Ihmeellistä jorinaa

Aamulla kävin vähän kävelemässä. Rattaalla ei huvittanut sillä uhkasi sateella. Tuommoinen talo oli kadun varrella.

Jonkinlainen kissojen turvakoti, kertoi kyltti.

Minusta se näytti kissojen vankilalta. Kissat olivat kalterien takana, ei niitä mihinkään sieltä lasketa. Ehkä voivat päästä joskus ehdonalaiseen jos hyvin käyttäytyvät.

Minulle tuli eilen illalla 4 neitoa viereen. Yksi oli nähtävästi purjehduksen opettaja ja toiset oppilaita. Juteltiin iltasella vähän veneilystä ja muustakin

Aamulla lähtivät pois, ikävä kyllä.

No siksi ikävä kyllä, että eilen illalla olivat suomalaiset tulleet laiturin päähän. Oskari sanoi että siellä paikat ovat varattuja, ohjasi veneen minun viereeni. Kun näin miehistön naaman, sanoin Oskarille, tulee vaikeuksia, katso vain, peruuttavat minun vasempaan takakulmaan. Ja niin kävi, peruuttivat takakulmaan kun keula tuulessa vähän kääntyi. Ruorimies alkoi kaasukahvaa kääntää. Minä karjuin että älä tollo kaasuta, venetään köydellä keula tuohon aisan kylkeen, ja vedettiin myös.

Ai mistä tietää että asiat alkaa menemään pieleen heti kun naaman näkee. Tämä naama on netistä kopioitu, mutta suunnilleen tuollainen se oli molemmilla.

Myöhemmin vesisateen jo alettua huomasin että veneeseen ei tule sähköä. Katsoin laituritolpasta, sulakkeet ja vikavirtasuojat oli kunnossa. Oskari apuun, rannan sähkökaapissa vikavirtasuoja laukeaa. Totesimme että sähköt toimi, kunnes nämä naapurit panivat kaapelin tolppaan. Otin kaapelin irti ja Oskari nosti vikavirtasuojan ylös, toimii. Kävimme miehille sanomassa, teidän veneessä on vikaa, laukoo sähköt pois. Nämä porsaan naamat alkoi kiukutella, ei voi olla heillä vika. Yritimme selittää, ei ole muuta mahdollisuutta. Ei ole heillä vikaa, tulee tollon vastaus. Jos sulakkeet palavat kun panee heidän johdon kiinni, niin vika on jossain muualla.

Minä lähdin kirjastoon ostamaani tietokonetta virittelemään. Kännykällä ei saa ohjelmia ladattua, kirjastossa hyvä verkko.

Eestin suvi, välillä vähän sataa.

Joskus sataa vähän enemmänkin. Veneellä iltasella ne naapuriveneen A-luokan matkailijat olivat tuleet veneestä ulos. Näillä oli suuri jätesäkki tyhjiä olutpurkkeja ja viinapulloja, veivät roskikseen.

Jos satun olemaan paikalla kun lähtevät, toivotan kohteliaana hyvää matkaa: ”Hyvää matkaa, kiva kun lähditte.”

Vähiin käy vieraat. Yksi suomalainen on tuolla laiturin nokassa, tai olenhan minäkin suomalainen. Mutta muut ovat häipyneet. Minäkin otan ja läheden fillarilla, Kuressaaresta en lähde kulumallakaan. Tai kai myöhemmin kuitenkin. Ostelin yön pimeydessä lentolippuja maailmalle. Luottokortti mene tyhjäksi, piti lopettaa shoppaaminen, vaikka olisi vielä pitänyt muutama ostaa.

Kävin Roomassaaressa katsomassa kuinka laiva rantautuu. Keula lähelle rantaa että ylettyy ohuen nyörin heittämään rannalle. Rannalla avustavat ottavat ja vetävät sen avulla kiinnitysköyden pollariin. Sillä springiköydellä koneella ajaen ajetaan laiva laituriin. Ei karju kapteeni kannella eikä apumiehet revi hiuksiaan ja näytä marttyyrin naamaa. Olisihan tuolla ollut keulapotkurikin, olisikohan rikki ollut.

