Aamulla Ventspilsissä nousin auringon kanssa samaan aikaan. Liettualaiset olivat nopeampia aamutoimissaan ja lähtivät ennen minua. Heillä oli tarkka järjestys lähdössä. Ruorissa oleva laivan päällikkö antoi sellaisella ylikersantin komentoäänellä komentoja, mitä tehdään kuin lähdetään. Karjaisi köydet irti keulasta, köysimies irroitti köydet ja hyppäsi veneeseen ja kiljaisi kovaa että köydet on irti. Takaa poijuköyttä hoitavalle hihkaistiin että poijuköydet irti. Tämä kiljaisi kun oli saanut poijuhaan irti. Sitten taas kiljuttiin, kun lepuuttajia nosteltiin ja ties mille. Komentoja kuului vielä, kun vene oli jo nurkan taakse kadonnut. Jotenkin vähän koomisen näköistä.
Minä kävin vielä tuolta tornista katsomassa miltä meri näyttää. Sitten lähdin näiden Liettualisten perään, en kehdannut yksikseni mitään huudella. Eleettömästi irroitin köydet keulasta, astuin veneeseen. Kävelin veneen perään laitoin pakin päälle ja pitelin poijuköyttä tiukalla. Kun olin poijun vieressä irroitin poijuhaan ja kävenin kannella ja nostin lepuuttajat ja läksin. 
Heilautin vielä kättäni satamakapteenille.
Suunnistin tuonne aallonmurtajan aukolle, kiireisimmät vetelivät ohi. 
Siitä ulos ja menoksi.
Sinne jäi Ventspils, oli kiva tavata. Sitten alkoi taival. Tunteja katsellen merta ja miettien maailman menoa ja tarkoitusta.
Lopuksi alkoi Latvian pohjoisosa jäädä taakse ja aloin saapua takaisin Eestiin. 
Kävin kaivelemassa tuota lippu ja viirivalikoimaani. 
Latvian lippu alas ja Eestin lippu ylös, matka jatkuu.
Aurinko paistaa, venessä melkein hellelukemat.
Sõrven tuletornin läheltä ja suuntana Saaremaa. Soitin Kuressaaren satamakapteenille, kysyin että onko merivartiosto ilmoittanut että suomalainen purjevene on tulossa Ventspilsistä? Olivat kuulemma ilmoittaneet. Sanoin että älä jää odottamaan, olen illalla myöhään perillä. Menee ainakin 5 tuntia vielä. Tämä kiitteli että kiva kun soitit, yksi puolalainen on jo kohdalla, minä olen se päivän toinen ja viimeinen vieras.
Takana pilvet alkoivat kasvaa, yöllä lupasi voimistuvaa tuulta. Tallinn radio varoitteli tunnin välein, että pohjoisella itämerellä aallot nousee korkeimmillaan aamulla 2.5 metriin. 
Lopuksi turvavesi poiju, Kuressaaren väylän alku. 
Siellä se häämötti määränpää. Purjeet piti laskea, ei kestänyt luonto lasketella 6 solmua ojaa.
Saaremaa ja Kuressaar. Kotoinen tunnelma, lähemmäs puolitoista kuukautta meni reissussa, siitä kun Eestistä läksin. Vai mistä ja koska tämä reissu sitten alkoikin? Taitaa olla vuosikymmeniä sitten…