Yksi ja puoli yötä tuli nukuttua vieterisängyssä. Outoa kun laineet ei yhtään liplata.
Aamulla ensimmäiseksi Emajokea katsomaan, vielä vesi virtaa.
Sekä torille, näyttää paikallisillekin nämä kulttuurimustikat, eli pensasmustikat maistuvan.
Eihän tuo mitään jos vähän maistelee.
Koira on alkanut minun koirakseni, seuraa joka askelta.
Ulko oven ikkunasta tuijottaa, odottaa että eikö se jo tule ulos. Yhdessä on kiva kävellä, saman narun eri päissä. Minulla naru sentään kädessä, koiralla kaulassa. Siitä vieraatkin erottaa kumpi on kumpi. Yhdessä kävellessä kumpikin tahtoisi pitää päänsä, minne mennään ja kuinka kovaa. Olemme tehneet kompromissin, yleensä menemme sinne minne minä tahdon. Jos oikein kiinnostavaa tulee eteen, on koiralla veto-oikeus, sen narun välityksellä. kuten yhdysvaltojen presidentillä.
Meillä on paljon yhteistä. Ensi silmäyksellä ymmärsimme että olemme samaa sukua. Kummallakaan ei ole kantakirjaa, molemmat ovat tällaisia kovapäisiä, pihkainen varsi ja pahkainen pää tyyppiä. 
Jälleen aamulla aikaisin Elektritakso tuli ja vei rändurin. Koira katsoi jotenkin surullisena perääni. Lupasin tulla takaisin, lupaukset pidetään….