Lentokonetta kävin katsomassa, odotti ihmisiä selkään ja sen jälkeen kohti Tallinnaa. Sillä minäkin lähden, kun lähden.

Vanhainkodin portti on jäänyt auki, vanhukset ovat lähteneet hortoilemaan. Vähän olivat hämmentyneen näköisiä, eivät oikein tienneet miten pitäisi suhtautua, kun huomaa että maailma on avoin.

Uusia turisteja tulee laituriin.

Ja toisia lähtee.

Minä käyn syömässä terveysruokaa ja vietän lomaa.

Paikan nimi on päevakas. Sisällä kyltti että eu on tukenut ruokalan tekoa tähän teollisuushalliin. Hyvä että eu tukee minunkin syömistäni.

Ilta hämärtyy. Minä katselen missä minun kolmas tietokoneeni seikkailee postissa. Huono tuuri näiden kanssa. Ensimmäisessä ei toiminut yksi usb portti. Lähettivät toisen koneen, siinä ei toiminut wifi. Nyt on kolmas matkalla. Lentolippujakin suunnittelen, kunhan saa luoton toimimaan. Että Kuressaaressa…

Sateen jälkeen aamulla on kiva ajella rattaalla.

Ne aneemiset markkinat olivat tuossa kentällä. Kaikki on pois menneet.

Se potkurinsa sohloksi ojassa ajanut venekin on häipynyt. Jostain syystä lähtivät kieroilla potkureilla eteenpäin. Olisihan se vene tuollakin ylös noussut ja kuntoon tullut. No mitäs se minulle kuuluu.

Mutta tämä kuuluu minulle. Ajoin tuossa rattaalla, vastaan tuli mies ja nainen myös rattaalla, mutta vasemmalla puolella. Samalla puolella kuin minä. No minä katsoin että meinaako ne päälle ajaa ja pysähdyin. Nainen naurahti ja kiersi omalle puolelleen, mutta se mies pysähtyi ja alkoi tuijottaa. Minä näin kyllä kaukaa että ne on suomalaisia ja kysyin että kumpaa puolta sitä täällä eestissä ajetaan. Mies hikeentyi ja alkoi känistä, miksen minä voinut väistää heitä? Yritin että sinähän se ajat väärällä puolella ja yrität minut kiilata autojen kylkeen, minä jään odottamaan mistä sinä tahdot ajaa. Äijä vaan että miksen väistänyt. Kaikkia tolloja sitä on liikkeellä. Kyllähän tuosta sopii fillarit kohtaamaan, mutta helpompi on, kun jotenkin sääntöjen mukaan toimii.

Sen venäläisen tädin kanssa ajettiinkin sitten viime keväänä kolari, tämä ajoi ensin ihan nätisti, mutta yhtäkkiä päätti sivuuttaa minut väärältä puolelta.

Veneitä lähtee.

Latvialaisetkin lähtivät. Latvialaisilla on komea lippu.

Puolalaisetkin tekivät lähtöä.

Puolalaisilla oli paljon vieraslippuja. Oikeassa saalingissa Eestin lippu, vasemmassa Suomi Latvia ja Liettua. Vieraat käy vähiin Kuressaaressa. Muutama vene vain on laiturissa minun lisäkseni. Minä en vielä pääse lähtemään, on vähän tekemistä…

Minä kävin vaihteeksi Roomassaaressa kääntymässä.

Sinne oli myös ilmestynyt tämä moottorijahti. Kuulin Oskarilta että näille oli vahinko käynyt. Kävelin Kuressaaressa näiden ohitse ja mies alkoi itse kertoa. Olivat lähteneet kuressaaresta ja oli alkanut kahvia ottamaan ja vene läksi väylältä ojan penkalle. Tulivat hiljaa takaisin ja mies oli käynyt sukeltamassa ja katsomassa. Molempien vetolaitteiden potkurit solmussa. Oskari suositteli että Roomassaareen ja vene ylös. Kai se vakuutus maksaa vaikka lähtee ojaa ajaessa kahville? No käyn joku päivä katsomassa mitenkä hommat sujuu. Yllättävän monta kertaa olen nähnyt veneitä penkkaan ajavan tuolla.

