Aamulla aikaisin oli laiturilla paljon kalamiehiä. Eestiläiset on kovia onkimaan, ei niin pientä kalaa ole mikä ei kelpaisi.
Tietysti uneksivat tästä Suur Töllin kalansaaliista.
Innolla jälleen tutkimaan Kuressaarta. Olen täällä ollut kymmeniä kertoja, autolla, bussilla, lentokoneella ja veneellä. Silti aina löydän uutta. 
Sitten törmäsin tähän seurueeseen. Jehova tunnistajat. Pysähdyin heidän kohdalleen katsomaan.
Mies tuli heti kysymään että olenko kiinnostunut. Sanoin että olen kyllävähän vaikeasti käännytettävissä. Kysyin että saanko kuvata heitä?
Ihan hätkähtivät, kysyivät pelokkaan oloisena että miksi? Yksi naisista meni puun taakse piiloon. Jatkoimme juttelemista miehen kanssa. Ehkä 5 minuutin päästä tämä kysyi suomeksi,että olenko suomalainen? Vaihdoimme suomenkieleen. Tämä oli 25 vuotta asunut Eestissä, uskon lähettinä. Sen jälkeen tämä kertoi että jehovat pelkäävät sen turun terroristin jälkeen, että muslimit alkavat terrorisoida heitä. Siksi pelästyivät kameraani. Kohta mies että kuvaa vain jos haluat.
Kohta heiltä kuitenkin hermo petti ja alkoivat uskontoa kaupata vaikka alunperin ensimmäiseksi kerroin olevani vähän jäykkäniskainen.
Vielä yrittivät että jos kuitenkin, heidän kirkkonsa pelastaa minutkin. Kerroin että se taivaan ikuinen tuhatvuotinen autuus ja ihanuus ei ole minun juttu. Minulle sopii paremmin yö itämerellä ja sen jälkeen sataman riemuihin. Mitä minä kirkon oppeja olen ymmärtänyt niin taivaassa ei oikein mitään tapahtu. Samaa autuutta vain päivästä toiseen.
Minä paremminkin olen tällainen kulkuri ja merenmies, majakassa voin käydä sopivia tuulia anomassa. Kirkkoja käyn katselemassa, en menneitä syntejä anteeksi anelemassa, tulevista ei vielä niin tiedä, koska tilaisuus synnintekoon tulee yleensä vähän yllättäen.
Mies antoi käyntikorttinsa, sanoi että ota yhteyttä jos muutat mielesi. Kovin mielellään tämä uskonsoturi olisi minut käännyttänyt. Jatkan kuitenkin valitemallani tiellä…