Liput liehuu komeasti noin 10 metrin tuulessa.
Sitten tuli tuollainen puolalainen peltivene rohjo. Oskar, satamakapteeni yritti huitoa että tule tähän,, älä mene sinne toiseen laituriin. Lopuksi minä sain laiturin päästä kiinnitettyä niiden huomion ja kääntyivät takaisin. Minä sanoin äijille että filmikää joku, kohta saamme komiikkaa nähdä. Äijät, mitä komiikkaa? Minä että katsokaa vain, nämä ei saa sitä peräpoijua kiinni, heidän veneensä ajelehtii tuon pienemmän kylkeen. Näillä puolalaisilla ei ole edes keulaköysiä valmiina, älä laske niitä tähän, aja ne takaisin merelle. Ukot ihmetteli että mitä minulla on puolalaisia vastaan? Ei minulla mitään vastaan ole, nuo on vain vaarallisia, ei ole mitään tolkkua mitä kohtatapahtuu, sivutuulta 10m. No niinhän siinä kävi, eivät saa poijua kiinni, pienemmässä alkoivat kaiteet taipua. Minä sitä pienempää pelastamaan, nämä sankarit lopuksi saivat uitua poijuun köyden ja etsittyä jostain yhden keulaköyden. Ei niillä vielä illallakaan ollut kuin yksi köysi keulassa. Sanoin Oskarille että älä ohjaa ketään puolalaista viereeni, jos ohjaat niin kerro ensin minulle että lähden karkuun.
Kävin vähän meripäiviä katsomassa, jotenkin vaisut on tälläkertaa.
Ehkä minäkin väsynyt. Vanhaksi tulee kun vuorokauden purjehduksesta väsyy näin.
Tarton viikingitkin olivat saapuneet, mihin lie sitten hävinneet? Vene vain jäi.
Veneissä juhlaliputus, siis niillä joilla sellaisia lippuja on.
Ruokaakin saa. Kuressaareen on tullut tuollainen ruokala, sieltä saa lautasen ruokaa edullisesti.
Minä ennätin syödä neljänneksen, ennenkuin keksin että otan kuvan kokin erikoisesta.
Sitten alkoi taas tapahtua. Tuo pieni eestin purtilo yritti mennä tuohon väliin. Mutta jos tuuli painaa jus tuonne noiden toisten keulan suuntaan, ei kannata yrittää pysähtyä siihen ja yrittää keulasta sitoa poijuun köyttä. Se on tuhoon tuomittu yritys. Niinhän se muutaman sekunnin kuluttua ajelehti toisten poijujen yli ja veneiden keulaan poikittain. Sitten yritetään vetää ja työntää ja koneella. Kunnes naapurin köydet on potkurissa. Minä että kannattaisiko nyt käydä tuolta meripäiviltä kysymässä tulisivatko nuo meripelastajat vetämään veneen pois, ennenkuin kaikki hajoaa?
Sitten vedetään, mutta eihän se tule kun naapurin poijuköysi on potkurissa. Ei sitä poikki noilla jaksa vetää.
Käsittämätönta meininkiä näiden rantautumiset. Sen näkee jo paljon ennen tapahtumaa, että kohta käy hullusti. Kyllä tuulella pitää vähän miettiä, että mihin suuntaan se tuuli lykkää. Onkohan näillä koko elämä samanlaista pään seinään lyömistä? Vai tapahtuuko se vain rantautuessa?
