Kesä on saapunut Piritaan, lämpötilat nousivat kerralla sopiviksi.
Turisteja oli tullut satamaan kärryillään, aika ankea leirintäalue kyllä. Eikä ole muita palveluja kuin vessa jossa käsienpesu allas.
Ryhdyin selaamaan karttojani. En ole tullut laskeneeksi montako karttaa minulla on. Se kasa painaa ainakin 10 kiloa, suurin osa löytötavaraa. Tai sitten almuja.
Eckeröline pisti aamulla pökköä pesään kylmään pannuun, vähän lykkää ekosauhua.
Tuossa iltapäivällä kun sain lopuksi köydet irti oli Tallinnan matalalla tuulet suunnasta 180 ja nopeuksia toistakymmentä.
Isopurje tempaisten melkein ylös, eka reivi kyseessä.
Fokka myös ylös, sitten mennään taas. Fokka kiiltää, vesi roiskuu purjeeseen ja se on aivan vettä valuva.
Minä kaikkosin satamasta aika kyytiä, sinne jäi Pirita seljän taakse.
Näin ennen lähtöä satamakapteenin, vihjaisin että tulen vielä takaisin. Kerroin että laitan veneen johonkin vieraspaikalle. Tämä että muistaa kyllä veneeni, laita mihin vain.
Ilma oli hieno, tuulenpuuskat vain oli aika repiviä. Eipä näkynyt kuin yksi työvene matkalla.
Lopuksi alkoi määränpää olla lähellä. Soitin satamakapteenille kiusallani ja kysyin onko satamassa tilaa. On tilaa sanoi, tule vain.
Tai ei nämä ole satamakapteeneita. Nämä on satamavahteja. Istuvat tuolla tornissa 24 tunnin vuoroissa, 7 päivää viikossa, 365 päivää vuodessa. Ihmettelin mitä te teette talvella? Vahtivat satama alaa kuulemma.
Äijä kävi hakemassa suomenlipun ja nosti salkoon. Kertoi että olen ensimäinen ulkomaalaisella veneellä tänävuonna. Yksi eestiläineinen vene oli kuulemma viikonloppuna ollut.
Että tuollainen taipale,. Yhdellä reivillä, kahdella luovilla perille…