Merefestivaalilta seuraavalle

Eräs tuttava arvaili että purjehdin merifestivaaleilta seuraaville. Asia on kuitenkin niin että merifestivaalit seuraavat minua. Täällä Liepajassa ne tulivat yllättäen.Aamulla aikaisin läksin kävelemään ja pakolaisleiri, joilla olen aina välillä ollut oli siirtynyt tänne. Tuttua meininkiä.Kohta alkoi taas sen jumalaton säpinä. Kolmelta lavalta musiikkia ja metsäkapteenit kävelivät kapteeninlakit päissään.Kahdessa sotalaivassa oli avattujen ovien päivät. Kävin katselemassa, ei nämä paremmin esitelleet sotasalaisuuksiaan. Oli myös laivaston esittelyteltta. Minä heti tiskin luokse, kysyin että olisiko mitään järkevää tehtävää minulle. Sanoivat että aina töitä rivakalle miehelle löytyy. Ei se sitten Latvian laivastoon liittyminen onnistunutkaan. Ikää oli yli sen 55 vuoden ja Latvian kansallisuuttakaan ei ole. Muut olisi kyllä olleet okei. No olkoon, jatkan valitsemallani tiellä eteenpäin.Näin lapotaan kanisterista polttoainetta veneen tankkiin. Pisaraakaan ei roisku veneen kannelle, eikä mereen. Kävelin tyhjän kanisterin kanssa huoltoasemalle täyttämään kanisterin. Takaisin tullessa tapasin uudestaan tämän Valkovenäläisen nuorenmiehen. Tahtoi näyttää voimiaan 20l kannun kanssa.

Tutustuin tähän Ivan poikaan aamulla, olivat tulleet autolla laiturin viereen Valkovenäjältä katselemaan. Kuulin kun puhuivat laiturilla, että onpa suuri vene. Mikähän tuo siniristilippu on. Mitähän siellä laivan sisällä on? Onkohan niillä siellä sängyt jossa nukkuvat?Kutsuin lapset kylään, olivat riemuissaan. Sisko osasi heti poseerata veneen kannella. Kävin vielä bussilla pintapuolisesti tutustumassa Karostaan. Tsaarinajan sotasatamaan. Se jäi kyllä aivan pintapuoliseksi, olisi pitänyt ottaa fillari jolla olisi voinut liikkua alueella. Tuossa jumalattoman suuressa kirkossa kävin, siis jos kirkosta voi niin sanoa. Se kirkon kullatut kupolit paistoivat kauas merelle kun tulin.Tuollaisia 1800 luvun rakennuksia näkyi paljon.Näitä Neuvostoliiton ajan rakennuksia oli myös kymmeniä. Surkeassa kunnossa, ongelma on sama kuin Eestissä idavirunmaalla. Taloissa on vain osassa huoneistoja asukkaat, ei silloin pystytä taloja korjaamaan.Se sotasataman  pitkä kanaali kaivettiin alkuun käsityönä, sitten paranneltiin koneilla. Baltian maissa, kun tapaa tuollaisen porukan, vodkaa ja olutta juomassa voi melkein lyödä vetoa että ne puhuvat venäjää. Niin tässäkin tapauksessa.

Liepaja onkin mielenkiintoinen kaupunki, siis ainakin minun mielestäni. Vanhakaupunki ja sen seutu on värikästä, lähiöt on suuria Neuvostoliiton loputtomia kerrostalo lähiöitä.

Olenhan minä Latviassa, Riiassa paljonkin käynyt. Silti on ollut Latviasta vähän väärä kuva. Vähän kun suomalainen seikkailee Tallinnassa, käy vanhassakaupungissa. Kertoo tutuille että olen käynyt Eestissä matkailemassa…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.