Aamut on vähän kylmiä.
Pitäisi olla skraba, muttei ole. Kaikkea krääsää on mukana maan ja taivaan väliltä, muttei skrabaa.
Kävin kävelyllä Jussarössa, odottelen että pakkanen hellittää.
Katselen saaren nähtävyyksiä.
On aika lähteä eteenpäin, otin kivenmurikan taskuun muistoksi. Se on malmikiveä, paljon rautaa. Minähän voisin alkaa siitä murskata jauhoa ja myydä hyväuskoisille. Jussarõn rautamalmi anemiaa vastaan. Siitä kun jauhot nenään vetää, niin luulotaudit lähtee.
Sinne jää Jussarö tyhjilleen.
Panin tuon karttaplotterin näyttämään tietä. Sillekin on tullut dementia, ei tiedä mikä vuosikaan on. Se hourailee 20 vuotta vanhoja asioita.
Ei silti, ei nuo kartatkaan paljon nuorempia ole. Eikä venekään ole tältä vuosituhannelta. Enkä minäkään enään aivan uusi ole. Perskuta näillä mennään mitä vielä jäljellä on.
Tempaisin purjeen ylös mastoon. Vanhan aikaista taitaa sekin olla, purjehtiminen.
Purjehdin saaristossa. Haahkat popottaa ja allit parveilee.
Juon Sakartvelon teetä ja syön eestiläisiä kananmunia ja leipää.
Näin minä toisenkin kulkijan, ajelivat tuollaisella.
Kävin minä täällä kaupallakin kääntyässä. Meri kimmeltää.
Jotenkin minä jälleen tänne päädyin. Tosin reservaatti on toistaiseksi suljettu. Mutta saa täällä laitureilla oleilla, kuulemma. Huru ukot on missä lie kukin.
Tuohon minä parkkeeraan. Alan odotella taas sopivaa tuulta ja tempaisen.