Aamulla kävin vielä Piispan Linnassa. Olivat pyörittäneet tuon tykin ulos ja putki kohti itää. Kello 10 kuuluikin kova paukku, olivat panneet salut laukauksen. Minä olin silloin veneellä, en päässyt näkemään. Tai olisin päässyt, mutten tiennyt.

Veneitä tulee ja lähtee, laiva tulee ja lähtee.

Välillä sataa vettä taivaalta.

Välillä paistaa aurinko, meneillään on Eestin suvi. Tervitused Kuressaarest…

Noin minä lähden rattaalla, pyörät ulisevat kuin Stuka syöksypommittaja kun kääntyy syöksyyn.

Lennujaama alkaa herätä aamuun, eihän täällä paljon liikennettä ole. Yksi kone aamulla ja illalla tulee ja heti kohta lähtee. Hyvä että niinkin.

Roomassaaressa on rauhallista, ei yhtään vierasta.

Tällainen vekotin on tullut varustelu laituriin. Aivan uusi Arcona 345 se on. Mistäkö tunnen?

No siitä tunnen kun sen ikkunaan on pantu tarra mikä vene. Tuossa niitä tehdään lähellä satamaa.

No mutta mitäs tämä on? Markkinat, mitenkäs minä en sitä ole tiennyt?

Hiljaista on vielä aamulla.

Perin on hiljaista.

Päivällä vähän vilkastui, muttei oikein mitään oikeaa meininkiä. Saarelaiset ovat vähän hitaita syttymään.

No kyllä minullekin jotain löytyi.

Gruusian Hatsapuri, eli juustoleipä. Kyllä ne parempia on Gruusiassa, juuri uunista ulos otettuina.

Komeita pilviä näkyy, kiertävät Kuressaaren pohjoisesta. Ei osu sateet kohdalle.

Sellaista täällä Kuressaaressa…

Aamulla on hiljaista ja tyyntä. On aika tempaista rattaalla.

Lentokentän ohitse vie ratturin tie.

Suoralla kiihdytän äärimmilleen.

Yhtäkkiä huomaan että muitakin on liikkeellä.

Etana invaasio. Onpa niitä paljon, mihinkähän ne ovat menossa?

Helppoa elämää. Minä käyn päevakassa syömässä. Pieni annos vain. Jos joskus erehdyn ja sanon suuri annos, niin se suuruudenhullu kokki lyö tarjottimen kokoiselle lautaselle sellaisen annoksen että tuntuu.

Ei oikein huvita kuvailla kännykällä. Kamera on postissa ja ilmestyy joku päivä minulle. Tietokone risoo, ei tahdo ladata. Latureita on pilvin pimein, mutta ei tahdo ladata. Vika on emolevyssä sanoi yksi parantaja. Tilasin uuden, tai siis käytetyn bisnesluokan koneen. Se tuli ja siinä ei toiminut kuin toinen usb portti. Lähetin sen takaisin. Toimittivat uuden, siinä ei toimi wifi. Lähetin senkin takaisin, mikähän sieltä seuraavaksi tulee?

Tässä vähän sadetutkaa, vähän välttää sateet kuressaarta.

Veneitä tulee ja menee. Muutamia tuttujakin on tullut ja lähtenyt. Pari paikallista äijää käy minua välillä tervehtimässä…

Lux Express oli esitellyt uusia bussejaan Pärnussa. Oli tilannut 30 bussia ja kertoivat että kohta tilataan liuta lisää. Pieniä muutoksia, kuulemma virtaviivaisempia. Ne vanhat eteen törröttävät peilit on korvattu kameroilla. Vievät kuulemma merkittävästi vähemmän polttoainetta kuin vanhat.

Eestiläisillä on tapana sanoa uudelle autolle onnittelut: ”Naela kummiin.” No tässä sitä lyödään naulaa uuden bussin renkaisiin.

