Ihmeellistä jorinaa

Tänävuonna on tullut jo kuukausi täyteen veneilyä. Sen kunniaksi päätinkin sitten tulla vaihteeksi Tartossa käymään.

Miten sekin kuukausi nyt niin äkkiä meni? Laitankin huopahatun päähän ja käyn vähän retkeilemässä. Sen jälkeen uudelle kuukaudelle veneilemään, menköön kun on alamäki taas. Vai onko se, menköön kun on myötätuuli taas? Turha valittaa että tuulee väärästä suunnasta, vaihtaa kurssia niin tuulikulma on oikea. Määränpää, jos se edes on tiedossa, vain vaihtuu. Mutta voihan sitä seikkailla niinkin, että määrämpäästä viis, varoo vain karikoita.

Matka jatkukoon…

Yöllinen seikkailu tulee näköjään jokakerta samaa viivaa. Alkavat jo reitillä olevien hylkyjen haamut käännellä kylkeään, kun aina sama harmaapää yöllä häiritsee hukkuneiden merimiesten rauhaa. Tottuvat kyllä minun retkiini..

Jostain syystä Helsingistä ajautuu helposti Tallinnaan ja Tallinnasta Helsinkiin. Tälläkertaa kuunsilta toi jälleen Tallinnaan. Kalevi Jahtklubin satamaan. Minua ei enään pidetä vieraana, satamakapteeni ei tule laiturille vastaan. Eikä kyllä tarvikkaan, teimme keväällä sopimuksen että jos on pahatuuli tulla rantaan, niin soitan että tule apuun. Portit aukeaa jäsenkortilla, porttikorttiakaan ei tarvitse hakea.

Superbussi, Eestiläinen versio suomalaisesta Onnibussista vie yötämyöten asfalttia etelään. Tuntuu tämä elämä taas kääntyvän yökyöpeli asentoon enemmän ja enemmän. Talvella taas nukkuu kuin pesukarhu.

Kello on 2 yöllä. On pimeä vielä, on aika lähteä jälleen eteenpäin. Sen siitä saa kun ei osaa ajoissa lähteä, niin sitten se halu yllättää yöllä.

Tuttavat kysyivät milloin tulen takaisin? Mitä siihen osaa vastata? Kun ei edes itse tiedä mihin on matkalla, miten voisi tietää milloin palaa takaisin. Lupasin kuitenkin vielä palata, viikon kuluttua tai ensivuonna. Pitäsikö määränpää olla selvillä? Pitäisikö tietää milloin palaa, vai palaako koskaan? Vai olenko kenties jo palaamassa, oliko lähtö jo se kun tulin tänne?Yön pimeydessä lähtiessä on myös aikaa näitä miettiä.

Oikeaan lähdön tunnelmaan ei pääse esim autolla lähtiessä. Lähtövälineenä ollessa vene saarien välissä puikkelehtiessä, yksin pimeydessä mustaa vettä katsellen, on perspektiivi toinen.

Kävin kaupungilla etsimässä motivaatiota.

Muistin työmotivaationi joskus kauan sitten olleen käytösä aseman liepeillä. Siellä se kadonnut motivaatio olikin ehjänä rautatieaseman kulmilla.  Käännyin takaisin saareen motivoituneena ja kirveellä pöllikasan kimppuun.

Loppuihan ne pöllitkin. Nyt pitää alkaa suunnitella jotain muuta. Esimerkiksi purjehdusta, nyt vain taitaa tuulet loppua.

Valinnan vapautta on liikaa, ei osaa valita. No aletaan istua möljällä ja kerätä aikaa. Kun aikaa on riittävästi saanut koottua, niin lähtö onnistuu taas tosi helposti. Silloin ei mietitä mistä tuulee ja kuinka kovaa, silloin  lähdetään, kun aika alkaa virrata astioista yli.

Halonhakkuuterapia jotenkin kieroutti mielen, jäin halkoja pieksemään. Alkoi jotenkin tuntua luovuttamiselta, kun kasassa on vielä pöllejä ja poislähtöä suunnittelee.

Eikun mulgipuderia ja töihin. Sitten alkoi sataa, sateessa ei viitsi pois lähteä, eikä puita hakata. Sitten vaan ollaan ja ihmetellään elämää.

Kyllä minun nyt pitää edes vähän käydä kaupungilla kääntymässä. Ei silti, rauhassa täällä saa olla, varikset ei raaku, käki se on kuin kukkuu ja linnut laulaa.

Halonhakkuu terapia alkaa riittää. Ei terapiaakaan saa liikaa ottaa ja väärin käyttää. Siinä on omat vaaransa, ottaa sen kaikkein suurimman käkkyräkannon ja iskee kirveen siihen. Pöks ja ei naarmuakaan, kirves kimpoaa puusta. Sellainen terapia on pahasta, vie itseluottamuksen. Pitää valita oksaton haapapölli, niin sen kanssa tuntee onnistumisen riemua.

Ehkäpä tänään lähden kaupungin riemuja katsomaan, vaikken itse osallistuisikaan. Riippuu vähän tuleeko vettä niskaan.

Eipä ollut pitkä meriseikkailu. Hietalahteen ja takaisin. Hietalahdessa oli joku Tallinnassa käynyt turisti ufo kadun laidassa tollottamassa.

Eikun moottorilla takaisin Villinkiin, halkopinon kimppuun kirveen kanssa. Kirves onkin hyvä terapiaväline, melkein kuin maalipensseli. Pensselillä hivellään ja lääpitään, kirveellä tempaistaan niin paljon kuin lähtee. Tuntee tekevänsä jotain. Melkein yhtä hyvää kuin vastatuuleen luoviminen.

Se kun eläkeläiset panevat tulen tynnyriin, ei tarkoita että pitää lähteä. Tuuli pohjoisesta kylmästi, paikka jossa olin oli suojainen. Jäinkin möllöttämään laituriin ja pilkkomaan saunapuita ja huoltamaan venettä.

Tänään uusi lähtöyritys, luulen minä. Tänään ei vain tuule..

Hahaa, eläkeläiset tulivat ja  sytyttivät tulet tynnyriin kesän merkiksi. Otankin ja lähden seikkailemaan, sinne tai tänne. Aamulla katson mistä tuulee ja mihin lähden.

Vähän koneella, sitten purjeella ja kohta illalla olikin Suomi.

Suomi on Piritasta katsoen auringonlaskun maa.

Kirkkaassa aurinpaisteessa päivä purjeella ja olikin auringonlaskun aikaan Helsingissä.

Reissussa rähjääntyy, vaikka purjeella mennäänkin. Tänään on hyvä päivä..