Haapsaluun

Aamulla katsotaan ensimmäiseksi netistä mitenkäs tänään tuulee. Huono on tuuli, mutta nyt on kyllä aika lähteä. Muuten alkaa sammal kasvaa persiistä.

Jäi tänne satamaan yksi vene suomenlippu perässä. Jotenkin erilainen on näiden purjevene.

Siihen jäi tyhjä kohta, saa satamakapteeni myydä sen jollekin.

Heilautin kättä sataman suuntaan, jos joku sattuisi vilkaisemaan. Sitten käänsin nenän tulevaisuuden suuntaan.

Autopilotti vie minua ja moottori pöpöttää.

Vapaan kanan munat, vapaalle miehelle, vapaassa maassa.

Aamupala vauhdissa, kuten usein tapahtuu.

Osa laivoista liikkui, suurin osa oli redillä. Paljon öljytankkereita seisoi ankkurissa.

Purjeveneitä näkyi reissulla 2 kappaletta. Tämä veti kaasupohjassa ohitse. Harvinaisen kova aalto lähti purjeveneestä, kun minut ohitti.

Hel

Helmud tuli myös moottorilla, mutta sellaista tavallista kyytiä.

Sittenhän näkyi muutama tällainen rajatapaus.

Tuulikin oli noussut, sekä purje nostettu.

Vähän verkkaista oli meno.

Mutta kyllä se siitä parani meno.

Vetäisin hätäpäissäni reivin purjeeseen. Lopetti vikuroinnin ja matka joutui.

Siinä sitä sitten mennään.

Oli ensin aikomus jäädä Dirhamiin. Mutta tuuli vei niin ettei malttanut seisahtua.

Tänne minä käännyin, paikan nimi on Haapsalu.

Troolareiden pesän takana on vierassatama.

Paljon on veneitä, vieraita oli yksi moottoriveneellinen Haminasta.

Että 113 kilometriä…

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.