Herätyskello päässäni sanoi bing, pomppasin ylös kuin vieteriukko.
Tuulta oli sen kymmenen metriä suunta tiukka vastainen.
Muuta kuin köydet irti ja menoksi. Piret on juhlavalaistuksessa suu auki keulassa.
Sinne jäi nukkumaan kahdessa veneessä olevat Tallinnasta viron venäläiset. Molemmissa oli vain omistajat, odottivat kuulemma parempaa tuulta ja miehistöä lisää. Onkohan ne ostaneet liian monimutkaisen veneen, kun ei yksin pääse?
Alkoi aurinkokin nousta idästä, minulla kokka lounaaseen.
Vauhtiakin piisasi ajoittain.
Välillä taas hiipui vähän. Kokoajan kuitenkin mentiin.
Aamupalaa auringon nousussa.
Alussa täysin purjein.
Sitten vähän reiviä peliin.
Alkoi meinaan tuuli nousta ja samalla vähän parempaan kulmaan kääntyä.
Saksalaiset tuli vastaan. Ensimmäinen purjevene jota näkyi liikkeellä. Tallinnasta tullessa ei muita näkynyt.
Olin varautunut tähän purjehdukseen ja otin vähän ruokaa mukaan.
Autopilotti vie. Tai ei se mitään vie, tuuli vie.
Eikä se edes ohjaa. Painoin nupista pilotin pois, nyt se varsi vain pitää ohjauspinnan paikallaan.
Aloin olla jo lähellä Kuressaarta kun tuollainen paarma lensi hitaasti yli.
Tuolla se on yläreunassa määränpää.
Sivuutin tätä väylän alkupään merkkiä, soitin Oskarille, Kuressaaren satamakapteenille. Kysyin että onko Muhun miehet kertoneet että olen tulossa. Olivat kertoneet. Oskar kyseli olenko kaukana? Kerroin että otat kiikarin niin näet minut ojan alkupäässä tulossa koneella.
Vähän on kalkkikiveä ja graniittia kaivettu ojan pohjalta ja kasattu penkalle.
Tässä kohtaa meinaa aina riemun kiljahdus päästä ja vähän pääsikin. Kuressaaren piispan linna.
Muutama vene näyttää olevan.
Oskari kävelee vastaan ja heilauttaa kättä. Kättelemme, Oskar kertoo että olen ensimmäinen suomalainen tänävuonna. Vaihdamme kuulumisia, mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime näkemän. Kiva tulla kotiin….