Kävin aamulla katselemassa rannalla jossa eilen se Perestroika pisteli parastaan.
Kokosta vieä vieno suitsu nousi.
Sitten hyökkäsi tuollainen maataistelukone.
Pöyhi vähän kokkoa ja läksi pois.
Ei löytynyt kuin yksi kuollut juhannusaaton jäljiltä.
Aika vähissä oli elävätkin aamusta. Joutsen rähjäsi tälle yhdelle jälkeenjäävälle poikaselleen.
Jonka jälkeen nämä seurasivat kiltisti.
Lähtivät uimaan selvemmille vesille.
Sitten alkoi tapahtua, purjevene ja jonossa moottoriveneitä tulossa. Purjevene Tanskasta tuli suoraan minun viereeni.
Moottoriveneet pääsivät myös, tuossa on muuten 5 solmun nopeusrajoitus. Kyllä moottoriveneilijöitä harmittaa, kun koko kanavan pitäisi niin hiljaa ajaa. Eipä sitä oikein kukaan noudata.
Muilla oli suuremmat tankit, luulen. Tämä latvialainen joutui käymään tankkaamassa.
Reilu 400 litraa dieseliä tankkiin, minä liikkuisin ja lämmittäisin venettä sellaisella määrällä aika monta vuotta.
Tuli aika panna ratas säkkiin.
Sekä nollata trippi mittari. Reilu 200 kilometriä Kuressaarta mittarissa.
Kävin Oskaria tervehtimässä ja kertomassa että olen lähdössä. Meidän täytyy selvittää laskut ennen lähtöä, en tiedä milloin tulen takaisin. Teimme hyvän diilin tämän kanssa. Tämä että tule uudestaan, lupasin tulla.
Heilautin kättäni reteesti lähtiessä. Minulla on joka kerta Kuressaaresta lähtiessäni vähän haikea mieli.
Sinne jäivät.
Minun määränpääni oli lähellä. Abrukan saari.
Kiertelin pitkin saarta tutkimassa paikkoja. Kiva pieni saari. Kannatti tulla käymään.