Minä tulin paikallisbussilla Tarton bussijaamaan. Kohta minun vanhempi Lux auto tuli. Tässä on ne vanhat peilit. En minä tässä kyllä mistään ikää huomaa. Kilometrejä kyllä on varmastikin alla. Nämä ei paljon varikolla huilaa vaan kuskit vaan vaihtuu ja auto tienaamaan. Hyvä Lux

Ja niin lähti Lux paahtamaan kohti Tallinnaa, häntä suorana. Hyvä kyyti, ilma jouset tietenkin.

Luin uutisia ja E-kirjaa ja kohta olinkin jälleen Lennart Meren Lennujaamassa.

Minulle jäi vielä aikaa. Otin cappucinon ja tuollaisen kolmioleivän. Ne maksoivat 6,5 euroa. Viimeksi kun olin Helsingin lentoasemalla, meinasin ottaa kahvin. Mutta huomasin että siellä oli sormustimen kokoinen pahvimukillinen sen 6,5 euroa. Kuulosti vittuilulta ja en sitten juonut. Täällä sai samaan hintaan ihan normaalin mukillisen ja vielä leivän kaupanpäälle.

Matkalla turvatarkastukseen katselin kiellettyjen esineiden listaa. Puukkoja ja puntareita ei saa olla. Käsiaseita eikä kaulimia. Turvatarkastuksessa alkoi neito kysellä onko sitä ja sitä. En minä meinannut kuulla siinä metakassa mitä tämä kysyi. Tämä jänkkäsi jotain. Sanoin että kaikkiin kysymyksiin ei, ainoastaan jos kysyt olenkó itse reppuni pakannut, vastaus on kyllä. Jo kelpasi.

Lentokentällä on vielä rukoushuone, meinasin mennä mutta sitten huomasin että sinne meni muslimit. En viitsinyt niiden iloa pilata. Eikä minun oikeastaan tarvitse ruokoilla, majakoissa joskus käyn pieniä pyyntöjä esittämässä tuuleten jumalille. Enkä minä lentämistä pelkää.

Siitä vain lennukkiin kaikki matkustajat.

Karkkia syödään ja lennetään Nyx airilla.

Niin sitä mennään. Tai tämä kuva taitaa olla vielä ennen lähtöä.

Tälläiset matkantoivotukset sain kotoa. Lennä korkealta ja tiedä, että odotamme sinaua aina takaisin kotiin. 4 vuotias minulle kuiskasi lähtiessä korvaan, että hän odottaa minua takaisin.

Lyhyt lento, hyvä lento.

Olen jälleen kuressaaressa. Taksi odottaa minua kentällä. Kuski kyseli mistä tulin. Kerroin että Luxilla Tarto Tallinna. Tämä ettei ole 1986 vuoden jälkeen neuvostoliiton armeijasta tulon jälkeen bussilla matkustanut. Ehkei kannata verrata nykyisiä kyytejä vanhoihin. Tokaisin kuskille että on taksitkin muuttuneet siitä, ei sinullekaan enään ruplat kelpaa etkä Volgalla aja.

Kuvat on vähän huonoja, kamera jäi kotiin. Tulee postissa kuulemma perässä….

Hienoja pilviä taivaalla. Minä otin veneen perästä lipun pois ja tilasin Bolt taksin.

Taksikuski toi minut Kuressaaren lennujaamalle. Sanoin kuskille kiitos ja hyppäsin ovesta ulos. Laskut lähtee luottokortilta, ei tarvitse rahan kanssa pelleillä.

Katselin ensin että lennukki saapuu, mutta se olikin koriste.

Checkin ei ollut jonoa, enkä minäkään siihen mennyt, vaan suoraan turvatarkastukseen.

Yksinkertainen lentoasema, ei ole hajuvesikauppoja eikä 5 euron vesipulloja. Muuta kuin tuoli jossa istutaan vartti.

Katselin kun pilvet ottivat korkeutta, odotin konetta saapuvaksi.

Ja sieltähän se ATR42 saapuikin.

Matkustajat ulos ja uudet tilalle.

Sisään vaan.

Kone oli täynnä. Olikohan tässä 50 istuinta, sitä luokkaa.

Sitten lähtee, kaasuhanat auki ja läks. Melkein yhtä hyvä tunnelma kuin purjeveneessä kun purje nostettu ja se haukkaa tuuleen ja vene kallistuu ja alkaa liikkua.

