Ojan pohjalta ei kannata poiketa

Minä kävin vaihteeksi Roomassaaressa kääntymässä.

Sinne oli myös ilmestynyt tämä moottorijahti. Kuulin Oskarilta että näille oli vahinko käynyt. Kävelin Kuressaaressa näiden ohitse ja mies alkoi itse kertoa. Olivat lähteneet kuressaaresta ja oli alkanut kahvia ottamaan ja vene läksi väylältä ojan penkalle. Tulivat hiljaa takaisin ja mies oli käynyt sukeltamassa ja katsomassa. Molempien vetolaitteiden potkurit solmussa. Oskari suositteli että Roomassaareen ja vene ylös. Kai se vakuutus maksaa vaikka lähtee ojaa ajaessa kahville? No käyn joku päivä katsomassa mitenkä hommat sujuu. Yllättävän monta kertaa olen nähnyt veneitä penkkaan ajavan tuolla.

Aamulla kävin vielä Piispan Linnassa. Olivat pyörittäneet tuon tykin ulos ja putki kohti itää. Kello 10 kuuluikin kova paukku, olivat panneet salut laukauksen. Minä olin silloin veneellä, en päässyt näkemään. Tai olisin päässyt, mutten tiennyt.

Veneitä tulee ja lähtee, laiva tulee ja lähtee.

Välillä sataa vettä taivaalta.

Välillä paistaa aurinko, meneillään on Eestin suvi. Tervitused Kuressaarest…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.