Katselin Ruhnussa sataman seinällä merikarttaa. Ei oikein 1600 luvulla vielä onnistunut kartta kohdalleen. Onneksi minulla on uudemmat, vaikkei nyt aivan viimeistä vuosimallia olekaan. Osa on kopioita, kun en ole raaskinut uusia ostaa.
Kerroin satamakapteenille että lähden täältä Ruhnusta Latvian aluevesiä oikaisten Igaunijaan. Tämä naureskeli että vai ihan Igaunijaan. Igaunija on Latvialaisten käyttämä nimi Eestistä.
Jokatapauksessa hyvästelin satamakapteenin, lupasin jälleen tulla takaisin. Vuotta ja päivää ei sovittu, mutta lupaukset pidetään.
Sinne jäi Ruhnu seljän taakse.
Tuuli toi lähelle tätä Kolkan niemeä Latviaan. Siinä katselin kelloa ja karttaa.
Igaunijan ranta oli kaukana, ei edes silmään sattunut kiikarillakaan. Tempaisin virta-avaimella moottorin käymään kun kukaan ei näe. Eikä se täältä internetin syövereistä mihinkään tieto leviäkään. Moottori lähti viemään kohti Sõrve Säärt. 
Ohi Kolkan tuletornin.
Tuollainen se on oikein ammattikuvaajan kuvaamana.
Autopilotin viedessä voi ikävissään tehdä kaikkea muutakin. Katsella koneen kyljestä koneen, sekä öljyn lämpöjä. Aika normaalit on.
Lopuksi saavuin tänne Möntun satamaan, Saarenmaan eteläiseen niemeen rakennettuun kauppasatamaan.
Eu tuki ensin satamaa kauppa ja matkustajasatamaksi. Ei ole vain löytynyt matkustajalaivaa ja yrittäjää joka alkaisi linjaa ajamaan Ventspilsiin Latviaan. Kun ei saatu satamaa kannattavaksi, niin haetaan lisää rahaa ja pannaan oma firma rakentamaan kala ja huvivene satamaa. Jo taas vähän aikaa bisnes pyörii.
Ei silti hyvä satama tulee, eikä lähellä ole kilpailijoita. 
Matkalla oli tätä salakuljettamaani venäläistä makkaraa syödä. Vähän on tukevaa ja rasvaista.
Latasin turbogrilliin hiiltä ja aloin kypsentämään tuulenhaukea.
En tiedä onko näissä jotain plutoniumia, neuvostoliiton uponneiden laivojen sisältä. Ainakin ruodot alkavat vihertää, en tiedä onko minunkin ruotoni nyt vihreät.
Tutkin karttaa ja teen suunnitelmia…