Täällä Kökarin kirkon vieressä on myös vanhan luostarin raunioita. Osa on tällaisen katoksen saanut päälleen.
Osa on sitten ihan taivasalla. Luonto piilottaa sokkelikivet kohta kokonaan.
Mutta sitten olikin jo jälleen ”The Hetki.” Se on hieno hetki kun lähtee satamasta ja selvinnyt poijuköysistä ja naapuriveneistä kunnialla. Kääntää katseen loittonevaan satamaan ja kädellä heilauttaa katselijoille että tervepä teille, ehkä joskus vielä nähdään. Minä lähden uusiin seikkailuihin. Kuten läksinkin, ei seikkailujen aina tarvitse niin suurimitallisia olla, jos vain ihan huvikseen seikkailee mihin milloinkin sattuu nokka näyttämään. Sellaisellakin filosofialla on tänne asti selvitty.
Kökarissa on hienot rantakalliot, oikein häikäisee.
Tuulikin meni kohta aivan kehnoksi, ei mitään toivoa liikkua yhtään. Onneksi ei ollut ketään näkemässä, kun vetäisin Kubotan käymään.
Kohtapuoliin alkoi tuulenvire käydä.
Silloin purjeet ylös ja kone reserviin.
Jonkinlaista kyytiä sai, kyllä tälläkin vauhdilla uusi satama on löydetty illaksi. Tai on se joskus seuraavaan aamuunkin vienyt sataman löytäminen.
Takaa lähestyi tuollainen vekotin. Eikä suostunut jäämään jälkeen.
Ei kun lähestyi vaan.
Ohi meni, no menköön. Taisi olla kovempi kiire kuin minulla, kun ohi meni.
Lopuksi alkoi tuollaiset maisemat näkyä edessä. Jokunen masto törrötti aallonmurtajan takana.
Että tällainen saari.
Vielä on voimia iltakävelylle.
Kirkkoon, kirkoissa on täällä ovet auki.
Hienot on votiivilaivat täällä.
Jos jollekin jäi epäselväksi mikä on tämä saari, niin tässä selvitys. Tämä on sitten Paraisten Jurmo, Uto lähellä. Kaupungissa ollaan, vaikkei ympärille katsomalla usko….