot odottavat matkustajia, on yksi toinenkin firma näköjään saaliin jaolla.

Virun alta bussiin.

Ja kohti Piritaa.

Tallinnassa on paljon hienoja autoja. Tämän laiturin veneet on vanhoja pieniä purtiloita ja autot vanhoja ooppeleita. Jostain syystä tuollainen audi oli eksynyt ooppelien ja ruuhien joukkoon.

Kumma auto kun takaikkunasta näkyy moottori. Pitäisiköhän minunkin tehdä pleksistä ooppeliin konepeitto? Antaa olla, mutta onkohan tuo omistajan mielestä hieno?

Jos mainoksessa sanotaan että auto tai hotelli tai vene on ylellinen, se tarkoittaa oikeasti että se on öky. Ainakin minun mielestäni. Minä osaan nauttia ooppelin ylettömästä kyydistä, ja toisten kateudesta kun näkevät että jätkä senkun porskuttaa. Ei edes jumalaton osaa hävetä ooppeliaan.

Lähtövalmistelut meneillään…

Ihmisiä alkaa kokoontua Keilan markkinoille.

Vankila palvelut laittoi telttaa pystyyn. Läksin niille suutani soittamaan. Kyselin että mitä te teette? Pop up vankilaa? Myyttekö vankila palveluita?

Käännettiin keskustelua vähän asiallisempaan suuntaa huulenheitosta. Kertoivat että esittelevät ammattiaan jos vaikka joku miettisi alalle. Näillä oli jotain esineitä mukana näytillä. Aseita ja ovien avaus ja seinän särkemis kapineita, jos vaikka joku linnottautuu selliin. Kiellettyjä esineitä joita oli takavarikoitu. Tämä vähän yrmyn näköinen mies oli vankilan osaston johtaja, mukava kaveri. Juteltiin varmaan puoli tuntia kaikesta alaan liittyvästä.

Sitten vuorossa olivat Nuoret kotkat. On kodukaitseliidun, eli suojeluskunnan nuorten osasto. Tämä kyllä oli Nais kodukaise neito. Kysyin saanko kuvata sinua. Otti heti asennon ja oli valmis. Tokaisin että onko sinut siihen pantu kuvattavaksi? Vieressä nauroivat raikuvan naurun, tämäkin vähän naurahti. Taisin osua oikeaan.

Tämä työntekijä oli taas pantu tälläiseen pallogrilliin. Sieltä huuteli ohikulkijoille.

Mutta mitäs tämä on? Meie Gruusia ruoka auto. Olen joskus Tallinna Baltijaama torilla käynyt syömässä Meie Gruusia kioskissa. Sattui olemaan ketjun omistaja paikalla. Juteltiin kaikkea, huomasi että olen suomalainen. Kertoi olleensa vähän aikaa Lahdessa, sanoi ettei onnistunut gruusian ruoka siellä. Ei ne siellä ymmärtäneet Gruusian ruoan päälle.

Ei ole näiden Hatsapurit hinnalla pilattu. Laitampa tähän alle Ville Haapasalon kioskin kyltin.

Haapasalon hatsapuri maksaa yllättävän paljon. Nähtävästi tämä Meie Gruusia omistaja oli kuullut suomen hinnoista ja päättänyt lähteä mukaan. Minullekin yksi kerta kun seikkailin Gruusiassa tarjosi kotimajoituksen perheenpää minulle Hatsapurin. Ne maksoivat kaupunilla euron tai 2, kerroin suomen hinnoista. Äijä alkoi hihkua, nyt lähdetään suomeen Hatsapuria myymään jos noin paljon maksetaan.

Nyt kävi kuitenkin niin kehnosti etten saanut Hatsapuria Keilasta. Sähköt meni ja sähkömiehet yritti palauttaa niitä kovasti, muttei ainakaan tuntiin saaneet onnistumaan.

Paljon onnea Keilan kaupunki, 85 vuotta.