Läksin Pärnusta autolla kohti itää, päädyin vaihteeksi kotiin, Tartuun. Kotona koira jälleen herätti koko kylän katsomaan, kun kulkuri tulee reissunpäältä kotiin. Kyllähän minullakin riemu oli, halattiin ja vähän juostiin peräkkäin pihalla koiran kanssa.
Aamulla hyppäsin auton selkään ja sateista tietä kohti kaakkoa. 
Tie toi tänne, Venäjän rajalle. Siitä vain sitten passia ja papereita näyttämään, sekä ihmettelemään venäjän byrokratiaa. Tunnin kuluttua viimeinenkin puomi nousi ylös ja matka jatkui kohti Pihkovan, eli Pihkvan eli Псков kaupunkia. 
Olen täällä aina välillä käynyt, välillä autolla, joskus bussilla. Kaupungin laidat on vähän ankeat, kuten venäjälläkin usein.
Keskustassa on hieno Pihkovan kreml. Tälläkertaa hurautin ohitse.
Vieressä on mahtipontinen yliopiston rakennus, jonka pihalla Lenin patsas vahtii kaupunkia.
Kaupungissa on paljon kauniita vanhoja kirkkoja. Olin kerran pääsiäisenä kiertelemässä ortodoksikirkkoja yöllä täällä.
Auto parkkiin ja kävelin tänne, tiesin mihin olen matkalla.
Minulle nälkäiselle sopiva ravintola.
Minulle sopivan ravintolan tunnistaa siitä ettei ole pöytäliinaa, yhtään lasia eikä ruokailuvälinettä ei ole aseteltu pöydälle. Tarjoilija huikkaa iloisesti privet, kun tulen ja istahdan pöydän ääreen.
Tuo ruokalistan josta vähän vaikea päättää mitä haluaisi. Tarjoilijan sekä venäjänkielen tulkkini avustuksella oikea kieli löytyy.
Alkuruuaksi tietysti keittoa, minulle kanakeittoa, tulkille bors keitto. Lautanen oli vajaa litran vetoinen savi kuuppa. 
Mukana leipä, päällä sipulia ja suola laardia. Tarjoilija kävi kysymässä, että onko kaikki hyvin? Kerroin että onpa tukevat alkukeitot. Tämä naurahti, että odottakaa kun pääruoka tuodaan.
Herranjumala millaiset annokset, kyllä venäläiset ruokaa osaavat tehdä. Oli kyllä erityisen hyvää ruokaa ja varmasti riittävästi.
Tarjoilija ehdotti vielä että ottakaa jälkiruokaa, ei kyllä jaksanut mitään syödä. Tämä toi laskun, jos summa näyttää suurelta niin jakamalla summan luvulla 70, saa laskun summan euroina. Eli 13 euroa per nenä, ei paha.
Sitten torille kävelemään, tyypillinen venäläinen tori, samanlaiset on myös kaikissa Baltian maissa. Myynnissä kaikki mahdollinen, auton osista pontikkapannuihin.
Lopuksi tuli vielä käytyä shoppaamassa tuollaisessa suuressa kaupassa. Täällä ei ostokykyistä asiakasta seisoteta jonoissa, kassoja on 36 kappaletta. Miehitetään aina heti lisää kassoja, jos näyttää jonoa syntyvän. 
Vaikka juuri syöty, niin osasin ennakoida että vielä tulee lähipäivinä nälkä. Venäläiset osaa Šašlikin teon, tässä kaupassa Šašlik tiskillä oli myynnissä 16 erilaista laatua. 
Tuollaista sitten tuli ostettua.
Lasku oli pitkä kuin nälkävuosi. Kuitenkin kohtuullisen suuri.
Tämä venäjän tulkkini osti kartongin tupakkaa tuliaisiksi. Takaisin tullessa ennen viimeistä puomia, Eesti tulli kysyi minulta: ”Onko suitsua?” Minä että on kartonki, nämä katselivat tavaroita päältä ja sanoivat että saa olla ainoastaan 2 askia. Minä että taisin ymmärtää väärin, eihän sitä olekaan kuin 2 askia.
Tulli kutsui auton halliin tarkastukseen ja alettiin laskemaan ja tarkistamaan asioita hallissa. Lihaa ja makkaraa ei olisi saanut tuoda, alkoholiakin oli liikaa jne. Tämä Venäjän tulkkini hätääntyi ja selittää tullimiehille että tämä suomalainen ei tiennyt paljoko ja mitä saa tuoda ja sitärataa.
Minä että nyt hiljaa, minä olen perheen salakuljettaja, minä selvitän asiat. Tulli katseli ihmeissään, minä totesin miehille että tupakkaa luulin saavani tuoda sen kartongin. En olisi kertonut jos olisin tiennyt. Kaikki muut on kyllä tahallaan tuotuja.
Näillä leuka loksahti auki, alkoivat nauraa. Vähän aikaa keskusteltuamme tulimme tulokseen, että laitan asiat autoon, käyn maksamassa tullimaksun 6 tupakkalootasta, yhteensä 23 euroa.
Hymyssä suin lähdimme tullimiesten kanssa eri suuntiin. Minä toivottelin heille työn riemuja, nämä varottivat ryhtymästä salakuljettajaksi…