Muutama kuva, likaisen ikkunan kautta. Tuossa on Kõiguste lahti. Siinä suomalainen Niklas pitää vierasvene satamaa.

Pilviä on yläpuolella ja alapuolella.

Erikoisia pilviä.

Lentoaikataulu oli 40 minuuttia, mutta myötätuuli toi Tallinnaan 30 minuutissa.

Ei ole huono firma tämä Nyxair. Toi hienosti Tallinnaan.

Karkinkin antoivat.

Tallinnan lentoasema.

Hyvä mieli tuli kun kävelin tuonne ulkopuolelle lähtöhallista. Odotimme sinua takaisin kotiin. Ei silti, en minä vieraaksi itseäni tulle Saarenmaallakaan.

Maalaiset jäivät odottamaan heinäpaalejaan liukuhihnalta, minulla ei ollut kuin seljäkotti selässä.

Marssin ulos täältä entisen presidentin Lennart Meren mukaan nimetyltä lentokentältä.

Bussipysäkille johon Lux Express juuri kurvasi.

Sitten mennään taas. Lux vie kulkuria koti puoleen.

Minä katselen ikkunasta ja hyräilen laulua: ”Ilmojen halki käy lentäjän tie..”

Minä se otan rattaan ja lähden vaihteeksi.

Tuosta puiston laitaa kohti Roomassaarta.

Suojatiellä liikkui tuollainen olio. Mikähän on sen tarkoitus, kysyisi Konsta Pylkkänen?

Koitin sitä silmiin katsoa, se oli hurjan näköinen kulkija vaikka oli niin pieni. Jätin sen kuljeksimaan ja jatkoin matkaa.

Yksi saksalainen ja yksi suomalainen purjevene oli Roomassaaressa.

Pyyhkäisin takaisin Kuressaaren Tori satamaan. Sielläpäs oli hieno vene. Venäjää puhuvat miehet läksivät tankkaamaan, veneessä oli norjan lippu.

Läksin jututtamaan että mitäs tämä on? Selvisi että Tallinnan venäläiset olivat käyneet Norjasta veneen ostamassa ja olivat takaisin matkalla Tallinnaan. Kovia poikia, eikö tuollaista lähempää löydy. Luulisi että helpompi löytää suomesta kuin norjasta.

Tämä joki on muuten nimeltään Tori. Jatkoin matkaa.

Nasva joen kalasatamassa oli mies joka korjaili rysää. Mukava kaveri oli, kalastaja jonka kanssa juttelimme kalastuksesta ja entisistä, nykyisestä ja tulevasta ajasta. Kiinnostui kovasti kuinka minä eestin kieltä puhun, kerroin että kun asun tuolla Tartossa. Siellä olen oppinut.

Nälkä alkoi vaivata. Takaisin kohti Kuressaarta.

Minä tiesin mihin mennä syömään arkipäivänä, Päevakas.

Minä asetuin tähän tälläkertaa lyhyeen jonoon. Kerroin haluavani perunoita ja kastiketta, pieni annos. Neito kauhoi annoksen.

Olin niin nälkäinen, se on vaarallista. Oli siinä ja siinä etten pyytänyt suurta annosta, se olisi maksanut euron enemmän. Mutta se on tappavan suuri se suuri. Oli hyvä ruoka, taas jaksaa ajaa rattaalla.

Puolet veneistä on tänään vaihtunut. Sellaisia puolituttuja kulkee laiturilla ja kyselee missä olen seikkaillut? Osan muistan missä tapasimme, osasta en osaa sanoa. Mitäs sen on väliä missä ja milloin? Hyvä päivä…

Cappucinon juonnin jälkeen oli aika tempaista rattaalla.

Kova vauhtipeli, joku laiturilla kysyi miksei minulla ole sähköpyörää. Miksi minulla pitäisi olla sähköpyörä, minä tykkään polkea rattaalla. Kuvatessa en huomannut, mutta nyt huomaan, satulasta kasvaa pensas.

Siitä Tori lahden toista rantaa , Kuressaaren satama näkyy taustalla.

