Aamu valkenee hiljaisena Pärnun satamassa, kaikki nukkuvat vielä. Kovia poikia nukkumaan.
Minä lähden rattaalla vetämään. Säätiedoitukset lupaa sadekuuroja, uhannut jopa monta päivää, mutta ei osu kohdalle.
Pitkin Pühavaimu katua, eli Pyhän Hengen katua.
Hiljainen on Pühan vaimu katu, ei ole pyhän tien kulkijoita. Nukkuvat vielä ja kun lähtevät valitsevat lavean tien.
Torille heränneet kokoontuvat, siellä on jo säpinää. Torit on mielenkiintoisia paikkoja.
Tämä vene on ollut kiertopalkinto. Se on huonosti tehty, kuulemma liima jolla viilut on liimattu on ollut väärä.
Nyt viimeinen omistaja oli kuollut, näin pursiseuralla talvella kyselyn kuka haluaisi auttaa leskeä laittamaan vene kuntoon. Ei ketään sellaiseen työhön löydä. Vehjes on seissyt tuossa vuosia.
Kunnes tänään alkoi tapahtua. Paikalle tuli nosturi auto ja kärry.
Siitä se nousi. Paikalla oli seisoksimassa Jahtklubin vanhaa kaartia. Nauroivat kovasti kun sanoin, ”Lakki päästä miehet, seisomme kirstun ääressä.”
Miehet hakkasivat kiilojen kanssa kölin irti ja ruumis auton päälle. Sinne lähti viimeiselle matkalle krematorioon. Köli jäi maahan makaamaan.
Jahtklubille on tullut tuollainen Lagoon katamaraani. Kotisatama on Pärnu Jahtklubi.
Ikkunassa näkyy tutun näköinen kyltti. Laiva bisnestä on tukenut EU. Miten minä saisin eu tukemaan minun laivaani? Ettei käy kuin sille viilu veneelle?
Olkoon, minä kuljen omia polkujani. Omat rahat taskussa. Blogia lukemalla voi arvailla missä olen ja mitä teen. Mutta ei se kaikki aina niin ole miltä sivusta näyttää…