Ohitse tuon Hoppet laivan. Hoppet vie ihmisiä merelle retkelle.

Ohitse kalastajien, täälläpäin on tuollainen onkiminen vielä muodissa.

Urheilukentän parkkipaikka on miehitetty matkailuautoilla. Nukkuvat kehnot vielä.

Kiertelin vähän pienempiä teitä kohti Roomassaarta.

Paikallisten veneet jököttää möljällä. Tänne on rakennettu tuollainen kalastus laituri. Eu kyltti kertoo rahoittajan.

Eu on hyvä rahoittaja.

Takaisinpäin kiertelin tuollaisen aidan takaa katsellen.

Kielletty alue. On lentokenttä aidattu hyvin.

Bussipysäkillä oli tälläinen mainos. Neuvostoliiton arkipäivää museo.

Ei kun sinne kiireen vilkkaa. Rakennus on kuulemma vanha Saarenmaan rakennuskolhoosin päärakennus.

Otetaan nyt muutama kuva, tässä 1980 luvun neuvostoliittolaisen olohuone. Enpä tiedä eroaako paljon suomalaisen 1980 luvun kodista.

Kaikkea erikoista. Palaneita hehkulamppuja.

Kyltti kertoo, että yksi muori myi neuvostoliiton loppuaikoina Baltijaaman torilla palaneita hehkulamppuja. Mitä niillä tehdään? Kun kaupasta oli välillä vaikea saada hehkulamppuja niin ostaa tädiltä uuden, menee vaikka aseman vessaan ja ottaa ehjän lampun ja panee palaneen tilalle. Se on helpoin tapa saada toimiva lamppu.

Neuvosto aikainen kauppa.

Valokuvia. Nyt minä tiedän miksi ihmiset niin tahtovat markkinoille. Tuolla neuvostoajan markkinoilla on ollut paljon ihmisiä ja myytävää. Koska tavaraa ei kaupoista tahtonut saada sitä oli haettava markkinoilta, sinne tavarat tulivat ohitse kauppojen. Ennen markkinoiden avaamista ihmiset jonottivat tuntikausia portilla, että pääsevät sisään. Perheet ja tuttavat yhdessä. Etukäteen sovittiin mihin kojulle kukakin ensimmäiseksi suunnistaa ja alkaa ostamaan. Että saa haluamansa tavarat.

Nyt minä ymmärrän senkin miksi minulle joku välillä antaa sellaisen savumakkaran tuliaisiksi. Niitä oli silloin vaikea saada. Kilolla savumakkaraa sai vaikka ajokortin inssiajon lävitse. Savumakkaralla sai myös passitoimistosta lainaan passin, ne etsivät kasasta jonkun samantyylisen ihmisen passin ja antoivat passin lainaan, sillä pääsi vaikka Puolaan käymään. Passin oikea omistaja ihmetteli kun sai uuden passinsa, miksi siinä on Puolan leima.

Neuvostoliitossa ei ollut bensamoottori ruohonleikkureita, oli ainoastaan sähköisiä. Ne oli hankalia kun piti roikkaa vetää perässä. Nuo masiinat oli tehty Drusba merkkisen moottorisahan moottorista, itse rakennettuja aparaatteja.

Tässä on yhden pärnulaisen miehen itse tekemä auto 80 luvulta. Ei tavalliset ihmiset autoa saanut. Osia on käytetty muista autoista, kori on itse tehty.

Minä olin ainoa asiakas museossa. Istuksin kauan lipunmyyjän kanssa sohvalla ja juteltiin neuvostoliiton arkipäivästä. Kerroin etten ole koskaan neuvostoliitossa asunut, mutta kuulopuheita olen paljonkin kuullut tuttavilta eestiläisiltä. Se on ollut varkaiden ja korruptsioonin pesä, onneksi tämä maa on päässyt siitä. Kyllä täällä vielä lahjuksia jaellaan, mutta ei sitä niin paljon ole. Poliitikot elävät vielä vanhoja aikoja ja keräävät. Ei silti, on sitä suomessakin, sitä kutsutaan vain hyvä veli systeemiksi…